Juutalaisten helvetti??

Muistelen koulun uskontotunneilta kuulleeni että juutalaisuudessa ei tunneta helvettiä? Tai ei ainakaan siinä merkityksessä kuin Kristinuskossa ja islamissa. Pitäneekö paikkansa? Jos pitää, se saattaisi selittää tietynlaisen sydämettömyyden ja häikäilemättömän kovuuden jota juutalaiset edustavat. Tarkoitan että he eivät edes teoriassa joutuisi tilille mistään tässä maailmassa tekemistään teoista. En todellakaan tiedä. Muilla ihmisillä pahat teot saavat ns. palkkansa Jumalan kautta myöhemmin, eli ikuisuudessa. Kuinka asia on juutalaisuudessa? Kiitos asiallisista vastauksista.
223402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

aika hyvä huomio olen itse miettinyt aina samaa että juutalaisilla on ihmeellinen tapa tehdä mitä huvittaa ja vielä kun amerikka on mukana eli lisää juutalaisia

Äänestä

on vain kristinuskossa ja syystä, muun muassa väärän todistuksen antajat joutuvat sinne.

Äänestä

Emanuel Swedenborg kertoo myös juutalaisten helveteistä, joissa hän oli vieraillut käydessään henkien maailmassa. Hän kertoo kuinka henkien maailmassa, johon myös helvetti kuuluu parhaimmat juutalaiset asuivat kaupungeissa, joissa oli kaduilla ulosteita nilkkoihin asti (Arcana Coelestia, 940). Ulosteet ja virtsa ovat vastaavaisuuksien tieteessä ihmisen itsekkyydestä aiheutuvia pahuuksia ja vääryyksiä. Suuri osa juutalaisista eli erämaissa, joissa heidän ainoa ilonsa on silpoa, keittää ja kiduttaa kuoliaaksi jokainen tapaamansa ihminen: "He sanoivat, että he etsivät ryöstettävää. ... Vaikka he minun läsnäollessani myönsivät olevansa henkimaailmassa, he kuitenkin luulivat elävänsä ruumiillisesti. ... Näin nähtiin millainen heidän luonteensa oli, vaikka he eivät uskaltaneet paljastaa sitä maailmassa" (Arcana Coelestia, 941).

Äänestä
  • Taas joku lainaa noita Swedenborgin "hallusinaatio" tms. spiritisti-näkyjä....
    nillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä JUUTALAISET ajattelevat helvetistä...

    Tuo "näky" on varmaan jostain Lutherin märästä unesta, jossa "ne valehtelevat juutalaiset" saavat ansionsa mukaan...ja ovat helvetissäkin mitä pahinta sakkia...

    Äänestä

  • thorni kirjoitti:

    Taas joku lainaa noita Swedenborgin "hallusinaatio" tms. spiritisti-näkyjä....

    Ei tarvitsekkaan olla mitään tekemistä siinä mitä juutalaiset maanpäällä ajattelevat helvetistään. Swedenborgin kuvaus on kuitenkin aukoton totuus siitä, millainen on juutalaisten helvetti, joka on laadultaan pahin kaikista helvetti yhteiskunnista.

    Äänestä

  • thorni kirjoitti:

    Taas joku lainaa noita Swedenborgin "hallusinaatio" tms. spiritisti-näkyjä....
    nillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä JUUTALAISET ajattelevat helvetistä...

    Tuo "näky" on varmaan jostain Lutherin märästä unesta, jossa "ne valehtelevat juutalaiset" saavat ansionsa mukaan...ja ovat helvetissäkin mitä pahinta sakkia...

    Juutalaisten mahdollisuuksista

    Häpeän noita alhaisia juttuja, tämän viisaan kansan panettelijat harrastavat. Viisaudessa on myöskin tällä kyseisellä kansalla valtavia mahdollisuuksia.

    En tiedä kuinka j:et ovat lukeneet historiaan, mutta siitä on paljon opittavaa meillä kaikilla
    ja erityisesti kansalla, jonka omaa historiaa se on.

    Viittaa Salomonin jälkeiseen jakautumiseen, jolloin Jerobeam johti pohjoisen valtion Israelin eroon eteläisestä valtiosta,jota asustivat juudan
    jälkeläisten lisäksi myös leeviläiset (papit) ja benjaminilaisiakin taisi olla. Historia kertoo pohjoisen valtion asukkaiden karkoituksesta, mutta ei takaisin paluusta. Eteläisen Juudan kansaa palasi suurin joukoin 70 vuoden jälkeen takaisin mm. Jerusalemia rakentamaan.

    Syy pohjoisen valtion häviöön lienee turvautuminen kotitekoisiin jumaliin. Ja kielto, ettei Jerusalemin temppelin menoihin tule osallistua. Mitä sitten Jerusalemin temppelissä opetettiin? Sen voisi sanoa yhdellä sanalla: Anteeksiantoa. Uhripalvelus tuossa temppelissä piti sisällään sanoman Jumalan anteeksiantamuksesta. Pohjoisen asukkaat jäivät tästä tärkeästä sanomasta paitsi. Seuraukset olivat kohtalokkaat: Kokonainen kansa hävisi kuin tuhka tuuleen.

    Tämän päivän Israelissa anteeksianto näyttää olevan tuntematon asia. Se on kuitenkin muille kansoille tuonut rauhan. Vikaa on ilmeisesti myös naapureiden ajattelussa. Paras nykyhetken lahja ylhäältä on rauha, joka liian usein vaihdetaan epävarmaan tulevaisuuden unelmaan.

    Olisiko tässäkin paikallaan muistaa viisaus: Viha ja anteeksiantamattomuus on kuin joisi myrkkyä ja odottaisi jonkun muun kuolemista?

    Äänestä

Tanachissa eli VT:ssä on kaksi helvettiin viittaavaa termiä: scheol, joka on eräänlainen tuonela, jonne kaikki menevät kuoleman jälkeen, ja sitten rankempaa helvettiä kuvaava sana gehenna, joka, kuten scheolkin, on johdettu sanasta joka merkitsi alunperin kaatopaikkaa, jossa poltettiin jätteitä.

Nähdäkseni juutalaisuudessa tuota "mukavampaa" tuonela-helvettiä on korostettu enemmän, siis sellaista jossa oleminen on kuin pitkä uni ja tiedottomuus, ja kristinuskossa
on painotettu mahdollisesti enemmän tuota helvetin rangaistuksellista puolta. Tässä valossa voi ymmärtää, juutalaisuudessa ei ole niin paljon rangaistuksen pelkoa kuin kristinopissa. Minulla on myös se käsitys, että koska VT on kirjoitettu pitkällä aikavälillä, siinä heijastuu eri ajanjaksojen kirjoittajien käsitykset ja tulkinnat: helvetin rangaistuspuoli korostuu VT:n kirjojen loppuvaiheessa. Danielkin (12) puhuu tulevasta ahdistuksesta, jota ei ole aikaisemmin koettu. Itse ajattelen että helvetti on ero Jumalasta ja että taivas ja helvetti on jo maan päällä, ja että ikuinen elämä näkyy jälkipolvissamme ja lähimmäisissämme, jos olemme valinneet elämän tien emmekä kuoleman tien.

Äänestä

Juutalaisten helvetti on tällä palstalla !

Äänestä
  • !!!

    Äänestä

  • perkele, saatana= valheen ja petoksen isä?

    Aika monia valheita on päässyt juutalaisenkin suusta?

    Äänestä

Tanach:in varhaisimmat osat eivät tunne Helvettiä. Koska suurta kirjakokoelmaa on kirjoitettu pitkän ajan kuluessa, on siinä havaittavissa vähittäistä jumal- ja helvettikuvan muutosta ajan saatossa.

Lopullinen "Helvetti" millaisena me sen ymmärrämme on aika myöhäistä perua, ja siinä aika leimaa-antavana piirteenä ovat myöhään keskiajalla eurooppalaisesta populaarikulttuurista ammennetut pakanalliset käsitykset. Osin siinä lienee viikinkien Valhallaa, osin muslimien "kuumaa paikkaa", mikä tietenkin oli autiomaan paimentolaiselle kuuma.

Islamin paratiisi puolestaan on laakso jonka pohjalla on joki, jossa virtaa viileää vettä. Suomalaisittain voisi sanoa, että Suomessa on paljon muslimiparatiiseja.

Äänestä
  • VT:n myöhäisimmätkään osat tunne helvettiä. Taivas /helvetti on vasta kristinuskon ja islamin heiniä, nehän perustavat kaiken tuonpuoleiseen ja siihen että niihin uskomattomat saavat ikuisen rangaistuksen.
    Babelin vankeuden aikaan juutalaiset omaksuivat ajatuksia entistä laajemmasta kulttuuripiiristä mm Persiasta ja sieltä tuli ajatus kuoleman jälkeisestä elämästä joka ei kuitenkaan päätynyt yhteenkään VT:n kirjaan.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    VT:n myöhäisimmätkään osat tunne helvettiä. Taivas /helvetti on vasta kristinuskon ja islamin heiniä, nehän perustavat kaiken tuonpuoleiseen ja siihen että niihin uskomattomat saavat ikuisen rangaistuksen.
    Babelin vankeuden aikaan juutalaiset omaksuivat ajatuksia entistä laajemmasta kulttuuripiiristä mm Persiasta ja sieltä tuli ajatus kuoleman jälkeisestä elämästä joka ei kuitenkaan päätynyt yhteenkään VT:n kirjaan.

    lukea Tanachiaan edelleenkään?

    Daniel 12:
    1. Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
    sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
    2. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

    Ps 1:5-6

    5 Väärintekijät saavat kerran tuomionsa,
    syntisillä ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa.
    6 Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon.

    Ps 116

    3 Kuoleman köydet kiertyivät ympärilleni,
    tuonelan kauhut ahdistivat minua,
    minut valtasi tuska ja murhe.

    Kyllä se helvettikäsitys löytyy oikein mainiosti Tanachista.

    Äänestä

  • luepa Tanachisi kirjoitti:

    sheol, ei ole helvetti, ei siis rangaistuspaikka.

    Psalmi 116 "8 Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun silmäni kyynelistä, jalkani kompastumasta. 9 Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa." Kuolema on rangaistus.
    Psalmin 1: 5-6 käänsit näin:"Väärintekijät saavat kerran tuomionsa,
    syntisillä ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa.
    6 Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon."
    Hepreaksi kohta kuuluu:al-ken loo jakumu reshaim bamishpat,vechataim baadat tsadikim. Ki jodea YHWH derech tsadikim vederech reshaim toved". Suomeksi: "siksi eivät pahantekijät kestä oikeuden päätöstä, synnintekijät oikeamielisten seurakunnassa.Sillä YHWH tuntee oikeamielisten tien, pahantekijöiden tie katoaa."
    Daniel "monet"- tässä on ainoa kohta jossa joillekin luvataan jotain kuoleman jälkeen hyvää tai pahaa, keille ja miksi jää avoimeksi. Ilmeisesti palkkio makkabealaissodan marttyyreille ja rangaistus oman kansan quislingeille.

    Äänestä

  • Musituupa tuosta mieleeni, että eräs turkkilainen rekkakuski nähdessään maisemakuvia Suomesta, sanoi :'paratiisi!'. No, sitten kun tänne muuttavat (muslimit), alkaa poru :'liian kylmää jne.' Mitä tästä opimme? Ihminen ei osaa olla osaansa koskaan tyytyväinen, ei edes paratiisissa.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    sheol, ei ole helvetti, ei siis rangaistuspaikka.

    Psalmi 116 "8 Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun silmäni kyynelistä, jalkani kompastumasta. 9 Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä elävien maassa." Kuolema on rangaistus.
    Psalmin 1: 5-6 käänsit näin:"Väärintekijät saavat kerran tuomionsa,
    syntisillä ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa.
    6 Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon."
    Hepreaksi kohta kuuluu:al-ken loo jakumu reshaim bamishpat,vechataim baadat tsadikim. Ki jodea YHWH derech tsadikim vederech reshaim toved". Suomeksi: "siksi eivät pahantekijät kestä oikeuden päätöstä, synnintekijät oikeamielisten seurakunnassa.Sillä YHWH tuntee oikeamielisten tien, pahantekijöiden tie katoaa."
    Daniel "monet"- tässä on ainoa kohta jossa joillekin luvataan jotain kuoleman jälkeen hyvää tai pahaa, keille ja miksi jää avoimeksi. Ilmeisesti palkkio makkabealaissodan marttyyreille ja rangaistus oman kansan quislingeille.

    gehenna ei ole sama paikka kuin sheol, ja sieltä se gehennakin löytyy VT:stä.

    kenellekään ei jää epäselväksi, mitä tuo katoaminen tosiasiallisesti merkitsee.

    Äänestä

  • luepa raamattusi uudelleen kirjoitti:

    gehenna ei ole sama paikka kuin sheol, ja sieltä se gehennakin löytyy VT:stä.

    kenellekään ei jää epäselväksi, mitä tuo katoaminen tosiasiallisesti merkitsee.

    ja paikan nimenä se esiintyy VT:ssä. Ei minään tuonpuoleisena "helvettinä". Gehenna ja sheol eivät tietenkään ole sama paikka, mutta kumpikaan ei ole helvetti VT:ssä. UT on eri stoori.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    ja paikan nimenä se esiintyy VT:ssä. Ei minään tuonpuoleisena "helvettinä". Gehenna ja sheol eivät tietenkään ole sama paikka, mutta kumpikaan ei ole helvetti VT:ssä. UT on eri stoori.

    Ihmisen persoonaan liittyvä kehityskulku on käsittääkseni ihmiskunnan historiassa kulkenut niin, että individualismi on pulpahtanut esille jonkin verran ennen nykyisen ajanlaskun alkua. Jos en ole ihan väärin ymmärtänyt, vanhempina aikoina ihmisen persoonan osaa ajan rajan takana ei liiemmin mietitty, sinne mentiin isien tykö osana suurempaa kollektiivia (ei niin kovin individualistisesti). Individualismin liittyminen ihmiskuvaan nosti loogisesti esille myös palkan ja rangaistuksen ajatukset. Tästä kehityksestä seurasi erilaisia variaatioita tuonpuoleiseen ajateltuna/nähtynä. Juutalaisuudessa tämä kehitys näkyy ns. Vt:n/Tanachin nuorimmassa osassa (so. Dan.). On mielenkiintoista, miten rabbiininen juutalaisuus ajattelee oikeudenmukaisuuden toteutuvan tuonpuoleisuudessa ylösnousemuksen jälkeen. Ihminen saa sillä mitalla millä on itse mitannut... Koska saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen, he eivät nouse ylös, kaikki muut nousevat, huonostikin vaeltaneet juutalaiset (saamaan oikeudenmukaisen seurauksen teoistaan unohtamatta kuitenkaan Jumalan armoa, joka kaikkea kannattelee) - Eikö tämä ollutkin ihan rabbiinisen juutalaisuuden mukainen kuvaus?

    Äänestä

  • kristitty* kirjoitti:

    tarkoitti että vainajan luut koottiin sukuhautaan, jossa suvun esi-isienkin luut jo olivat.
    Miten muinoin on ajateltu kuolemanjälkeisestä, ei ole ihan selvää, esim arkeologit ovat kaivaneet esiin suuren määrän juutalaisia hautoja joista onkin löydetty vainajille jätettyä ruokaa, runsaasti jumalien kuvia ja muuta joka ei mene ollenkaan yksi yhteen uskonnon "virallisten" tekstien kanssa.

    Varmaan tuo palkkio/rangaistusajatus on perusasia siinä miksi osa juutalaisista omaksui uskon elämän jatkumisesta tuonpuoleisessa. Tilit pitää jossain saada menemään tasan. Danielissa tämä näkyy erittäin selvästi:uskovia oli kuollut martyyreinä temppelin ja kansan puolesta, monet nuorina ja kidutettuina, ehtimättä edes elää, tuntui epäoikeudenmukaiselta että kaikki loppuisi heidän kohdallaan noin. Monet vihollisen puolella olleet taas elivät ja menestyivät. "Monet" jotka nousisivat saamaan palkan tai rangaistuksen olivat näihin ryhmiin kuuluvat.

    Äänestä

Nykyääjn maallistunut ja sekularisoitunut juutalaisuus, joka jo uosisatoja on saanut vaikutteita monista pakanauskonnoista , kyúten Egyptistä ei tunne edes omaa skontoaan...toisaalta Jehovan huumorin tajun ja viekkauden myötä...pakanuuskin alkaa puhua lopunaikana totuutta, jonka juutalaioset, muslimit ja kristityt ovat myös unohtaneet tai vääristäneet?

Jumala on; ja Hänet kieltävä menettää vain itsensä; Jumala pysyy muuttumattomana ja Ikuisena henkenä ja rakkautena, toivon ja uskon lähteenä.

Siis jumalaton; ilman Luojaa menettää kyvyn rakastaa, uskoa ja toivoa?

Se on pelottavaa, pelkää ja kunnioita ennen Jumalaa; jehovaa, joka on Yksi; ja säilytä inhimillinen ihmisyys!?

Ystävällisin terveisin Josefus essealainen Turusta.

Äänestä
  • Moosekseen Siinain vuorella kuten Talmud opettaa?
    "- Jumala on; ja Hänet kieltävä menettää vain itsensä; Jumala pysyy muuttumattomana ja Ikuisena henkenä ja rakkautena, toivon ja uskon lähteenä."
    Kuinka henki voi puhua Moosekselle ja sanoa että olet valittu ?
    Eihän se ole mahdollista. Lukekaa fysiikkaa.
    Mooses narutti kansaansa.

    Äänestä

Taitaa nykyhistoriassa elävät juutalaiset jo tuntea helvettinsä?
Siitä olisi muillekin oppimista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

AsiallinenKysymys kirjoitti:

Muistelen koulun uskontotunneilta kuulleeni että juutalaisuudessa ei tunneta helvettiä? Tai ei ainakaan siinä merkityksessä kuin Kristinuskossa ja islamissa. Pitäneekö paikkansa? Jos pitää, se saattaisi selittää tietynlaisen sydämettömyyden ja häikäilemättömän kovuuden jota juutalaiset edustavat. Tarkoitan että he eivät edes teoriassa joutuisi tilille mistään tässä maailmassa tekemistään teoista. En todellakaan tiedä. Muilla ihmisillä pahat teot saavat ns. palkkansa Jumalan kautta myöhemmin, eli ikuisuudessa. Kuinka asia on juutalaisuudessa? Kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu