käsitykseni

on seuraavanlainen (perustuu historian kirjoihin, historoitsijoiden ja teologien tutkimuksiin):
Jeesun on historiallinen henkilö, joka ei perustanut kristinuskoa. Hän oli juutalainen saarnamies, joka halusi ottaa kantaa sen ajan yhdyskunnan epäkohtiin, joista sen ajan juutalaiset pääpait eivät pitäneet, koska heillä oli sopimus harjoittaa uskontoaan pakanallisen roomanvallan alla. Kun jeesus sai ajatuksillaan kannatusta, roomalaiset ärsyyntyivät ja halusivat juutalaisilta selvityksen kuka tämä mies on. Pilatushan kysyi Jeesuksen ollessa ristillä ihmisiltä, että onko tämä teidän jumalanne? He vastasivat että ei jonka takia hänet ristinnaulittiin. Pilatus olisi ehkä säästänyt jeesuksen muuten kärsimykseltä. Tämän jälkeen alkoi valtatistelu juutalaisten kesken. Vanhoillisjuutalaiset eivät halunneet jeesuksesta uutta jumalaa, jota jeesuksen seuraajat vaativat. Käytiin verinen sota heidän välillä, mikä ei hajottanut jeesuksen seuraajien rivejä vaan vahvisti ja mukaan tuli uusia ihmisiä. Siitä kiitos kai kuuluu matteuksen luukkaan evankeliumeille, jotka kertoivat samasta jeesuksen elämänvaiheesta täysin eri tavoin mikä oli tuolle ajalle tyypillistä kuten ihmeet, jotta eri kulttuurit välimeren ympärillä kokisivat kulttuurilleen sopivan messiaan. 300-luvulla perustettiin vasta kristinusko kun konstantinus viisaana hallitsijan tajusi miten vahva tästä lahkosta oli tullu ja että olisi parempi elää heidän kanssa rinta rinnan. Tästä hallitsijasta tehtiin jopa pyhimys vaikka mies oli pakana kuolinvuoteellen asti. Kun kristinusko perustettiin päätettiin myös mitkä kirjoitukset tulevat raamattuun. Siihen ei esim. kelpuutettu maria magdaleenan evankeliumeita vaan hänet ristittiin prostituoiduksi. Raamattuun otettiin sopivat tekstit jolla ihmismassoja voidaan hallita. Ja joilla eri kulttuureja voitaisiin yhdistää kristinuskoon. Ts. raamttuhan on ihmisten kirjoittama. miten sitä voisi pitää jumalan kirjana?
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sillä sinun käsityksesi ovat täysin metsässä! Helluntalaiset sen sijaan omaavat OIKEAT käsitykset joka asiasta! Vielä on sinullakin aikaa korjata käsityksesi ja polvistua PYHIEN Helluntalaispastorien eteen ja tunnustaa että he ovat aina ja kaikessa oikeassa!

Äänestä
  • olevinaan kaikessa oikeassa? Tunnen luissani ja ytimissäni, että Jeesus ei ole mikään jumala. Jumalan kuvia olemme me ihmiset tässä maailmassa.

    Äänestä

Olet oikeilla jäljillä! Jatka etsintääsi. Materiaalia on! Helluntalaiset ovat täysin väärillä jäljillä, kuten moni muu uskomiseen perustuva järjestö. Totuus on aivan muuta, mutta "etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeesuksesta kirjoitti:

on seuraavanlainen (perustuu historian kirjoihin, historoitsijoiden ja teologien tutkimuksiin):
Jeesun on historiallinen henkilö, joka ei perustanut kristinuskoa. Hän oli juutalainen saarnamies, joka halusi ottaa kantaa sen ajan yhdyskunnan epäkohtiin, joista sen ajan juutalaiset pääpait eivät pitäneet, koska heillä oli sopimus harjoittaa uskontoaan pakanallisen roomanvallan alla. Kun jeesus sai ajatuksillaan kannatusta, roomalaiset ärsyyntyivät ja halusivat juutalaisilta selvityksen kuka tämä mies on. Pilatushan kysyi Jeesuksen ollessa ristillä ihmisiltä, että onko tämä teidän jumalanne? He vastasivat että ei jonka takia hänet ristinnaulittiin. Pilatus olisi ehkä säästänyt jeesuksen muuten kärsimykseltä. Tämän jälkeen alkoi valtatistelu juutalaisten kesken. Vanhoillisjuutalaiset eivät halunneet jeesuksesta uutta jumalaa, jota jeesuksen seuraajat vaativat. Käytiin verinen sota heidän välillä, mikä ei hajottanut jeesuksen seuraajien rivejä vaan vahvisti ja mukaan tuli uusia ihmisiä. Siitä kiitos kai kuuluu matteuksen luukkaan evankeliumeille, jotka kertoivat samasta jeesuksen elämänvaiheesta täysin eri tavoin mikä oli tuolle ajalle tyypillistä kuten ihmeet, jotta eri kulttuurit välimeren ympärillä kokisivat kulttuurilleen sopivan messiaan. 300-luvulla perustettiin vasta kristinusko kun konstantinus viisaana hallitsijan tajusi miten vahva tästä lahkosta oli tullu ja että olisi parempi elää heidän kanssa rinta rinnan. Tästä hallitsijasta tehtiin jopa pyhimys vaikka mies oli pakana kuolinvuoteellen asti. Kun kristinusko perustettiin päätettiin myös mitkä kirjoitukset tulevat raamattuun. Siihen ei esim. kelpuutettu maria magdaleenan evankeliumeita vaan hänet ristittiin prostituoiduksi. Raamattuun otettiin sopivat tekstit jolla ihmismassoja voidaan hallita. Ja joilla eri kulttuureja voitaisiin yhdistää kristinuskoon. Ts. raamttuhan on ihmisten kirjoittama. miten sitä voisi pitää jumalan kirjana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu