Avioeroista

Uskovatkin eroovat ja menevät uusiin naimisiin. Joku uskova on jopa sanonut miten uusi puoliso oli hänelle suuri Jumalan siunaus ja lahja. Perusteluna, että ei niin suuri rakkauden kokemus voi olla väärin.

Mitä mieltä ollaan. Onko nykymeno oikein vai onko maailman henki jo tarttumassa/tarttunut uskoviinkin?
4446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jumalan sana ja sen totuudet ei muutu aikojen ja ihmisten kulloistenkin halujen mukaan, vaan pysyy samana alusta aikojen loppuun. Evankeliumilla hoidettu omatunto asian myös kirkastaa.

Äänestä

Avioeroista täytyy keskustella, eikä niitä voi käsitellä yhdessä köntissä, jokainen avioero koskee eri ihmisiä ja on erilainen.

Entä avioero sellaisessa tapauksessa jos toinen puoliso on väkivaltainen tai sairastuu niin vaikeasti psykiatrisesti että mistään avioelämästä ei enää voi puhuakaan? - täytyykö tällaisessa avioliitossa vain toisen rinnalla jaksaa pysyä?

Kovin mustavalkoisesti ei pidä mennä avioeroa tuomitsemaan ja kieltämään. Avioliitto tarkoitettiin elinikäiseksi, mutta synti on turmellut sen kuten monet muutkin asiat.

Arvelen että et ehkä itse ole eronnut?

Äänestä

Avioero synnintekona riippuu siitä, mitä kaikkea sen toteutumisessa tapahtuu.
Jos aviopuoliso tekee syntiä niin paljon, että hänen kanssaan on mahdotonta elää, niin en menisi tuomitsemaan sitä joka joutuu tilannetta pakenemaan.
Jos puoliso pettää, tai on väkivaltainen, niin pakkohan liitosta on paeta. Silloin toisen osapuolen synti aiheuttaa niin paljon kärsimystä, että on parempi erota.

Raamatun mukaan tällaisessakaan tapauksessa ei ole "lupaa" löytää uutta puolisoa tilalle.
Joten aika ankara on tämä käsky, mutta jokin viisaus siinä piilee.

Jumala ei siunaa sellaista, missä yksikertaisesti vain kyllästytään puolisoon ja löydetään uusi rakastumisen kokemus: se on synti eli aviorikos.


Nykymeno ja maailmanhenki on tarttunut uskoviin, valitettavasti. Ei tunnisteta, eikä eroteta sitä, mikä on syntiä. Syntikäsite on hämärtynyt.

Äänestä

Oheisesta kuviosta näkyy kuinka eronneisuus on kolmenkymmenen vuoden aika muuttunut. Nykyisin erotaan yhä useammin kuin aikaisemmin.

Esimerkiksi vuonna 1975 solmituista avioliitoista oli vuonna 2001 päätynyt eroon kolmannes. Vuoden 1975 jälkeen solmituista avioliitoista on erottu nopeammin.

Kokonaiseronneisuusluku on kuitenkin hyvä mitta eronneisuuden kuvaajaksi, kun verrataan samalta ajankohdalta eri maiden eronneisuutta toisiinsa. Se ilmaisee tämän hetken eronneisuuden tason. Mutta jatkuuko se tulevina vuosina; sitähän ei kukaan tiedä.

Suomessa kokonaiseronneisuusluku on jo vuosia ollut lähellä 0,50:tä. Tällä erovauhdilla siis puolet avioliitoista päätyisi eroon.


http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_09_02_niem inen.html




"Vuonna 2005 avioeroon päättyi 13 383 avioliittoa, mikä on 149 enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2004 avioeroja myönnettiin 13 234."

http://www.stat.fi/til/ssaaty/2005/ssaaty_2005_2006-05- 05_tie_001.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitäisi keskustella kirjoitti:

Uskovatkin eroovat ja menevät uusiin naimisiin. Joku uskova on jopa sanonut miten uusi puoliso oli hänelle suuri Jumalan siunaus ja lahja. Perusteluna, että ei niin suuri rakkauden kokemus voi olla väärin.

Mitä mieltä ollaan. Onko nykymeno oikein vai onko maailman henki jo tarttumassa/tarttunut uskoviinkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu