9/11 - IN MEMORIAM
Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 terroristit iskivät tuhoisasti Yhdysvalloissa. Tuon karmean tapahtuman 5. vuosipäivä koittaa hetken päästä. On aika muistella niitä tuhansia ihmisiä, jotka kuolivat tuona kyseisenä päivänä. Urheat palomiehet kiipesivät World Trade Centerin korkeuksiin pelastamaan loukkuunjääneitä ja loukkaantuneita. Kaksoistornit eivät kuitenkaan tunnetusti kestäneet, vaan veivät mukanaan tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, palomiehiä, poliiseja, isejä ja äitejä. Monen New Yorkilaisen lapsen vanhempi ei koskaan tullut töistä kotiin.
USA:n hallituksen virallinen selitys tapahtumille oli, että Osama bin Laden oli iskujen takana. Äärimuslimit kaappasivat neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi lennettiin WTC –torneihin ja yksi Washingtoniin, puolustusministeriön rakennukseen. (Pentagon)
Neljäs kone tippui Pennsylvanian pelloille urhoollisten matkustajien noustua vastarintaan kaappareita vastaan. WTC- tornit sortuivat, kun lentokoneet iskeytyivät niihin, ja koneiden polttoaine sulatti kannattavat teräspilarit.
Näin siis meille kerrottiin.
USA:n ja Britannien hallitukset kertoivat myös aikanaan, että Irakissa oli varmuudella joukkotuhoaseita, ja ne voisivat joutua esim. Al –Qaidan terroristien käsiin. Siispä oli hyökättävä Irakiin, ensin tosin Afganistaniin. Miten sitten kävikään? Mitään joukkotuhoaseita ei Irakista koskaan löydetty, sota oli siis perustunut USA:n ja Britannian vääristeltyihin tietoihin, täydellisiin valheisiin.
Tässä uutinen, joka valottaa hieman Bushin hallinnon toimintatapaa:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1180788
Voisiko olla mahdollista, että USA:n hallitus ei olekaan kertonut totuutta 9/11 –iskuista? Tiedän mitä ajattelet, olen hörhö ja hullu jne jne. Ok, sovitaan niin, mutta luehan tämä kirjoitus loppuun asti. Aion nimittäin saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että 9/11 todellakin oli Usan sisäpiirin työtä, ns. false flag –operaatio. Kirjoitus on pitkä, mutta asiakin on tärkeä!
False flag:
http://en.wikipedia.org/wiki/False_flag
Puolet New Yorkilaisista haluaa uutta, puolueetonta tutkimusta 9/11:n tapahtumista:
http://www.911truth.org/article.php?story=20040830120349841
http://www.prisonplanet.com/articles/august2004/310804zogbypoll.htm
http://www.911truth.org/article.php?story=20041111195501242
Jo vuonna 1993 silloinen ulkoministeri Dick Cheney (nyk. Varapresidentti) laati ensimmäisen version suunnitelmasta "Amerikan vuosisata". Vuonna -97 perustettu "think tank" The Project for the New American Century, lyhyemmin PNAC, alkoi työstää Cheneyn suunnitelmaa ja v. 2000 se julkaistiin uudessa muodossaan "Rebuilding America's Defenses: Strategy, Forces and Resources for a New Century." Suunnitelma on saatavilla internetissä osoitteessa http://www.newamericancentury.org/
PROJECT for the NEW AMERICAN CENTURY http://en.wikipedia.org/wiki/Project_for_the_New_American_Century
S.51: http://www.newamericancentury.org/RebuildingAmericasDefenses.pdf
"Further, the process of transformation, even if it brings revolutionary change, is likely to be a long one, absent some catastrophic and catalyzing event – like a new Pearl Harbor."
"muutosprosessista, vaikka se toisikin vallankumouksellisen muutoksen, tulee todennäköisesti pitkä, ellei sitten satu jokin mullistava tapahtuma - kuten uusi Pearl Harbor."
Ja sellainenhan 9/11 sitten todella oli, iskut tulivat kuin tilauksesta Usan hallitukselle. Sota terrorismia vastaan oli alkanut, eikä loppua näy.
OSAMA BIN LADEN
Miksi siinä videolla, missä "Osama bin Laden"
myöntää osallisuutensa iskuihin, miksi Osama on kovasti lihonut ja nenäkin on täysin eri muotoinen kuin oikealla Osamalla? Tämä pätkä näytettiin aikoinaan kaikissa suomalaisissakin uutislähetyksissä.
http://911truth.tripod.com/osama.html
Suomenkielinen kolumni; Mitä Osama todella sanoi?
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2005_9/4377
CNN: Bin Laden says he wasn't behind attacks:
http://edition.cnn.com/2001/US/09/16/inv.binladen.denial/index.html
WTC7 -rakennus
Miksi 47-kerroksinen suuri teräsrakennus WTC7 romahti samana päivänä omalle pinta-alalleen, aivan kuin räjäytettynä. Lisäksi Larry Silverstain (WTC kompleksin omistaja/vuokrasopimuksen haltija kertoo yhdessä videossa, miten tuo rakennus päätettiin ottaa alas. Virallinen selvityskomissio ei kuitenkaan (yllättäen) ole pystynyt selittämään, mikä aiheutti WTC 7:n äkillisen ja symmetrisen romahtamisen. WTC7 –rakennukseen ei osunut lentokonetta ja siinä oli vain pienehköjä tulipaloja. Tuliko tuo rakannus alas siis tulipalon voimasta? Sopivasti kaikki kantavat palkit pettävät yhtä aikaa.. Kyllä tulee nätisti alas WTC7-rakennus:
http://11syyskuu.net/video/WTC7_Collapse.mpg
Larry Silverstainin pull it –lausunto:
http://11syyskuu.net/video/pullIt.wmv
Tekniikan tohtori, onnettomuustutkija Heikki Kurttilan laskelmia WTC7 –rakennuksesta:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/WTC%207%20romahdusaika.pdf
Wikipediassakin on juttua:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Syyskuun_11._päivän_iskujen_salaliittoteoriat
WTC7:n romahtamisesta:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/sortuminen.htm#WTC-7
WTC1 ja WTC2 –RAKENNUKSET (Tornit)
Miksi WTC-tornit romahtivat niin nopeasti ja symmetrisesti? Tornit oli suunniteltu niin, että alapuolinen kohta kesti kuusinkertaisesti yläpuolisen kohdan painon. Tämän terveen tornin osan olisi pitänyt tarjota huomattavan paljon vastusta sortumalle. Nyt tornit "romahtivat" käytännössä ilman mitään vastuksia perustuksiaan myöden. Uskottavaa tosiaan.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/sortuminen.htm
http://11syyskuu.net/video/911.wtc.2.demolition.south.below.mpg
Toisen torni yläosa lähtee kallistumaan, joten normaalisti tuo olisi keikahtanut maahan asti, jolloin se (yläosa) ei olisi pamahtanut tuusan nuuskaksi. Nyt kuitenkin tapahtui näin, matkalla maahan. Kumma juttu:
http://911truth.tripod.com/site1101.jpg
http://911research.wtc7.net/talks/wtc/disintegration.html
Torneista pelastuneet silminnäkijät (mm. palomiehet) kertovat, että rakennuksessa oli useita voimakkaita räjähdyksiä, siis aulassa, alakerroksissa jne jne. Tornit eivät olleet vielä tuolloin sortuneet:
http://11syyskuu.net/video/#todistajat
Miksi torni sortuu aivan alas asti? Tässä kuvassa näkyy hyvin, että yläpuolella ei ole enää yhtään massaa, joka murskaisi tornin alleen, mutta silti torni sortuu perustuksiaan myöden lähes vapaan pudotuksen nopeudalla. Luulisi tuon terveen rungon antavan huomattavan vastuksen, mutta ei.
http://911research.wtc7.net/talks/wtc/columnscollapse.html
http://911truth.tripod.com/site1102.jpg
Mitä tapahtui tornien keskellä olleelle jykevälle teräksiselle keskirungolle, joka oli kiinnitetty tukevasti peruskallioon ja jonka sisällä meni mm. portaat alas asti. Toisesta tornista pelastui törmäykseen jälkeen juuri noita portaita pitkin törmäyksen YLÄPUOLELTA ihmisiä. Lentopetroli paloi virallisenkin (FEMA) tutkimuksen mukaan pois minuuteissa, jonka jälkeen palot jatkuivat ns. toimistopaloina.
Kuvassa näkyy Core rakennusvaiheessa:
http://911research.wtc7.net/talks/wtc/corestruct.html
Jos törmäyskohdassa oli niin suuri kuumuus, että vahvat teräspalkit sulivat ja pettivät sitten kaikki yhtä aikaa, niin miksi tässä kuvassa on törmäyskohdassa kaksi elossa olevaa ihmistä? Miten ihmeessä he olisivat voineet säilyä hengissä kuumuudessa jossa rautakin taipuu/sulaa?
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/sortuminen.htm#kerosiinipalot
Mikä siis aiheutti keskirungon (CORE) hajoamisen törmäyksen jälkeen?
http://11syyskuu.net/video/w8.avi ja
http://11syyskuu.net/video/spire_1.mpg
WTC-torneissa oli havaittu vakavia asbestiongelmia, mutta niiden korjaaminen olisi tullut tavattoman kalliiksi. Lisäksi Larry Silverstain oli vakuuttanut tornit hieman aikaisemmin suurista summista siltä varalta, että torneja vastaan tehdään terrori-iskuja. Kun iskuja tuli kaksi, sai hän myös korvaukset kaksinkertaisina. Kannatti siis ottaa tuo vakuutus vähän ennen iskuja!
Miksi tornien jäännöksistä ei löydetty yhtään betonia? Miksi kaikki metrinpaksuiset betolattiat pulverisoituivat hienon hienoksi pölyksi ympäri Manhattania? Jos rakennus romahtaa normaalisti ilman räjähteitä, niin takuulla sieltä löytyy betonielementtejä, eikä se pulverisoidu.
Betonin pulverisoitumisessa vesi poistuu siitä, ja tavallinen romahtaminen ei tätä ilmiötä voi aiheuttaa. Tämä viittaa voimakkaasti räjähteiden käyttöön.
Pölylaskeuma koostui pääosin sementistä ja tuhkasta (37-50%), lasikuidusta (40%) ja selluloosasta (9-20%) partikkelikoon ollessa 75-300 mikronia. Laskeuman valtava määrä tukee havaintoa, että lähes kaikki WTC:n betoni, palosuojamateriaali ja väliseinä- ym materiaali muuttui pölyksi sortumisen yhteydessä. Raunioissa ei havaittu juuri lainkaan betonikimpaleita ja teräspalkkien palosuojaukset olivat kuoriutuneet pois.
http://ehpnet1.niehs.nih.gov/docs/2002/110p703-714lioy/abstract.html
http://pubs.usgs.gov/of/2001/ofr-01-0429/index.html#Contents
Miksi WTC-tornien teräsjätteet lähetettiin kiireesti Kiinaan ja lähi-itään sulatettaviksi? Normaalisti näistä jäänteistä oltaisiin tutkittu, että miksi koko rakennus sortui.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/sortuminen.htm#raivaus
Miksi professori Steven Jones löysi joistakin jäljelle jääneistä teräksistä jäämiä Termiitistä? Termiitillä ja sen johdannaisilla pystytään sulattamaan terästä helposti.
http://www.prisonplanet.com/articles/june2006/200606scientificanalysis.htm
Termiitistä:
http://www.checktheevidence.com/911/Thermite.htm
Juuri ennen sortumista tornista valuu sulaa metallia, olisikohan termiittireaktio käynnissä? Virallisen komissionkin mukaan, lentopetroli paloi pois muutamassa minuutissa, jonka jälkeen palot jatkuivat normaaleina toimistopaloina.
Miksi siis tuolla videolla valuu sulaa rautaa juuri ennen romahdusta ja juuri siellä mistä romahdus alkaa?
http://video.google.com/videoplay?docid=-2991254740145858863&q=cameraplanet 9%2F11
Miksi WTC-tornien (Myös 7:n) kellarikerroksista löydettiin vielä useiden viikkojen jälkeen sulaa terästä? Miksi kellarikerroksessa yleensäkään olisi sulaa terästä? Lentokoneet törmäsivät torneihin ylös, eivät kellareihin. WTC 7:aan ei edes osunut lentokone.
http://plaguepuppy.net/public_html/video%20archive/red_hot_ground_zero_low_quality.wmv
Tässä kaksi lähdeluettelon omaista listaa valtamediassa raportoiduista lausunnoista sulasta teräksestä:
http://www.cooperativeresearch.org/context.jsp?item=a091201moltenmetal
http://georgewashington.blogspot.com/2005/12/why-was-there-molten-metal-under.html
WTC-tornit tuhoituivat täysin, suurinta osaa uhreista ei edes löydetty, betonilattiat pulverisoituivat, mutta silti tornin juurelta löydettiin yhden kaapparin passi. Lisäksi Pennsylvaniastakin löydettiin yhden kaapparin dokumentti. Sattuipa kovin sopivasti, että passit/muut dokumentit säilyivät tunnistettavina.
http://www.prisonplanet.com/articles/august2004/230804visafound.htm
http://www.reviewjournal.com/lvrj_home/2001/Sep-16-Sun-2001/news/17011253.html
http://www.guardian.co.uk/september11/story/0,11209,669961,00.html
http://www.usatoday.com/news/nation/2001/09/14/trade-ctr-rescue.htm
“• Suspected hijacker's passport found in WTC rubble”
PENTAGON
Pentagon Strike, hieno animaatio Pentagonin iskusta (Lyhyehkö):
http://www.pentagonstrike.co.uk/pentagon.swf
Sama animaatio suomenkielisin tekstein:
http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?album=12&pos=47
Paikanpäällä oleva CNN:n toimittaja ihmettelee mikä Pentagoniin oikein osui:
http://thewebfairy.com/911/pentagon/index.html
Pentagonia kohti lentää maata viistäen suuri matkustajakone, mutta nurmikkoon ei tule mitään jälkiä. Löydetään ainoastaan vähäinen määrä koneen osia, ei siipiä, ei pyrstöä eikä monen tonnin painoisia moottoreita. (pienempiä moottorin osia toki löydettiin)
http://www.pentagonresearch.com/summary.html
Pentagonin kone osui juuri sopivasti siihen osaan rakennusta, joka oli ollut remontissa jo pitkään.
Miksi Pentagonin kaikkia valvontakameran kuvia ei näytetty. Vain osa frameistä! Mitä salattavaa niissä oli, kun niitä ei voitu näyttää?
Miksi Pentagonin vastapäätä olevilta huoltoasemalta ja hotellista käytiin takavarikoimassa valvontakameran nauhat heti törmäyksen jälkeen. Miksi tätä nauhaa ei ole koskaan julkistettu? Ei pitäisi olla mitään syytä salata noita nauhoja, mikäli virallinen totuus pitäisi paikkaansa!
Pentagoniin lentäneen matkustajalentokoneen omituinen kaarros. Miksi ihmeessä matkustajalentokone tekee tuollaisen kaarroksen, laittaa nokan kohti maata, ja lähestyy rakennusta vain muutaman metrin korkeudella riiskeeraten koko iskun sillä, että kone olisi vahingossa osunut maahan jo aiemmin. Eikö olisi ollut luonnollisempaa terroristeilta lentää yläilmoista viistosti Pentagoniin, eikä tehdä tuota ylimääräistä kaarrosta ja sitten lentää maata viistäen juuri siihen osaan rakennusta, mikä oli ollut remontissa jo pidemmän aikaa.
http://www.pentagonresearch.com/017.html
Missä ovat jäännökset Pentagoniin iskeneestä suuresta matkustajakoneesta? Paikalta löydettiin kyllä jotain rojua ja pienempi moottori, mutta ei jälkeäkään suuren matkustajakoneen siivistä, moottoreista ja pyrstöstä. Jotkut sanovat, että menihän ne koneet WTC-tornien sisään, joten samoin kävi myös Pentagonissa. Tässä nyt vain unohtuu se, että WTC-torneissa oli selvät siipien jättämät jäljet (aukot) seinässä. Pentagonissa oli vain pienehkö reikä, eikä lainkaan siipien/pyrstön/moottoreiden jättämiä reikiä ulkoseinässä.
http://www.pentagonresearch.com/032.html
Pentagonin iskun suunnittelua?
http://www.pentagonresearch.com/102.html
Lisäksi voidaan ihmetellä sitä, että miksi Pentagoniin sai kaikessa rauhassa lennellä reitiltään poikennut matkustajakone, kun 2 konetta oli jo törmännyt paljon aiemmin WTC-torneihin. Normaalisti tuon koneen perään olisi lähetetty hävittäjä tarkistamaan mistä on kyse, eikä tuon koneen olisi koskaan pitänyt päästä kohteeseensa, Usan pääkaupungin, Washingtonin hyvin suojeltuun puolustusministeriöön. Mutta niin vain lensi ilman kenenkään estelyitä. Aikaa hävittäjillä olisi ollut vaikka kuinka ja paljon.
Miettikäähän nyt maalaisjärjellä, New Yorkissa kaksi konetta oli jo lentänyt torneihin, USA on ”Under Attack”, joten maan luulisi olevan hälytystilassa, varsinkin pääkaupungin. Mutta ei, reitiltään poikennut kone pääsi vapaasti lentämään USA:n pääkaupunkiin, suoraan puolustusministeriön rakennukseen. Vieläpä siihen kohtaan rakennusta, joka oli ollut remontissa pitkään. Kas kuin sattuikin.
Seuraavaksi voisimme tutkailla liikenneministeri Norman Minetan todistusta 9/11 -komissiolle. Minetahan todisti, että varapresidentti Dick Cheneytä oli informoitu pääkaupunkia (Pentagonia) lähestyvästä lentokoneesta tasaisin väliajoin:
http://www.kolumbus.fi/totuus/img/mineta.wmv
http://www.prisonplanet.com/articles/july2005/270705testimonycensored.htm
Jos ja kun varapresidentti on ollut hyvin perillä lähestyvästä koneesta, on myös puolustusministeri Rumsfeldia informoitu asiasta. Rumsfeldin kerrotaan olleen Pentagonissa iskun sattuessa. Hänen on siis täytynyt luottaa siihen, että kuka tahansa tuota "suurta matkustajakonetta" sitten ohjaakin, niin hän itse ei tule siinä vahingoittumaan. No, onneksi tuo "suuri matkustajakone" sitten iskeytyikin siihen kohtaan rakennusta, joka oli ollut jo pitkään remontissa. Sattumaako?
Lisää Pentagonista, mm. Global Hawkista:
http://www.freedomfiles.org/war/pentagon.htm
http://911truth.tripod.com/pentagon.html
Global Hawk – Wikipedia:
http://en.wikipedia.org/wiki/RQ-4_Global_Hawk
PERNARUTTOKIRJEET
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/119.htm#pernarutto
http://www.counterpunch.org/madsenanthrax.html
http://www.whatreallyhappened.com/frameup.html
http://www.usatoday.com/news/sept11/2001/12/19/anthrax-probe.htm
TODISTAJIA
William Rodriguez työskenteli WTC:ssä yli 20 vuotta ja hän oli viimeinen elossa pelastettu ihminen raunioista. Hän on juuri se mies joka nostettiin kansallissankariksi USA:ssa heti 9/11 jälkeen ja kaikki tuntevat hänet sen johdosta. Hänen kertomuksensa on huikea.
Hän kertoo mm. kellarikerrosten räjähdyksistä ja niiden aiheuttamista tuhoista siellä. Tässä hänen kertomuksessa tuosta historiallisesta päivästä.
http://video.google.com/videoplay?docid=4380137365762802294&q
Williamin kertomus lehdessä. Rodriguez kertoo tässäkin artikkelissa räjähdyksestä, joka tapahtui WTC-1:n kellarissa jo sekunteja ennen ensimmäisen koneen iskeytymistä.
http://www.theconservativevoice.com/articles/article.html?id=7762

Usassa käydään kiivasta keskustelua aiheesta, ei siellä olla hiljaa. Ottaa vaan aikansa, että tieto leviää, kun valtamedia ei puhu eikä pukahda täällä meillä:
http://video.google.com/videoplay?docid=1639681774213710451&q=911 discussion panel
http://video.google.com/videoplay?docid=8728311081524620268&q
http://www.youtube.com/watch?v=ahv3VdknyZ4
http://video.google.com/videoplay?docid=-7185160608455858069&q
Terrori-iskuissa kuolleen miehen isän Bob McIlvainen haastattelu: (video) ...”Vihaa jota tunnemme kun TIEDÄMME, että meille valehdeltiin syyskuun 11:nnen iskuista ja että hallitus oli osallinen niissä..."
http://www.911blogger.com/2006/03/bob-mcilvaine-interview-on-911-coverup.html
CNN:n Lou Dobbs heittää suoraa tekstiä, ja tekee selväksi kantansa, että 9/11-komissio oli vitsi, Bushin hallinto on epäpätevä ja/tai valheellinen ja tapahtumat tulisi tutkia kunnolla, rehellisesti.

Näyttelijä Charlie Sheen kyseenalaistaa virallisen 911-kertomuksen:
http://www.prisonplanet.com/articles/march2006/200306charliesheen.htm
http://www.911blogger.com/2006/03/911-skeptics-receive-fair-shake-on.html
Sheen oli keskustelemassa syyskuun 11:nnestä ABC:n talk-showssa jonka katsojamäärät ovat miljoonissa:
http://www.prisonplanet.com/articles/april2006/150406defiantsheen.htm
Washington Post kirjoittaa 9/11-komission jäsenten epäilyistä, että Pentagon tarkoituksella harhautti heitä:
http://www.washingtonpost.com/wpdyn/content/article/2006/08/01/AR2006080101300.html
Dokumenttifilmi 9/11 Press for Truth antaa terrori-iskun uhrien omaisten ja erityisesti viiden naisen joita kutsutaan nimellä Jersey Girls kertoa ajatuksiaan iskuista ja niiden tutkinnasta, joka pyrki vain hautaamaan totuuden:
http://www.911pressfortruth.com/
9/11 JA SUOMEN LEHDISTÖ
Suomessa lehdistö on käsitellyt tapausta varsin vähän. APU-lehti (numero 36) käsitteli 9.9.2005 kolmen aukeaman jutussa asiallisesti syyskuun 11:nnen tapahtumien keskeisiä epäselvyyksiä. Juttu on yksityiskohtaisin suomalaisessa valtamediassa esitetty pohdinta virallisen salaliittoteorian ongelmista. Siitä saa myös hyvän kokonaiskuvan syyskuun 11. päivän tapahtumista:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/apu2.jpg
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/apu3.jpg
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/apu4.jpg
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/apu5.jpg
Satakunnan Kansan artikkeli aiheesta 9.11.2005:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/satakan.jpg
Kansan uutisten viikkolehti 9.9.2005
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/ku.jpg
Edellisen linkin teksti
http://www.maailmansivu.fi/uutiset?1109
Aamulehti 9.11.2005
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/al.jpg
Keskisuomalainen 10.9.2005
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/Keskisuomalainen.jpg
Norja
Norjassa julkaistavassa (mutta myös Ruotsissa ja Tanskassa luetussa) Le Monde diplomatique -lehdessä on aiheesta erittäin kattava artikkeli. Nelossivun kuvat ovat varsin vaikuttavia.
http://diplo.no/pdf/0607/01.pdf
http://diplo.no/pdf/0607/04.pdf
http://diplo.no/pdf/0607/05.pdf
Epävirallinen englanninnos:
http://www.gnn.tv/B16458
Aftonpostenin juttua 9/11-skeptikoista:
http://www.aftenposten.no/nyheter/uriks/article1380915.ece
Edellisen jutun teksti englanniksi:
http://www.gnn.tv/B16544
Suomalaiset 9/11 -sivut:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/

Vastaukset 32
Vanhimmat
Bush ei voittanut 2004kään vaaleja rehellisesti, vaikka äänestäjien harhauttaminen laskettaisiin rehelliseksi toiminnaksi. http://www.rollingstone.com/news/story/10432334/was_the_2004_election_stolen
Hieno kirjoitus, joka sisältää muutamia pikkuvirheitä. Yksi on, että kerrosrakenne saattoi kaikkiaan olla metrin paksuinen, muttei sen päällä ollut betonivalu. Se oli muistaakseni 10cm luokkaa.
>Lähetä tämä viesti sähköpostilla mahdollisimman
>monelle henkilölle.
Hanki jokin roskapostiohjelma ja käytä sitä. Ei tarvitse vaivata muita.
wtc huijaus on historian ehkä röyhkein teko...
en tiedä toista vastaavaa
imperiumi uhraa tuhansia omia kansalaisiiaan saadakseen tehokkaamman valtaotteen maailmasta
sikojahan nuo ovat... aivan järkyttävää että tuollaiset voivat olla vallassa ja saada kannatusta... demokratian irvikuva
koko tarina.
Onko se nyt niin vaikea tajuta että äärimuslimit todella käyvät sotaa tavalla jota ei aiemmin ole nähty ja te paskiaiset riekutte ettei sitä pitäisi vastustaa.
että väitetyt 19 arabia olisivat teon takana, kuten ei myöskään todisteita Osama Bin Ladenin osallisuudesta. Sen sijaan on todisteita, että OBL yritettiin lavastaa syylliseksi=väärennetty tunnustusvideo. Kuitenkin Afganistaniin hyökättiin lähes välittömästi, siis täysin tekaistujen todisteiden siivittämänä.
Tuolla on paljon laadukkaita dokumentteja kuinka tiedustelupalvelut ovat osallistuneet terrori-iskuihin ja lavastaneet jonkun toisen tahon syylliseksi.
http://www.thedossier.ukonline.co.uk/video_cover-ups.htm
ole sä vaan tyhmä!
"Torneista pelastuneet silminnäkijät (mm. palomiehet) kertovat, että rakennuksessa oli useita voimakkaita räjähdyksiä, siis aulassa, alakerroksissa jne jne. Tornit eivät olleet vielä tuolloin sortuneet:"
Miksi yksikään palomies ei seiso teidän paskapuheiden takana ja vaadi tutkimista? Eikö olekin kummallista.
se että FBI on kieltänyt niitä palomiehiä puhumasta asiasta. Tai oikeasti se ei tietenkään ole kummallista jos osaa lukea rivien välistä mistä 9/11 oli kysymys; inside job.
se, että tästä ei ole mitään todisteita, eikä kukaan palomies suostu allekirjoittamaan, että FBI olisi jotenkin yrittänyt vaientaa heidät.
On minullakin muuten tietoa siitä, että Suomella on ydinpommi jolla se aikoo iskeä Venäjälle vielä tänä vuonna ja tuhansia todistajia, mutta SuPo on vaientanut heidät kaikki.
maailman menoa, niin sille ei voi mitään. Onko mafian perustamisdikumentti yleisessä jaossa? Jos FBI kertoo, että tästä ei puhuta, niin siitä ei tavallinen palkkatyökäinen puhu. Naurattaako meitä aiot kun kyselet kirjallista todistusta?
Katso tuo, niiin tajuat kuinka hommat toimii.
http://video.google.com/videoplay?docid=7267134620652018859
Tässä laajempi laadukas kokoelma videoita ja dokumentteja, jossa kerrotaan valtiollisten tiedustelupalvelujen cover-up operaatioista.
http://www.thedossier.ukonline.co.uk/video.htm
..ettei maailma ole niin ihana kun luulet....
Siihen asti: Nauti pilvilinnoista ;)
Minäkin nauttisin mielelläni, jollen olisi nähnyt liikaa...
Mikään voima maailmassa ei estäisi työtovereitaan menettäneitä palomiehiä puhumasta jos heillä olisi pienikin epäilys että olisivat joutuneet omiensa tihutyön kohteeksi.
Koittakaa nyt edes hieman palata reaalielämään!
oikein todellisuudentaju toimi. Koeta nyt tajuta jos palkkatyössä olevalle tulee valtion poliisi kertomaan että tästä ei siiten puhuta, niin siitä ei puhuta kun siitä ei ole itselle kuin haittaa vertaa USS Libertyn tapaukseen tai ikiomaamme Kekkosen aikaan.
säälittävää virallisen sadun puolesta puhjien nollatason filosofiaa.
Et taida olla samlta planeetalta?
tiedätkö millainen valtio USA on?
Se on aivan samanlainen kuin CCCP oli ja YSA:n ei enää pitäisi olla - mutta se tulee pahemmaksia päivä päivältä...
Etkö koskaa ole kuullut uhkauksista ja katoamista... omaisten uhkaamisista?
CIA esimerkikis harrasta omaistne käyttämistä juuri tässä tarkoituksessa.
ole niin jännä paikka, kuin haluat itsellesi uskotella. Kokeile joskus hankkia omaan elämääsi vähän jännitystä ja sisältöä, niin sitä ei tarvitse hakea helposti kumottavista, heiveröisistä salaliittoteorioista.
Ei minullakaan ole mitään konkreettista todistetta siitä, että Suomella on ydinpommi, mutta yhtä paljon todisteita minulla silti on. SuPo kun on kieltänyt kaikki asiasta tietäviä puhumasta, niin minkäs teet.
että 19 arabia järjestivät salaliiton, eli suorittivat 9/11 iskut. Tuo on se suurin hörhöilyväite.
Kriittinen tarkastelu on osoittanut selvästi, että tuo salaliitto on huuhaata.
ikään kuin vertaukseksi, mutta epäloogisuudessasi et huomaa, että kukaan ei ole väittänyt sinun kuuluneen Suomen ydinpommista vastanneeseen ryhmään, etkä ole antanut lausuntoa aikaisemmin medialle; palomies joka on kertonut FBI sanoneen hänelle että tästä ei sitten puhuta, on aikaisemmin kommentoinut medialle, että torneissa oli pommeja ja hän kuuli räjähdyksiä. Tämän jälkeen hän on sannonut kysyttäessä, että ei voi puhua asiasta, koska FBI on kieltänyt.
Jokaiselle itsenäisesti ajatteluun kykenevälle homma on täysin selvä, mutta nämä onnettomat amerikan ihailjat ovat käsittäneet koko jutun aivan väärin; jos paljastaa Bushin hallinnon rikollisia tekoja, se tarkoitaisi Usa vastaisuutta. Väite on absurdi, koska tuon perusteella yli 50% Usa kansalaisista olisi Usa vastaisia!
jutun uskominen on turhaa. Kukaan asiantuntija ei allekirjoita noita juttuja. Turha ees jauhaa tällaista. Helppo tuollaista propagandaa on kirjoittaa mutta koitappa todistaa kaikki tuo todeksi, ei onnistu koska joukussa on huhupuheita ja ihmisten shokissa tekemiä muka oikeita muistoja tilanteesta. Ja sitä paitsi tapahtu mitä tapahtu ei sitä enään voi korjata, koetapa keskittyä tähdellisempiin asioihin, taidat olla sitä porukkaa jonka mielestä aina on jotain väärin ja koskaan ei oo hyvä olla
Klikatkaa tätä päälinkkiä alalinkkejaä kerran. Katsojamäärä lisääntyy huimasti ja tästä tulee viikon suosituin artikkeli.
Älkää nyt vaan lähtekö tuohon mukaan. Suomi24.fi tai Maailman Menoa palstan sheriffi Sagittarius ei tule hyväksymään sitä, että tämä viesti nousee etusivulle! Se on jo kerran nähty. Mikäli luvut nousee liian nopeasti ja uhkana on, että kirjoitus nousisi etusivulle, niin silloin joko ylläpito tai sheriffi poistaa koko viestin, ja laittaa sen uusiksi palstalle, nollaten samalla kaikki lukukerrat.
Ja tällöinhän myös kirjoituksen osoitelinkkikin vaihtuu, ja ne joille on lähetetty nimenomaan tämän kirjoituksen osoite, ihmettelevät että mihinkäs se viesti on kadonnut mikä piti lukea.
Edetään nyt vain rauhallisesti. Tosin voin kyllä laittaa sen viestin uusiksikin, mikäli haluatte sitä nostella etusivulle. Tosin se ei kyllä tule onnistumaan sensuurin johdosta..
Piilolinkkejä muualle ikivanhoihinkeskusteluihin ;)
Oli miten oli! Mutta fakta on se, että maailma on päin sitä itteensä!
Deutche pankin seinään pystyyn lensi ballistisia ratoja pitkin kymmenien tonnien painoisia teräselementtejä pilvenpiirtäjistä, ja matkaa oli kuitenkin pari korttelia.
Mikä voima voi lennättää niin painavia teräskappaleita niin kauas?
Vai pari korttelia?
Se oli vieressä kadun toisella puolen.
The Deutsche Bank Building (formerly Bankers Trust Plaza) was a 39-story office building located at 130 Liberty Street in Manhattan, New York City, adjacent to the World Trade Center site.
Kannattaisko edes tarkistaa kun luette jotain onko se totta?
Itse kävin paikalla tornien seistessä, että kaaduttua.
Armeijan räjähteet. Siis USA:n armeijan räjähteet.
Ei ollut vieressä, vaan matkaa oli WTC2 tornitalosta vähintään 70 metriä ja WTC1 tornitalosta vähintään 200 metriä.
Oli vieressä, välissä oli vain katu eikä yhtään rakennusta, eli tuo kenties 70 metriä on riittävällä tarkkuudella oikein.
Se ei ollut siis "pari korttelia"(sic), joka olisi Manhattanilla hyvinkin jo puoli kilometriä.
Unohtamatta, WTC2 oli reilu 400 metriä korkea.
Videot tapahtumasta myös näyttää tilanteen hyvin.
Miettikääs ko tavallinen pulliainen ottaa vakuutukset just ennen ku kämppä ja vierekkäinen talli romahtaa. Maksaako vakuutusyhtiö?
Lampailla ei ole edes omaa elämää. Ne kun laiduntavat tajuamatta ympäristöstään mitään. Tässä on kuitekin märehtijöille hieman mietittävää:
https://t.me/c/1804854371/138
Mitä tuo USA:n armeijan raportti yrittikään kerto politikoille? Politikoille, joista osan Israelilaiset olivat lahjoneet jo vuosikymmeniä sitten.
Bushit ovat Khazarian mafian palkollisia ja Mosad on mafian käsikassara. Miksi maailman kaikissa merkittävissä suuryhtiöissä ja maiden hallitusten joukossa on niin paljon juutalaisia henkilöitä? Useinmiten heillä on kaksoiskansalaisuus ja se toinen kansalaisuus on Israelilainen. Sama tilanne on myös Suomen politiikassa ja kaikkialla maailmassa. Ihan kuten Soros on kertonut; omistamme lähes kaikkien maiden hallitukset..
Onneksi nämä khazarialaiset hävisivät jo sodan ja totuus alkaa päästä julkisuuteen. Lampaat vain eivät vieläkään ymmärrä, että heidän ympärillään on raivonnot sota kulisseissa jo vuosia. Eikä osa tule koskaan edes käsittämään sitä, vaikka heille kerrotaan se YLE:nkin toimesta jossain vaiheessa ja monta kertaa toistaen.