SALAISEN 300:N KOMITEAN MAAILMANVALTA

Filosofi

Kirjassaan Conspirators` Hierarchy: The Story of the Committee of 300 Dr. John Coleman paljastaa kansainvälisen politiikan taustavoimia: henkilöitä ja organisaatioita. The Committee of 300 muodostaa maailmanlaajuisen organisaation, jonka huipulla on kasaariälymystö eli kansainvälisten sionistien muodostama hyvin organisoitunut ryhmä tai paremminkin mafia - eliitti. Tämän kasaariälymystön tehokkaimpiin poliittisiin salajärjestöihin lisäksi kuuluvat vapaamuurarijärjestöt. Juutalainen vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith johtaa ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä. Tämä on salainen ja tehokas menetelmä poliittisessa juonittelussa, sillä "juutalaiset", siis kasaarit, voivat olla jäseninä ei-juutalaisissa vapaamuurarijärjestöissä, mutta ei-juutalainen ei voi olla jäsenenä juutalaisessa vapaamuurarijärjestössä.


COMMITTEE OF 300 ELI KOLMESATAA MIESTÄ
300:n komitea perustettiin vuonna 1729 Britannian Itä-Intian Kauppakomppanian toimesta hallitsemaan kansainvälistä pankkitoimintaa, poistamaan kansainvälisen kaupan esteitä ja tukemaan oopiumikauppaa.
Järjestön perustajia olivat Euroopan tärkeimmät merkantilistiset aatelissuvut, muun muassa Guelphit, Grosvernorit, Hannoverit, Oranialaiset ja Oldenburgit, siis "juutalaiset" suvut. Siten on selvää, että 300 miestä oli jo alusta alkaen eräs kasaariylimystön vallankäytön ja hallinnan instrumentteja.
Committee of 300 on "alkuperäinen" salajärjestö, josta kaikki muut "varjohallitukset" ovat myöhemmin eronneet. "Maailman kohtaloista päättää kolmesataa miestä, jotka eivät ole koskaan pettäneet toisiaan" - F. D. Roosevelt "Taloudellisen johdon työkentällä on yhden ihmisiän aikana muodostunut oligarkia, yhtä kiinteä kuin konsanaan Venetsiassa. 300 miestä, joista jokainen tuntee toisensa, johtaa mannermaan taloudellisia kohtaloita ja he etsivät seuraajansa omasta ympäristöstään" - Walter Rathenau. Tavoitteena yhden ja ainoan maailmanhallituksen luominen - Uusi Maailmanjärjestys; Mukana ovat muun muassa. seuraavat kasaarijuutalaiset pankkilaitokset:
Rothschildien Englannin Pankki, Baring Brothers Pankki, Rothschild & Sons, Kuhn Loeb & Co. (Jacob Schiff), M. M. Warburg, Gesellschaft, Lazard Brothers Pankki, Isreal Moses Seif Pankki, Lehmann Pankki, Rockefeller Chase Manhattan Pankki, ja Goldman Sachs Pankki.

Sekä pankit, joista ei voida varmuudella sanoa, että ne olisivat välittömästi juutalaiseliitin hallinnassa, näitä ovat siis seuraavat:
Royal Bank of Canada, The Midland Bank, Barclays Bank, W. A. Harriman Bank, Ruskombank, J. P. Morgan & Co. Tämä tarkoittaa sitä, että kasaarieliitti hallitsee ja valvoo niin sanottua 300:dan miehen komissiota.

PYÖREÄN PÖYDÄN RYHMÄ

300:n komitean jäsen Cecil Rhodes perusti "Pyöreän pöydän" helmikuun 5. päivänä vuonna 1891. Perustajajäseniä olivat Stead, Lord Esher, Lord Alfred Milner, Lord Rothschild ja Lord Arthur Balfour. Ryhmän päämäärä oli edesauttaa Brittiläisen Imperiumin ja englannin kielen levittäytymistä ympäri maailmaa. Rhodesin kuoleman jälkeen "Pyöreä pöytä" joutui hänen rahoittajansa, Lord Rothschildin, eli juutalaiseliitin ts. kasaarieliitin, valtaan. Pyöreä pöytä (Round Table Group) on suurteollisuudenharjoittajien ja suurpankkiirien sisäpiirijärjestö, joka on vaikuttanut suuresti mm. Euroopan Unionin syntyyn. Sitä hallitsevat Rothschildien ohella kasaarijuutalaisten, Schiffin, Warburgin, Guggenheimin, Rockefellerin ja Carnegien perheimperiumit. Pyöreästä Pöydästä syntyivät myöhemmin Royal Institute of International Affairs (RIIA), Council on Foreign Relations (CFR), Institute for Advanced Studies (IAS), Deutsche Gesellschaft für Auswärtige Politik (DGAP).


COUNCIL ON FOREIGN RELATIONS (CFR) ELI ULKOMAANSUHTEIDEN NEUVOSTO

Perustettiin Pyöreän Pöydän yhteispäätöksellä vuonna 1921. Rahoittajana toimivat Rockefellerit. Tärkeimmät sen perustamisessa mukana olleet henkilöt olivat kansainväliset kasaarijuutalaiset pankkiirit J. P. Morgan, John D. Rockefeller, Paul Warburg ja Jacob Schiff, joka oli eurooppalaisen pankkiiri Rotschildin pääedustaja Yhdysvalloissa. Em. tarkoittaa sitä, että kasaarieliitin hegemonia on tässäkin organisaatiossa ratkaiseva tekijä. Neuvoston alkuperäinen nimi oli "Rockefeller Ministry on Foreign Relations". CFR koostuu lähes pelkästään Yhdysvaltain kansalaisista. Sillä on kuitenkin suuri vaikutusvalta kaikkiin länsimaihin, sillä se hallinnoi Maailmanpankkia. CFR dominoi Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa. Perustamisensa jälkeen kaikki Yhdysvaltain presidentin Ronald Reagania lukuunottamatta ovat olleet CFR:n jäseniä ennen valintaansa. Vaikutusvaltaisin CFR:n jäsen kautta aikojen on ollut George Bush, joka oli 1977 CFR:n puheenjohtaja. Järjestön sisäpiiriä kutsutaan nimellä "Skull & Bones Order".

Ulkomaansuhteiden neuvosto tähtää maailman yhdistämiseen siten, että kaikki valta ja hallinta olisi kansainvälisten juutalaisten eli kasaarimafian ohjaksissa. Kyseinen salainen, erittäin vaarallinen ja voimakas mafia ohjailee myös tavoitteitaan CFR:n kautta. CFR ohjaa pyrkimyksiään ns. haamuhallituksena, joka johtaa Yhdysvaltojen Amerikkaa presidentistä ja senaatista koostuvan nukketeatterin välityksellä.

SKULL & BONES ELI ULKOMAANSUHTEIDEN NEUVOSTON SISÄPIIRI

William Huntington Russel ja Alfonso Taft perustivat salaseuran Yalen yliopistossa vuonna 1833. Vuonna 1856 salaseura liitettiin osaksi Russel Trustia. Skull & Bones muodostaa CFR:n sisäpiirin. Siihen kuuluvat seuraavat suuret suvut: Rockefeller (Standard Oil), Harriman, Weyerhauser, Sloane, Pillsbury, Bush, Davison (J. P. Morgan) ja Payne(Standard Oil). Osa Skull & Bonesin jäsenistä ovat kuuluneet myös "Jason Societyyn". The Order of Skull & Bones

BILDERBERGER RYHMÄ

Committee of 300 perusti bilderberg - järjestön toukokuussa 1954 virallisesti Hollannin prinssi Bernhardin aloitteesta. Ryhmä sai nimensä siitä, että ensimmäinen kokous pidettiin Hotel de Bilderbergissä Oosterbeekissä. Bilderberger-ryhmään kuuluu noin 100-120 läntisen maailman vaikutusvaltaisinta finanssimiestä, suuryrittäjää ja poliitikkoa. Tohtori Karl Steinhauser kuvaa kirjassaan "EU huomispäivän super- Neuvostoliitto" (suomennos Karprint Ky 1994) ns. bilderbergkokouksia vapaamuurarien ja viimekädessä kasaarieliitin "salaohjekonferensseiksi". Toisin sanoen kasaariylimystöltä tulee vapaamuurareiden kautta yksisuuntaisia viestejä ja ohjeita bilderberg-ryhmälle, poliittisen, sotilaallisen, ja taloudellisen hegemonian saavuttamiseksi Telluksellamme. Prinssi Bernhard on todennut, että kyseisen ryhmän päämääränä on saada aikaan "globaali maailmanhallitus". Bilderbergien johtoryhmä (johon kuuluu 24 eurooppalaista ja 15 amerikkalaista jäsentä) päättää, ketkä kutsutaan järjestön kokouksiin. Suomea johtoryhmässä edustaa Nokian Jorma Ollila. Ryhmän kokoukset pidetään epäsäännöllisin väliajoin (noin kerran vuodessa), eikä niitä koskaan pidetä kahta kertaa samassa paikassa. Kaikki kokoukset pidetään suljettujen ovien takana eikä tiedotusvälineillä ole lupa kommentoida niitä millään tavalla. "The Spotlightin" artikkeli vuoden 1996 kokouksesta. Bilderberg.org: paljon faktaa.


VALVONTA JA HALLINTA

Kasaarimafia on muiden instrumenttiensa lisäksi vaikuttanut myös 300:dan miehen välityksellä alla mainittuihin asiantiloihin:

NATO ja Amerikan Yhdysvaltain asevoimat ovat ns. Uuden maailmanjärjestyksen väkivaltakoneistona, jota voidaan käyttää pelotteena niskuroivia valtioita esim. (Serbia, Irak, Iran, jne.) vastaan.

Kansalaisvapauksien asteittainen vähentäminen "turvallisuuden" nimissä, sananvapauden purkaminen, ylikansallinen elektroninen valvonta (Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden osasto NSA on jo ottanut tehtäväkseen koko maailman elektronisen viestinnän seuraamisen).

Laaja-alaisten tiedotusvälineiden alistaminen Uuden maailmanjärjestyksen edistämiseksi. Tiedotusvälineiden hallinta mahdollistaa "yleisen mielipiteen" manipuloinnin, viholliskuvien synnyttämisen ja totuuden monopolisoinnin. Tällä hetkellä noin 90% kaikista maailman viestimistä on hyvin pienen eliitin, kasaarien omistuksessa (mm. Murdoch).

Hallitsemalla kielenkäyttöä ja muuttamalla sanojen merkitystä voidaan hallita ihmisten ajattelutapaa. Järjestelmän vastaiset ihmiset pyritään leimaamaan tiedotusvälineissä terroristeiksi, rasisteiksi, mielisairaiksi, tyhmiksi, yksinkertaisiksi tai vanhanaikaisiksi.

Luodaan vihollisia. Organisoidaan ja tuetaan maailmanlaajuista terrorismia, jotta sen varjolla voidaan tiukentaa seurantaa ja kontrollointia.


Pankkitoiminnan lisäksi mainittuun eliittiin kuuluvat kaikki ne kasaarit, jotka hallitsevat ja valvovat joukkotiedotusta, viihdemediaa, kansainvälistä politiikkaa sekä tuottavat ja tukevat taide-, kulttuurielämän ja sosiaalipsygologian rappeuttavia virtauksia. Kasaarieliittiin kuuluvat tietysti kaikki Israelin poliittiset johtajat.

Kyseisen eliitin tai mafian poliittisia instrumentteja - joista osa on jo yllä mainittu - ovat (muutamia mainitakseni) mm.: Bilderberg-ryhmä, vapaamuurarijärjestöt, CFR (The Council of Foreign Relations), TC (The Trilateral Comission). Näiden mainittujen yläpuolella on kuitenkin kasaarien salainen eliitti toisin sanoen ylinjohto, joka koostuu juutalaisesta vapaamuurarijärjestöstä (B´nai B´rith) ja sen taistelujärjestöstä (ADL). He jotka käyttävät kyseisiä vallankäytön välineitä ovat juutalais- eli kasaarieliittiä, johon myös kuuluu johtavat rabbiinit.

Kasaariylimystön tavoitteena on hallita planeettaamme suurelta osin näiden 300:n vaikutusvaltaisen miehen välityksellä käyttäen tehokkaasti hyödykseen yllä mainitun kaltaisia vallanvälineitä. Tällä sivustolla (LUKU: KASAARIELIITIN KANSAINVÄLINEN VALTA!) käsitellään seikkaperäisesti yllä esitetystä laajasta organisaatiosta heijastuvaa valtaa ja hallintaa Telluksellamme. Luvussa on kerrottu myös eri hegemonia muotoja hallitsevista ja omistavista "juutalaisista". Niinpä on turhaa selittää tässä kansainvälisen vallan muotoja uudelleen, sen sijaan tiivistettynä todettakoon; kasaarieliitti on onnistunut muun muassa 300:n komission välityksellä seuraavissa tavoitteissaan:

Valtioiden ja kansojen itsemääräämisoikeuden ja taloudellisen riippumattomuuden tuhoaminen kytkemällä ne joko vapaaehtoisesti tai pakolla osaksi globaalia markkinatalousjärjestelmää (EU)ja ajamalla alas paikallinen (maatalous)tuotanto, jolloin ne tulevat riippuvaisiksi muusta järjestelmästä sekä yksityistämällä palveluita valtiollisilla-, sosiaali-, ja terveyssektoreilla.

(Tämä kohta on kirjoitettu 13. elokuuta 2006.). EU:ta mainittakoon lisäksi, että juutalaiseliitti on luonut poliittisten instrumenttiensa välityksellä Euroopan Unionin mm. vastavoimaksi Aasian voimistumiselle. Heillä (eliitillä) on nyt hallinnassaan Israel, EU ja USA mahdollista tulevaa suursotaa varten. Aasian maiden SCO (Sanghai Cooperation Organization) kehittyy Israelille, EU:lle ja USA:lle vastavoimaksi. Mutta se ei ole vielä riittävän kypsä. Tästä syystä sionistit eli juutalaiseliitti tahtoo aloittaa kolmannen maailmansodan ennen kuin SCO on tullut voimakkaaksi. SCO:n jäsenmaita ovat: Kiina, Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadzikistan ja Uzbekistan. Iran on nyt ehdokasjäsenenä ja ehkä pian jäsen, kuten myös Intia. Myöhemmin mahdollisesti SCO:n jäseninä voisivat olla Turkmenistan, Afganistan ja Pakistan, kun ensin USA:n ote helpottaa.

Tämä em. tarkoittaisi sitä, että SCO:lla olisi potentiaalia kehittyä vahvemmaksi kuin Israel, EU ja USA. Niinpä Israelin ja USA:n agressioon Irania kohtaan on syynä osittain se, että he tahtovat Iranin pois pelistä ennen kuin se liittyy voimistuneena SCO:hon. Juutalaiseliitti ei siedä, että Israelin lähellä olisi voimakas SCO:n jäsenvaltio. Pääsyynä mahdolliselle tulevalle suursodalle näyttää olevan se, että juutalaisylimystö ei suvaitse sitä, että SCO:sta kehittyy em. kaltainen jopa USA:ta, EU:ta ja Israelia voimakkaampi liittoutuma. Niinpä Iraniin hyökkäys tulisi palvelemaan ovena kolmannelle maailmansodalle, jota mainittu eliitti haluaa.



Ylikansallinen tajunnantäyttöteollisuus ja mediaan sisäänrakennettu piiloviestintä takaa kansallisten identiteettien hämärtämisen. Kansalliset identiteetit on korvattava globaalilla identiteetillä. Kansalaisuus korvataan kuluttajuudella.

Massojen suunnitelmallinen tyhmistäminen ja tylsistäminen viihteen avulla tekee massoista vaarattomampia. Kansojen henkistä rappeuttamista edistää, taide-, kulttuurielämän ja sosiaalipsygologian suorastaan perverssit virtauksia.

Kansallisten identiteettien tuhoamista helpottavat suuret kansainvaellukset ja rotujen sekoittaminen. Monikulttuurista, monirotuista yhteiskuntaa tuetaan kaikin mahdollisin keinoin sekä julkisella propagandalla että piilovaikuttamisella (esim. viihdeteollisuus).

Kolmannen maailman todellisiin ongelmiin ei puututa, jotta kansainvaellukset jatkuisivat. Erään YK:n suunnitelman mukaan Eurooppa tarvitsee 150 miljoonaa siirtolaista Afrikan ja Aasian maista. Kun ihmisten juuret on tuhottu, heille on helppo syöttää keinotekoinen "globaali" identiteetti.

Rahamarkkinoiden globaali, ylikansallinen hallinta (esim. Kansainvälinen valuuttarahasto, WTO, maailmanpankki). "Markkinavoimat" kasvottomana Isona Veljenä.

Massojen hallitseminen on helpointa kontrolloimalla olemassa olevia energianlähteitä sekä puhtaan ruoan ja juomaveden varastoja. Agendan toteuttamisessa on kunkin maan erikoispiirteet otettava huomioon ja sopeuduttava niihin.

------------------------
Tiivistettyn 300:n hierarkia voidaan esittää seuraavasti: Ylimmän huipun muodostaa kasaarimafia, johon kuuluvat mm. kasaaripankkiirit, rabbiinit, kasaaripoliitikot ja eri asteiset virkamiehet. Kyseiseen mafiaan toisin sanoen eliittiin kuuluvat kaikki kasaaripankkiirit, esim. ne suvut, jotka onnistuivat huijaamaan ja ryöstämään kansoja kansainvälisen pankkilaitoksen avulla. USA:n keskuspankki The Federal Reserve on kasaarien kansainvälisten pankkien omistuksessa ja on varmasti maailmanhistorian kannattavin huijaus, jonka turvin kasaaripankit ovat saaneet tähtitieteelliset varat. Näitä sukuja ovat esim. jo mainitut: Rothschildit, Warburgit,jne..

42

4603

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wildlander

      Suomen Thule Society.

      Pakko tuottaa pettymys, tietosi ei pidä paikkaansa. Heti alkuun menee pahasti metsään jopa jäsenmäärän suhteen, komiteassa on 322 jäsentä, komitean jäsenistä vain 11 prosenttia on juutalaisia. Komitean jokaisella jäsenellä on yksi tasavertainen ääni, sekä oikeus äänestää. Suomalaisia on mukana neljä ja nämä nimet kulkeutuvat mukanani hautaan. Vakuutan kuitenkin, että seuralla ei ole mitään maailmanpoliittisia pyrkimyksiä ja jokaisella alajaostolla on oikeus määritellä itsenäisesti omat kansalliset tavoitteensa. Suomen vapaamuurareilla ei ole nykyisin mitään yhteyksiä komiteaan, Suomen Thule Seuraan. Kaikkia Suomen Vapaamuurari looshit on suljettu pois yhteisöstä jo 1950 luvulla.

      Ei yhteydenottoja sähköpostiin, kiitos.

      • ei paljon

        paina, faktat eivät ole sinulle selvillä.
        BB häärää joka paikassa.


      • ei saatana

        ketä kiinnostaa sun tiedot suomalaisista, mee jo hautaan kiitos !


      • heheheheheheheheh

        Wildlander on nyt kuvana tallessa ! Kun kriisiaika tulee tietää ainakin ketä ensimmäisenä syyttää !


      • Saagapolku

        Kuulostaa että WTC tornit sittenkin pudottivat alas terroristit.
        Mitenkä se voi olla mahdollista, kun asiat puhuvat vastaan?
        Jos kaikki uskoisivat kuten sinä, niin 100 varmasti koko systeemi tipahtaisi pohjattomaan kaivoon.
        Onneksi nykyisin ihmisiä ei enään niin helposti pääse kusettamaan.
        Toki sitä tapahtuu, mutta se loppuu pikapuoliin ja sille sinäkään et voi mitään.


    • --

      Kaikki tommone paska tietoo on jostai suoraa Wikipediasta luettua paskaa....Usa:n keskuspankki on huijaus:D:Dei vittu mitä paskaa selität...just tommoset maailmanrauha,green peace hipit...ei tee mitää minkään eteen ja valittaavaa ja saa turpaansa kaupungilla:D:D

    • sdfkl

      Miten lienee Hefnerin konserni! Varmaankin liittyy tuollaiseen!
      "Katsella saa, mutta ei koskea!"

    • distant

      won't;

    • finger

      last;

    • mönsiúr

      Jos juutalaiset olivat jo kaiken takana 1900-luvun alussa niin miksi tätä kansaa vainottiin hävyttömästi toisessa maailmansodassa?
      Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan ja Hitler keksi että saksalaiset eivät itse asiassa hävinneet ensimmäistä maailmansotaa vaan takana oli kommunistien ja juutalaisten salaliitto, joka toi häviön. Ns. tikarinpistoteoria.

      Juutalaisiin suhtatuu moni vihamielisesti, harvoin kunnioittavasti. Esimerkiksi yksi vanhempi mies sanoi, että he eivät osaa muuta kuin hioa kiviä. Minä luulisin, että taustalla on kateus. Usein he ovat menestyviä ja todella viisaita ja kaiken lisäksi sanovat olevansa Jumalan kansaa, joka on liikaa monelle. Kannattaa googlata jotain järkevää tietoa juutalaisista tai käydä kirjastossa, ai niin googlekin taitaa olla juutalaisten keksimä:)

      Olkaa vahvoina ja koittaa kestää loppuun asti, vaikka maailmassa on vaikeat ajat. Ai niin minua ei ole koskaan haitannut, että he ovat valittu kansa. Minun kohtalonani ei ole kuulua siihen, mutta voin siunata heitä, että jaksaisivat. Koska he joutuvat kestämään valittuna kansana kovempia asioita kuin me. Paha vainoaa ja on jo koittanut kahlita heitä eqyptistä lähtien ja koittaa saada uskon horjumaan.

      Ai niin ja hyvä tietää on myös että usein juutalaiset eivät pidä Jeesusta Messiaana, mutta se on oma asia miten uskoo. Minä kuitenkin uskon Jeesukseen ja siihen, että Jumala on Rakkaus! Hyvää syksyä kaikille !

      • Notafan

        Sinulta jäi huomaamatta tämä:

        "huipulla on kasaariälymystö eli kansainvälisten sionistien muodostama hyvin organisoitunut ryhmä tai paremminkin mafia - eliitti. Tämän kasaariälymystön tehokkaimpiin poliittisiin salajärjestöihin lisäksi kuuluvat vapaamuurarijärjestöt. Juutalainen vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith johtaa ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä."

        Oleellista on ymmärtää, että kasaarijuutalaisilla ei historiallisesti ole mitään tekemistä valitun kansan kanssa ts. he eivät siis ole Israelin juutalaisia. Tottakai tämä sopii hyvin kristinuskosi kanssa. Jos kerran uskot Jeesuksen puheisiin tämän maailman ruhtinaasta, niin silloin uskot myös tätä palveleviin ihmisiin, voimiin ja valtoihin, sekä organisaatioihin, jotka tieten ja tahtoen, tai yhtälailla tietämättään ja tahtomattaan palvelevat pahoja tarkoitusperiä. Mielestäni olisi perin kummallista, jos paha ei yrittäisi tekeytyä hyväksi, tai jättäisi hyödyntämättä järjestäytymisen tuoman edun.

        Toivottavasti ymmärrät tämän viestin perusteella miksi 'juutalaiset' voivat olla juutalaisten kansanmurhan takana, tai jos vaikka jakaisivatkin saman uskon, niin miten juutalaisuus on toisaalta korruptoitunut jo kuningas Salomon aikana. Hänhän otti vastoin Jumalan ohjetta vaimoja vierailta mailta, sotki heidän salaoppejansa osaksi omaa uskoansa ja näin edesauttoi salaseuralaisten kestosuosikin, kabbalan, syntyä.

        Salaseuralaisuus voi usein syntyä varsin viattomanoloisesti, mutta vaikka neitseellisen puhtaaseen likarättiin kuinka tunkisi hyödyllisiä bakteereita, se lopulta muuttuu talon saastaisimmaksi rievuksi. Näin käy aina, kun suljettu yhteisö saa aikansa muhia omissa oloissaan.


        Vielä 'juutalaisuudesta'. Hörhöklubilaiset nauttivat ansaitsemattomasta koskemattomuudesta, jonka heille takaa naiivimpien kristittyjen käsitys valitusta kansasta. Ei nimittäin ole todellakaan mistään juutalaisvastaisuudesta kyse, jos pyritään tuomaan näkyviin joidenkin salaseuralaisten valtapyrkimyksiä. Tietenkin on hirveän vaikeata tuoda asiaa esiin siten ettei leimautuisi juutalaisvastaiseksi kansankiihottajaksi. Ymmärrät varmasti, jos haluat, sillä itse kunnioitan juutalaisia ja juutalaisuutta. Juutalaisuuden perimmäiseen olemukseen vain ei kuulu kähmintä, tai salaseuraisuus, saati valtapyrkimykset, joita himoavat ne, jotka osaavat käyttää juutalaisuutta tavoitteidensa ajamiseen.

        Kiitoksia siunauksen toivotuksista, kuin myös sinulle.


      • juuri.nyt.en.muista
        Notafan kirjoitti:

        Sinulta jäi huomaamatta tämä:

        "huipulla on kasaariälymystö eli kansainvälisten sionistien muodostama hyvin organisoitunut ryhmä tai paremminkin mafia - eliitti. Tämän kasaariälymystön tehokkaimpiin poliittisiin salajärjestöihin lisäksi kuuluvat vapaamuurarijärjestöt. Juutalainen vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith johtaa ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä."

        Oleellista on ymmärtää, että kasaarijuutalaisilla ei historiallisesti ole mitään tekemistä valitun kansan kanssa ts. he eivät siis ole Israelin juutalaisia. Tottakai tämä sopii hyvin kristinuskosi kanssa. Jos kerran uskot Jeesuksen puheisiin tämän maailman ruhtinaasta, niin silloin uskot myös tätä palveleviin ihmisiin, voimiin ja valtoihin, sekä organisaatioihin, jotka tieten ja tahtoen, tai yhtälailla tietämättään ja tahtomattaan palvelevat pahoja tarkoitusperiä. Mielestäni olisi perin kummallista, jos paha ei yrittäisi tekeytyä hyväksi, tai jättäisi hyödyntämättä järjestäytymisen tuoman edun.

        Toivottavasti ymmärrät tämän viestin perusteella miksi 'juutalaiset' voivat olla juutalaisten kansanmurhan takana, tai jos vaikka jakaisivatkin saman uskon, niin miten juutalaisuus on toisaalta korruptoitunut jo kuningas Salomon aikana. Hänhän otti vastoin Jumalan ohjetta vaimoja vierailta mailta, sotki heidän salaoppejansa osaksi omaa uskoansa ja näin edesauttoi salaseuralaisten kestosuosikin, kabbalan, syntyä.

        Salaseuralaisuus voi usein syntyä varsin viattomanoloisesti, mutta vaikka neitseellisen puhtaaseen likarättiin kuinka tunkisi hyödyllisiä bakteereita, se lopulta muuttuu talon saastaisimmaksi rievuksi. Näin käy aina, kun suljettu yhteisö saa aikansa muhia omissa oloissaan.


        Vielä 'juutalaisuudesta'. Hörhöklubilaiset nauttivat ansaitsemattomasta koskemattomuudesta, jonka heille takaa naiivimpien kristittyjen käsitys valitusta kansasta. Ei nimittäin ole todellakaan mistään juutalaisvastaisuudesta kyse, jos pyritään tuomaan näkyviin joidenkin salaseuralaisten valtapyrkimyksiä. Tietenkin on hirveän vaikeata tuoda asiaa esiin siten ettei leimautuisi juutalaisvastaiseksi kansankiihottajaksi. Ymmärrät varmasti, jos haluat, sillä itse kunnioitan juutalaisia ja juutalaisuutta. Juutalaisuuden perimmäiseen olemukseen vain ei kuulu kähmintä, tai salaseuraisuus, saati valtapyrkimykset, joita himoavat ne, jotka osaavat käyttää juutalaisuutta tavoitteidensa ajamiseen.

        Kiitoksia siunauksen toivotuksista, kuin myös sinulle.

        Kuulostaa klassiselta vallanhimoisten egoististen narsistien klubilta.
        Mikä sen nimi nyt olikaan?


    • hour

      thank; revatio; glucophage; cipro; ultram; soma bicycles; levitra professional 20 mg; cialis professional 120 pills;

    • molecule

      hair; cheap benicar; canada cialis; cafergot side effects; cymbalta medication; stromectol; diflucan use; acomplia online;

    • suggest

      decide; levitra plus 10 pills; online cialis; cymbalta medicine; zimulti; cheap acomplia; loose weight, rimonabant;

    • Tiedon_Vuotaja
    • raise

      valley; what is a strattera; zimulti 60 pills; diflucan and birth control; order cialis; rimonabant buy cheap; acomplia and sanofi-aventis;

    • uxqmhgzz
      • en.osta

        En osta. Usko jo. Hähä!


    • loud

      above; revatio; benicar hct; levitra webster university film series; cafergot; baclofen drug effects side; acomplia online; thc diet pill rimonabant;

      • Silmät auki

        Avatkaa silmänne - Älkää pelätkö.

        SE jolla on raha, hallitsee.

        Mutta! Meitä normaaleita "orja"-kansalaisia on moninverroin enemmän, se on meidän vahvuutemme.

        Muistakaa: AINA EI TARVITSE TOTELLA.


      • Samaa mieltä
        Silmät auki kirjoitti:

        Avatkaa silmänne - Älkää pelätkö.

        SE jolla on raha, hallitsee.

        Mutta! Meitä normaaleita "orja"-kansalaisia on moninverroin enemmän, se on meidän vahvuutemme.

        Muistakaa: AINA EI TARVITSE TOTELLA.

        Mitä vastaatte jos lapsenne kysyy: "Pitääkö aina totella poliisia?"

        Jos vastaatte että kyllä pitää, niin olette juuri alkanut muokata lapsestanne orjaa.

        VAIHE 1: Tottele tarhan täteja
        VAIHE 2: Tottele opettajia
        VAIHE 3: Tottele yhteiskuntaa ja mene armeijaan ja tottele kapiaisia
        VAIHE 4: Tottele esivaltaa ja poliisia loppuikäsi.

        Kaikista voi tehdä valituksen jos on mielestään kärsinyt vääryttä.


    • se79eooe7

      omg

    • anonyymi_aUj

      Up.

    • paljonko.niitä.on

      Mä oon nyt vähän hämmentynyt.

      Tällä palstalla Bernardin videolla kerrottiin että Maailmaa hallitsisi noin 8000 miestä.

      Sitten on niitä juttuja joissa niitä olisikin 33.

      Mutta myös 12 rappariin vannovia löytyy.

      Mihin tässä enää voi uskoa?

      • miksi.niin

      • anonyymi_X

        Kysyvälle vastattiin, siksi viittaus videoihin jolla käsiteltiin mm. kirjaa aiheeseen liittyen.

        Jos taas puhut videoilla mainitusta Q:sta, olet väärässä. Qanon nimenomaan ei kerro mitä ihmisten pitäisi ajatella vaan käskee ihmisten itse tutkia ja vetää johtopäätöksensä. Leivänmuruja uteliaille.


      • anonyymi_X

        Jos joku vielä ihmettelee että mikä ihmeen Qanon niin tässä linkki Q:n viesteihin:

        https://qmap.pub/


    • mikä.on.totuus

      Mutta oliko niitä siis se 8000 vai valehteliko Bernie?

      • anonyymi_X

        Ihan täysin mahdollista, riippuu kenet kaikki lasketaan mukaan. Videoillahan puhuttiin ainoastaan tuon pyramidin huipusta (13 / 300).

        Jos katsoo miten moni johtaja ja muu taho (ml. useiden maiden hallinnon / oikeusjärjestelmän jäseniä) on viime aikoina joutunut jättämään paikkansa, en pitäisi tuota 8000 mitenkään pois suljettuna lukuna.

        Lisäksi ihmettelen mikä olisi Bernardin motiivi valehdella tuosta. Taloudellisesti siinä ei ole järkeä kun tuolla kaverilla ei tosiaankaan ole rahasta kiinni (entinen kansainvälisen tason pankkiiri). Ja lisäksi hän saa maailman eliitin vihat niskaansa noista puheistaan eli suhteet tuohonkin suuntaan menee aika varmasti katkolle...

        Kennedyhän halusi puhua näistä samoista asioista ja kuinkas hänelle sitten kävikään...


    • anonyymi_X
    • anonyymi_X
    • anonyymi_X
    • 1701141514
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Montakos niitä oikeen on kun tunnetusti on ainakin kolme erilaista teoriaa tuosta.

        Puhutaan 12 miehen johdosta, sitten on tää 300; ja se Bernard mikälie puheli että olisi jopa 8000 miestä.

        Tietty on vielä se Trum^H^H^H^HAntikristus joka olisi yksi äijä ja johdossa.

        Tietääkö ne itsekään montako johtajaa on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montakos niitä oikeen on kun tunnetusti on ainakin kolme erilaista teoriaa tuosta.

        Puhutaan 12 miehen johdosta, sitten on tää 300; ja se Bernard mikälie puheli että olisi jopa 8000 miestä.

        Tietty on vielä se Trum^H^H^H^HAntikristus joka olisi yksi äijä ja johdossa.

        Tietääkö ne itsekään montako johtajaa on?

        No varmaan vähän jokaisella on oma lähestymiskantansa ja näkemyksensä, joidenkin mielestä siellä ylimmällä pallilla on BIS, toisen Englannin kunkku, kolmanne Paavi ja sitten vielä nämä 300 ukkoa plus rapparit.

        Kai niillä joku hierarkia kuitenkin on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No varmaan vähän jokaisella on oma lähestymiskantansa ja näkemyksensä, joidenkin mielestä siellä ylimmällä pallilla on BIS, toisen Englannin kunkku, kolmanne Paavi ja sitten vielä nämä 300 ukkoa plus rapparit.

        Kai niillä joku hierarkia kuitenkin on.

        Eli koitat sanoa että kukaan ei tiedä; josta seuraa se että kenties niitä "maailman hallitsijoita" onkin useampi?

        Ja meillä on jonkinasteinen kilpailutilanne.

        Eiköhän se Tru^H^H^HLucifer sieltä vielä ilmaannu.


    • Anonyymi

      Tässä on paljon tietoa, mitä kulisseissa on tapahtunut. Video on yhteenveto viime vuoden lopulta Benjamin Fulfordin viikottaisista raporteista:
      https://beforeitsnews.com/alternative/2024/01/benjamin-fulford-bombshell-01-02-2024-trump-come-back-happy-new-year-2024-video-3805336.html
      Kohdassa noin 40 min asiaa esim. EU:sta ja sen johtajista.
      Yli 5 tuntinen kooste sisältää jo toteutunutta tietoa, tulevaa ja arvailua tulevista tapahtumista. Huomatkaa, eetä videon julkaisuaikana, monista tapahtumista ei ollut julkista tietoa missään.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2489
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      55
      2204
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      197
      2188
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1722
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1252
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe