VALAISTUMISESTA ja sen etsinnästä.
Eräs nimimerkki ehdotti minulle tällä palstalla intensiivisempää keskustelua, sanoen voivansa ohjata ihmisiä valaistukseen.. Menkäämme siis suoraan asiaan. Kokemuksieni mukaan ko. aiheesta kannattaa puhua hyvin varovasti, ihmiset jotka väittävät olevansa valaistuneita, yleensä eivät sitä ole. Olen tavannut sellaisia ''Kassiloita'' eritoten Suomessa ollessani senverran paljon, että tiedän kyllä mistä on kyse. Väärästä hybriksestä, pyrkimyksestä ylentää, pyhittää itseään uskoen että kun riittävän monet tämän ''guruaseman'' tunnustavat, se sitten toteutuisi ikäänkuin itsestään. Näin se vaan ei mene, ne jotka kohottavat itsensä, joutuvat laskeutumaan muita alemmas kuraojaan. Varminta ja turvallisinta on mennä itse sinne kuraojaan , esim luopumalla täysin kaiken maallisen maineen ja kunnian tavoittelusta tässä mielisairaassa systeemissä ja ajassa jota elämme. Ollakseen vapaa ja valaistunut sellaisten ihmisten joukossa jota esim nykysuomalaiset keskimäärin edustavat, on oltava heidän hylkimänsä, vihaamansa. Jos Euroopan Unionin pimeimmän kaupungin Porvoon kulttuuripiirit olisivat minua ymmärtäneet ja ihailleet, se olisi ollut minulle suurempi loukkaus kuin se, että he julistivat minut omilla paskoillaan projisoiden ''sataprosenttiseksi skitsofreenikoksi'' ja rikkoivat taloni Impivaaran. Silti tämä oli rikos, jota en hyväksy ja johon haen korvausta ja perusteluja Strasbourgissa , koska asiaan sekaantui muutamia laillistettuja lääkäreitä ja STM:n viranomaisia, mm. ministeri Osmo Soininvaara.
Siis mitä tulee ns. valaistumiseen , siitä kannattaa puhua suu supussa. Tämä on ehdoton mielipiteeni. Jos me kaksi esim. alamme vaihtaa kokemuksiamme, siitä ei pidä tulla kahden suomalaisen jääkiekkomöllin kilpalaulantaa siitä kumpi meistä on fiksumpi ja enemmän valaistunut. Tällaiseen en ryhdy ja jos sinä sitä yrität, saat keskustella ilman minua. Toiseksi jos henkisten asioiden opettamisella alkaa joku keräämään rahaa , kuten monet new age liikkeet ( esim. scientologit ) ja myös tavanomaiset kristilliset kirkot ovat tehneet , silloin liikutaan hyvin pettävillä jäillä. Miedän tulee ymmärtää periaate'' herra ruokkii lintunsa'', eli me saamme kaiken tarvitsemamme aivan ponnistelematta kunhan olemme sen arvoisia sisäisesti. meidän tulee etsiä ENSIN kappale taivasten valtakuntaa, joka on meissä sisäisesti, niin kas välittömästi kilisee pajatso myös konkreettia kultaa.. Ruotsalainen Emmanuel Swedenborg , joka on yksi opettajiani on korostanut Jungin tavoin asioiden ''vastaavuuksia''.. Kaikella henkisellä, esoteerisella on vastineensa konkreetissa maailmassa ja päinvastoin. Tämän asian syvällisellä ymmärtämisellä päästään käsiksi magiaan, mutta jos valkoisesta magiasta puhutaan, on etsittävä ENSIN se henkinen minkä jälkeen saamme automaattisesti konkreettisen.. Amerikkalainen, Babylonin Porton ohjaama arvomaailma ja ''privare '' ( privat - riisto ) talousjärjestelmä ovat kaikesta julkisesta jumalamyönteisyydestään huolimatta selvästi saatanallista mustaa magiaa ja heidät tullaan tuhoamaan tuhannen pillun päreiksi hyvin pian.. Ladenin hyökkäys oli pieni esinäytös siitä mitä on tuleva..Jos tässä vaiheessa ihmettelet miten Johannes KASTAJA voi käyttää näin vulgaaria kieltä, totean ettei minulle ole enää pitkään aikaan ollut mitään rumia tai kauniita sanoja. Ne kaikki ovat vain ihmisten arvojärjestelmien luomuksia jotka aivan kohta kaatuvat nuriniskoin, mukkelismakkelis.. Minun jumalani ja Jeesukseni nauraa maha kuralla kun säikyttelen uskovaisia vittuilemalla heille kuin pahainen katupoika.. Jos tunnet mytologiaa, se arkkityyppi jota kannan on rääväsuinen Johannes K, sama kuin Hermes, Mercurius, Rautahannu jota kaikki kunnon porvarisämmät inhoavat ja jonka pään he haluavat vadilla eteensä herjattavaksi..Olen sanonut kaikille kunnon pullamössöuskovaisille että minun vittuiluni on kuin kärpäsen surinaa siihen verraten mitä minun perässäni tuleva toimeksiantajani, valkoisen hevosen ratsastaja Jeesus K teille tekopyhille mulkuille sanoo..Patmosen Johanneksen vision mukaan hänen suustaan on törröttävä PALAVA MIEKKA , ja tämä viittaa siihen massapsykoosiin joka asiat täysin väärin ymmärtäneitä fundamentalistiuskovaisia odottaa..Se että USA ja heidän arvomaailmansa on sama kuin babylonin portto, se on jo sinänsä oleva niin saatanallinen yllätys että heitä kritiikittömästi ihailleet suomalaiset ovat sekaisin pelkästä sitä koskevasta tiedosta..Päätän joulusaarnani tällä haavaa näin..jatketaan lisää kunhan esität vastauskommenttejasi.. JK.

Vastaukset 7
Vanhimmat
on USA ja ikuisuuden polliisi on Jumala kera Jeesuksen Kristuksen!
Käy Sie nyt kuitennii lähimmästä terveyskeskuksesta lähete ns.houruin hoitopaikkaan, pääset leppeemään ja saat lääkitykses kuntoon ku näyttäis et olet sitä laiminlyönyt jo jonnii aikoo.
Leppoisaa Joulun aikaa toivotellen1
nämä usa:n uskolliset oikeistofasistit suomessa, joita uskovaisiksi itseään väittävien joukossa on aivan liikaa, eivät siedä mitään sellaista mikä menee heidän oman tyhmän pinnallisuutensa yläpuolelle.. näitä kehoituksia mennä lääkäriin, syödä lääkkeitä jne.. niitä on tullut siinä määrin paljon omani ja muutamien muiden toisinajattelijoiden kohdalla, että niistä näkyy suomen jääkiekkomöllien sielun kuva oikein selvästi.. hyi helvetti. onneksi ei tarvitse siellä asua.. lähtekää pakoon kaikki fiksut ihmiset.. se maa tulee putoamaan rajusti. asiat suomessa menevät huonoon suuntaan..siellä pitäisi nyt jonkun sänky puoluetta järkevämmän tahon alkaa ohjata maan asioita... tällähaavaa siellä on
satojatuhansia kallispalkkaisia mulkkuja hallinnossa joista kukaan ei
vastaa mistään.. Tilanne EU:n laajetessa on Suomen kannalta hyvin
kriittinen..Kun DDR yhtyi länsisaksaan , se prosessi lähes romautti
euroopan
vahvimman kansantalouden.. eikä siitä ole toivuttu vieläkään. minulla on
varsin läheiset suhteet sekä saksaan että puolaan ja tiedän mitä siellä
tapahtuu. Kun koko entinen itäeurooppa integroidaan unioniin, se on
sinänsä
hyvä ja postiivinen asia - mutta rankkaan pudotukseen saadaan suomen
kaltaisessa maassa varautua.. palkat, sosiaaliturva, asuntojen arvot ,
kaikki
ne romahtavat pahemmin kuin mitä saksassa on nähty kymmenen
vuoden
aikana. suomen kansantalous ja kulttuuri on siinä määrin ontva ja
heikko,
että suomi on ensimmäisiä putoajia. puola on ranskan kokoinen iso
maatalousmaa ja sen tulevaisuudenkuva on valoisa. Puola tulee
ottamaan
sen aseman mitä sillä joskus on ollut , Suomi tulee jäämään kylmäksi,
sivistymättömäksi takapajulaksi, mitä se aiemminkin oli
eräät ne vaan luottaa usa:n vilpittömyyteen ja heidän mahtinsa pysyvyyteen.. he luulottelevat että se jumala ja jeesus jota amerikan mikkihiirihallitus ja suomen oikeistofasistit ovat omakseen väittäneet, olisi Rakkauden Jumala ja todellinen kristus.. Suomen ja USA:n uskovaiset palvelevat perkelettä, babylonin porttoa.. lue ilmestyskirja 18 ja häpeä tyhmyyttäsi mulkku. mene tutkittamaan laho pääsi älkäkä märise itseäsi viisaampien kannanottoihin.
Suomen ylämäki eli kansamme hyvinvointi lähti vihdoin viimein nousuun kun EU-vastaisuus katosi ja kansan syvät rivit uskalsivat liittyä. Sama positiivinen kehitys jatkuu kunhan NATOon liittyminen on tosiasia.
Seuraavaksi täytyy saada Kettutytöt yms viherpiipertäjät kuriin että saa normaalit isänmaalliset Suomalaiset hyvän ja turvallisen elämän.
jauhat suurta skeidaa vastasit kommenttiini. ei se vastaus kuitenkaan sinulle ollut. olen aivan samaa mieltä että EU liitäntä oli suomen onni ja että viherpiipertäjät suomessa ovat tekopyhiä mulkkuja.. siitä olemme eri mieltä että maailman hegemoniaa ei pitäisi johtaa pinnallisten jenkkien voimin vaan sivistyneen euroopan pitäisi olla riippumaton. myös eu maiden tulisi kaikkien erota natosta ja perustaa oma weu sen asemasta. jenkkien maailmanpolitiikka on siinä määrin psykoottista ja vaarallista, että siitä pitäisi pysyä erossa. mitä tulee suomen oikeistolaisten tyhmyyteen eivät ne kaikki varmaan sitä ole. itsenäisesti ajattelevat ovat ok, jenkkien sätkynuket ovat aivan samaa kuin taistolaiset aiemmin
Jouluterveisin Tytsy
jos ymmärsit kirjoittamani laadun, voinet lukea itsesi tiettyyn joukkoon joka ilmenee oheisesta kirjeestä
Strasbourgin ihmisoikeuskomissioon
Viiaten Teille aiemmin jättämääni selvityspyyntöön siitä miten Suomen laillistettu terveydenhoitojärjestelmä voi väittää asiaa tutkivan lääkärin omien elämänarvojen ja mielipiteiden mukaan samaa ihmistä vuoronperään sekä epätavallisen terveeksi että vakavaa psykoositilaa sairastavaksi, minulla on tähän omituisuuteen uusia lisähavaintoja.. Vierailtuani kuluneen syksyn aikana suomi24 keskustelupalstoilla olen huomannut samantyyppisen, erittäin suuren kaksijakoisen suhtautumistavan esittämiini ajatuksiin, joka panee miettimään suomalaisen todellisuuskuvan mahdollista jakomielitautisuutta laajemmassakin mielessä..Tällaisen kansallisen skitsofrenian olemassaolosta puhui usein aiempi työnantajani Ensio Miettinen Porvoossa, ja muutamilla muillakin tahoilla olen tähän väitteeseen törmännyt...Oman tapaukseni suhteen se on tullut esiin kiusallisen konkreettisena. Fiksut ihmiset joilla on oma arviointikyky ovat pitäneet näillä palstoilla ajatuksiani mielenkiintoisina ja viisainakin, vaan sellaiset joita amerikkalaistyylisestä mediatodellisuudesta poikkeava omaehtoinen ajattelu pelottaa ja suututtaa, ovat valmiita toimittamaan minua pakkohoitoon, ammuttavaksi, hirtettäväksi.. Yrittävät pilkata ja häväistä, saada kaikin mahdollisin tavoin saadakseni suuni tukituksi. Hyvin yleinen tokaisu on , hanki kuule M1 lähete, syö kuule lääkkeesi, mene kuule hourulaitokseen.. Hyvin usein nämä viimeksimainitun kaltaiset mölöttäjät ovat uskovaisia ja asenteiltaan selvästi oikeistolaisia ja samantyyppinen jako oli havaittavissa myös niiden kuuden eri lääkärin välillä joista puolet arvioivat minut poikkeuksellisen terveeksi , puolet olivat valmiita panemaan minut pakkohoitoon. Kyse oli koko ajan ''vääristä mielipiteistä'' sellaisista kannanotoista joita Suomessa ei joidenkin mielestä SAA olla.
Tämä todistaa mielestäni Suomen kaksijakoisen jyrkän ajattelutavan sekä ihmisoikeussopimuksia loukkaavan mielipidevainon olemassaolon. Tyhmemmän kansanosan parissa se on vielä kamala historiamme huomioonottaen jotenkuten ymmärrettävää ja hyväksyttävää, mutta jos laillistetut lääkärit toimivat mielivaltaisen ''musta tuntuu'' menetelmän pohjalla, ja jos yksikään heitä valvovista viranomaisista eivät seitsemän vuoden aikana puutu mitenkään ilmiselviin virkarikoksiin ja suoranaiseen fasismiin, silloin ollaan tilassa joka ei ansaitse oikeusvaltio nimitystä. Haluan perusteluja sekä vahingonkorvauksia Porvoon kaupungilta ja sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä hävitetyn kotitalomme Impivaaran palauttamista ehjänä perheeni haltuun. Vastauksenne voitte lähettää Suomen Tsekinmaan konsulaattiin merkillä Tuominen.