Koulutus tuo pyhä sana.
Koulutuksen pyhämaa suomi on koulutuksen mekka?
Arvostuksellisesti asetamme koulutuksen hyvin korkealle, mutta todellisuudessa näin ei ole.
Jokaisella ei ole mahdollisuutta koulutukseen?
Jos koulutusta tulkitaan laajassa mielessä jokainen voi lukea, kirjoittaa ja muistaa tekemänsä.
Kysymys on muistista ja asioiden yhdistämisestä.
Virallisessa koulutuksessa on omat kriteerinsä ja tasonsa.
Virallinen koulutus tähtääkin yleisiin oppisuorituksiin.
Oppisuoritukset tähätäävät tietysti tutkintoihin ja näin erilaisiin työtehtäviin.
Tästä seuraa että näihin töihin ei pääse kuin suorittamalla tutkinto tai tarvittavat tiedot ja taidot.
Taitokin saadaan itse työssä.
Tiedot myös ovat yleisiä lainalaisuuksia, pohjatietoa tai yleistietoa.
Työnkuva on monimuotoistunut ja tehtävät erikoistuneita.
Jaksaako ihminen?
Peruskoulun ala-aste tähtää kansalaistaitojen ja alkeellisten perustietojen hankintaan ja sosiaalisuuten.
Peruskoulun ylä-aste tähtää laajempaan näkemykseen ala-asteella opitusta ja keskittyy oppimiseen itseensä tiiviimmin.
Jatko-opinnot tästä eteenpäin eriyttävät ihmistä.
Oppiminen hajautuu ja jollainmuotoa erikoistuu, sanan pienemmässä merkityksessä.
Oppiminen on siis pitkä prosessi jossa vanhan opitun päälle tulee uutta ainesta.
Kunnes tämä vanha ja uusi muodostavat, toivottavasti, omaa ajattelua.
Työtä leikitään, simuloidaan ei valmis alussa oleva työntekijä.
Seuraava vaihe harjoittelija.
Seuraava vaihe pätkätyöläinen.
Seuraava vaihe kausityöntekijä.
Seuraava vaihe palkattu avustaja.
seuraava vaihe toivottavasti työtä palkalla.
Ja jonain päivänä olet valmis mutta mihin?
Tähän maailmaan kuuluu paljon kirjoittamattomia sääntöjä, tervettä järkeä voi käyttää, sekä varmistaa oma osansa maailmassa.
Sitten on olemassa ne taidot joita oppimisessa on hyödynnettävä, mitä ne ovat?
Taidot ovat työn suorittamisen välineitä joilla pystyt suorutumaan sinulle annetuista tehtävistä?
Toisaalta taidot periytyvät, taidot ovat geneettisiä mutta myös opittuja.
Vaikea dilemma!
Kun yksilöä ei voi ohjata kädestäpitäen joka hetki, ja rakentaa häntä työhön sopivaksi, ja hankkia hänelle tietty työ loppuelämäksi.
Koulutus ei voi olla yksilöstä lähtöisin olevaa toimintaa vaan yksilöön kohdistettua toimintaa.
Samallaista kuin työ hajallaan josta ei saa otetta.
Kun olet jossain elämäsi risteyskohdassa teet valinnan. Samoin tekee valintoja asuinpaikkasi, paikkakuntasi, vanhempasi, miehesi, lapsesi, varallisuutesi, intohimosi, sattuma jne...
Ja niin olet kansalainen sosiaaliluokassasi.
Koulutus on rakennettu löyhäksi linnoitukseksi opiskelijan ympärille tarkoituksella.
Linnoitus voi luhistua.
Koulutus ei kohdennu. Sinä et opi. Etkä saa työtä.
Koulutuksen tarkoituksena on luoda rautatie kotoa koulun kautta työelämään.
Tätä nimitetään hyväksi elämäksi jonka varaan voi rakentaa koko elämän.
Epävarmuudet vaivaavat koululaista, opiskelijaa, työntekijää.
Kysymys on useinkin mielessämme valitsenko oikein, valitsinko oikein, valitsevatkohan työnantajat oikein?
Väärät valinnat ovat nykyisessä yhteiskunnassamme yleistyneet.
Tarkoituksena on kouluttautua mutta aika menee mopoiluun, kaljoitteluun, tietokoneeseen, kavereiten kanssa telmimiseen ja sen sellaiseen kunnes huomaa, huomaako ajoissa?
Työelämäkin saattaa korjata ongelmat tai vanhempien asema?
Opiskelu ammattialoille on puurtamista monestikkin vielä tietojen ja taitojen yhdistymättä työksi.
Kokoajan on mielessä vielä lapsuuden ilot ja bailaaminen, tytöt ja pojat ovat tulleet lähemmäs toisaan samoin autot ja alkoholi.
Toivottavasti elämä pysyy hanskassa.
Monesti kaikki tuntuu turruttavalta ja actionia puuttu, silloin luisutaan välivuodeksi pois jonnekkin.
Korkeakoulu, yliopistollinen loppututkinto on haave, tavoite johon koko suku on sitoutunut. Monelle se on viellä arvostuksen, sosiaalisen nousun, taloudellisen hyvinvoinnin ja vallan kysymys.
Ylemmänasteen koulutukseen liittyy ylemmyyttä ja arvonantoa. Ja sellaista turvaa ja kollegiaalisuutta.
Nyt kuitenkin ovat myös nämä tavoitteet jossakin suhteessa vaarassa koska ei työpaikkoja löydy kaikille halukkaille.
Toisaalta siintää mielessä kysymys valitsinko sittenkään oikean alan, linjan ja tutkinnon.
Aina joku lopettaa, mutta minne sitten?
Työtön akateeminen, yliopisto opinnot lopettanut on vailla jotain matkalla ylös mutta ei saanut viellä mitään.
Ei hätää onhan oljenkorsia, kouluttautuminen uudelleen.
Saahan ylioppilaskin opettajansijaisuuksia tai jotain muuta.
Mutta kalvava kysymys mielessä eihän ylioppilastutkinto ole ammattitutkinto?
Työkin on muuttunut koska työpaikoilla on vielä vanhoja työntekijöitä jotka elävät pitkään he ovat heikosti koulutettuja tai alalle kouluttamattomia työntekijöitä.
He ovat vain asettuneet tukevasti alustalleen, sanotusti ansainneet paikkansa muutos paineessa, osoittaneet kypsyytensä , osaamisensa ja tarpeellisuutensa.
Voiko tätä enää nykypolvi tai pudonneet osoittaa ja onko enää aikaakaan monella?
Eriarvoistumisessa, luokkaistumisessa, köyhtymisessä ja kouluttautumattomuudessa on juuri kysymys tästä rakenteesta.
Yhteiskunnallinen työssäpysymisen rakenteellinen sopimusviidakko on taannut heille hyvän elämän selkärangan, verrattuna uuteen suomalaiseen työvoima ja työntekijä politiikkaan.
Heidän asemansa on vakaa sopimuksin suojattu.
Kuitenkin samalla työnantajat näkevät heidät kustannuserinä ja uudet työntekijät pätevimpinä sekä halvempina.
Monesti tarvittaisiin palkanalennuksia sanoo työnantaja.
Betonoitu asema joka on hankittu "neuvostokaudella" takaa eläkkeen ei osaamista.
Ihmisten välinen hyvän elämän kuilu ammottaa apposen auki?
Toisaalta työ tekijäänsä opettaa.
Romahduttaako tämä ajatus koulujärjestelmän.
Työnteko on monimuotoista joskus vaativaakin, vaihtelevaa ja vaihtuvaa.
Välillä korkeaa osaamista, pikkutarkkaa näpertelyä, kielitaitoa vaativaa, välillä taas vaihetyötä, huoltotyötä, sosiaalista osaamista, hitaasti etenevää ja täysillä eteenpäin menevää.
Tämä on työnkuva nykyään.
Joustava on sellainen joka on valmis joustamaan, töissään, oppimaan ja ottamaan vastaan sen mikä tuleekin.
Ja voi olla että olet työtä vailla kovan työn jälkeen tai helpontyön jälkeen johtaja, itsenäinen yrittäjä tai royalteilla elävä lahjkkuus.
Toisaalta elämä on samanlaista kuin ennen toisaalta koulutuksellisesti ei pääse eteenpäin.
Mutta varmaa on se että tietynlainen päämäärähakuisuus johtaa johonkin työhön.
Hyviä esimerkkejä ovat sairaanhoitajat jotka kelpaavat johtotehtäviin ja tutkijoiksi.
Jopa EU:n eri elimiin asti.
Nuorisosihteeri miehet jotka ovat yleensä myös pikku johtajia, koordinaattoreita ja rahoitusasiantuntijoita.
Neuvovat päättäjiä toimimaan.
Matalalta voi ponnistaa korkealle ilman koulutusta.
Korkealta voi pudota koulutuksen kanssa.
Koulutus takaa yhteiskunnalle suuren määrän ihmisiä jotka toimivat päämäärätietoisesti resurssina jos tarvitaan.
Koulutuksen suuntaaminen johonkin tiettyyn työvoimaalaan kohdistuvaksi on aina mahdollinen.
Koulutus onkin ohjaavaa koulutusta?
Ei näyttä olevan tarpeen kouluttaa ihmisiä niille aloille joita he itse haluavat.
Työntekijät saattavat loppua joltain aloilta ja taas toisekseen työntekijöitä saattaa olla liikaa joillain aloilla.
Kohdennus on vaikeaa jos työttömältä kysytään ensimmäiseksi mitä haluat itse?
Toiseksi katsotaan koulutusta ja hakeudutaan etsimään vain jotain tiettyä työpaikkaa, siltä alalta.
Vaikka työttömän omalla alalla olisi paikallinen tai valtiollinen täystyöllisyys.
Eli valtakunnan näkökulmasta tulisi ihmisen kouluttautua alalle jolla on kysyntää.
Omasta näkökulmastaan ihmisen tulisi kouluttauta alalle joka kiinnostaa.
Työnantajien näkökulmasta tulisi aina olla koulutettua, halpaa työvoimaa, rajattomasti erialoilla, erilaisiin työsuhteisiin, kaikkina kellon ja vuorokaudenaikoina kohtuu hintaan.
Koulutuksen korttitalo luhistuisi tällaisten vaatimusten painosta heti.
Koulutus on henkilökohtaista, pitkäjännitteistä, altista vaihteluille, elinikäistä, arvopohjaista toimintaa jne..
Ei ole mahdollista niin ihmismäistä tietomateriaa kuin ihmisosaaminen käsitellä logistiikan keinoin.
Koulutuksen pyhämaa suomi on koulutuksen mekka?
Arvostuksellisesti asetamme koulutuksen hyvin korkealle, mutta todellisuudessa näin ei ole.
Jokaisella ei ole mahdollisuutta koulutukseen?
Jos koulutusta tulkitaan laajassa mielessä jokainen voi lukea, kirjoittaa ja muistaa tekemänsä.
Kysymys on muistista ja asioiden yhdistämisestä.
Virallisessa koulutuksessa on omat kriteerinsä ja tasonsa.
Virallinen koulutus tähtääkin yleisiin oppisuorituksiin.
Oppisuoritukset tähätäävät tietysti tutkintoihin ja näin erilaisiin työtehtäviin.
Tästä seuraa että näihin töihin ei pääse kuin suorittamalla tutkinto tai tarvittavat tiedot ja taidot.
Taitokin saadaan itse työssä.
Tiedot myös ovat yleisiä lainalaisuuksia, pohjatietoa tai yleistietoa.
Työnkuva on monimuotoistunut ja tehtävät erikoistuneita.
Jaksaako ihminen?
Peruskoulun ala-aste tähtää kansalaistaitojen ja alkeellisten perustietojen hankintaan ja sosiaalisuuten.
Peruskoulun ylä-aste tähtää laajempaan näkemykseen ala-asteella opitusta ja keskittyy oppimiseen itseensä tiiviimmin.
Jatko-opinnot tästä eteenpäin eriyttävät ihmistä.
Oppiminen hajautuu ja jollainmuotoa erikoistuu, sanan pienemmässä merkityksessä.
Oppiminen on siis pitkä prosessi jossa vanhan opitun päälle tulee uutta ainesta.
Kunnes tämä vanha ja uusi muodostavat, toivottavasti, omaa ajattelua.
Työtä leikitään, simuloidaan ei valmis alussa oleva työntekijä.
Seuraava vaihe harjoittelija.
Seuraava vaihe pätkätyöläinen.
Seuraava vaihe kausityöntekijä.
Seuraava vaihe palkattu avustaja.
seuraava vaihe toivottavasti työtä palkalla.
Ja jonain päivänä olet valmis mutta mihin?
Tähän maailmaan kuuluu paljon kirjoittamattomia sääntöjä, tervettä järkeä voi käyttää, sekä varmistaa oma osansa maailmassa.
Sitten on olemassa ne taidot joita oppimisessa on hyödynnettävä, mitä ne ovat?
Taidot ovat työn suorittamisen välineitä joilla pystyt suorutumaan sinulle annetuista tehtävistä?
Toisaalta taidot periytyvät, taidot ovat geneettisiä mutta myös opittuja.
Vaikea dilemma!
Kun yksilöä ei voi ohjata kädestäpitäen joka hetki, ja rakentaa häntä työhön sopivaksi, ja hankkia hänelle tietty työ loppuelämäksi.
Koulutus ei voi olla yksilöstä lähtöisin olevaa toimintaa vaan yksilöön kohdistettua toimintaa.
Samallaista kuin työ hajallaan josta ei saa otetta.
Kun olet jossain elämäsi risteyskohdassa teet valinnan. Samoin tekee valintoja asuinpaikkasi, paikkakuntasi, vanhempasi, miehesi, lapsesi, varallisuutesi, intohimosi, sattuma jne...
Ja niin olet kansalainen sosiaaliluokassasi.
Koulutus on rakennettu löyhäksi linnoitukseksi opiskelijan ympärille tarkoituksella.
Linnoitus voi luhistua.
Koulutus ei kohdennu. Sinä et opi. Etkä saa työtä.
Koulutuksen tarkoituksena on luoda rautatie kotoa koulun kautta työelämään.
Tätä nimitetään hyväksi elämäksi jonka varaan voi rakentaa koko elämän.
Epävarmuudet vaivaavat koululaista, opiskelijaa, työntekijää.
Kysymys on useinkin mielessämme valitsenko oikein, valitsinko oikein, valitsevatkohan työnantajat oikein?
Väärät valinnat ovat nykyisessä yhteiskunnassamme yleistyneet.
Tarkoituksena on kouluttautua mutta aika menee mopoiluun, kaljoitteluun, tietokoneeseen, kavereiten kanssa telmimiseen ja sen sellaiseen kunnes huomaa, huomaako ajoissa?
Työelämäkin saattaa korjata ongelmat tai vanhempien asema?
Opiskelu ammattialoille on puurtamista monestikkin vielä tietojen ja taitojen yhdistymättä työksi.
Kokoajan on mielessä vielä lapsuuden ilot ja bailaaminen, tytöt ja pojat ovat tulleet lähemmäs toisaan samoin autot ja alkoholi.
Toivottavasti elämä pysyy hanskassa.
Monesti kaikki tuntuu turruttavalta ja actionia puuttu, silloin luisutaan välivuodeksi pois jonnekkin.
Korkeakoulu, yliopistollinen loppututkinto on haave, tavoite johon koko suku on sitoutunut. Monelle se on viellä arvostuksen, sosiaalisen nousun, taloudellisen hyvinvoinnin ja vallan kysymys.
Ylemmänasteen koulutukseen liittyy ylemmyyttä ja arvonantoa. Ja sellaista turvaa ja kollegiaalisuutta.
Nyt kuitenkin ovat myös nämä tavoitteet jossakin suhteessa vaarassa koska ei työpaikkoja löydy kaikille halukkaille.
Toisaalta siintää mielessä kysymys valitsinko sittenkään oikean alan, linjan ja tutkinnon.
Aina joku lopettaa, mutta minne sitten?
Työtön akateeminen, yliopisto opinnot lopettanut on vailla jotain matkalla ylös mutta ei saanut viellä mitään.
Ei hätää onhan oljenkorsia, kouluttautuminen uudelleen.
Saahan ylioppilaskin opettajansijaisuuksia tai jotain muuta.
Mutta kalvava kysymys mielessä eihän ylioppilastutkinto ole ammattitutkinto?
Työkin on muuttunut koska työpaikoilla on vielä vanhoja työntekijöitä jotka elävät pitkään he ovat heikosti koulutettuja tai alalle kouluttamattomia työntekijöitä.
He ovat vain asettuneet tukevasti alustalleen, sanotusti ansainneet paikkansa muutos paineessa, osoittaneet kypsyytensä , osaamisensa ja tarpeellisuutensa.
Voiko tätä enää nykypolvi tai pudonneet osoittaa ja onko enää aikaakaan monella?
Eriarvoistumisessa, luokkaistumisessa, köyhtymisessä ja kouluttautumattomuudessa on juuri kysymys tästä rakenteesta.
Yhteiskunnallinen työssäpysymisen rakenteellinen sopimusviidakko on taannut heille hyvän elämän selkärangan, verrattuna uuteen suomalaiseen työvoima ja työntekijä politiikkaan.
Heidän asemansa on vakaa sopimuksin suojattu.
Kuitenkin samalla työnantajat näkevät heidät kustannuserinä ja uudet työntekijät pätevimpinä sekä halvempina.
Monesti tarvittaisiin palkanalennuksia sanoo työnantaja.
Betonoitu asema joka on hankittu "neuvostokaudella" takaa eläkkeen ei osaamista.
Ihmisten välinen hyvän elämän kuilu ammottaa apposen auki?
Toisaalta työ tekijäänsä opettaa.
Romahduttaako tämä ajatus koulujärjestelmän.
Työnteko on monimuotoista joskus vaativaakin, vaihtelevaa ja vaihtuvaa.
Välillä korkeaa osaamista, pikkutarkkaa näpertelyä, kielitaitoa vaativaa, välillä taas vaihetyötä, huoltotyötä, sosiaalista osaamista, hitaasti etenevää ja täysillä eteenpäin menevää.
Tämä on työnkuva nykyään.
Joustava on sellainen joka on valmis joustamaan, töissään, oppimaan ja ottamaan vastaan sen mikä tuleekin.
Ja voi olla että olet työtä vailla kovan työn jälkeen tai helpontyön jälkeen johtaja, itsenäinen yrittäjä tai royalteilla elävä lahjkkuus.
Toisaalta elämä on samanlaista kuin ennen toisaalta koulutuksellisesti ei pääse eteenpäin.
Mutta varmaa on se että tietynlainen päämäärähakuisuus johtaa johonkin työhön.
Hyviä esimerkkejä ovat sairaanhoitajat jotka kelpaavat johtotehtäviin ja tutkijoiksi.
Jopa EU:n eri elimiin asti.
Nuorisosihteeri miehet jotka ovat yleensä myös pikku johtajia, koordinaattoreita ja rahoitusasiantuntijoita.
Neuvovat päättäjiä toimimaan.
Matalalta voi ponnistaa korkealle ilman koulutusta.
Korkealta voi pudota koulutuksen kanssa.
Koulutus takaa yhteiskunnalle suuren määrän ihmisiä jotka toimivat päämäärätietoisesti resurssina jos tarvitaan.
Koulutuksen suuntaaminen johonkin tiettyyn työvoimaalaan kohdistuvaksi on aina mahdollinen.
Koulutus onkin ohjaavaa koulutusta?
Ei näyttä olevan tarpeen kouluttaa ihmisiä niille aloille joita he itse haluavat.
Työntekijät saattavat loppua joltain aloilta ja taas toisekseen työntekijöitä saattaa olla liikaa joillain aloilla.
Kohdennus on vaikeaa jos työttömältä kysytään ensimmäiseksi mitä haluat itse?
Toiseksi katsotaan koulutusta ja hakeudutaan etsimään vain jotain tiettyä työpaikkaa, siltä alalta.
Vaikka työttömän omalla alalla olisi paikallinen tai valtiollinen täystyöllisyys.
Eli valtakunnan näkökulmasta tulisi ihmisen kouluttautua alalle jolla on kysyntää.
Omasta näkökulmastaan ihmisen tulisi kouluttauta alalle joka kiinnostaa.
Työnantajien näkökulmasta tulisi aina olla koulutettua, halpaa työvoimaa, rajattomasti erialoilla, erilaisiin työsuhteisiin, kaikkina kellon ja vuorokaudenaikoina kohtuu hintaan.
Koulutuksen korttitalo luhistuisi tällaisten vaatimusten painosta heti.
Koulutus on henkilökohtaista, pitkäjännitteistä, altista vaihteluille, elinikäistä, arvopohjaista toimintaa jne..
Ei ole mahdollista niin ihmismäistä tietomateriaa kuin ihmisosaaminen käsitellä logistiikan keinoin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.