Nykyään lihavuus liitetään melko usein masennukseen, mutta miksi? Minusta tämä yhtälö ei ollenkaan mielekäs. Jos pystyy nauttimaan syömisestä, niin minusta ihminen ei todellakaan voi olla vakavasti masentunut, sillä masennus ei ole valikoivaa. Tällä tarkoitan sitä, että yleensä masentunut ihminen ei tunne samoja mielihaluja tai halua hakea samaa mielihyväntunnetta, kuin terve, jolloin ikään kuin kieltäydytään kaikesta mielihyvästä. Ilmiö on pohjimmiltaan sama, kuin lapsella, joka "mököttää", mutta pitkäkestoisempi. Kiukustunut lapsi haluaa tässä tapauksessa sulkeutua nurkkaan ja kieltäytyy systemaattisesti kaikesta mielihyvästä. Tapaus on analoginen masentuneen kanssa. Ei ole loogista, että masentunut kykenee palkitsemaan itseään ja nauttimaan ruoasta.
Olen tietoinen siitä, että masennuslääkitys saattaa aiheuttaa kasvavaa näläntunnetta ja siten edesauttaa lihomista. On kuitenkin väärin liittää itse masennus ja lihavuus toisiinsa, kuten hyvin yleisesti tehdään.
Oma mielipiteeni on, että masennusta käytetään liian herkästi lihavuuden tekosyynä ja tämä johtaa usein virheelliseen diagnosiin lihavien uskotellessa muille ja itselleen liikakiloja masennuksen syyksi.
Olen tietoinen siitä, että masennuslääkitys saattaa aiheuttaa kasvavaa näläntunnetta ja siten edesauttaa lihomista. On kuitenkin väärin liittää itse masennus ja lihavuus toisiinsa, kuten hyvin yleisesti tehdään.
Oma mielipiteeni on, että masennusta käytetään liian herkästi lihavuuden tekosyynä ja tämä johtaa usein virheelliseen diagnosiin lihavien uskotellessa muille ja itselleen liikakiloja masennuksen syyksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No mitenkäs selität tämän:
Ihminen masentuu, parisuhde ei toimi, läheinen kuolee, työssä menee huonosti, töitä ei ole..
Muutama esimerkki masennuksen syistä.
Ihminen ei enää välitä mistään, ei välitä liikkua eikä katsoa mitä suuhunsa pistää.
Ihminen yrittää hakea hetkellistä mielihyvää erillaisista elintarvikkeista, koska on masentunut ja väsynyt, ei jaksa lähteä lenkille. Univajetta tulee, ei enää jaksa.
Ihminen masentuu lisää, syö syö syö..
Ihminen huomaa olevansa lihava, alkaa itseinhon aika. Ihminen syö, koska ajattelee, että ihan sama olenhan jo läski.
Muut ihmiset katsovat inhoten, ainoa "ystävä" on ruoka. Ihminen hakee lisää hetkellistä mielihyvää, jota ei kuitenkaan välttämättä saa. Hän syö syö syö..
Ihminen "herää" hetkeksi, yrittää laihduttaa. Liikunta kuitenkin on raskasta ja ihminen masentuu lisää, kun huomaa, ettei jaksa urheilla.
Ihminen hankkiutuu hoitoon, syö masennuslääkkeitä, syö syö syö...
Minusta tällainen "lihavuus on oma vikasi-juttu"
on pöhköä.
Onhan se ja joikainen ihminen sen varmasti tiedostaa, vaikka sitä ei heille kokoaikaa hoettaisi.
Paraneminen tällaisesta masennuksesta alkaa kannustavilla kommenteilla, lihavuudesta ei päästä eroon vaikka kuinka syyllistettäisiin.
Täytyy vaan jaksaa tukea ja yrittää kannustaa.
Näin alkaa paraneminen.
Itse olen ylipainoinen, olen alkanut urheilemaan säännöllisesti, syön terveellistä ruokaa, saan ihan älyttömästi voimaa ja tsemejä laihdutuspalstalta.
Minulla lihominen alkoi teini-iän itsetuntokriisistä. Olin mielestäni ruma, söin koska se tunti yhdentekevältä. En viitsinyt liikkua, koska sekin tuntui yhdentekevältä. Tätä jatkui kauan, kunnes tuli elämääni henkilö, joka "nosti minut ylös". Tunsin itseni kauniiksi sellaisena kuin olen, ajattelin oman terveyteni takia laihduttaa ja näyttäisi että onnistun siinä hienosti.
Kiitos rakkaalle miehelleni, kun palautit minut takaisin maanpinnalle. Nyt olen onnellinen, enkä enää yhtään masentunut.
Nuoria pitäisi tukea enemmän vaikeassa teini-iässä.
Vaikka käytät itsestäsi nimitystä "asiantuntija", et ilmeisesti ole ollenkaan tietoinen masennuksen somaattisesta puolesta. Mitkä ovat masennuksen somaattiset oireet? Minäpä kerron sinulle:
1. liikaa nukkuminen
2. liian vähän nukkuminen
3. syömättömyys/liian vähä syöminen
4. liikasyöminen
5. ahdistus
ym.
Jos asia sinua oikeasti kiinnostaa, netistä löytyy tietoa ko. asiasta vaikka millä mitalla. Vaikka sinusta tämä yhtälö ei ole ollenkaan mielekäs, ei kannata ilman oikeaa tietoa julistaa "asiantuntijuutta" asiassa, josta ei paljonkaan tunnu tietävän.
"Tällä tarkoitan sitä, että yleensä masentunut ihminen ei tunne samoja mielihaluja tai halua hakea samaa mielihyväntunnetta, kuin terve, jolloin ikään kuin kieltäydytään kaikesta mielihyvästä." Lainaus tekstistäsi. Masentunut ei hae ruuasta mielihyvää, ei siis syö siksi, että ruoka maistuu hyvältä. Syyt ovat muualla, mitkä kelläkin, mutta syömisellä yritetään hankkia apua ahdistukseen. Se ei tietenkään auta ja silloin seurauksena on, että henkilö lihoo.
Masentunut ei laihdu, kun hän saa tautiinsa hoitoa? Eikä hypotyreootikkokaan? Jos syy-seuraussuhde on selvä, niin miksi se ei toimi toiseen suuntaan?
Läski on fyyssistä.
Murtunut luu "paranee" kipsissä, murtuma näkyy silti luussa aina.
Läski on ikuista ja lyötää tiensä takaisin kadottetuna.
"Murtunut luu "paranee" kipsissä, murtuma näkyy silti luussa aina."
Tuo ei pidä paikkaansa. Ja sitäpaitsi sillä ei ole mitään tekemistä lihavuuden ja sen ikuisuuden kanssa.
Masennusta on monenlaista, lievää, keskivaikeaa, vaikeaa, toistuvaa ym. Masennuksen hoito voi kestää jopa usean vuoden, jos masentunut käy terapiassa availemassa solmujaan. Ei pelkkä lääkitys masennuksessa laihduta, vaan niiden asioiden läpikäyminen, mikä on saanut aikaan masennuksen.
Lihominen on helppoa, liikakiloista pääseminen huomattavasti vaikeampaa, eikä onnistu ainakaan silloin, kun ihminen yrittää vain selvitä päivästä toiseen. Silloin ensimmäisenä listalla ei ole laihdutus.
Tuohon hypotyreoosiin en osaa vastata, se ei ole oikein minun alaani. Mutta voisin heittää arvauksen, että siinäkin, kun hoito on aloitettu ja päästy hoitotasapainoon, kilot ei lähde millään poppakonsteilla, eikä pelkällä Thyroxin korvaushoidolla. Siinäkin tarvitaan varmasti ihan samaa kuin laihdutettaessa yleensäkin eli kulutusta enemmän kuin energian saantia.
Kiitos psygologille kommnteista.Masentunut joka on lihonnut sairautensa "seurauksena" ei todellakaan laihdu nopeasti tai ei ollenkaan vaikka masennusta hoidetaan.Sairaus,ainakin itseni kohdalla on vienyt vuosia.Kuulun ryhmään joka syö tyydyttääkseen tarpeitaan joita ei muulla tavoin saa tyydytytetyksi.Enkä tee sitä tietoisesti vaan sisälläni oleva mekanismi saa sen aikaiseksi.Tässä kohdin olen kateellinen masentuneille jotka taas laihtuvat kun ruoka ei maistu.Itse käyn kolmatta vuotta psykoterapiassa.Olen lihonnut muutamassa vuodessa 20 kiloa joiden kanssa kamppailen jatkuvasti.Itsetuntoni ovat näiden kilojenkin takia nollassa.Mutta kun oman mieleni tutkinta on myös kesken saan vieläkin usein ahmimiskohtauksia,jotka tosin ovat jo huomattavasti vähentyneet.Voin päättää jääkaapin ovella että nyt en syö ja samalla avaan kaapin ja etsin ruokaa.Minussa kamppailee tavallaan koko ajan kaksi minää.Entisenä urheilijana ja hyvän itsekurin omanneena on täyttä tuskaa kun ei voi itselleen mitään.Ja toivon että tätä asiaa kommentoivat vain ne jotka todella tietävät mistä on kyse.