Helvetti ja taivas

Onko tällaiset fideistiset palkkiot hyviä olemassa? Itse olen niistä luopunut, mutta edelleen joudun kuuntelemaan juttuja niistä jatkuvasti, joten saattaa välillä ahdistaa.
3253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

niin lapsen kuin koirankin kasvatuksessa.

Pätee myös ihmisten välisissä suhteissa. Jos sust ei oo enää minkäänlaista hyötyä ja iloa ystävillesi etkä uusia löydä tilalle saatat kokea mitä helvetti tarkoittaa tai sitten et mikäli ymmärryksesi riittää.

Äänestä

" Kun katson ulos ikkunasta, näen hymyileviä ihmisiä. Lapset juoksevat ympäriinsä. Näen taivaan, puut, kukat ja koko luonnon kauneudessaan. Se on minulle todistus Luojan olemassaolosta. Jos joku tulee ja sanoo; "Usko sanoihini tai palat Helvetissä", minä vastaan; "Näen todistuksen Luojan työstä ja sen kauneuden. Näytä minulle Helvetti.". Jos hän ei pysty sitä näyttämään, ei Helvettiä ole kuten se on kuvailtu vaan hän on tuomassa sitä. Hän voi vastata; "Jeesus mainitsee Helvetin monessa kohtaa Raamattua". Minä vastaan; "Totta on että Raamatussa manitaan Helvetti, mutta mitä nimeä Helvetistä käytettiin 10000 vuotta sitten?". Jos hän ei osaa vastata, Helvettiä ei ollut. Hän on Vuohi (HE.WÅ.HE) joka oppeineen on tuomassa Helvettiä. Vuohen tunnistaa aina siitä että se opettaa pelon kautta ja alentaen IMmeisen jossain mielessä. Jos siihen uskoo, on kohta IHEmeinen. "

http://www.suomalaiset.org/cgi-bin/kieligenetiikka/sivu.pl?nayta=kristinuskoiset&linkit=tietouslinkit

Äänestä
  • Ai että kun ei pysty näyttämään helvettiä... sitä ei sitten ole. Eihän Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeäkään voi näyttää ja silti ne on olemassa= pyhä kolminaisuus! Mutta sinä olet ilmeisesti Jehovan Todistaja? Ihan tiedoksesi, monilla ihmisillä on helvetti jo täällä maanpäällä: velkahelvetti, avioliittohelvetti, sairaushelvetti... Että kyllä se oikea tulijärvikin sieltä löytyy kunhan vaihdamme hiippakuntaa? Ja Jumala tuomitsee, minä en.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


metaskeema kirjoitti:

Onko tällaiset fideistiset palkkiot hyviä olemassa? Itse olen niistä luopunut, mutta edelleen joudun kuuntelemaan juttuja niistä jatkuvasti, joten saattaa välillä ahdistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu