Itsensä märehtiminen

Krisselismi oli yhtä sotimista, ja on tietysti yhä ja ainiaan.

Sen rinnalla on sitten tämä vastenmielinen itsensä märehtiminen, joka kohta hädissään projisoidaan toisiin, kun alkaa pursuta vastenmielistä tavaraa pinnalle henkilökohtaisesta alitajunnasta.

Ja taas alkaa vituttaa, ja mennään vinnille väijymään onko hellarivaarin asekätkennästä säästynyt browning vielä siellä.

Ja taas ottamaan turpiin.
3198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kristinuskon tärkein laki on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään, ja myös vihollisia!
Näistä riippuu kaikki laki sekä profeetat (Vanhasta Testamentista). Älä sekoita oikeaa kristinuskoa ulkokultaisten vallanpitäjien uskonnollisuuteen, jossa kristinuskoa on käytetty kuin susi pukeutuneena lampaaksi.

Kristinuskosta tietämättömiä näillä palstoilla vilisee niin että päät yhteen kolisee.
Luetellaan vaan ihmisten syntejä, vaikka pitäisi kääntää katseensa Häneen, siis siihen mitä Jeesus Nasaretilainen sanoi ja teki.

Äänestä
  • "Kristinuskon tärkein laki on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään, ja myös vihollisia! "

    Puuttumatta siihen että raamatun mukaan (joka kuulemma on itsensä jumalan sanaa) noin ei ole, niin kommentoinpa muutoin.

    Krisselin ongelma tuossa valossa on että jumalaa ei ole olemassa, eikä vihollisia.

    Krisselin ongelmanratkaisukyky on ilmiömäinen:
    - luodaan mielikuvitusjumala
    - suututetaan muita niin että saadaan vihollisia

    Äänestä

  • >>Kristinuskosta tietämättömiä näillä palstoilla vilisee niin että päät yhteen kolisee.
    Luetellaan vaan ihmisten syntejä, vaikka pitäisi kääntää katseensa Häneen,

    Sinä olet parempi kuin muut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reiska. kirjoitti:

Krisselismi oli yhtä sotimista, ja on tietysti yhä ja ainiaan.

Sen rinnalla on sitten tämä vastenmielinen itsensä märehtiminen, joka kohta hädissään projisoidaan toisiin, kun alkaa pursuta vastenmielistä tavaraa pinnalle henkilökohtaisesta alitajunnasta.

Ja taas alkaa vituttaa, ja mennään vinnille väijymään onko hellarivaarin asekätkennästä säästynyt browning vielä siellä.

Ja taas ottamaan turpiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu