Ensimmäiset turkkilaiset siirtotyöläiset muuttivat Saksaan 1960-luvulla eikä Ranskan arabiväestö tai Britannian pakistanilaiset ole mikään uusi ongelma. Mutta vasta hollantilaisen elokuvaohjaaja Theo van Goghin murha, Lontoon pommi-iskut ja Ranskan nuorisolevottomuudet herättivät huomaamaan polttavan integraatio-ongelman.
Teoille on yhteistä, että takana olivat toisen ja kolmannen polven islaminuskoiset maahanmuuttajat, maitten kansalaiset. Al Qaidalla ei ollut osuutta asiaan, vaan ongelmat olivat "kotitekoisia". Heräsi kysymys, onko muslimien integrointi epäonnistunut, tikittääkö EU:ssa aikapommi. Herääminen tapahtui myöhään, jo neljännen maahanmuuttajapolven asuessa monissa maissa, ja siihen tarvittiin väkivaltaa. Ongelmat ovat olleet näkyvissä yli kaksi vuosikymmentä, mutta silmät on suljettu.
Ghettoutunut valtio valtiossa
Kirjoitin Saksan turkkilaisista 1983: "Turkkilaiset ovat uhkaavasti ghettoutuneet. He muodostavat sosiaalisen, kansallisen, uskonnollisen ja kulturellin valtion valtiossa. Lapset putoavat koulujärjestelmien väliin, nuoret jäävät vaille ammattia ja koristavat suurin joukoin työttömyystilastoja. Nimenomaan näistä toisen polven asukkaista on kehittymässä sosiaalinen aikapommi. Integroitumisvaikeudet ovat suuret. Turkkilaisilta puuttuu kosketus ympäröivään yhteiskuntaan."
Vasta kesän 2005 Lontoon pommien siivittämänä Itävallan sisäministeriö teetti tutkimuksen integraatiosta, vaikka islamilaisen yhteisön oikeudet ovat laajemmat kuin monissa muissa maissa eikä jännitystä muslimien ja valtaväestön välillä ole ollut. Islam on tunnustettu uskonto vuodesta 1912 ja ainoana maana EU:ssa Itävallassa on valtiollinen islamilaisia uskonnonopettajia valmistava korkeakoulu.
Tutkimuksen tekijäksi valittiin saksalaisen Erlangerin yliopiston professori Mathias Rohe, islamilaisen ja vertailevan oikeuden asiantuntija. Erlangenin yliopisto on perustamassa yhteistyössä itävaltalaisen Salzburgin kanssa integraation oppituolia. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan ja kelpaa tiennäyttäjäksi muille EU-maille. Tilanteen kartoittaminen on edellytys ongelmiin käsiksi pääsyyn.
Islam pirstoutunut ja maallistunut
Muslimit jaettiin typologioihin ja selvittiin, mitenkä kuuluminen johonkin ryhmään näkyy suhtautumisessa uuteen kotimaahan. Toisaalta myös valtaväestön suhtautuminen muslimeihin selvitettiin, sillä integraatioon tarvitaan kaksi osapuolta. Haastateltavat valittiin kahtena erilaisena edustavana otantana.
Muslimitypologiat ovat maallistuneet, maltilliset, perinteisen konservatiiviset ja uskonnollis-konservatiiviset. Maallistuneita on neljännes, maltillisia vajaa kolmannes, perinteisen konservatiivisiksi osoittautui runsas neljännes ja uskonnollis-konservatiivisiksi vajaa viidennes muslimeista.
Haastateltavat olivat bosniakkeja ja turkkilaisia, koska nämä ovat suurimmat islaminuskoisten ryhmät. Rohen mukaan tulokset olisivat olleet toisenlaisia, jos mukana olisi ollut esimerkiksi afgaaneja, tshetsheenejä tai vaikkapa somaleja. Muslimit eivät ole yhtenäinen ryhmä. Etnisen ja alueellisen taustan erilaisuuden takia eri EU-maiden muslimeilla ei ole yhteistyötä eikä edes kontakteja.
Erot bosniakkien ja turkkilaisten asenteitten välillä olivat huomattavat. Bosniakit suhtautuivat myönteisemmin uuteen kotimaahansa, vaikka he olivat asuneet siellä oleellisesti lyhyemmän ajan ja vain 35 prosenttia omasi Itävallan kansalaisuuden. Rohe arveli syyksi bosniakkien korkeamman koulutuksen. Se lienee osasyy, mutta juristina hän unohti historian.
Bosnia kuului ennen ensimmäistä maailmansotaa Itävaltaan. Muslimit olivat uskollisimpia alamaisia vielä valtakunnan pirstoutuessa. Lisäksi bosniakeilla on pitkä kristittyjen kanssa yhdessä elämisen perinne ja bosnialaista islamia pidetään liberaaleimpana. Bosniakkeja voi pitää erikoistapauksena, joka vaikuttaa lopputulokseen myönteisesti. Esimerkiksi puolet bosniakeista mutta vain 11 prosenttia turkkilaisista väitti muslimien integroituneen hyvin.
Ei kontakteja valtaväestöön
Valtaväestöstä 60 prosenttia suhtautui muslimeihin myönteisesti tai neutraalisti, kun 40 prosenttia oli maltillisen negatiivisia tai suorastaan vihamielisiä. Henkilökohtaisia kontakteja valtaväestön ja islaminuskoisten välillä on niukasti: miehistä 69 prosenttia ja naisista 76 prosenttia on ilman kontakteja, 12 prosenttia on jatkuvassa kosketuksessa ja sekin liittyy usein työhön. Yksityisiä kontakteja on vielä vähemmän.
Muslimeista noin 38 prosenttia toivoo islamin vaikutuksen kasvua politiikassa ja yhteiskunnassa. Valtaväestöstä 73 prosenttia pitää sitä huolestuttavana, mutta 66 prosenttia uskoo niin tapahtuvan ja tuskin kukaan olettaa islamin vaikutuksen vähenevän. Valtaväestöstä 62 prosenttia uskoi jännityksen kasvuun muslimeihin lähivuosina.
Tuskin kukaan pelkää sen johtavan radikalisoitumiseen, fanatismiin tai fundamentalismiin. Myöskään ei uskota sen aiheuttavan vaikeuksia työmarkkinoilla, sosiaalijärjestelmässä, koululaitoksessa tai taloudessa. Valtaväestön pelko on siten täysin konkretisoitumatonta.
Eurooppalaisen elämäntavan torjuu lähes 80 prosenttia turkkilaisista. Kriittisimmät pisteet ovat lastenkasvatus ja perheiden yhteenkuuluvuus. Kansalaisuudesta huolimatta muslimit kokevat itsensä ensisijaisesti muslimeiksi, tuskin kukaan ilmoittautui itävaltalaiseksi.
Uskonnollis-konservatiivit kokevat voimakkaimmin ristiriidan koraanin ja valtiovallan välillä, mutta he eivät ole ainoa ryhmä. Muslimien keskuudessa on selvä ja laaja epävarmuus islamilaisten ja länsimaisten arvojen yhteensopivuudesta, 45 prosenttia ei ole halukas integraatioon. Tämä siitäkin huolimatta, että Turkissa valtio ja uskonto on erotettu ja Bosnialla on suorastaan uskonnonvastainen kommunistinen menneisyys.
Rohe arvelee muslimeille sopivan koululaitoksen olevan avainasemassa, koska valtaosa heistä pitää lastensa uskonnonopetusta hyvin tärkeänä. Päävastuu on kasvattajalla. Hänestä riippuu, voiko uskonnollinen muslimi tuntea itsensä kulttuurin ja kansalaisuuden suhteen myös eurooppalaiseksi.
Ongelma on, että diaspora on kotimaata radikaalimpi. Euroopassa on imaameja, jotka eivät Turkissa saisi toimia. Itävallan islamilaisten uskonnonopettajien akatemia on tärkeä ennakkotapaus, sillä Rohen mukaan avainkysymys on, miten uskonnollisesti suuntautuneet ryhmät saadaan sidotuksi yhteiskunnalliseen elämään.
Koulutus ja kielitaito ikuiset ongelmat
Integraatiolle yhtä tärkeitä kuin uskonto ovat kielitaito, koulutus ja työ. Turkkilaisten kielitaito ja koulutus ovat valtaväestöä heikompia. Tämä taas vaikeuttaa työnsaantia, turkkilaisilla nuorisotyöttömyys on korkeampi. Haastateltavat itse valittivat suurimmaksi integraation esteeksi kielitaidottomuutta, kertoo Rohen tutkimus.
Haastattelin vuonna 1983 turkkilaisen sosiaalityöntekijän, Münchenin ulkomaalaislautakunnan jäsenen, Huseyin Sahinin. Hän totesi lukutaidottomuuden perusongelmaksi. Saksassa asuvista turkkilaisista naisista 60 prosenttia ja miehistä 30 prosenttia oli lukutaidottomia. He voivat oppia vain suullisesti kielen, joka on välttämätön ympäröivän yhteiskunnan kanssa kommunikoidessa, mitä integraatio itse asiassa tarkoittaa. Mutta kontaktit paikalliseen väestöön puuttuivat.
Matkustin vuosi sitten bussilla Istanbuliin. Muut matkustajat olivat turkkilaisia eläkeläisiä, kaikki uuden kotimaan kansalaisia ja maassa 35-30 vuotta asuneita. Naisia oli viisi, yksikään ei puhunut saksaa ja kaksi oli lukutaidotonta.
Suurin osa turkkilaisista on kotoisin maaseudun alkeellisista olosuhteista, loput kaupunkien slummeista. Muutto eurooppalaiseen kaupunkiin merkitsi yli vuosisadan hyppäystä. Loikkaan ei ole pystynyt edes kolmas sukupolvi, sillä turkkilainen tuo kotimaan mukanaan. Aikaisemmin ensimmäinen hankinta oli videot, joilla tuijotettiin turkkilaisia elokuvia, nyt se on satelliittilautanen, jonka avulla katsellaan kotimaan televisioasemia.
Turkkilaisen journalistin Sedat Demirgenezin mukaan "maahanmuuttajat keskittyvät kylämäisen elämäntapansa jatkamiseen ja rakentamaan moskeijoita, joissa he voivat syventää jälkeenjäänyttä ja kansalliskiihkoista asennoitumistaan, sen sijaan, että oppisivat kielen, kulttuurin ja mentaliteetin.
Huseyin Sahin vastusti vuonna 1983 saksalaisten koulujen yhteyteen perustettuja kansallisluokkia, koska niitten oppilaat putoavat turkkilaisen ja saksalaisen järjestelmän väliin. Hän piti parhaana normaalia paikallista koulua vahvistettuna muutamalla viikkotunnilla äidinkielistä opetusta. Tämä kanta sai pedagogien kannatuksen, mutta se ei ratkaissut ongelmia ghettoutumisen takia. Wienissä on kouluja, joissa 90 prosenttia oppilaista ei puhu saksaa äidinkielenään. Tämä vaikeuttaa uuden kotimaan kielen oppimista.
Väestö elää eriytynyttä elämää
Ikuinen ongelma on myös opetuksen sisältö, erityisesti islaminuskoisten tyttöjen liikuntatunnit, mutta myös vapautusta biologiasta vaaditaan. Kaikkein radikaaleimmat estävät lastensa koulutuksen. Myös tyttöjen pakkoavioliitot toimivat integraation esteenä. Euroopassa syntyneet naitetaan Turkkiin ja sieltä tuodaan pojille puolisot.
Islaminuskoinen naisälymystö muistuttaa, että turkkilaisilla tytöillä on Euroopassa oikeuksia, joita heillä ei ole kotimaassaan. Turkissa ei käydä koulua huivi päässä puhumattakaan työskentelystä julkisella sektorilla. Mutta naiset syyttävät integraatioesteeksi myös lännen liberaaliutta, joka todellisuudessa on välinpitämättömyyttä. Suvaitsevuuden varjolla katsotaan jopa rikoksia kuten pakkoavioliittoa tai naisten ympärileikkausta läpi sormien, kunhan rikos tapahtuu oman maan rajojen ulkopuolella.
Rohen tutkimuksen loppupäätelmä on, että valtaväestö ja muslimit elävät kumpikin omaa erillistä elämäänsä, jonka välillä on vain vähän kosketusta. Vaarana on vieraantuminen ja rinnakkaisyhteiskunnan syntyminen. Taloudellisen tilanteen heikkeneminen voi aiheuttaa yhteentörmäyksen, sillä muslimien joukossa on radikaali vähemmistö.
Tutkimus synnytti valtaisan myrskyn. Totuutta ei haluttu katsoa silmiin - tunnustaa, että suunnitelmaton maahanmuutto ja silmät sulkeva multikultiliberalismi on johtanut umpikujaan. Ensimmäisiksi ratkaisun etsijöiksi ehtivät maahanmuuttoystävälliset vihreät laatimalla Kanadan mallin mukaisen pistejärjestelmään pohjaavan maahanmuutto-ohjelman. Siinä maahanmuuttajiksi valitaan ne, joita työmarkkinat tarvitsevat.
Tämä ohjelma ei ratkaise niitten miljoonien sopeutumisen parantamista, jotka jo ovat EU:ssa.
Teoille on yhteistä, että takana olivat toisen ja kolmannen polven islaminuskoiset maahanmuuttajat, maitten kansalaiset. Al Qaidalla ei ollut osuutta asiaan, vaan ongelmat olivat "kotitekoisia". Heräsi kysymys, onko muslimien integrointi epäonnistunut, tikittääkö EU:ssa aikapommi. Herääminen tapahtui myöhään, jo neljännen maahanmuuttajapolven asuessa monissa maissa, ja siihen tarvittiin väkivaltaa. Ongelmat ovat olleet näkyvissä yli kaksi vuosikymmentä, mutta silmät on suljettu.
Ghettoutunut valtio valtiossa
Kirjoitin Saksan turkkilaisista 1983: "Turkkilaiset ovat uhkaavasti ghettoutuneet. He muodostavat sosiaalisen, kansallisen, uskonnollisen ja kulturellin valtion valtiossa. Lapset putoavat koulujärjestelmien väliin, nuoret jäävät vaille ammattia ja koristavat suurin joukoin työttömyystilastoja. Nimenomaan näistä toisen polven asukkaista on kehittymässä sosiaalinen aikapommi. Integroitumisvaikeudet ovat suuret. Turkkilaisilta puuttuu kosketus ympäröivään yhteiskuntaan."
Vasta kesän 2005 Lontoon pommien siivittämänä Itävallan sisäministeriö teetti tutkimuksen integraatiosta, vaikka islamilaisen yhteisön oikeudet ovat laajemmat kuin monissa muissa maissa eikä jännitystä muslimien ja valtaväestön välillä ole ollut. Islam on tunnustettu uskonto vuodesta 1912 ja ainoana maana EU:ssa Itävallassa on valtiollinen islamilaisia uskonnonopettajia valmistava korkeakoulu.
Tutkimuksen tekijäksi valittiin saksalaisen Erlangerin yliopiston professori Mathias Rohe, islamilaisen ja vertailevan oikeuden asiantuntija. Erlangenin yliopisto on perustamassa yhteistyössä itävaltalaisen Salzburgin kanssa integraation oppituolia. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan ja kelpaa tiennäyttäjäksi muille EU-maille. Tilanteen kartoittaminen on edellytys ongelmiin käsiksi pääsyyn.
Islam pirstoutunut ja maallistunut
Muslimit jaettiin typologioihin ja selvittiin, mitenkä kuuluminen johonkin ryhmään näkyy suhtautumisessa uuteen kotimaahan. Toisaalta myös valtaväestön suhtautuminen muslimeihin selvitettiin, sillä integraatioon tarvitaan kaksi osapuolta. Haastateltavat valittiin kahtena erilaisena edustavana otantana.
Muslimitypologiat ovat maallistuneet, maltilliset, perinteisen konservatiiviset ja uskonnollis-konservatiiviset. Maallistuneita on neljännes, maltillisia vajaa kolmannes, perinteisen konservatiivisiksi osoittautui runsas neljännes ja uskonnollis-konservatiivisiksi vajaa viidennes muslimeista.
Haastateltavat olivat bosniakkeja ja turkkilaisia, koska nämä ovat suurimmat islaminuskoisten ryhmät. Rohen mukaan tulokset olisivat olleet toisenlaisia, jos mukana olisi ollut esimerkiksi afgaaneja, tshetsheenejä tai vaikkapa somaleja. Muslimit eivät ole yhtenäinen ryhmä. Etnisen ja alueellisen taustan erilaisuuden takia eri EU-maiden muslimeilla ei ole yhteistyötä eikä edes kontakteja.
Erot bosniakkien ja turkkilaisten asenteitten välillä olivat huomattavat. Bosniakit suhtautuivat myönteisemmin uuteen kotimaahansa, vaikka he olivat asuneet siellä oleellisesti lyhyemmän ajan ja vain 35 prosenttia omasi Itävallan kansalaisuuden. Rohe arveli syyksi bosniakkien korkeamman koulutuksen. Se lienee osasyy, mutta juristina hän unohti historian.
Bosnia kuului ennen ensimmäistä maailmansotaa Itävaltaan. Muslimit olivat uskollisimpia alamaisia vielä valtakunnan pirstoutuessa. Lisäksi bosniakeilla on pitkä kristittyjen kanssa yhdessä elämisen perinne ja bosnialaista islamia pidetään liberaaleimpana. Bosniakkeja voi pitää erikoistapauksena, joka vaikuttaa lopputulokseen myönteisesti. Esimerkiksi puolet bosniakeista mutta vain 11 prosenttia turkkilaisista väitti muslimien integroituneen hyvin.
Ei kontakteja valtaväestöön
Valtaväestöstä 60 prosenttia suhtautui muslimeihin myönteisesti tai neutraalisti, kun 40 prosenttia oli maltillisen negatiivisia tai suorastaan vihamielisiä. Henkilökohtaisia kontakteja valtaväestön ja islaminuskoisten välillä on niukasti: miehistä 69 prosenttia ja naisista 76 prosenttia on ilman kontakteja, 12 prosenttia on jatkuvassa kosketuksessa ja sekin liittyy usein työhön. Yksityisiä kontakteja on vielä vähemmän.
Muslimeista noin 38 prosenttia toivoo islamin vaikutuksen kasvua politiikassa ja yhteiskunnassa. Valtaväestöstä 73 prosenttia pitää sitä huolestuttavana, mutta 66 prosenttia uskoo niin tapahtuvan ja tuskin kukaan olettaa islamin vaikutuksen vähenevän. Valtaväestöstä 62 prosenttia uskoi jännityksen kasvuun muslimeihin lähivuosina.
Tuskin kukaan pelkää sen johtavan radikalisoitumiseen, fanatismiin tai fundamentalismiin. Myöskään ei uskota sen aiheuttavan vaikeuksia työmarkkinoilla, sosiaalijärjestelmässä, koululaitoksessa tai taloudessa. Valtaväestön pelko on siten täysin konkretisoitumatonta.
Eurooppalaisen elämäntavan torjuu lähes 80 prosenttia turkkilaisista. Kriittisimmät pisteet ovat lastenkasvatus ja perheiden yhteenkuuluvuus. Kansalaisuudesta huolimatta muslimit kokevat itsensä ensisijaisesti muslimeiksi, tuskin kukaan ilmoittautui itävaltalaiseksi.
Uskonnollis-konservatiivit kokevat voimakkaimmin ristiriidan koraanin ja valtiovallan välillä, mutta he eivät ole ainoa ryhmä. Muslimien keskuudessa on selvä ja laaja epävarmuus islamilaisten ja länsimaisten arvojen yhteensopivuudesta, 45 prosenttia ei ole halukas integraatioon. Tämä siitäkin huolimatta, että Turkissa valtio ja uskonto on erotettu ja Bosnialla on suorastaan uskonnonvastainen kommunistinen menneisyys.
Rohe arvelee muslimeille sopivan koululaitoksen olevan avainasemassa, koska valtaosa heistä pitää lastensa uskonnonopetusta hyvin tärkeänä. Päävastuu on kasvattajalla. Hänestä riippuu, voiko uskonnollinen muslimi tuntea itsensä kulttuurin ja kansalaisuuden suhteen myös eurooppalaiseksi.
Ongelma on, että diaspora on kotimaata radikaalimpi. Euroopassa on imaameja, jotka eivät Turkissa saisi toimia. Itävallan islamilaisten uskonnonopettajien akatemia on tärkeä ennakkotapaus, sillä Rohen mukaan avainkysymys on, miten uskonnollisesti suuntautuneet ryhmät saadaan sidotuksi yhteiskunnalliseen elämään.
Koulutus ja kielitaito ikuiset ongelmat
Integraatiolle yhtä tärkeitä kuin uskonto ovat kielitaito, koulutus ja työ. Turkkilaisten kielitaito ja koulutus ovat valtaväestöä heikompia. Tämä taas vaikeuttaa työnsaantia, turkkilaisilla nuorisotyöttömyys on korkeampi. Haastateltavat itse valittivat suurimmaksi integraation esteeksi kielitaidottomuutta, kertoo Rohen tutkimus.
Haastattelin vuonna 1983 turkkilaisen sosiaalityöntekijän, Münchenin ulkomaalaislautakunnan jäsenen, Huseyin Sahinin. Hän totesi lukutaidottomuuden perusongelmaksi. Saksassa asuvista turkkilaisista naisista 60 prosenttia ja miehistä 30 prosenttia oli lukutaidottomia. He voivat oppia vain suullisesti kielen, joka on välttämätön ympäröivän yhteiskunnan kanssa kommunikoidessa, mitä integraatio itse asiassa tarkoittaa. Mutta kontaktit paikalliseen väestöön puuttuivat.
Matkustin vuosi sitten bussilla Istanbuliin. Muut matkustajat olivat turkkilaisia eläkeläisiä, kaikki uuden kotimaan kansalaisia ja maassa 35-30 vuotta asuneita. Naisia oli viisi, yksikään ei puhunut saksaa ja kaksi oli lukutaidotonta.
Suurin osa turkkilaisista on kotoisin maaseudun alkeellisista olosuhteista, loput kaupunkien slummeista. Muutto eurooppalaiseen kaupunkiin merkitsi yli vuosisadan hyppäystä. Loikkaan ei ole pystynyt edes kolmas sukupolvi, sillä turkkilainen tuo kotimaan mukanaan. Aikaisemmin ensimmäinen hankinta oli videot, joilla tuijotettiin turkkilaisia elokuvia, nyt se on satelliittilautanen, jonka avulla katsellaan kotimaan televisioasemia.
Turkkilaisen journalistin Sedat Demirgenezin mukaan "maahanmuuttajat keskittyvät kylämäisen elämäntapansa jatkamiseen ja rakentamaan moskeijoita, joissa he voivat syventää jälkeenjäänyttä ja kansalliskiihkoista asennoitumistaan, sen sijaan, että oppisivat kielen, kulttuurin ja mentaliteetin.
Huseyin Sahin vastusti vuonna 1983 saksalaisten koulujen yhteyteen perustettuja kansallisluokkia, koska niitten oppilaat putoavat turkkilaisen ja saksalaisen järjestelmän väliin. Hän piti parhaana normaalia paikallista koulua vahvistettuna muutamalla viikkotunnilla äidinkielistä opetusta. Tämä kanta sai pedagogien kannatuksen, mutta se ei ratkaissut ongelmia ghettoutumisen takia. Wienissä on kouluja, joissa 90 prosenttia oppilaista ei puhu saksaa äidinkielenään. Tämä vaikeuttaa uuden kotimaan kielen oppimista.
Väestö elää eriytynyttä elämää
Ikuinen ongelma on myös opetuksen sisältö, erityisesti islaminuskoisten tyttöjen liikuntatunnit, mutta myös vapautusta biologiasta vaaditaan. Kaikkein radikaaleimmat estävät lastensa koulutuksen. Myös tyttöjen pakkoavioliitot toimivat integraation esteenä. Euroopassa syntyneet naitetaan Turkkiin ja sieltä tuodaan pojille puolisot.
Islaminuskoinen naisälymystö muistuttaa, että turkkilaisilla tytöillä on Euroopassa oikeuksia, joita heillä ei ole kotimaassaan. Turkissa ei käydä koulua huivi päässä puhumattakaan työskentelystä julkisella sektorilla. Mutta naiset syyttävät integraatioesteeksi myös lännen liberaaliutta, joka todellisuudessa on välinpitämättömyyttä. Suvaitsevuuden varjolla katsotaan jopa rikoksia kuten pakkoavioliittoa tai naisten ympärileikkausta läpi sormien, kunhan rikos tapahtuu oman maan rajojen ulkopuolella.
Rohen tutkimuksen loppupäätelmä on, että valtaväestö ja muslimit elävät kumpikin omaa erillistä elämäänsä, jonka välillä on vain vähän kosketusta. Vaarana on vieraantuminen ja rinnakkaisyhteiskunnan syntyminen. Taloudellisen tilanteen heikkeneminen voi aiheuttaa yhteentörmäyksen, sillä muslimien joukossa on radikaali vähemmistö.
Tutkimus synnytti valtaisan myrskyn. Totuutta ei haluttu katsoa silmiin - tunnustaa, että suunnitelmaton maahanmuutto ja silmät sulkeva multikultiliberalismi on johtanut umpikujaan. Ensimmäisiksi ratkaisun etsijöiksi ehtivät maahanmuuttoystävälliset vihreät laatimalla Kanadan mallin mukaisen pistejärjestelmään pohjaavan maahanmuutto-ohjelman. Siinä maahanmuuttajiksi valitaan ne, joita työmarkkinat tarvitsevat.
Tämä ohjelma ei ratkaise niitten miljoonien sopeutumisen parantamista, jotka jo ovat EU:ssa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.