On taas tullut tuota "roskapostia" ja väärinkäsityksiä , kuten tavallista, joten laitan vielä ennen nukkumaan menoani oman tarinani sinulle, joka et ole sitä vielä lukenut.
Hyvää yötä ja Jeesuksen luo palautumista tai Häntä etsivälle siunausta matkalla = " Miksi elämme ja mihin olemme menossa"
Nimeni on Rea Aalto , olen syntynyt v 1950.Uskoon tulin vuonna 1975.
Me ihmiset synnymme tänne maailmaan Jumalan luomistyön perusteella.Jokainen meistä on persoonallinen luomus, eikä ole olemassa kahta samanlaista ihmistä.Meidät voidaan kuitenkin
"luokitella" neljään perustyyppiin, mitkä ovat: koleerikko, sangviinikko, flegmaatikko ja melankoolikko.
Minä olen luonteeni puolesta sangviinikko, tunneihminen.
Kun synnymme tänne, emme voi valita vanhempiamme emmekä elinolosuhteita, mihin synnymme.
Riippuu siis aivan siitä, millaisiin oloihin ja millaisista vanhemmista olet lähtöisin.Saat sellaiset geenit ja luonteenlaadun, lahjat, joita vanhemmillasi tai esivanhemmillasi on suvussasi ollut.
Että meistä sitten kehittyisi tasapainoisia ja terveitä yksilöitä tähän yhteiskuntaan ja elämään, on etupäässä kiinni siitä millaiset lähtökohdat olet saanut.Mutta kaikki eivät ole siinä onnellisessa asemassa, että olisivat syntyneet tasapainoiseen perheeseen, rakastavien ja huoltapitävien vanhempien lapseksi.
Minun isäni oli vain nuorukainen, kun hänet lähetettiin toiseen maailmansotaan, eturintamamieheksi.
Äitini oli vain tyttönen vielä, kun hän tutustui isääni, jonka kanssa hän sitten meni avioon.Sodan aikana he saivat jo kaksi lasta, ja sitten kaiken kaikkiaan seitsemän, joista minä olen keskimmäinen.Vanhemmistani tuli, kuten tuhansista, ja tuhansista urheista sotilaista ja kotona palvelevista äideistä ja naisista, alhoholisteja tai narkomaaneja.Omat vanhempani alhoholisoituivat jo hyvin varhain.Siitä seurauksena meistä seitsemästä lapsesta tuli hyvin traumaattinen joukko ja lapsuutemme oli täynnä suurta ahdistusta ja pelkoa, turvattomuutta.Siinä lähtökohtani minun tarinalleni, jonka tahdon kertoa, motiivina jokaiselle lohdutuksena ja ilosanomana siitä, että Jeesus Kristus voi antaa uuden toivon. uuden alun elämään.
Hän on saanut hiljalleen vuosien saatossa parantaa minun haavojani, niin että tänä päivänä elän tasapainoista, rikasta elämää.Elämää ilman ahdistuksia, pelkotiloja, riippuvuuksia.Minun ei tarvitse etsiä elämääni korvikelääkkeitä.En väitä, että olisin täysin terve, sillä se olisi suuri valhe.Mutta sanon , että osaan tänä päivänä elää ilman muistojen tuomaa tuskaa.Olen oppinut antamaan anteeksi ja pyytämään anteeksi.Olen oppinut elämään traumojeni kanssa, mitkä vielä eivät ole täysin parantuneet.
Jeesus on saanut luvan minulta parantaa, sillä Hän kysyy meiltä:"Tahdotko tulla terveeksi"?:
Se ei ole helppo tie, vaan tekee kipeää mutta lopulta tasapainoon ja elämänrikkauteen, Jeesuksessa Kristuksessa.Se on kuitenkin tie, mitä suosittelen jokaiselle ihmiselle jo täällä ajassa sekä ikuista elämää etsittäessä :Jeesus Kristus on tie.
Mutta näin ei ole aina ollut.Nuorena minusta tuli narkomaani.Olen käyttänyt alkoholiakin aivan liiaksi.Tehdäkseni kertomukseni lyhyemmäksi, palaan aikaan jolloin Jumala alkoi kutsua minua, tulin herätyksen tilaan.Olin paljoa kokeneena ja syvässä masennustilassa, itsemurhan partaalla.Oli 70-luvun puoliväliä ja muutin tänne Göteborgiin.Täällä sain tehdä oman ratkaisuni ja annoin elämäni Jeesuksen käsiin.Niihin käsiin jotka Golgatan keskimmäisellä ristillä kantoivat minutkin.Hän jonka veri puhdisti minunkin syntini ja sain uuden alun, elämään ja iänkaikkisen elämän toivon.
Mutta vaikka olin päässyt vapaaksi alkoholista, huumeista jne en suinkaan ollut vapaa riippuvuuksista.
Minä olin täysin hoitamaton ihminen joka tarvitsi tervettä evankeliumia ja sen parantavaa voimaa.
Jo uskoni alkuvaiheessa sain kokea ns kaatumista.Se oli kuin uusi huume, jota ensi kerran koettuani, tahdoin lisää.Riippuvuuttani ruokki tämä kokemuskristillisyys, mitä yhä enenevässä määrin, nykykristillisyydessä tarjotaan.Olen kokenut kaikenlaisia voimavaikutuksia, kuten sähköistä voimaa
ja tärinää käsissä.Nämä kaikki ruokkivat minun sairasta tunne-elämääni.Mutta sitten tuli se päivä, kun nämä voimat eivät olleetkaan enää miellyttäviä tunteita.Silloin ne olivatkin peloittavia ja minun oli pakko pysähtyä miettimään, onko tämä Jumalan voimaa?
Siitä alkoi yhä suurempi Jumalan sanan tutkiminen ja sain ymmärryksen.Jumala ei ole mikään tunne.
Jumala ei anna meille tunne-elämyksiä ja voimavaikutuksia.Jumalan voima on vielä tänäkin päivänä
evankeliumi.Jeesus Kristus on Jumalan voima, evankeliumi.Syntien anteeksiantamus ja rakkaus syntistä kohtaan.Minäkin sain tehdä jälleen parannuksen synneistäni ja luopua tuosta uudesta korvikelääkkeestä, mikä salakavalasti on kristillityyteen tullut.Sain sanoutua irti väärästä voimasta, epäjumalan palveluksesta.
Siitä alkoi minun parantumiseni tie, tie oikean Kristuksen luo, Hänen sanaansa .En väitä että tiedän kaiken tästä asiasta, mutta väitän että se mitä olen kokenut on täysin totta.En väitä että olen täysinoppinut, mutta väitän että olen tiellä jota elävä Jeesus Kristus viitoittaa, olen matkalla kotiin.
Tahdon vielä lopuksi kertoa Jeesuksen Kristuksen kunniaksi, että vanhempanikin saivat vanhoilla päivillään löytää sielulleen levon.Heidät haudattiin Göteborgin multiin, uudestisyntyneinä luomuksina, Pyhän Hengen voimasta.Suurin osa sisaruksistanikin ovat uudestisyntyneitä kristittyjä."Missä synti on suureksi tullut, siellä armo on ylenpalttinen".
- Hyvä lukijani tahtoisin kertoa sinulle, että Jeesus Kristus voi muuttaa sinunkin elämäsi ja antaa uuden toivon ja uuden alun. Hän kuoli sinunkin puolestasi ja etsii sinua.Hän kysyy , mitä vastaat

Vastaukset 15
Vanhimmat
ja miksi, hurahtavat hell-und-die lahkoon.
Sinänsä sääli, koska joukossa on ihan tavallisiakin ihmisiä, yleensä vanhuksia, jotka ovatlahkolaistuneet uskossaan taivaspaikkaan ja ovatsiitä sen hinnan valmiita maksamaan.
Ole hyvä:)
Viinasta pää menee sekaisin
enkä siitä muutenkaan tykkää
tähänpä viestini tekaisin
ja word sitä näytölle lykkää
Peilin otin ja katsoin kerran
pelästyin aika pahan verran
itkua väänsin ja lannistuin
ja jaloistani kangistuin
Mikä neuvoksi silloin
sitä mietin aamuin ja illoin
missä on Jeesus nyt
kun missään ei näkynyt?
Löytyikö kaapin takaa
sängyn allako makaa
papin luokse tuli hoppu
papilta nopeasti sanat loppu
No minne sitten mennä
taivaaseen lennä lennä
siipiä mulla ei
enkeli ne mennessään vei
Tupakaksi pistin
ja tuhkakuppiin listin
tumpin yhden ja toisenkin
sain yskän moisenkin
Katosi unet yön
päälle päivän työn
pomo katseli kummasti
aikalailla tummasti
Duunia piti vaihtaa
ja määrättyjä tuttuja kaihtaa
missään ei lepoa lomaa
ai ainoaa päivää somaa
Sieltä löysin Herran
ja konttasin askeleen verran
kohti Häntä yksin
ja nyt kanssaan käsityksin
Aurinko paistaa nyt
oloihin oon tyytynyt
enää ei myrskyt vie
minne ne kadonneet lie?
Peiliinkin katselen silloin
kun kuu tulee esille illoin
tai kirkkaalla päivänpaisteella
yöllä sateella
tuossa siis lisäselityksiä uskistumiseesi, pakkomielteeseesi erilaisiin riippuvuuksiin.
Nyt yhden avulla ajattelet hallitsevasi toisia.
Saattaa olla odotettavissa olevan eliniän ja ehkäpä -laadunkin kannalta hyvä valinta, mutta kysymys addiktille:
Saako mielikuvitusjeesuksesta yhtä hyvät nousut?
http://www.cs.uta.fi/~tt58007/mp3/uskis.mp3
Palomuuri muuten estää avaamasta linkkiäsi.
toiset osaa laatia jumalan, ja minä en edes yhtä riimiä.
Palomuuri tuskin tuota estää, sinulla ei taida olla sopivaa playeria mp3 musalle koneessa?
Ei taida Saariakalle ja Meller lähettää materialiaan tuossa muodossa
Siis kertoisitko vielä hiukan kaatumisista, kun tulee nuo liukkaat kelitkin ja yö pimeät, nii tietäs taas koetella polkujaan, ku koiraa ulkoiluttaa.
koirasi teistä kahdesta fiksumpana päättää mitälenkeillänne tapahtuu ja missä mennään.
Siis pidä koirastasi parempaa huolta kuin olet ikinä pitänyt yhdestäkään nartusta.
Jopa Lenin,joka oli kaikista ihmisistä fiksuin,viisain rukoili kun tuli oikein kova paikka vallankumoustaistelussa.
Rea kaatui ja etsiytyi kokouksiin, joissa tällaista tapahtui. Asia on siinä mielessä vakava, että hän etsi enemmän tällaisia kokemuksia kuin itseään Jeesusta. Samansuuntaista toimintaa on paljon päivinämme; emme kohtaa enää Herraa rukouskammioissamme (jos niitä onkaan) vaan etsiydymme valovoimaisten julistajien kokouksiin "kokeaksemme jotain".
Olen kuunnellut ja tutkinut joidenkin kuuluisien julistajien saarnoja? Niistä tuntuu puuttuvan Paavalille ominainen julistustapa, kun hän julisti Jeesusta Kristusta ja Häntä ristiinnaulittuna. Tätä aitoa ja väärentämätöntä evankeliumia julistettaessa tapahtuu pelastumisen käsittämättömän ihmeen lisäksi myös muita Jumalan voimavaikutuksia, mm. parantumisia sekä muita rukousvastauksia.
muutenkin repaloitunut ihminen. seinään vasten puristettuna voi se jumala auttaakin koska muuta oljenkortta ei enää ole.
Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. En Minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä parannukseen.
Ei meidän tarvitse olla narkomaaneja tai alkoholisteja tullaksemme Jeesuksen luokse ja tarvitaksemme Häntä, mutta vain syntiset Hänen luoksensa pyrkivät. Omillaan toimeen tulevat kulkevat Hänen ohitseen.
Todistuksesi oli hyvä. Kiitos. Yhdessä kohtaa kuitenkin olisin hieman eri mieltä. Sanot
>>Jumala ei anna meille tunne-elämyksiä ja voimavaikutuksia
Voisitko luikea ja arvostella artikkelini "Henkinen sielunhoito" osoitteessa
http://www.aretalogia.com/profeetta/henk.sielunhoito.html
Uskoisin, että ymmärrät asioita pintaa syvemmältä.
Luin kirjoituksesi ja se oli todella hyvin kirjoitettu, sekä aiheeltaan todella varteenotettavaa tekstiä!
Huomaan sinun olevan psykologiaankin hyvin perehtynyt, ja ymmärränkin tekteistäsi, että olet syvästi ihmisestä kiinnostunut sekä hyvää tarkoittava persoona.
Sorrettujen puolestapuhujia ja varsinkin teoissa sitä osoittavia läytyy hyvin harvoin.
Sellaisen olen huomioinut sinun olevan, suureksi ilokseni!
Tuon tekstisi luettuani tuli automaattisesti mieleen oma lapsuuteni ja teini-ikä, jolloin ajauduin rikkonaisena nuorena, narkomaaniksi Helsingin keskustassa kokoontuvaan jengiin
60-luvun alkupuolella.
Mutta Kristus löysi minutkin 10 vuotta myöhemmin tuosta ajasta ja sain uskon Häneen syntieni anteeksiantajana ja traumojeni parantajana.
Tie on ollut pitkä ja hidas, mutta sen arvoinen.Jumalan sana on elävä ja armo sekä totuus parantaa.