Sotahullut

mikä siinä sodassa on niin ihanaa, että sitä pitää oikein lippukulkuein juhlia? Israel on sankari, kun se tapaa viattomia siviilejä ja aiheuttaa pahimman mahdollisen ympäristökatastrofin, mitä Libanonissa on koskaan ollut. Älkääkä taas vastatko sillä, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään, tämä sota ei ole ollut mitään puolustussotaa, vaan kylmäveristä tappamista.
23532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tunnetko Libanonin lasten kauhun kun hisbullasissit pakottivat nämä lapset rakennukseen jonka vierestä öiseen aikaan ammuttiin raketteja kun lasten olisi pitänyt saada nukkua rauhallista yöuntaan. Tiedätkö että lähtevä raketti pitää yhtä kovaa ääntä kuin tykin paukaus ja tämä kaikki näiden Libanonin lasten pienten korvien juuressa. Tunnetko näiden lasten kauhun kun he kyllä vaistosivat että heidät oli raahattu väkivalloin tähän rakennukseen kuolemaan. Missä on ihmisyytesi ?

Äänestä
  • Tunnetko sinä Libanonin lasten kauhun, kun Israel pommittaa tarkoituksella siviilikohteita ja aiheuttaa mielivaltaisilla toimillaan ympäristökatastrofin? Täytyykö sinut upottaa korviasi myöten öljyllä saastuneeseen mereen, jotta tajuat mikä sotarikollinen Israel on?
    Mene sinä vaan sinne Libanoniin heiluttamaan sitä Israelin lippua ja laulamaan SHALOM ISRAELIA, kerta sinulla on SITÄ JUMALAN RAKKAUTTA, VAIKKA MUILLE JAKAA. OI SUURI ISRAEL ME PALVOMME SINUA, KUINKA VIISAITA TEKOJA SINÄ OLETKAAN TEHNYT, HALLELUJAA, AAMEN.

    Äänestä

  • ITSE? kirjoitti:

    Tunnetko sinä Libanonin lasten kauhun, kun Israel pommittaa tarkoituksella siviilikohteita ja aiheuttaa mielivaltaisilla toimillaan ympäristökatastrofin? Täytyykö sinut upottaa korviasi myöten öljyllä saastuneeseen mereen, jotta tajuat mikä sotarikollinen Israel on?
    Mene sinä vaan sinne Libanoniin heiluttamaan sitä Israelin lippua ja laulamaan SHALOM ISRAELIA, kerta sinulla on SITÄ JUMALAN RAKKAUTTA, VAIKKA MUILLE JAKAA. OI SUURI ISRAEL ME PALVOMME SINUA, KUINKA VIISAITA TEKOJA SINÄ OLETKAAN TEHNYT, HALLELUJAA, AAMEN.

    Tunnetko Libanonin siviilien kauhun kun hisbullasissit tulee ja valtaa heidän kotinsa ja asettaa raketit katolle ja ampuu muutaman raketin ja poistuvat paikalta kun tietävät että varttitunnin kuluttua Israelin koneet tuhoaa tämän talon ?

    Äänestä

  • Empatiaaaaaaaaa kirjoitti:

    Tunnetko Libanonin siviilien kauhun kun hisbullasissit tulee ja valtaa heidän kotinsa ja asettaa raketit katolle ja ampuu muutaman raketin ja poistuvat paikalta kun tietävät että varttitunnin kuluttua Israelin koneet tuhoaa tämän talon ?

    sotaa ihannoiva sokea fasisti, sinä sitä kauhua et ainakaan tunne. Mene sinne öljyllä saastuneeseen mereen uimaan sen Israelin lippusi kanssa :D

    Äänestä

  • Israelin kirjoitti:

    sotaa ihannoiva sokea fasisti, sinä sitä kauhua et ainakaan tunne. Mene sinne öljyllä saastuneeseen mereen uimaan sen Israelin lippusi kanssa :D

    Tunnen empatiaa Libanonin kauhusta sekaisin olevia lapsia ja siveelejä kohtaan, joilla on jäänyt traumajälki sieluun että kohta taas sissit tulee ja valtaa heidän kotinsa sotatarkoituksiin taikka pakottavat heidät johonkin sotilaskohteeseen siviilikilviksi, joiden ruumiita sitten esitellään länsimedialle.

    LÄnsimedia on osavastuussa näiden Libanoinin siviilien kärsimyksiin, kun hyväksyy tämän sissien julman siviilien kohtelun ja tappamiset.

    Äänestä

  • Empatiaaaaaaaaaaa kirjoitti:

    siviilit on tappanut, eikä länsimainen media, miten sinä "uskovana" ihmisenä tuon hyväksyä? helposti tietysti, koska Israel on sinulle kaikki kaikessa ja tappaminenhan on ihan ok?

    Äänestä

  • Niinpä: Israelin sotapropagandassa siviilien tappamista tehdään oikeutetuksi VALEHTELEMALLA mm. tuommoista: hisbollah tehdään syylliseksi niiden lasten kuolemaan, jotka kylmäverinen Israel tappoi. Noin toimii sotapropaganda.

    Kysymys kuuluu: MIKSI uskotte toisen osapuolen valheet mutta ette toisen?

    Äänestä

  • viattomat kirjoitti:

    siviilit on tappanut, eikä länsimainen media, miten sinä "uskovana" ihmisenä tuon hyväksyä? helposti tietysti, koska Israel on sinulle kaikki kaikessa ja tappaminenhan on ihan ok?

    Israel ampuu vain ja ainoastaan sotilaskohteita. Miksi muuten sissit ovat osanneet aina poistua paikalta ja jättäen/pakottaen sitomalla siviilit jäämään näihin rakennuksiin joita hetkeä aikaisemmin käytettiin sotilastarkoituksiin. Kysyn vaan ...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Niinpä: Israelin sotapropagandassa siviilien tappamista tehdään oikeutetuksi VALEHTELEMALLA mm. tuommoista: hisbollah tehdään syylliseksi niiden lasten kuolemaan, jotka kylmäverinen Israel tappoi. Noin toimii sotapropaganda.

    Kysymys kuuluu: MIKSI uskotte toisen osapuolen valheet mutta ette toisen?

    Niinkauan kuin hyväksyt sissien taktiikan ihmiskilpien käytöstä ja käytät tätä propagandaa Israelia vastaan, niin kauan on sisseillä syytä pakottaa Libanonin lapset ja siviilit näihin rakennuksiin joita käytetään sotilastarkoituksiin.

    Omalta osaltasi olet myös epäsuorasti syyllinen Libanonin lasten ja siviilien kauhuun ja kuolemiin. Lännen media ja lännen poliitikot onneksi ovat alkaneet huomaamaan tämän kauhean asian eivätkä enää tue sissejä tässä kauheassa toiminnassaan - ainakaan kattavasti.

    -kato poika peiliin !

    Äänestä

  • Kysyvä ... kirjoitti:

    Israel ampuu vain ja ainoastaan sotilaskohteita. Miksi muuten sissit ovat osanneet aina poistua paikalta ja jättäen/pakottaen sitomalla siviilit jäämään näihin rakennuksiin joita hetkeä aikaisemmin käytettiin sotilastarkoituksiin. Kysyn vaan ...

    yksituumaisesti kannattavat hizbollahia. Jos nämä toimisivat niinkuin tuossa edellä sanotaan (käyttäisivät ihmiskilpiä, lapsia varsinkin), niin eiköhän kannatus menisi.

    Mistä lähteistä helluntailaiset toispuoleiset tietonsa muuten ammentavat?

    Äänestä

  • Empatiaaaaa kirjoitti:

    Niinkauan kuin hyväksyt sissien taktiikan ihmiskilpien käytöstä ja käytät tätä propagandaa Israelia vastaan, niin kauan on sisseillä syytä pakottaa Libanonin lapset ja siviilit näihin rakennuksiin joita käytetään sotilastarkoituksiin.

    Omalta osaltasi olet myös epäsuorasti syyllinen Libanonin lasten ja siviilien kauhuun ja kuolemiin. Lännen media ja lännen poliitikot onneksi ovat alkaneet huomaamaan tämän kauhean asian eivätkä enää tue sissejä tässä kauheassa toiminnassaan - ainakaan kattavasti.

    josta tällaisen tiedon saat?

    "niin kauan on sisseillä syytä pakottaa Libanonin lapset ja siviilit näihin rakennuksiin joita käytetään sotilastarkoituksiin. "

    Äänestä

  • libanonilaiset kirjoitti:

    yksituumaisesti kannattavat hizbollahia. Jos nämä toimisivat niinkuin tuossa edellä sanotaan (käyttäisivät ihmiskilpiä, lapsia varsinkin), niin eiköhän kannatus menisi.

    Mistä lähteistä helluntailaiset toispuoleiset tietonsa muuten ammentavat?

    Ihmettelen itsekin tuota järjetöntä Israel-vihaa, että hyväksytään jopa hisbullan lapsien käytön ihmiskilpinä. Jotenkin näiden Israel- vihaajien suhteellisuudentaju ja inhimmillisyys on kadonnut.

    Äänestä

  • "luotettava lähde", kirjoitti:

    josta tällaisen tiedon saat?

    "niin kauan on sisseillä syytä pakottaa Libanonin lapset ja siviilit näihin rakennuksiin joita käytetään sotilastarkoituksiin. "

    Jopa Suomen media tuli järkiinsä ja alkoi yhtäkkiä puhua TOTTA lähi-idän sodan tiedotuksessaan, kun uskallettiin sanoa julki hisbullan ihmiskilpien käyttö. TIetenkin on vielä paljon niitä, joita ei se todellisuus kiinnosta, koska järjetön Israel- viha sumentaa aivot kokonaan.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Niinpä: Israelin sotapropagandassa siviilien tappamista tehdään oikeutetuksi VALEHTELEMALLA mm. tuommoista: hisbollah tehdään syylliseksi niiden lasten kuolemaan, jotka kylmäverinen Israel tappoi. Noin toimii sotapropaganda.

    Kysymys kuuluu: MIKSI uskotte toisen osapuolen valheet mutta ette toisen?

    kun siellä pommit paukku sulla oli sun "miehesi" molo hanurissa ja aamulla luit lehdestä jutun ja aioit nyt syyttää ja parantaa maailmaa pistää tupla ween kuriin...näinhän tapahtuu eli kyllä sun kannattaa höhöhöhöhöö buahahahahahaa

    Äänestä

  • Empatiaaaaaa kirjoitti:

    Jopa Suomen media tuli järkiinsä ja alkoi yhtäkkiä puhua TOTTA lähi-idän sodan tiedotuksessaan, kun uskallettiin sanoa julki hisbullan ihmiskilpien käyttö. TIetenkin on vielä paljon niitä, joita ei se todellisuus kiinnosta, koska järjetön Israel- viha sumentaa aivot kokonaan.

    Aamupäivän radio lähetyksestä tuota samaa kuuntelin, että miksi emme kykene puuttumaan, noihin ihmis-kilpi asioihin, eli terroristien kylmäveristä sotaa.
    Toisaalta taas heidän uskonsa perustuu omaan uhriinkin, eli jos uhraat elämäsi jumalasi tähden niin pääset paratiisiin..

    Kyllä olen joskus islamin uskoisille kehaissut heidän "rohkeaa uskoa", kun kerrankin lupaa kysyivät polvi-rukoksen johdosta, kun sattu se aika olemaan, että heidän tuli polvistua herransa eteen.
    Lupasivat pitzaa tarjota joka kerta, kun Helsinkiin tulen.
    Meillä oli tosi hieno matka Tukholmasta Helsinkiin ja kyl minäkin opin siitä tapaamisesta, että "Kristus lippu pitää pitää salossa", eikä laittaa vakan alle.

    Äänestä

Mitä pahaa siinä on kun tapaa ihmisiä? Etkö itse ikinä tapaa viattomia siviileitä?

Äänestä
  • ISRAEL TAPPAA, ISRAEL TUHOAA, ISRAEL SORTAA, ISRAEL ON TÄYNNÄ KIEROJA JA PIHEJÄ JUUTALAISIA, JOTKA EIVÄT TUNNUSTA JEESUSTA MESSIAAKSI JA TE VAIN PALVOTTE ISRAELIA. OI PYHÄ YKSINKERTAISUUS, TE MUKA USKOVAISET IHANNOITTE SOTAA JA TAPPAMISTA!!! HULLUJA TE OLETTE, OKSETTAVIA MIELISAIRAITA KAIKKI HELLUNTALAISET!!

    Äänestä

-lippukulkuein juhlinut tappamista se on oman kieron mielesi tulosta, kukaan ei kannata kenenkään tappamista puolin eikä toisin, mutta se ei estä meitä siunaamasta Israelin maata ja kansaa..
-tuohon itsensä puolustamiseen sanoisin sen verran että koko homman takanahan on Islamilainen mailma ja Iran siis nämä Islamin äärifundamentalistiset imaamit ja ajatollat sun, muut..bollarit,al qaidat sekä hamas, ovat vain heidän käsikassaroitaan jne..
-venäjä on taas tukenut syyriaa ja irania sekä sissiliikkeitä, rahallisesti sekä aseellisesti uutisien mukaan..
-iran on kuljettanut syyrian kautta aseita sekä taistelijoita bollarien riveihin jne..
-mistähän muusta sitten mahtaisi olla kyse kuin puolustautumisesta Israelissa?
-ja mitä mailma voittaa sillä että Israel olisi poies mailman kartalta ja USA,onhan ihan selvää että Islam on lähtenyt, mailmanvalloitusretkelle joka koskee,koko maailmaa,tähän heillä on öljymiljardiensa tähden, täydet mahdollisuudet !
-kun Iran saa ydinaseen valmiiksi niin sitten mailma tulee kokemaan mitä on Islamin miekan terä!
-Israel ja USA eivät ole hyökkäystarkoituksessa toistaiseksi, käyttäneet tässä jupakassa ydinasetta, mutta varmaan ei ole se päivä, kaukana !-kumpiko on parempi tuhota Iranin ydinaseohjelma vai alistua Islamilaiseen, mailmanvaltaan ?

Äänestä
  • Israelin kansaa, tulette siunanneeksi myös heidän aseensa ja sotansa.

    Päämäärä pyhittää keinot. Niinhän se on helluntailaisten mielestä.

    Äänestä

  • siunaatte kirjoitti:

    Israelin kansaa, tulette siunanneeksi myös heidän aseensa ja sotansa.

    Päämäärä pyhittää keinot. Niinhän se on helluntailaisten mielestä.

    Kyse on vain todellisuudesta. On jo nyt selvää, että järjetön Israel-viha sumentaa ajattelun ja ihminen alkaa karttaa systemaattisesti tosiasioita. Tästä on jo tarpeeksi näyttöä.

    Äänestä

Sadat miljoonat arabit ovat nyt voimansa tunnossaa että kohta pääset teurastamaan kahdeksan miljoonaa juutalaista. Aikamoinen tekninen suoritus noin puolen vuoden aikana suoritettavaksi. Kiirettä täytyy pitää kun ei ole varmaa että länsi katsoo tätä sitten tätä toimitettavaa teurastusta kädet ristissä. Tämä tietään että 40000 ihmistä on pakko jotenkin surmata ja sitten vielä haudata.

Äänestä

Israelin presidentti Moshe Katsav kiistää syyllistyneensä seksuaaliseen ahdisteluun.

Israelilainen Ynet-uutispalvelu siteerasi radiohaastattelua, joka lähetetään kokonaisuudessaan lauantaina. Haastattelussa Katsav sanoi olemansa ehdottoman syytön naispuolisten työntekijöiden ahdisteluun, josta häntä on syytetty.

– Sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Tuo kaikki on valhetta ja perätöntä puhetta, Katsav sanoi haastattelussa.

Katsavia, 61, kuulusteltiin keskiviikkona tuntien ajan ahdistelusyytöksiin liittyen.

Israelin oikeusministeri Hain Ramon erosi viime viikonloppuna tehtävistään, kun hänen väitettiin suudelleen väkisin alaistaan.

Israelin hallitus on kaikkiaan skandaalien kourissa, sillä pääministeri Ehud Olmertia epäillään hämäristä kiinteistökaupoista. Lisäksi armeijan komentaja Dan Halutz sai kansan vihat päälleen myytyään osakesalkkunsa vain hieman ennen Libanonin sodan alkamista. (STT)

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Israelin+presidentti+kiist%E4%E4+ahdistelusyyt%F6kset/1225250

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Helluntalaistet kirjoitti:

mikä siinä sodassa on niin ihanaa, että sitä pitää oikein lippukulkuein juhlia? Israel on sankari, kun se tapaa viattomia siviilejä ja aiheuttaa pahimman mahdollisen ympäristökatastrofin, mitä Libanonissa on koskaan ollut. Älkääkä taas vastatko sillä, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään, tämä sota ei ole ollut mitään puolustussotaa, vaan kylmäveristä tappamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu