Ensiksi pyydän anteeksi jos on väärässä paikassa, mutta eikös ko paikkakunnat ole e-pohjanmaalla ?
Minkälaisia paikkoja ovat Ähtäri ja Myllymäki, aion sinnepäin muuttaa, onko lapsiperheelle hyviä paikkoja,
mistä kannattaisi ostaa omakotitalo ja minkä hintaisia siellä ovat.
Ähtäri - Myllymäki
6
2495
Vastaukset
- nuo hyvinkin
ovat. Myllymäki siis on osa ähtäriä, pieni paikka mutta palvelut on ja liikennneyhteydet. Lapsiperheitä. Lähellä Inha, teollisuutta ja AMK. Ihmiset noilla seuduilla ovat mukavia ja välittömiä. Ainakin näin ulkopaikkakuntalaisen silmissä.
- Susia ja Karhuja
luonnossakin. Mehtää mehtää jossa mehtoja ammutaan ohtaa! Ammusvarastoja, paukkuvia. Peltivenetehdas, Pottumaat alkaa.........
- Joopa joo
Myllymäellä on kaksi pientä kauppaa ja yksi "baari". Eikä sitä meinaa huomata ohi ajaessa!!! Ähtäri on jonkinlainen kaupunki. Pieni sellainen!
- Entinen ähtäriläinen
Ähtäri on vajaan 7000 asukkaan pikkukaupunki Etelä-Pohjanmaan maakunnan itäosassa, kuuluu luonnoltaan ns. Suomenselän karuun vedenjakaja-alueeseen. Myllymäki on Ähtärin suurin kylä (keskusta-kirkonkylän jälkeen).
Mielestäni lapsiperheelle hyvä paikka, itteni oli ainakin siellä hyvä kasvaa. Voisin kuvitella omien lapsienikin kasvavan siellä tai lähikunnissa (Töysä, Alavus jne.), jos vain työt mahdollistaisivat paluumuuton.
Omakotitalon voi ostaa joko kunnan kaavoittamilta omakotialuieilta keskustasta tai haja-asutusalueelta. Jälkimmäisessa on plussaa oma rauha, miinusta pitemmät etäisyydet jne.
Ähtärin veroaste on varsin korkea, se on määrätynlainen miinus. Plussaa on hyvät mahdollisuudet esim. kalastukseen ja metsästykseen tai vaikka veneilyyn. Palvelutaso on syrjäiseksi pikkukaupungiksi kohtuullinen (lähimpään isoon kaupunkiin Seinäjoelle 80 km). Sitä mitä ei Ähtäristä saa, löytää usein reilun 20 km päästä Töysän Tuurista, jossa Velj.Keskisen kyläkauppakin sijaitsee.
Kiinteistöjen hintataso on kunnan koon, sijainnin ja väestökehityksen mukainen: samalla rahalla millä saat etelän ruuhkakeskuksissa hikisen yksiön saat komian omakotitalon.- !!!
Ei tänne kannata muuttaa. Ensi vuonna vero on 20,75!
Kiitos tästä lankeaa kaupungin johdolle jotka on onnistunut ryssimään talouden kuralle. Talvella tämä on aivan kamala paikka; kaupunki teettää teiden kunnossapidon täysin osaamattomilla ja laiskoilla auraajilla ja jälki on sen mukaista. Tiestö on muutenkin aivan helvetin huonossa kunnossa, pyörätiet on paikoin lähes hengenvaarallisilla kuopilla ja keskustan asutusalueiden sivukadut on maastoautoille sopivia.Nyt täällä peruskorjataan ikivanhaa kunnanvirastoa johon tuskin 4M€ riittää, ja talous on budjetoitu ensi vuodeksi yli 3M€ alijäämäiseksi, no kuntalaiset maksaa. Asuntojen hinnat lähtenevät laskuun, koska monet suunitelevat muuttoa esim. Töysään, jossa eläminen on huomattavasti halvempaa.
- Myllymäestä
Myllymäellä on lisäksi n. 50 oppilaan ala-aste.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2291677- 381576
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!761441Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631349Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761229- 781224
Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031203- 541028
Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per196989Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?147889