Jatkettaisiinko tätä keskustelua

10737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Luettuani tuon linkin takaa löytyvät kaikki kohdat, en voi mitään sille, että ymmärrän Melperiä, admataa ym. muita vl-kriitikoita aina vaan enemmän, niin pahalta kuin se tuntuukin kaikkien läheisten uskonystävien puolesta.

Kaikki nämä ihmisen henkistä hyvinvointia vaarantavat piirteet tunnistan omassa siionissani.
Ääneen en uskalla näistä epäilyksistäni puhua, koska tiedän miten siihen suhtaudutaan. Minua ei varmasti ymmärrettäisi oikein.

Eikähän näistä pitäisikään puhua täällä, vaan omassa siionissa. En vaan uskalla, mutta toisaalta minun on pakko purkaa näitä ajatuksiani ja ahdistuksiani edes jossakin.

Olen jo pitkään miettinyt näitä asioita. Jos ihan rehellisesti sanon mitä ajattelen, minusta on alkanut tuntua, että valheen päälle on uskomme rakennettu. Vaaditaan ehdotonta kuuliaisuutta seurakunnan opetuksille, mutta emmehän me kukaan niin elä emmekä edes voisi elää. Tiedämme jokainen, miten meidän tahdottaisiin elävän ihan yksityiskohtia myöten, mutta kaikki elämme enemmän tai vähemmän "rakkauden neuvojen" vastaisesti, mutta salaamme sen lähimmäisiltämme. Rehellisyys itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan ei ole kovin suuressa kurssissa keskuudessamme. Tuntuu, että kaikki ovat kutoneet valheiden verkon ympärilleen. Tämä on surullista, mutta totta. Kunpa vain tietäisimme miten pääsisimme tästä ulos.

  • että olis kahteen kertaan pitänyt postittaa, vaikka mielestäni täkeä asia onkin. Palvelimessa oli jokin häiriö. Anteeksi vaan kaikille!

    Äänestä

  • Samoin olen ajatellut jo pitkään. On hätkähdyttävää miten hyvin nuo "16 kriteeriä vaarallisuuden arvioimiseksi" -tunnusmerkistö sopiikin meikäläisyyteen!

    http://www.uskontojenuhrientuki.fi/vaara.html

    Yhteisön kautta voivat yksittäiset ihmiset valtaan päästyään rakentaa mielivaltaan perustuvan järjestelmän.

    Olen sen verran nuori, että en tunne, missä vaiheessa tämä kuristava yhteisökulttuuri tähän systeemin luotiin. Mutta tällainen, ikävä kyllä, on nyt tämä meidän rauhanyhdistysläinen ilmapiiri ja menettelyt.

    Ja ihminen on siihen sidoksissa läpi elämänsä, sillä meidät kasvatetaan siihen vauvasta alkaen.

    Siten ei ihmisellä ole muuta elämää, eikä hän rohkene sitä lähteä rakentamaan Jumalaan turvaten, kun ei ole käytännössä yhtään ystävää eikä sukulaista muualla kuin lestadiolaisuuden piirissä. Ihminen ei saa tukea mistään vaikak voi huonosti tässä!

    Umpikuja on siten edessä, jos ei löydä jotain sisäistä henkireikää josta voi huokaista Jumalalle ja rukoilla Häneltä apua.

    Äänestä

  • "...Tuntuu, että kaikki ovat kutoneet valheiden verkon ympärilleen. Tämä on surullista, mutta totta. Kunpa vain tietäisimme miten pääsisimme tästä ulos. "

    Ihan samaa oon kokenu! En oo hyvä kirjoittaan mutta ku luin mitä kirjoitit tuli olo kuin olis mun omia ajautksiani tuossa. En pysty kuvittelemaan mikä auttais mutta... vanhemmille ei pysty puhumaan.

    Äänestä

4. Informaation valvonta
estää kultille haitallisen informaation pääsyn jäsenien ulottuville. Ulkopuolisten tiedotusvälineiden seuraamista ei pidetä tarpeellisena tai siihen ei jää aikaa. Kaikki tieto saadaan kultin omista julkaisuista, jotka vääristävät informaation kultille edulliseen muotoon. Ennen kaikkea on vältettävä kahdenkeskistä keskustelua kultista eronneen jäsenen tai sitä muuten vastustavan kanssa.

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/aivopesu.html#inform aatio

Linkin takaa löytyy sangaen seikkaperäinen ja ajatuksia herättävää teksitä.

Koska totalitaarisissa kulteissa/lahkoissa ryhmän ja opin säilyminen on tärkeämpää kuin yksittäisen jäsenen vapaus tai hyvinvointi, niiden käyttämien vaikutuskeinojen tunteminen voi ehkäistä henkilökohtaisia tragedioita.... ´

....Kulteissa vallitseva yhdenmukaisuuden (samanmielisyyden) paine näkyy usein sen jäsenissä. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kulttilainen todella voi käyttäytyä kuin hänessä eläisi kaksi eri persoonaa: ensin kaveri juttelee rennosti elämän eri puolista, mutta yhtäkkiä nauha pyörähtää päälle suoltamaan kultin vakiofraaseja....

Jokainen voisi sivistää itseään lukemalla koko aineiston linkin takaa.

Äänestä
  • väännettiin noin tuhoisaan suuntaan sen jälkeen kun papit oli saatu liikkeestä ulos, siis 60-luvun alusta lukien.

    Sitä edeltävä vanhoillislestadiolaisuus ei juuri missään kohdin täyttänyt tuollaisen tuhoisan "kultin" tunnusmerkkejä.

    Äänestä

  • ry-lestadiolaisuus kirjoitti:

    väännettiin noin tuhoisaan suuntaan sen jälkeen kun papit oli saatu liikkeestä ulos, siis 60-luvun alusta lukien.

    Sitä edeltävä vanhoillislestadiolaisuus ei juuri missään kohdin täyttänyt tuollaisen tuhoisan "kultin" tunnusmerkkejä.

    Kun teologit erotettiin, vl-herätysliikkeessä ottivat täyden vallan kouluttamattomat maallikkosaarnaajat. Toisilla heistä oli ihan nöyrä mieli ja laaja Raamatuntuntemsu sekä sydämen sivistystä, mutta joukossa saivat vallan lopulta ne äänekäimmät, itsetehostusta etsineet miehet, joiden käytöksessä oli psykopaattisia piirteitä.

    Eikä heitä pidätellyt mikään, sillä laumassa oli jo kielletty keskustelu ja "koetteleminen" mihin taas Raamattu meitä kehottaa: omantunnon ja kriittisen arvostelukyvyn käyttämiseen.

    Nykyisellä nuorella vl-polvella taas ei ole tietoakaan oman liikkeensä lähihistoriasta, joten mielivalta saa edelleen rauhassa jatkua...

    Äänestä

  • Vielä sananen tuosta palkon avulla hallitsemisesta. Mitä ihminen saadaan tekemään ...

    Vl-liikkeen vallankäytössä EI ole kyse todellisesta helvetinpelosta. Ei ainakaan useimpien ihmistenkohdalla.

    Kyse on todellisuudessa siitä eristämisen uhasta: ihminen pelkää sosiaalista eristämistä.

    Jos ei toimi ja usko samalla tavoin, uhkana on eristäminen kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, ja ystävien menettäminen ja sukulaissuussuhteiden katkeaminen.

    Ihminen ei jaksa elää yksinään.

    Vanhoillislestadiolaisuus on yksi julmimpia uskontoja tässä maassa.

    Sosiaalinen eristäminen on yksi kiusaamisen muoto.

    Äänestä

  • Keski-ik. vl-mies kirjoitti:

    Kun teologit erotettiin, vl-herätysliikkeessä ottivat täyden vallan kouluttamattomat maallikkosaarnaajat. Toisilla heistä oli ihan nöyrä mieli ja laaja Raamatuntuntemsu sekä sydämen sivistystä, mutta joukossa saivat vallan lopulta ne äänekäimmät, itsetehostusta etsineet miehet, joiden käytöksessä oli psykopaattisia piirteitä.

    Eikä heitä pidätellyt mikään, sillä laumassa oli jo kielletty keskustelu ja "koetteleminen" mihin taas Raamattu meitä kehottaa: omantunnon ja kriittisen arvostelukyvyn käyttämiseen.

    Nykyisellä nuorella vl-polvella taas ei ole tietoakaan oman liikkeensä lähihistoriasta, joten mielivalta saa edelleen rauhassa jatkua...

    tähän kohtaan muutama päivä sitten tehtyä aloitetta (toivottavasti kirjoittaja ei pahastu).
    Tämä erinomaisen hauskasti kirjoitettu tarina sisältää kaiken sen olennaisen tästä muutoksesta.
    Tarinan päähenkilöllä (näin uskoisin) on ihan oikea rooli tässä surullisessa muutosprosessissa.

    >"On elokuu ja puintiaika 1960 luvulla. Yhteiskunnassa kehitys menee vauhdilla eteenpäin. Koteihin on hankittu sähköt, vesijohto ja televisio. Maanviljelijä on puinut tähänastisen suurimman satonsa uudella puimakoneella. Maanviljelijän aitat ovat täynnä. Maa tuottaa satoa ja sato on entistä runsaanpana aitoissa, on syytä tyytyväisyyteen.

    Mutta, kun S-elinkeinolikkeen varikolla oli käyty ostamassa lisää viljasäkkejä, maanviljejä oli tehnyt huolestuttavan havainnon. Paikalle saapui amerikkalaisella autolla nuori, jonka matkaradiossa kajahteli rock`n roll rämpytys, olisi syytä huoleen. Kylälle oli myös yhteen taloon hankittu televisio, jossa oli nähty laulava Olavi Virta, olisi syytä huoleen.

    Illalla kotiin päästyään maanviljelijä nostaa raamatun piirongin päältä eteensä ja aloittaa lukemisen. Väliin saarnamies pudottaa lukulasinsa nenälleen ja pohtii. Ilmassa on synnin ajan merkit. Jotain täytyy tehdä. Koko yön saarnamies pohtii ajan merkkejä ja alkaa muodostua kymmeniä tuhansia ihmisiä koskettavat pyhällä hengellä vaikutetut neuvot. Uskovaiset täytyy suojata synnin maailmalta.

    Saarnamiestä kuunnellaan, kanta on selvä ja kirkas. Lopunajan merkit täyttyvät, synnin ihminen ilmoitetaan. Kymmeniin tuhansiin kotitalouksiin yltää uudet tuulet. Uskovainen ei voi, eikä halua elää synnin maailmassa. Se on oikein.
    Televisio erottaa ihmisen Jumalasta, myös lasten koulukäyttäytyminen täytyy suojata synniltä, televisiolta. Se on oikein. Leviää vasemmistoradikaalien partaliike, uskovainen ei tähän halua kuulua parrakkaseen liikkeeseen. Kampaajat ovat keksineet uuden tavan saada kihartaa luonnolliset hiukset. Uskovainen ei halua olla tässä mukana kihartamassa, se on oikein.

    Neljänkymmenen vuoden kuluttua suuri joukko nuoria ihmisiä pohtii, mikä uskossa on oikein. Nuorilla ja vanhoilla uskovaisilla on pyhän hengen yhteys ja suuri vaihetuspöytä jossa tarjoilla näkemyksiä ja pohdintoja toisille, onko se oikein?"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uudessa ketjussa kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000019001273

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu