1844 helppotajuisesti
70 viikon tarkka alkupiste oli siis Jerusalemin rakentamiskäsky. Tämä 70 viikkoa oli leikattu siis 2300 päivän alusta, sillä 2300 vuotta veisi lopun aikaan. Viimeisen vuosiviikon keskellä temppelin väliverho repesi kahtia, osoittaen uhrijärjestelmän ja maallisen temppelipalveluksen päättyneeksi. Matt.27:51.
69 vuosiviikkoa vei meidät voideltuun ruhtinaaseen vuoteen 27 jKr, Jeesuksen kasteeseen. Luuk.3:1-22. Johannes kastaja aloitti toimintansa Tiberiuksen 15. hallitusvuotena, jonka tiedetään osuneen vuodelle 27 jKr. Tiedämme että Johannes kastoi Jeesuksen toimintansa alkuvaiheessa.
Dan. 9:26 VKR kerrotaan, kuinka 7 vuosiviikon jälkeen seuraavan 62 vuosiviikon jälkeen ”tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään”. Tämä on käännetty KJV:ssä: ”Messias leikataan irti, mutta ei itsensä vuoksi”. Tämä leikata irti verbi ”krt” on eri kuin 2300 leikattu ”chatchak” ja liittyy leeviläiseen jumalanpalvelusjärjestelmään, jossa ne, jotka rikkoivat liiton, ”leikattiin irti” (suomal. Raamatussa ”hävitettiin” tai ”poistettiin”) kansasta. Dan.9:26 näyttää meille kuvan viattomasta Jeesuksesta, joka ”leikattiin irti” eli kuoli toisten syntien vuoksi.
Viimeinen vuosiviikko
Jae 26 puhui Jeesuksen kuolemasta, ja jae 27 kertoo, mitä se sai aikaan. Maanpäällisen uhrijärjestelmän aika oli ohi siinä mielessä, että sillä ei enää ollut mitään arvoa. Todellinen uhri oli tullut ja vanhan järjestelmän oli väistyttävä. Maan päällinen pyhäkköpalvelus oli ollut vertauskuva Kristuksen pelastustyöstä. Kaikki on korvattu uudella ja paremmalla. Hepr.9:1-15).
Tämä tapahtui ”keskellä viikkoa”. Kolme ja puoli vuotta toimintansa aloittamisesta Jeesus ristiinnaulittiin, keväällä 31 jKr. ”Hän vahvistaa liiton monien kanssa yhden viikon ajaksi” KJV jae 27. Tässä on kyse profetian viimeisestä viikosta.
Itse profetia ei ilmoita mitään tapahtumaa 70 viikon lopulle, se kuitenkin sinetöi Israelin etsikkoajan ja evankeliumin julistus pakanoille alkoi.
Tämä profetia oli kuitenkin vain osa suurempaa kokonaisuutta. Tämä 70 viikkoa oli leikattu 2300 päivästä. Jäljellä on siis 1810 vuotta (2300-490=1810). Koska 70 viikkoa päättyi 34 jKr niin lisäämme tuon jäljellä olevan jakson, 1810 vuotta, ja tulemme näin vuoteen 1844. Tämä on viimeinen vuosi joka Raamatun aikaprofetioissa tulee esille. Tämän jälkeen ei enää ole oleva aikaa (eli aikaprofetiaa) Ilm. 10:6
ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa,
70 viikon profetian perusta on Jeesuksessa, ja koska se on osa 2300 päivän profetiaa, myös jälkimmäisen perusta on Jeesuksessa. Jeesus on tämän profetian vakuutena. Herra pitää tätä profetiaa erittäin tärkeänä. Se on koko pelastushistorian ydin. Se ilmaisee Jeesuksen maanpäällisen toiminnan ja kuoleman sekä taivaallisen pyhäkön puhdistamisen aikamäärät. Nykyajan ihmiselle on tärkeää ymmärtää sitä työtä jota Jeesus parhaillaan hyväksemme tekee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jakuuko vielä, olen mielenkiinnolla odottanut aina uutta jaksoa. Epäselvää vielä tuosta vuosi/päivä periaatteesta. Onko selvitystä tulossa?
väärän profeetan kirjat ulkoa
odotat muiden eksymistä