Aikansa julkkikset ovat aina kelvanneet puolueille ääniharavoiksi vaaleista toiseen.
Viihdejulkkiksia on monenlaisia. Ulkonäköön ja rallatteluun perustuva julkisuus on erityisesti kepun suuressa suosiossa. Misseys on erityinen etu, kun kepu värvää ehdokkaita. Vienonen-Karpela-Saarela ja Speden ex-heila ovat julkkiksimmat nimet vartaloon perustuvassa kepupolitiikassa. Rallattelupuolella Mikko Alatalo ja Pikku G. ovat kepun näkyvimmät nimet politiikanteon arvokkaalla saralla.
Toinen oikeistopuolueemme, Kokoomus (vai oliko se toinen keskustapuolueemme?), on pari piirua enemmän iskurityöläisen suunnassa, jos ajattelemme julkisuuden maksimaalista hyödyntämistä pyrkiessämme vakuuttamaan valveutuneet kansalaiset. TV-kuuluttaja ja TV-toimittaja saivat aikanaan lentävän lähdön oikealle politiikanteolle, kun lärvi oli mustavalkoisesti ja värillisesti näkyvissä. Viestinnän ammattilaiset eivät kai sinänsä ole mitään hepsankeikkoja? Senhän todistaa jo sekin, että Kristillisdemokraattien hemaiseva pyhä ohjus valittiin Kokoomuksen puoluejohtoon
Vasemmistopuolueistakin löytyy julkkiksia. työnantajan nöyrä juoksutyttö, Suvi-Anne Siimes oli vasemmistoliiton ainoa kansallinen julkkis. Uskovainen leipuri, joka näytti aina hyvältä avaruuslookissaan. Demareissa on se musiikkikanavaa ulkomailla juontanut Maria Gutzhenina, joka nyt on kaikkien syrjäytyneiden naisten puolestapuhuja, ja kuolemansairas (luin parturissa). Ilmeisesti missit tai rallattelijat eivät suostu vasemmistopuolueiden ehdokkaiksi?
Vielä on käsittelemättä poliittinen urheilu. Demareiden seiväshyppääjällä on jotain koulutusta, kristillisten kävelijälläkin on (ja näky!), vasurien Uotilla on hyvä aika maratonilla (samoin Tuomiojalla). Joku Pöyhönen voi olla kokoomuslainen?
Mutta mitä puoluetta kannattivat suomalaiset hiihtäjät pääsääntöisesti Lahden MM-kisojen aikana, jolloin Esko Aho oli kyseisen liiton puheenjohtajana?
Viihdejulkkiksia on monenlaisia. Ulkonäköön ja rallatteluun perustuva julkisuus on erityisesti kepun suuressa suosiossa. Misseys on erityinen etu, kun kepu värvää ehdokkaita. Vienonen-Karpela-Saarela ja Speden ex-heila ovat julkkiksimmat nimet vartaloon perustuvassa kepupolitiikassa. Rallattelupuolella Mikko Alatalo ja Pikku G. ovat kepun näkyvimmät nimet politiikanteon arvokkaalla saralla.
Toinen oikeistopuolueemme, Kokoomus (vai oliko se toinen keskustapuolueemme?), on pari piirua enemmän iskurityöläisen suunnassa, jos ajattelemme julkisuuden maksimaalista hyödyntämistä pyrkiessämme vakuuttamaan valveutuneet kansalaiset. TV-kuuluttaja ja TV-toimittaja saivat aikanaan lentävän lähdön oikealle politiikanteolle, kun lärvi oli mustavalkoisesti ja värillisesti näkyvissä. Viestinnän ammattilaiset eivät kai sinänsä ole mitään hepsankeikkoja? Senhän todistaa jo sekin, että Kristillisdemokraattien hemaiseva pyhä ohjus valittiin Kokoomuksen puoluejohtoon
Vasemmistopuolueistakin löytyy julkkiksia. työnantajan nöyrä juoksutyttö, Suvi-Anne Siimes oli vasemmistoliiton ainoa kansallinen julkkis. Uskovainen leipuri, joka näytti aina hyvältä avaruuslookissaan. Demareissa on se musiikkikanavaa ulkomailla juontanut Maria Gutzhenina, joka nyt on kaikkien syrjäytyneiden naisten puolestapuhuja, ja kuolemansairas (luin parturissa). Ilmeisesti missit tai rallattelijat eivät suostu vasemmistopuolueiden ehdokkaiksi?
Vielä on käsittelemättä poliittinen urheilu. Demareiden seiväshyppääjällä on jotain koulutusta, kristillisten kävelijälläkin on (ja näky!), vasurien Uotilla on hyvä aika maratonilla (samoin Tuomiojalla). Joku Pöyhönen voi olla kokoomuslainen?
Mutta mitä puoluetta kannattivat suomalaiset hiihtäjät pääsääntöisesti Lahden MM-kisojen aikana, jolloin Esko Aho oli kyseisen liiton puheenjohtajana?
Vastaukset 3
Vanhimmat
avaustasi testamentiksi?
...että Individi vihdoinkin lähtee Kepusaitilta. Mutta turha toivo.
Olisi Indi voinut ne koulutukset ja muut katsoa ettei olisi tarvinnut puhua edustajista tuolla tavalla vihjailevasti.
Suomalaiset ovat aina olleet hiihtäjäkansaa. Ennen kuin nykyisiin aikoihin päädyttiin, sukset olivat eriparia. Niillä oli omat nimetkin: lyly ja kalhu. Tämän seurauksena suomalaisilta usein vieläkin ovat sukset ristissä.
Suomalaiset ovat hiitäjiä, nimenomaan hitaanmatkan, ähhh, siis pitkänmatkan hiihtäjiä. Tästä syystä heidän älynsä kulkee hitaasti, tai siis jaksaa urata samoja uomia pitkään.
Erityisen hyviä hiihtäjiä ovat ne jotka vat hiihtäneet koko elämänsä, eli eläkeläiset. He hiihtelevät joka päivä kyökin ja kamarin väliä, ja joskus pitemmällekin. Torin kulmilla näkee aina hiihteleviä eläkeläisiä vaihtamassa mielipiteitään kelistä ja luistosta mononnostelun ohella.
Kävelysauvat eivät voisi olla muualla kuin Suomessa keksityt. Niissä kiteytyy kunniakas suomalainen urheilu- ja ajatteluperinne. Kaikki suomalaiset haluavat päästä eläkkeelle ja kävelysauvoja käyttelemään. Suomalaiset ovat aina olleet sitkeästi tavoitteistaan kiinni pitävää kansaa. Uudet ajatukset ovat suomalaisille pyhien arvojen loukkaamista.
Vastikään on jälleen saatu näyttöä siitä miten syvästi suomalaiset ovat yhä urheilukansaa. Kolme neljästä suomalaisesta pitää kansaallista urheilumenestystä tärkeänä. Käsittämätöntä. Ja vielä käsittämättömämpää on että tärkeäksi koettiin nimenomaan hiihdossa menestyminen. Ei siis ole mikään ihme että menestystä on tavoiteltu myös kaikin mahdollisin luikurikeinoin. Niistä kiinnijääminen ei ole juurikaan avannut suomalaisten silmiä, vaan urheilukilpailuja seurataan yhä ikiaikaisella hartaudella ja kunnia-arvot sisäistäen. Kun suomalainen voittaa, se on mannaa jokaisen suomalaisen eläkeläisen itsetunnolle.
Sanoinko eläkeläisen? Niin, oikeastaan valtaosa suomalaisista on eläkeläisiä. He ovat ripustaneet aivonsa narikkaan jo nuorella iällä. Usein viimeistään koulun aloitettuaan. Suomalainen koulu on yhä kasvatuslaitos, jossa kurittomia penskoja opetetaan tavoille, sillä suomalaisten keskuudessa sääntöjen noudattaminen on hyve. Kilparadat on kalkittu, kilpailusäännöt annettu, herra on hyvä ja juoksee. Anteeksi, hiihtää.
katselin eilen melkein varttitunnin televisiota josta tuli jälleen kerran jotkut urheilukilpailut. Varttitunnin aikana en nähnyt yhtään hymyilevää urheilijan naamaa, en kentällä en katsomossa. Kaikki ottivat kaiken ihan tosissaan, totisina ja hampaita kiristellen, suorastaan hartaina. Siitä oli kaikki leikillisyys, älyllinen viritys tai kerroksellisuus kokonaan poissa, ja urheilijat suorittivat suorituksiaan niin täydellisen vakavina että pakostakin rupesi naurattamaan. Voi näitä miehenrepsukoita ja naispakertajia. Mutta mikä saa kokonaisen kansan sitten seuraamaan tuollaista silmä kovana ja miltei uskonnollisluonteisessa hartaustilassa?
Suomen kansalle ei kannata kirjoittaa testamanttia, koska ei tämä älyttömyys ole mihinkään keskuudestamme kuolemassa. Kaikista doping-käryistä, sopupeleistä, välinekikkailuista yms. mitään piittaamatta suomalaiset jaksavat uskoa urheiluun. Sellaisia ovat suomalaiset. Sisukkaita ja tyhmiä.