Miksi koulussa ei kerrottu, että Suomi kävi jatko-sotaa Saksan rinnalla tai että saksalaisilla oli rintamavastuu itärajalla tai että saksalaiset lentokoneet olivat avainasemassa punakoneen "torjuntavoittamisessa"?
Historian Opetus
Erillissota
11472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siksi että suomalaiset antoivat kovan uhrin sotiessaan. Uhriin liittyy aina sellainen psykologia, etteivät ihmiset millään haluaisi ajatella että uhrit olivat turhia. Siksi asioita kaunistellaan ja muodostetaan merkityksiä niin että uhrit nousevat kunniaan. Kun uhrit täyttivät jotain ihmistä suurempaa tehtävää, silloin pienen ihmisen on helpompi hyväksyä uhrit.
Kuitenkin kaikki mitä tapahtui oli pelkkää inhimillistä pienuutta, älyttömyyttä ja typeryyttä, seikkailunhaluakin. Sellainen ihminen on. Saksalainen, suomalainen, venäläinen.
"Miksi koulussa ei kerrottu, että Suomi kävi jatko-sotaa Saksan rinnalla"
Meidän koulussa kerrottiin. Tuskin tässä vielä kannattaa salaliittoteoriaa leipoa.
"tai että saksalaisilla oli rintamavastuu itärajalla"
Koska saksalaisilla oli rintamavastuu pohjoisella rajaosuudella?
"tai että saksalaiset lentokoneet olivat avainasemassa punakoneen "torjuntavoittamisessa"?"
On koulun historiankurssille aika kova vaatimus lähteä ruotimaan yksittäisten joukko-osastojen toimintaa ja vaikka Kuhlmeyn osastosta oli korvaamatonta apua, voidaan avainasemassa sanoa olleen monta muutakin tekijää.
"Koska saksalaisilla oli rintamavastuu pohjoisella rajaosuudella?"
Kesäkuun puolivälistä 1941.
"Ylipäällikkö alisti 15.6. Oulunjärven pohjoispuolella olleet suomalaiset joukot eli III AK:n saksalaisille. Samana päivänä Rovaniemen lähistöllä aloitti toimintansa AOK Norwegenin johtoesikunta, joka jo 16.6. käski III AK:n valmistautua hyökkäysvaihtoehtoon."
Suomi Sodassa 1983, Otava.
Niin, tarkoitin siis sanoa, että historian opetuksessa ei kerrota saksalaisten rintamavastuusta ITÄrajalla, koska he vastasivat vain pohjoisesta rajaosuudesta. Itärajasta puhuminen olisi siis harhauttava väittämä.
(tiesin kyllä että saksalaisia oli Lapissa...)
Kyllä kerrottiin, mutta sinä onneton molopää nukuit.
se, että suomalaiset ylläpitivät Itä-Karjalassa keskitysleireijä, joiden asukkaista noin viidennes kuoli. Tätä ei taatusti kerrottu koulussa.
saa valehdella - ainakin minulle niin opetettiin.
Ai, mutta tässähän nimimerkki "koulussa" kirjoittikin otsikolla "eihän" että "saa valehdella - ainakin minulle niin opetettiin."
Ei se niin mene, olet oppinut väärin.
Sinulle varmaan yritettiin opettaa että EI saa valehdella. Joten kerrotaan vain rehelliseti suomalaisten keskitysleireistä.
Tai jos nimim. "koulussa" väittää, ettei Suomella ollut keskityleirejä, eikä niissä kuollut ihmisiä, niin hän tietysti todistaa puheensa.
No, eipä minullekaan aikoinaan kerrottu siitä miten Suomen ylin sodanjohto oli mukana suunnittelemassa Suomen osuutta operaatio Barbarossaan. Väitettiin vaan puna-armeijan hyökänneen Suomen kimppuun. Itä-Karjalan keskitysleireistä ei puhuttu juuri mitään, taidettiinpa jopa kieltää koko asia jos joku saattoi asiaa pohtia.
Muistan myös että väitettiin venäläisten olleen onnellisia kun pääsivät vangeiksi Suomeen: oli ruokaa, lämpöä ja terveydenhoitoa.
Nyttemmin tiedän että sotavankeja oli jatkosodan aikana lähes 60 000 joista jäi henkiin 18 600. Siis alle kolmannes selviytyi.
Saksalaiset saivat kaikkiaan 3 500 000 puna-armeijalaista vangiksi joista noin miljoona selviytyi sodan loppuun. Siis vankien kohtelussa päästiin lähes "arjalaiselle" tasolle.
Eikös Suomi luovuttanut myös saamiaan venäläisiä sotavankeja Saksan leireille tapettaviksi? Myöhemmin sitten tehtiin toisinpäin kun takki oli käännetty, ja luovutettiin saksalaisia sotavankeja Neuvostoliittoon tapettaviksi. Nuo eivät varmaan sisälly antamiisi lukuihin
Tarkistettua tietoa: venäläisiä sotavankeja 64 000 joista palautettiin 44 000. Siis "vain" noin 20 000 kuoli nälkään ja tauteihin. Olimme siis sivistyneempiä kuin saksalaiset.