Ketä kyseiset sosiaalidemokraatit mahtavat olla. Huhu on kuulemma jo kiertänyt Helsinkiä 2 viikkoa.
"Suomenmaa: Stasi-listalla korkeita virkamiehiä
Supon entinen päällikkö hämmästelee lehden tietoja
Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa julkaisi perjantaina uutisen, jonka mukaan Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin kontaktihenkilöiden listalla on kolme ulkoasiainhallinnon korkeassa virassa olevaa virkamiestä sekä tunnettu entinen poliitikko.
Listalla lehti tarkoittaa suojelupoliisin 1990 saamaa nimilistaa, jota on alettu kutsua "Tiitisen listaksi" Supon tuolloisen päällikön Seppo Tiitisen mukaan.
Suomenmaa ei kerro listalla olevien nimiä. Lehti ei myöskään yksilöi, mihin sen tiedot perustuvat. Se viittaa vain "eri lähteistä" saamiinsa tietoihin.
Stasi-vakoilua tutkivan suojelupoliisin johto ei halunnut perjantaina sanoa Suomenmaan kirjoituksesta mitään.
Suposta viitattiin vain sen aiempiin lausuntoihin "Tiitisen listan" merkityksestä.
Supo on aiemmin todennut, että kyseinen lista on "epämääräistä vihjetietoa", joka "ei anna mitään pohjaa virallisemmille toimenpiteille".
Myöskään ulkoministeriön johto ei halunnut kommentoida väitettä.
Huhu "Tiitisen listalla" olevista neljästä nimestä on kiertänyt Helsingissä jo kaksi kuukautta, ja huhun sisältämät nimet ovat olleet jo pitkään myös ulkoministeriön johdon tiedossa. Helsingin Sanomatkin on yrittänyt selvittää, onko huhussa perää. Minkäänlaista vahvistusta ei ole tähän mennessä löytynyt.
Huhu on lähtöisin vakoilututkimusten kohteeksi joutuneen professori Alpo Rusin tukijoukoista. Kerrotun mukaan on olemassa henkilö, joka on nähnyt "Tiitisen listalla" olevat nimet. Aluksi tosin kerrottiin, että nimet olivat ns. Rosenholz-aineistossa, mutta myöhemmin lista muuttui. Neljästä nimetystä henkilöstä kaksi on poliittiselta taustaltaan tunnetusti sosiaalidemokraatteja.
Rusin tukijoukot eivät ole suostuneet kertomaan, kuka Stasi-listan on nähnyt. Vaihtoehtoja ei ole kovin paljon.
Supo sai 18 nimeä sisältävän listan "läntisistä lähteistä" heinäkuussa 1990 pian Itä-Saksan romahduksen jälkeen, ja listan näkivät sen jälkeen Tiitisen lisäksi presidentti Mauno Koivisto ja jotkut Supon virkailijat. Listaa on säilytetty koko ajan kassakaapissa Supossa.
Tiitinen ihmettelikin perjantaina Suomenmaan tietoja.
"Hämmästyttäviä, koska listasta on olemassa vain yksi kappale ja se on kassakaapissa. Lehden tietolähde ei voi olla kovin autenttinen", Tiitinen sanoi. Hän on nykyisin eduskunnan pääsihteeri.
Tiitinen "ei kerta kaikkiaan pysty palauttamaan listalla olleita nimiä mieleensä", mutta jotain hän sentään muisti: "Lehden määrittely listalla olleista ei vaikuta tutulta." "

Vastaukset 2
Vanhimmat
Taitaa olla Seppo Tiiitisen nimi siellä listalla kun niin pelottaa. Suomen ulkopolitiikalta menee pohja jos nimet tulevat julki ja paljastuu kuinka helposti DDR ja Venäjä ohjasivat Suomen ulkopolitiikkaa aina 1990-luvulle asti.
Kolme nimeä haalittu, yksi kok!