Tarinani saattaa järkyttää joitakin,mikä ei suinkaan ole tarkoituksenani. Myöskään entistä elämääni armaijan käyneenä en vaihtaisi pois.
Minulla oli aina huono isäsuhde. Koin että en saanut tarpeeksi hellyyttä isältäni. Äitini oli kaiken aikaa töissä,isäni ollessa työtön. En sitten tiedä tämäkö häntä mahtoi niin masentaa ja erkaannuttaa omasta perheestään. Minä ja äitini emme koskaan saaneet häneltä sitä mitä me halusimme: RAKKAUTTA! Kuten jo terapeuttinikin sanoo,olen jäänyt lapsuudessani/nuoruudessani vaille vahvaa isähahmoa ja miesmallia.
huomasin olevani homo varsin nuorena(noin 12vee). Aluksihan se tietysti oli shokki itselleni ja myöhemmin koko suvulleni. Kerroin hyvin avoimesti heti kaikille homoudestani. Koin että avoimuudellani kävin tärkeää itsenihyväksymis-prosessia läpi.
Minulla oli lukuisia miessuhteita ja elinkin varsin tavallista(mitä se nyt onkaan?)homoelämää.
jossain vaiheessa koin kuitenkin homouteni olevan taakaksi. en saanut tiettyjä työpaikkoja ja ihmissuhteissani alkoi olla vaikeuksia homouteni takia. Aloitin siis n.kaksi vuotta sitten terapian. Tarkoitukseni oli alusta lähtien selvä: halusin homoudestani eroon.
Vuoden jälkeen terapian aloituksesta tunsin kiihottuvani myöskin vastakkaisesta sukupuolesta. Voitte vain kuvitella kuinka jopa järkyttävää se oli. identiteettini hajosi miljooniksi sirpaleiksi.
Rupesin seurustelemaan ihanan naisen kanssa ja nyt meillä on puolen vuoden ikäinen vauva. Terapeuttini lähti siitä vanhasta totuudesta(nyt ehkäpä myönnän sen sellaiseksi)elikkä homous on vain huomionhakuisuutta persoonallisuudessani koska jäin sitä isältäni vaille lapsuudessani.
Tämä voi nyt kuulostaa kornilta mutta kaikille teille homoille haluaisin antaa pohdittavaa: onko teidänkin tapauksessanne kyseessä sama kuin minulla(ja varmasti en ole ainoa). Onko ns.homoutenne yhtä erikoisuuden tavoittelua? Itse halusin olla "erikoinen" vuosikaupalla ja siis homoudellani erottua ja saada huomiota osakseni. Nyt elämäni heterona on helpompaa. Sukuni hyväksyy minut ja olen saanut paljon uusia ystäviä. Jotain kuitenkin kertoo sekin tästä yhteiskunnastamme että ruokakaupassakin saan heterona,perheen kanssa liikkuessani,parempaa palvelua.
Homoja syrjitään ja sitä kait halusinkin(terapeuttinikin sanoo näin)koska se tuntui voimakkaalta huomionsaannilta. Lähestynkin homoutta eräänlaisena persoonallisuushäiriönä josta voi päästä eroon oppimisterapian avulla.
Olen itse hyvä esimerkki siitä että homouden ei tarvitse olla läpi elämän-juttu.
Haluankin antaa mm. seuraavat ohjeet kaikille teille miten pääsette irti homoudestanne.
Terapeuttini pyynnöstä aloin lukea heteromiehille suunnattuja pornolehtiä säännöllisesti joka ilta. Tämä saikin hetken päästä itsessäni uteliaan Jannen nostamaan päätään: miltäköhän se heteroseksi tuntuisikaan?
lisäksi heterosuhteissa harrastettu turvaseksi tuntui kunnioitettavalta. olinhan itse harrastanut normaali homoseksiä(suojaamatonta)jopa vuosia. Homopiireissähän on tunnetusti enemmän tauteja liikenteessä. Itsekkin syyllistyin laiminlyönteihin.
Voi pojat sitten kun ensimmäisen kerran olin naisen kanssa "sillai". Mitäkö tunsin? Se oli hellää ja aistikkaampaa. Tunsin olevani aivan uusi ihminen.
Mielestäni kaikki voivat olla heteroita kun vaan yrittävät. Tässä täytyy noudattaa oikeita ohjeita ja olen suuresti tästä kiitollisuudenvelassa terapeutilleni.
Voin nyt hyvin ja en tunne enään vetoa miehiä kohtaan. Olen usein mietiskellytkin aikaisempaa elämääni ja ihmetellyt sen erillaisuutta. Välillä menneisyyteni ahdistaa minua mutta kuten jo alussa mainitsin niin en vaihtaisi ent.elämääni pois. Kaikki koettu tässä elämässä vahvistaa.
Toivotan onnea matkallenne!
Minulla oli aina huono isäsuhde. Koin että en saanut tarpeeksi hellyyttä isältäni. Äitini oli kaiken aikaa töissä,isäni ollessa työtön. En sitten tiedä tämäkö häntä mahtoi niin masentaa ja erkaannuttaa omasta perheestään. Minä ja äitini emme koskaan saaneet häneltä sitä mitä me halusimme: RAKKAUTTA! Kuten jo terapeuttinikin sanoo,olen jäänyt lapsuudessani/nuoruudessani vaille vahvaa isähahmoa ja miesmallia.
huomasin olevani homo varsin nuorena(noin 12vee). Aluksihan se tietysti oli shokki itselleni ja myöhemmin koko suvulleni. Kerroin hyvin avoimesti heti kaikille homoudestani. Koin että avoimuudellani kävin tärkeää itsenihyväksymis-prosessia läpi.
Minulla oli lukuisia miessuhteita ja elinkin varsin tavallista(mitä se nyt onkaan?)homoelämää.
jossain vaiheessa koin kuitenkin homouteni olevan taakaksi. en saanut tiettyjä työpaikkoja ja ihmissuhteissani alkoi olla vaikeuksia homouteni takia. Aloitin siis n.kaksi vuotta sitten terapian. Tarkoitukseni oli alusta lähtien selvä: halusin homoudestani eroon.
Vuoden jälkeen terapian aloituksesta tunsin kiihottuvani myöskin vastakkaisesta sukupuolesta. Voitte vain kuvitella kuinka jopa järkyttävää se oli. identiteettini hajosi miljooniksi sirpaleiksi.
Rupesin seurustelemaan ihanan naisen kanssa ja nyt meillä on puolen vuoden ikäinen vauva. Terapeuttini lähti siitä vanhasta totuudesta(nyt ehkäpä myönnän sen sellaiseksi)elikkä homous on vain huomionhakuisuutta persoonallisuudessani koska jäin sitä isältäni vaille lapsuudessani.
Tämä voi nyt kuulostaa kornilta mutta kaikille teille homoille haluaisin antaa pohdittavaa: onko teidänkin tapauksessanne kyseessä sama kuin minulla(ja varmasti en ole ainoa). Onko ns.homoutenne yhtä erikoisuuden tavoittelua? Itse halusin olla "erikoinen" vuosikaupalla ja siis homoudellani erottua ja saada huomiota osakseni. Nyt elämäni heterona on helpompaa. Sukuni hyväksyy minut ja olen saanut paljon uusia ystäviä. Jotain kuitenkin kertoo sekin tästä yhteiskunnastamme että ruokakaupassakin saan heterona,perheen kanssa liikkuessani,parempaa palvelua.
Homoja syrjitään ja sitä kait halusinkin(terapeuttinikin sanoo näin)koska se tuntui voimakkaalta huomionsaannilta. Lähestynkin homoutta eräänlaisena persoonallisuushäiriönä josta voi päästä eroon oppimisterapian avulla.
Olen itse hyvä esimerkki siitä että homouden ei tarvitse olla läpi elämän-juttu.
Haluankin antaa mm. seuraavat ohjeet kaikille teille miten pääsette irti homoudestanne.
Terapeuttini pyynnöstä aloin lukea heteromiehille suunnattuja pornolehtiä säännöllisesti joka ilta. Tämä saikin hetken päästä itsessäni uteliaan Jannen nostamaan päätään: miltäköhän se heteroseksi tuntuisikaan?
lisäksi heterosuhteissa harrastettu turvaseksi tuntui kunnioitettavalta. olinhan itse harrastanut normaali homoseksiä(suojaamatonta)jopa vuosia. Homopiireissähän on tunnetusti enemmän tauteja liikenteessä. Itsekkin syyllistyin laiminlyönteihin.
Voi pojat sitten kun ensimmäisen kerran olin naisen kanssa "sillai". Mitäkö tunsin? Se oli hellää ja aistikkaampaa. Tunsin olevani aivan uusi ihminen.
Mielestäni kaikki voivat olla heteroita kun vaan yrittävät. Tässä täytyy noudattaa oikeita ohjeita ja olen suuresti tästä kiitollisuudenvelassa terapeutilleni.
Voin nyt hyvin ja en tunne enään vetoa miehiä kohtaan. Olen usein mietiskellytkin aikaisempaa elämääni ja ihmetellyt sen erillaisuutta. Välillä menneisyyteni ahdistaa minua mutta kuten jo alussa mainitsin niin en vaihtaisi ent.elämääni pois. Kaikki koettu tässä elämässä vahvistaa.
Toivotan onnea matkallenne!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kato kun aina ei ne ämmät oo pillua tyrkyttämässä, eriasia jos olisi, mutta kun ei kaikille ne ei tyrkytä, jolloin voi ihan hyvin vähän pelehtiä poikien kanssa, ja kyllähän poika pojan paikat paremmin tuntee, kuin ämmän paikat, ja tuntee myöskin pojan tunteet paremmin
huono provo!
Tää on kyllä hauskin yritys, mitä olen internetin ihmemaassa nähnyt! :DD