Onko lapsilla perisyntiä???

Jotkut opettavat, ettei pieni lapsi tarvitse kastetta, koska lapsi on syntyessään viaton ja vapaa perisynnistä.

Minulla on helluntalaisen JUHANA LEHMUSKOSKEN kirja: YKSI KASTE (RV 1982).

Lainaus sivulta 79:
"Koska sylilapsi on täysin kehittymätön pahan tekemisessä, siinä ei myöskään ole turmelusta."
"Pieni lapsi on samassa tilassa, jossa Adam ja Eeva olivat paratiisissa ennen lankeemusta."

"Pienet lapset, jotka eivät vielä pysty vihaamaan Jumalaa, ovat kokonaan vapaat perisynnistä" (sivu 81).

Miten on? Onko lapsi synnitön, siis ilman perisyntiä, ja sellaisenaan otollinen Jumalalle ilman uudestisyntymistä (Joh. 3:5)"vedestä ja Hengestä"?

Perustele kommenttisi Raamatulla!

siunauksin, TAPIO
15393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

KOska Jumala vakuuttaa niin sanassaan.On siihen uskottava että kaikki ovat pois poikenneet ja kaikki tarvitsevat saarnavirkaa ja kastetta päästäkseen Jumalan valtakuntaan ja uudestisyntyäkseen.Tarvitaan Pyhä Henki joka saarnaviran ja kasteen kautta vaikuttaa tai on niihin yhdistetty. Lapset ovat onnellisia ja kelvollisia he eivät epäile kasteen aitoutta vaan
ottavat sen armon kasteena toisin kuin ihmisten keksimät yritykset puhdistaa joku joka väittää olevat uskossa,eikä sitä eroita miehestä eikä naisesta. MItä hyödyttää altaallinen seisovaa vettä josta Jumalan sanan lupaus puuttuu?
Lahkoilla ei ole mitään aitoa ja oikeata Kaikki on perkeleen jäljennöksiä raamatun rienaa.Kun lahkohenki nai niin kateeksi käy kun se kuuluu maantielle asti ja jos kortonki kuumetessaan räjähtää syntyy perisynnin ja kahden hullun ai-
kaansaama vahinko.LAHKOÄPÄRÄ.Jossa on synnin taula
synnin perussyy ¨,perimä kiimaisista lahkoriivatuista.terveiset sinulle t.kastemies

Äänestä

Lapsi on perisynnitön, koska Jeesus asetti lapsen uskovan esikuvaksi.

Äänestä
  • finne...niitä Raamatun paikkoja kaipaisin väitteittesi tueksi!!!

    siunauksin, TAPIO

    Äänestä

  • JormaTapio kirjoitti:

    finne...niitä Raamatun paikkoja kaipaisin väitteittesi tueksi!!!

    siunauksin, TAPIO

    Jeesus siunaa lapsia:"Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän panisi kätensä heidän päällensä ja rukoilisi. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus sanoi:'Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni: Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.'Hän pani kätensä heidän päälleen. sitten hän lähti sieltä. Matt. 19:13-15.

    Äänestä

  • Jos pieni lapsi on "perisynnitön", niin hänen ei pitäisi kuollakaan.
    Kuitenkin jopa pieni lapsi voi kuolla heti synnyttyään tai olla kuollut jo syntyessään.

    Juuri syntiinlankeemuksen kautta tuli turmelus ja sairaus jokaisen ihmisen osaksi.
    Kukaan ei siis ole synnistä vapaa.
    Sentähden jokaisen on synnyttävä "vedestä ja Hengestä" (Joh. 3:5) päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan.

    siunauksin, TAPIO

    Äänestä

  • JormaTapio kirjoitti:

    Jos pieni lapsi on "perisynnitön", niin hänen ei pitäisi kuollakaan.
    Kuitenkin jopa pieni lapsi voi kuolla heti synnyttyään tai olla kuollut jo syntyessään.

    Juuri syntiinlankeemuksen kautta tuli turmelus ja sairaus jokaisen ihmisen osaksi.
    Kukaan ei siis ole synnistä vapaa.
    Sentähden jokaisen on synnyttävä "vedestä ja Hengestä" (Joh. 3:5) päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan.

    siunauksin, TAPIO

    Olet oikeassa kun sanot että jos lapsella ei olisi perisyntiä hänen ei pitäisi kuolla.Eikö se olisi väärin surmata sellainen joka on synnitön?
    Mutta kuitenkin lapsia kuolee joka osoittaa perisynnin voiman.Se tappaa.Mutta Jeesus pelastaa.
    Mutta lahkolaiset jotka kieltävät perisynnin heitä
    ei pelasta mikään.Kun he perisynnin kieltävät tulee kaikki heidän sanansa ja oppinsa valheena ulos ja kuten olen monasti sanonut.Lahkokaste hyväksyttynä tulee viemään uhrinsa perkeleen pariin ja sitten "Pumppaamisessa"tai muiden lahkometodien kautta saavat saatanan hengen sieluunsa.Ja se sitten heitä johtaa.Se heistä näkyy jos nyt vähänkin ihmistä tuntee.Oppi on Jumalan.Se ei ole annettu leikkimistä varten.Eikä sitä ole asetettu ihmisten tekojen varaan.Se on Jumalan ja joka siihen kajoaa saattaa itsellensä ja muille vahingon jonka palkka on helvetti.Joillekin se on yhdentekevää.Kuten oppi perisynnistä.Jos se oppi on väärä on kaikki mitä ihminen tekee väärää.
    Kadottavaa perkeleen oppia.VAROKAA LAKKORIIVATUITA

    Äänestä

  • kastemies kirjoitti:

    Kastemies on jälleen yksi todiste Kristinuskon ihmeitä tekevästä voimasta, jälleen yksi seoonut lisää.

    Äänestä

...sillä ei isiltä perittyä taipumusta syntiin saada pois sylivauvakasteella, vaan se seuraa kaikkia ihmisiä kehdosta hautaan.

Raamatullinen apostolinen uskoville suoritettava upotuskaste on oikeaoppinen ilmaus siitä, että uskoontullut itse tahtoo seurata Lunastajansa viitoittamaa tietä ja on velvoitettu vaeltamaan niinkuin Hän vaelsi. Kyseessä on aito uskonaskel, joka huomioidaan taivaassa. Sitävastoin luterilaisten epäraamatullista sylivauvakastetta ei pidetä minkään arvoisena taivaassa, koska se ei perustu missään kohden Sanaan.

Siunausta Jeshuassa !

Äänestä
  • Velvoitettu vaeltamaan niin kuin Hän vaelsi? Ei siinä onnistunut Paavalikaan. Aina häneenkin synti tarttui ja hitaaksi teki.

    Vaelsiko Kristus vain esikuvaksi? Onhan melkoinen vaatimus ihmiselle: elä täysin synnitön elämä! Eikö Jeesus sanonut: se on täytetty? Eikö Hän kärsinyt ja kuollut EDESTÄMME? Tuliko Hän vain paikkailemaan sitä, mikä meiltä jää puuttumaan? Ei, Hän tuli TÄYTTÄMÄÄN.

    KAIKKI on suljettu synnin alle, jokainen ihminen, jotta...

    Totta on, ettei taipumus syntiin lähde ikinä vanhasta Aadamista, ts. lihassa eläessämme eli niin kauan kuin elämme ihmisinä täällä ajassa, olemme taipuvaiset pahaan. Käärmeen pettämiä olemme kaikki, jokainen ihminen. KAIKKI ovat kirkkautta vailla, nimittäin ollessaan ilman Vapahtajaa.

    Uuden ihmisen, sen viimeisen Adamin (Kristuksen)vaellus ainoastaan on kelvollinen Herran edessä. Uskon kautta Häneen me saamme omistaa Hänen vaelluksensa omaksi vaellukseksemme.

    Niinkuin käärme ylennettiin korvessa, niin että vain siihen katsomalla parani käärmeen puremista, näin on Jumalan Karitsakin ylennettävä. Totinen parannus on kääntymistä katsomaan Häneen, joka yksin pois ottaa maailman synnin. Pienokaisilla on suora näköyhteys oikeaan kohteeseen: heidän enkelinsä näkevät taivaallisen Isän kasvot. He uskovat. Tästä meillä on Vapahtajan oma todistus. Siksi juuri lapset voidaan kastaa. (Tulee myös opettaa, että tähän on aina palaaminen, sillä viettelijä, ihmisjärki, aina kuitenkin tulee...)

    "Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat." (Gal.3:22)

    "Tahtoo ja on velvoitettu..."
    No, tahtoa kyllä voi näyttää löytyvänkin, mutta uskon kautta sittenkin pelastutaan. Onnistunutta vaeltajaa ei ole kuin yksi, nimittäin Kristus.

    Oikeaa oppia Jeesuksen ilmaisemana: "Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

    Pienet uskovat minuun... Ellette tule kuin lapsi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Kaste on hyvän omantunnon liitto, jonka Jumala tekee ihmisen kanssa. Kaste on Jumalan teko ihmiselle. Lapset uskovat Häneen. Mitä silloin on väliä iän ja ymmärryksen määrällä, saati veden määrällä. Uskosta on kysymys, uskosta Sanaan, eli Kristukseen, joka on kasteessa olennainen asia. Uskommeko kasteessa olevan Kristuksen?

    Oikea Kaste, sellainen, joka ihmistä hyödyttää, on OSALLISUUS KRISTUKSEN KASTEESEEN. Hän täytti kaiken, kuuliaisuuden(kin). Eivätkö lapset ole kelvollisia siihen osallisuuteen?

    Voiko ihminen ottaa ensimmäistäkään "aitoa uskonaskelta, joka huomioitaisiin taivaassa"? Eikähän asia ole niin, että joka ainoan aidon uskonaskelen, jonka Jumala huomioi, on ottanut yksin Vapahtaja eläessään, kärsiessään ja kuollessaan edestämme. Mehän emme erota ymmärryksinemme Vapahtajaamme pahantekijästä. Me olemme niitä, jotka huutavat: ristiinnaulitse!

    Mutta "Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." (Jesaja 53)

    Hänen haavojensa kautta me olemme parannetut. Emme yhdenkään oman askelemme.

    Uudestisyntymä on Jumalan teko ihmiselle. Kivulla synnyttäjänä on itse Jumalan Poika. Kaste on Jumalan teko ihmiselle. Oikea Kaste lankeaa taivaasta kuin sade maahan, ilman että maa voi asiasta päättää.

    Pelastus on Jumalan lahja. Uskommeko sen? Lahja kuuluu kaikille, siksi uskovat voivat antaa kastaa pienet lapsensakin. Kaste on nimittäin Kristuksessa joka päivä. Tähän meidän on palattava uudelleen ja uudelleen, sillä muuta Tietä perille ei ole.

    Äänestä

  • Lahja kirjoitti:

    Velvoitettu vaeltamaan niin kuin Hän vaelsi? Ei siinä onnistunut Paavalikaan. Aina häneenkin synti tarttui ja hitaaksi teki.

    Et näytä tuntevan UT:n Kirjoituksia paljoakaan. Samoin on laita yleensä sylivauvakasteen kannattajilla, mikä osoittaa vain heidän nurjaa suhtautumistaan Korkeimman ilmoitukseen, kun mieluummin valitsevat ihmisten omatekoiset ja täysin epäraamatulliset kasterituaalit apostolisen terveen opin sijaan.

    Nytkin päivittelit kovasti mainintaani:

    "Raamatullinen apostolinen uskoville suoritettava upotuskaste on oikeaoppinen ilmaus siitä, että uskoontullut itse tahtoo seurata Lunastajansa viitoittamaa tietä ja on velvoitettu vaeltamaan niinkuin Hän vaelsi. Kyseessä on aito uskonaskel, joka huomioidaan taivaassa." ... ja tuossa tekstissä nimenomaan sanoja:

    "...(uskoontullut) on velvoitettu vaeltamaan niinkuin Hän (Jeshua) vaelsi...".

    KYSEESSÄ EI OLE MINUN OMA MIELIPITEENI, VAAN APOSTOLI JOHANNEKSEN TERVE OPETUS !!! Luehan ystävä rakas miten hän koko asian kirjoittaa 1.Joh.2:1-6

    "1. Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
    2. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
    3. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
    4. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
    5. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
    6. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi."

    SIIS, MITEN OLIKAAN ? Otan vielä kyseisen jakeen uudelleen, että asia uppoutuisi sisimpääsi:

    "Joka sanoo Hänessä (Jeshuassa) pysyvänsä, ON VELVOLLINEN VAELTAMAAN, NIINKUIN HÄN VAELSI."

    Jos et satu tietämään, miten tulee käymään niille, jotka EIVÄT PYSY JESHUASSA ja Hänen opetuksissaan, niin otanpa tässä Jeshuan omista sanoista Sulle varoittavan esimerkin: Joh.15:6

    "Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat." - Siis ne heitetään HELVETTIIN !!!

    - - -

    Jos Sinä, Lahja, et tahdo ottaa etkä ota näitä sanoja vastaan, niin muista, että olen niitä ainakin Sinulle tarjonnut ja varoittanut vakavasti siitä, miten käy niille, joille ei Jeshuan valitseman apostoli Johanneksen opetus kelpaa.

    Saattaa olla, että lainaamani Sanankohdat ovat mielestäsi kovia, mutta muista, että kyseessä on PELASTUKSEEMME liittyvät Sanankohdat, jotka tulee ottaa kaikella vakavuudella vastaan Korkeimman pelastusrenkaana Taivaasta !

    - - -

    Kirjoitit:
    "Pienokaisilla on suora näköyhteys oikeaan kohteeseen: heidän enkelinsä näkevät taivaallisen Isän kasvot."

    Väärin ! Pienokaisilla EI ole suoraa näköyhteyttä taivaalliseen Isään, vaan heidän enkeleillään. Kyseessä on SELVÄÄKIN SELVEMPI ero.

    - - -

    Kirjoitit:
    "Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

    Huomioi, että Jeshua puhui jo uskoontulleista LAPSISTA, eikä suinkaan SYLIVAUVOISTA, joihin luttarit toistuvasti sotkevat varttuneet lapset, voidakseen saada "haltuunsa ryöstösaaliina" Evankeliumin totuutta ymmärtämättömien sylivauvat, joista sitten (n.80%:sti) tulee USKOLLISIA VERONMAKSAJIA porttokirkolle koko loppuiäkseen !

    - - -

    Kirjoitit:
    "Pienet uskovat minuun... Ellette tule kuin lapsi, ette pääse taivasten valtakuntaan."

    Vastaan:
    Taas sotket puurot ja vellit, sillä SYLIVAUVA ei ole sama kuin puhetta ymmärtävä LAPSI. Ja mitä tulee niihin pieniin, jotka uskovat Jeshuaan, niin ei vaadi suurta tajunnan kykyä tajuta, että useimmat pienet lapset, joille kerrotaan vakuuttavasti Jeshuasta, uskovat sanomaansa. Pienet lapset nimittäin uskovat MELKEIN MIHIN VAIN, mitä aikuiset heille vakuuttavasti kertovat. Seuraavassa kolme esimerkkiä:

    1) Joulupukkisatua viljellään ahkerasti juuri pienille lapsille, eikä siis SYLIVAUVOILLE, jotka eivät puhetta ymmärrä, joten eivät osaa joulupukkia pelätäkkään. Monet pienet lapset ovat ihan aidosti peloissaan joulupukiksi sonnustautuneen miehen astuessa heidän kotiinsa toisinaan örisevänä ja joskus peräti sikahumalassa.

    2) Kun ollessani 4-vuotias, isäni kertoi minulle autolla ajaessamme, että kohta tullaan sille sillalle, jossa kaikki valhettelijat putoavat jokeen, niin mulle tuli suuri hätä tunnustaa kaikki ne valheeni, jotka muistin, etten vain putoaisi jokeen...

    3) Useimmat pienet muslimilapset saavat kuulla - niinpian kuin oppivat puhetta ymmärtämään - että Juutalaiset ovat kaikkein pahimpia olentoja koko maailmassa ja että heitä tulee vihata ja pyrkiä tappamaan aina kun se vain on mahdollista, ja nuo pikkupiltit uskovat SEN SELLAISENAAN...

    - - -

    Lopuksi:

    Tottakai pelastus on lahja Korkeimmalta. Se voidaan ottaa vastaan vain HENKILÖKOHTAISESTI Jeshuaan uskomalla, jota SYLIVAUVAT EIVÄT VOI TEHDÄ ennenkuin varttuvat senverran, että oppivat ymmärtämään puhetta ja itse puhumaan. Sylivauvat eivät ole myöskään mitenkään Korkeimmalle kelpaamattomampia kuin varttuneet, uskoon tulleet ja uskovien upotuskasteella käyneet kanssaihmisensä. He ovat Korkeimmalle SELLAISINAAN otollisia.

    - On suorastaan typerää kuvitella, että luttarien täysin epäraamatullinen sylivauvakaste voisi pelastaa tällaisen ihmistaimen, joka on Korkeimmalle otollinen sellaisenaan. IKÄÄNKUIN IHMISLÄHTÖINEN TÄYSIN PAKANALLISTA ALKUPERÄÄ OLEVA KASTERIITTI VOISI OLLA PELASTUKSEN AVAIN !!!

    Sitäpaitsi luttarit kastavat sylivauvat seuraavissa kohdissa väärin:...sillä apostolien opetuksen mukaan...

    a) Kasteelle tulevan tuli ennen kasteelle menoaan tehdä (henkilökohtaisesti) parannus, mikä merkitsi käytännössä syntien tunnustamista ja hylkäämistä ja kääntymistä synneistä Korkeimman puoleen Jeshua Messiaaseen turvaten. (Apt.2:38a) Tähän ryhmään eivät voi mitenkään kuulua sylivauvat, mutta he ovat taivaskelpoisia sellaisenaan.

    b) Vesikaste suoritettiin kastamalla uskoontullut ja parannuksen tehnyt ihminen JESHUA MESSIAAN NIMEEN. (Apt.2:38b(Ei siis Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen !!!). Tähän kastettavien ryhmään eivät kuulu sylivauvat, sillä he ovat taivaskelpoisia sellaisenaan.

    c) Vain ne, jotka ottivat julistetun evankeliumin Sanan vastaan, kastettiin. (Apt.2:41) Sylivauvat eivät kuulu tähän ryhmään, vaan ovat taivaskelpoisia sellaisenaan.

    d) Kasteelle menevän tuli omalla suullaan tunnustaa, että uskoo Jeshuan olevan Korkeimman Poika, voidakseen olla kelvollinen kasteelle. (Apt.8:37-38) Sylivauvat eivät kuulu tähän ryhmään, vaan ovat taivaskelpoisia sellaisenaan.

    e) Uskoon tulleet ja parannuksen tehneet kastettiin upotuskasteella, usein virrassa tai muualla, jossa oli riittävästi puhdasta vettä. (Joh.3:23 ja Apt.8:38). Upottaminen veteen tehtiin siksi, että kasteessa ihmisen vanha luomus eli keho kuvaannollisesti haudattiin yhdessä Messiaan kanssa Hänen kuolemaansa ja vedestä nousi uusi luomus uskon kautta. (Room.6:3)

    Siis koska kyseessä oli HAUTAAMINEN, niin on aivan ymmärrettävää, ettei pelkkä veden valelu päälaelle ole riittävä, vaan kastettavan koko keho pitää painaa hetkiseksi veden alle. - Olisi mieletöntä tehdä tällaista kastetta SYLIVAUVOILLE. Ainakin "Pelastakaa lapset ry" nostaisi ihan aiheellisesti kovan mekkalan, jos luttarit alkaisivat kastaa sylivauvoja upottamalla heidät hetkiseksi vesipaljuun... :D

    - - -

    Voidaksemme uskon kautta säilyttää lahjana vastaanottamamme pelastuksen, tulee meidän pyrkiä vaeltamaan kuten Jeshua vaelsi eli Korkeimman tahtoa noudattaen niin hyvin kuin suinkin ja karttaen kaikenkaltaista syntiä ja - Jeshuan sanoja lainaten - meidän tulee ENNENKAIKKEA kavahtaa fariseusten hapatusta eli ulkokultaisuutta. (Luuk.12:1)

    Mietihän millaista teatteria nykyisin luttarien papit esittävät erikoisiin kaapuihinsa pukeutuneina ja harjoiteltuja kääntymisiä ja kumartamisia tehden koolla olevien lampaittensa edessä. Täyttä ULKOKULTAISUUTTA, jota Jeshua KÄSKI meitä kavahtamaan ENNENKAIKKEA !!!

    Tällaisin eväin tällä kertaa / Jacob

    Äänestä

  • Jacob kirjoitti:

    Mitä on vaeltaminen niin, kuin Hän vaelsi? Eikö se ole täysin synnitön vaellus? Kun sisällytät Hänen vaellukseensa Hänen kasteella käyntinsä, etkö sisällytä siihen myös kärsimystä Golgatalla kaikkien ihmisten edestä?

    Jos sinä, Jacob, väität pystyväsi synnittömään vaellukseen, uskallatko ajaa vielä sille sillalle, jolla isäsi pelotteli sinua lapsena?

    Yhden käskyn Jeesus meille antoi: että rakastaisimme toisiamme. Voimmeko olla varmoja, että rakastamme riittävästi? Toki uskova on velvoitettu vaeltamaan kaikin puolin niin hyvin kuin ikinä pystyy - mutta PELASTUS EI TULE tästä. Pelastus tulee yksin armosta, Vapahtajan sovintotyön tähden.

    Jeesus meni omin jaloin parannuksen kasteelle, jotta KAIKKI kuuliaisuus tulisi niin täytetyksi. Meidän edestämme. Hän meni ristille, jotta KOKO MAAILMAN syntivelka tulisi maksetuksi. Ei esimerkiksi, vaan edestämme! Mutta meidän kasteemme on OSALLISUUS Hänen kasteeseensa, Hänen kuolemaansa ja Hänen ylösnousemukseensa. Uskomalla kasteessa olevaan Kristukseen me pelastumme. Kasteemmekin on siis kaikkinensa Jumalan teko meille, eikä päinvastoin. Tuohon osallisuuteen ovat pienet lapset erityisen kelvollisia.

    Eivätkö juuri pikkulapset ole luontaisesti mainioita uimareitakin, osaavat automaattisesti pidättää hengitystäkin veden alla? Siinä mielessä oikeastaan mielettömämpi on upotuskaste aikuisille. Mutta hengellisissä asioissa on harvoin kyse sellaisista asioista, joita me inhimillisesti ajatellen pitäisimme mielekkäinä. On täysin yhdentekevää, mitä kastetoimitukseen osallistuvalla papilla on yllään, kumartaako hän vai niiailee. Samoin ei ole merkitystä veden määrällä. Ulkonainen osuus kastetoimituksessa ei ole lainkaan merkittävä. Sana, joka on Kasteessa läsnä, ainoastaan merkitsee. Sana on Kristus.

    Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Lapset uskovat, ja heidät voi siis kastaa. Miksi pienimmät jätettäisiin kastamatta? Miksi? Ymmärryksen puutteen takiako? Eikö ihmisviisaus ole juuri se, mitä hyväksi käyttäen me – Herodeksen tavoin – alamme vainoamaan Jeesus-lasta? Senkö viisauden lisääntymistä tulee vartoa, ennen kuin pienokaiset voidaan kastaa?

    Ei kukaan pelastu muutoin kuin Vapahtajan kautta. Ei lainkaan raamatullinen, vaan ihmisen järjen tuottama ajatus on, että lapset pelastuvat viattomuuttaan, muut Vapahtajan tähden. Missään raamatussa ei anneta ymmärtää, että Jeesus olisi tullut vain aikuisten tähden, vaan KAIKKIEN ihmisten tähden. Ja Jeesus sanoo, että ”pienet uskovat minuun”. Mikä estää uskovia kastamasta pienokaisiaan Hänen nimeensä?

    Ei ihmisestä löydy ainesta parannukseen, muutokseen, YMMÄRRYKSEN lisääntymisen myötä. Usko tulee kuulemisesta, ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta. Kyse on HENGESSÄ kuulemisesta. Silloin ei ole merkitystä iällä eikä älykkyysosamäärällä. Sana on kasteessa läsnä, kun Vapahtajan nimeen kastetaan.

    Ei raamatussa suotta lue, että Ihmisen Poika ei löydä paikkaa, mihin päänsä kallistaisi. Hänen piti syntyä eläinten talliin. IHMISTEN majataloissa ei löytynyt sijaa. Ei löydy sijaa myöskään meidän sydämistämme. Hänen täytyy itse tulla ja särkeä kivisydämemme ja vaihtaa tilalle elävä sydän. Se on Hänen tekonsa, että meistä yhtään pisaraa rakkautta löytyy. Sillä Hän itse on Rakkaus.

    "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1.Joh.4:10)

    Yksikään ihmisteko ei vaikuta pelastumiseen. Myös Kaste on JUMALAN TEKO ihmiselle. Jos sen ajatellaan olevan ihmisen teko Jumalalle, se on täysin hyödytön. Meillä on yksi välimies, Jeesus Kristus, jonka kautta meillä on yhteys Jumalaan. Kristus on Sana, joka on kuultava. Pelastus on Hänen tekonsa, jonka saamme uskossa omistaa. Se teko on tehty myös vauvojen puolesta.

    "Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, VEDELLÄ PESTEN, SANAN KAUTTA, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton."

    Kirjoitat, Lahja, tervettä oppia,
    ja sitä kirkasta evankeliumia,
    joka on kaikkien ihmisten ainut mahdollisuus.

    Jos Kristuksen veren armo ei tule juuri
    noin alas, kukaan ihminen ei siihen yltäisi.
    Siitä armosta minäkin elän.

    Siunausta sinulle!

    Äänestä

Pieni lapsi ei tarvitse Kristillistä kastetta, koska lapsi on syntyessään viaton ja koska kaste perustuu juutalaisten kansantarustoon perustuvaan kirjaan nimeltä raamattu.
Lähes sama kun kastaisi Robin Hoodin nimeen. Hänkin oli ihan hyvä "mielikuvitus olento".

Äänestä
  • Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

    Äänestä

  • Kerberoksille kirjoitti:

    Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

    Maailma pyörii ja uskonnot tulevat ja menevät!
    Myös Kristin usko!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JormaTapio kirjoitti:

Jotkut opettavat, ettei pieni lapsi tarvitse kastetta, koska lapsi on syntyessään viaton ja vapaa perisynnistä.

Minulla on helluntalaisen JUHANA LEHMUSKOSKEN kirja: YKSI KASTE (RV 1982).

Lainaus sivulta 79:
"Koska sylilapsi on täysin kehittymätön pahan tekemisessä, siinä ei myöskään ole turmelusta."
"Pieni lapsi on samassa tilassa, jossa Adam ja Eeva olivat paratiisissa ennen lankeemusta."

"Pienet lapset, jotka eivät vielä pysty vihaamaan Jumalaa, ovat kokonaan vapaat perisynnistä" (sivu 81).

Miten on? Onko lapsi synnitön, siis ilman perisyntiä, ja sellaisenaan otollinen Jumalalle ilman uudestisyntymistä (Joh. 3:5)"vedestä ja Hengestä"?

Perustele kommenttisi Raamatulla!

siunauksin, TAPIO

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu