Harvemmin mikään syntyy itsestään, täysin erillisenä kaikesta muusta. Siksipä näen myös kristinuskon osana laajemman alueen uskonnollista ajatus"kenttää", johon kuuluvat suurinpiirtein kaikki hengelliset ajatukset mitä Euraasiassa on saatu aikaiseksi.
Spirituaalisimmillaan kristinuskossa on selvä buddhalainen pohjavirtaus (rukoiluun hiljentyminen ja luostarilaitos). Buddhalaisuus alunperin kehittyi Intiassa. Intiasta on selvästikin ollut yhteyksiä myös Israeliin päin ajanlaskun alussa, sillä Raamatun "Laulujen laulu" mainitsee narduksen (joka kasvaa vain Himalajalla) sekä kanelin: Laul. 1:13-14.
Sikäli kuin 2 eri aluetta voi käydä kauppaa keskenään voivat ne myös antaa ja vastaanottaa henkisiä aatteita.
Suosittelisinkin tutkimaan esim. essealaisten ja hindujen oppien mahdollisia yhteneväisyyksiä.
- Parempi on yhdistää kuin erottaa.
Spirituaalisimmillaan kristinuskossa on selvä buddhalainen pohjavirtaus (rukoiluun hiljentyminen ja luostarilaitos). Buddhalaisuus alunperin kehittyi Intiassa. Intiasta on selvästikin ollut yhteyksiä myös Israeliin päin ajanlaskun alussa, sillä Raamatun "Laulujen laulu" mainitsee narduksen (joka kasvaa vain Himalajalla) sekä kanelin: Laul. 1:13-14.
Sikäli kuin 2 eri aluetta voi käydä kauppaa keskenään voivat ne myös antaa ja vastaanottaa henkisiä aatteita.
Suosittelisinkin tutkimaan esim. essealaisten ja hindujen oppien mahdollisia yhteneväisyyksiä.
- Parempi on yhdistää kuin erottaa.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Toisaalta ihmismielen abstraktioavaruudessa vellovat arkkityypit ovat kaikkialla yhtenevät. Kuka uskaltaa kurkistaa omaan alitajuntaansa löytää sieltä uskonnolliset kokemukset jotka eri uskonnot ovat kukin omanlaisilla dogmeillaan kuolettaneet palvonnan kohteiksi ja heimojen muodostamiseksi.
Joka tapauksessa oletetun Jessen vaikutusalueen silloiset kauppasuhteet nykyisen Intiankin seuduille ovat tosiasia. Oletettu Jesse asui kansainvälisten kauppareittien risteyskohdassa. Esimerkiksi Egyptissä oli nykyisen Intian seudulta tulleiden muodostama yhteisö. Intian seuduille oli Egyptistä yhteys mm. maisten ja meristen mausteteiden kautta. Pohjoisempaa kiersi Kiinaan ulottuva kuuluisampi ja vieläkin pidempi silkkitie.
Oletetun Jessen aikuisuudesta pystytään olettamaan varsin vähän, joten ei ole poissuljettua että hän olisi itsekin vieraillut hippinä nykyisen Intian seuduilla taikka sitten kansainvälisessä Egyptissä vaikutteita keräämässä. Ties vaikka olisi oleskellut essealaisten kommuunissakin.
Siitä saakka kun luin Elisabeth Haichin "Vihkimyksen" on mieltäni piinannut halu löytää vihjeitä meitä kehittyneempien ihmisten/olentojen edesottamuksista, ja kytkisin mielelläni Jeesuksen näiden tyyppien ja ihmiskunnan väliseen geneettiseen jatkumoon. En pidä Jeesusta minään humanoidina (suoraan avaruudesta tulleena), eikä hänen olemassa- tai olemattaolemisellaan ole minulle muuta merkitystä kuin tämä hinku nähdä tietyn joukon vaikuttaneen pallollamme. Jos tällainen joukko, jonka katson välittäneen jonkinlaista transtieteellistä (henki tiede) informaatiota jälkipolville, on todella ollut olemassa, ovat he kaikki erittäin mielenkiintoisia, eikä joku Jeesus heidän joukossaan ole sen erinomaisempi sinänsä.
Mutta jos jätän tämän "esoteerisen" intohimoni sivuun, niin on sanottava että on hemmetin vapauttavaa ja hienoa saada tutkia vaikkapa Jeesusta ilman häneen uskomisen painolastia. Koin vajaa pari vuotta eräänlaisen anti-uskoontulon kristinuskon suhteen, tiedostin yhtäkkiä kesken automatkan että minulla ei ole enää mitään sitoumuksia tähän länsimaiden pääuskontoon. Prosessi oli edennyt erinäisten vaiheiden kautta päätöspisteeseensä.
En enää kokenut taikauskoisia (pelokkaita/mielisteleviä) tunteita kristin-uskoa tai Jeesusta kohtaan.
Minulla oli ollut ajatus reinkarnaatiosta noin 10-vuotiaasta (on yhä), noin 20-vuotiaana löysin tiedostavan feministisen spirituaalisuuden (en kuitenkaan ryhtynyt harjoittavaksi wiccaksi, vaan käytin ajatusta jumalattaresta "Jumalan" kumoamiseen)... Jne. Viime aikoina olen pikkuhiljaa siirtynyt kohti jonkinlaista ekstaasin elämistä kohti: kaikki on OIKEIN, kaikki on HYVÄÄ, kaikessa on yksi ainoa TOTUUS.
(Vaikka tietysti tod.näk. tällä palstalla minusta tulee eniten esille tuo alussa mainittu intohimoni...)
Kukapa tosiaan tietää, jospa Valkoinen Veljeskunta sittenkin on. Ainakin se on jo uusi jumaluuskultti, joka omalta osaltaan synnyttää uusia uskontoja ympärilleen. Sama kuvio toistuu yhä uudelleen..
On muuten todettu, että jotkut komeetat ovat pääasiassa jäätynyttä vettä. Esimerkiksi ilmakehässä Tunguskan yllä muutama vuosikymmen sitten ydinpommien voimalla räjähtänyt kappale oli mahdollisesti sellainen. Onkin esitetty, että valtaosa maapallon vesivaroista olisi tällaisista törmäyksistä tänne päätynyt. Pohdittavaksi jää, mitä veden mukana on tullut. Elämäksi mielletty toiminta maapallolla kun perustuu veden olemassaololle..
Itselleni on tärkeää, että jos joskus saadaan varmuudella selville että pallollamme kävi olentoja joita kenties on kiittäminen jonkinlaisen "salaisen" tiedon levittämisestä TAI jopa fyysisestä olemuksestamme, niin:
pyrkisimme kehittymään heidän kaltaisikseen sensijaan etä palvoisimme heitä.
Minua nimittäin henk.koht. ärsyttää tällainen tyyli mikä tässä maailmassa on vallalla, että mieluummin ollaan lapsen tasolla ruikuttamassa elämän kamaluuksista sensijaan että yritettäisiin tosissaan tehdä kaikkemme jotta maailmasta tulisi parempi paikka ja/tai tietoisuutemme saisi mahdollisimman rikkaita kokemuksia.
Sen vuoksi itse en oikein aina lämpene uskonnoille. Ne passivoivat ihmistä odottamaan että kaikki hoituu kuin itsestään kun Iso Taho joskus niin laupiaasti päättää... Ymmärrän paljon helpommin sellaisen luonnostaan syntyvän uskonnollisen/spirituaalisen kokemuksen, jossa maailmankaikkeuden tai luonnon herättämä kaikkinielevä tunne tekee ihmisen herkäksi. Ei niin että se musertaisi ihmispolon alleen, vaan tekisi autuaaksi siitä että saa elää tätä mysteeriä mitä elämä on.
Erilaiset jumaluudet lienevät vain ihmisen laiskuudesta syntyneitä; sen sijaan että ihminen olisi itse kuvittelemiensa jumalten kaltainen hän ulkoistaa ihanteensa niihin. On todella mielenkiintoista, että ihminen pystyy kuvittelemaan mikä on ihanne. Mistä se tulee? Omasta mielestäni se ihanne on ihminen itse, kun hän ei enää määrittele itseään itsensä ulkopuolisten asioiden kautta vaan on riisuutunut kaikesta ulkopuolisesta vaikutuksesta.
Siksi noista pyrkimyksistä tulee mulle huono maku; jos oletetaan että jumalat ovat luoneet myös ihmisen niin eikö ihminen toteuttaisi luojiensa tahdon parhaiten elämällä juuri sellaisena kuin itse on, eikä pyrkimällä keksimiinsä ihanteisiin. Nähdäkseni tällöin mieleen tulisi rauha, kun jokainen voisi hyväksyä itsensä ja muut sellaisena kuin on. Mielestäni nuo ihanteet ovat määränpäitä, joita ei saavuteta pyrkimyksin vaan luopumalla kaikista pyrkimyksistä olla muuta kuin mitä oikeasti on. Vasta silloin vajoaa itsestään noihin syvältä kumpuaviin ihanteisiin; omaan oletettujen luojien luomaan itseensä.
kaikki on oikein, kaikki on hyvää, kaikessa on totuus....just just. Käytätkö aineita vai onko jollain aatteella noin sekaannuttava vaikutus.
Kaikki oikein, kaikkii hyvää.. ihmisten tappaminenkin, niinkö ????
kaikessa on totuus.... myös valheessako ????
Tyypillistä mössöä, jossa mielistellään kaikkia eikä kanneta vastuuta mistään. Keskenään ristiriitaiset opit eivät voi olla kaikki oikeassa.
Reinkarnaatio on luciferin henkiolentojen aikaansaama harhautus. Demonithan ovat eläneet satoja, tai tuhansia vuosia ja saattavat tietää meidän menneisyydestä, siis nykyelämästä, jotain, mitä käyttävät hyväkseen ja antavat muka tietoa aikaisemmista elämistämme tai muka tuovat tietoa edemenneiltä sukulaisiltamme. Tarkoituksena on kuitenkin sitoa ihminen väärän henkivallan otteeseen, jottei hän etsisi pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa.
Jeesus sanoo:..." ei kukaan tule Isän luokse muuta kuin minun kauttani"
" Minä olen tie totuus ja elämä" Jeesus
Hänellä on valta antaa synnit anteeksi.Armosta: Ei tarvita omia toivottomia hurskausharjoituksia, eikä useita jälleensyntymiskierroksia hiirestä valaistuneeksi ihmiseksi. Omilla valaistumisharjoituksilla ihminen ei saa syntejään anteeksi eikä itseään puhtaaksi.
Ehkäpä olet vapautunut kristillisen uskonnollisuuden kahleista, mikä on eri asia kuin henkilökohtainen suhde persoonalliseen Pyhään taivaalliseen hallitsijaan Jeesukseen Kristukseen.
Niinkuin seppä Högman sanoi Paavo Ruotsalaiselle: "Yksi sinulta puuttuu ja sen ohella kaikki; Kristuksen sisällinen tunteminen"
Vaan saa aktiiviseksi auttamaan lähimmäisiä myös heidän jokapäiväisissä asioissaan.
Ties kuinka monia sairaaloita ympäri maailmaa on perustettu kristittyjen toimesta. Annettu ruokaapua, lääkkeitä, vaatteita, huopia jne.
Autetaan Viipurin ja Pietarin katulapsia.
Hyvin harvoin näihin hommiin osallistuvat ns henkitieteilijät ja ufoihin uskovat, joille on tärkeämpää oma valaistuminen kuin se, kuoleeko naapurissa joku nälkään.
jos niitä haluaa erilaisten oppien välillä vaan nähdä ja tajuta. Aivan samoin kuin voi luottaa sokeasti yhteen oppiin ja hylätä kaikki muut vääränä.
Tajunnan laajuus..sanoisin tässä kohtaa..
Hömppä kuin hömppä, siihen uskovaisille on yhteistä, että kaikki muut uskot ovat hömppää mutta oma on ainoaa oikeaa uskoa. Hömppäveikko olet itsekin.
Monessa uskonnossa voi olla jopa 90 % totta, mutta sitten kun on 10 % valhetta sopivassa paikasssa niin se vie koko ihmisen harhaan.
Siis Raamatun totuuskin että ihminen pelastuu vain Jeesuksen sovitustyön kautta on totta.
Tuo tajunnan laajuus ei oikein sovi tähän.
Totuus on aina totuus, eikä se siitä laajene ottamalla mukaan valhetta....
se vasta hömpää on jos ei usko Jumalan olevan olemassa. Uskoo siis Jumalan olemattomuuteen vaikka ei pysty sitä todistamaan. Se on uskontoa se. Itse tiedän miten rukoukset toimii jne sairaita paranee ja Jumala johdattaa, kokemuksesta.
Vai käytän minä aineita? Sinähän uskovaisena varmaan tiedät kaikista kaiken, että sinulla on oikeus ihmisiä haukkua.
Pidä sinä vain huoli omasta uskostasi, vai pelottaako että Jeesus-satusi ei kannakaan tarpeeksi pitkälle sinua, kun kerran maailmasta löytyy rutosti toisinkin uskovia...
Onneksi on parempiakin uskovia kuin sinä.
Vaikken uskokaan ufoihin siinä mielessä että odottaisin niiltä mitään pelastusta, teen kyllä kaikkeni tämän rakkaan pallomme puolesta. Varsinkaan en tule lisääntymään, niin että minun kauttani tänne ei tule yhtä autettavaa lisää. Toisin kuin eräiden kanien tavoin lisääntyvien lahkolaisten kautta.
Henk.koht. minun on vaikea pitää ihmistä NIIN luovana mieleltään, että hän olisi keksinyt täysin omasta päästään monenlaiset merkillisyydet mitä ns. pyhistä kirjoituksista löytyy (lentäviä koneita, ydinaseiden kaltaisia aseita jne. > Mahabharata), tai välttämättä edes niitä juonikuvioita mitä erilaiset jumalpantheonit ovat pyörittäneet siellä sun täällä.
Mutta tietysti luonnonvoimat ovat jumalien alkuperänä myös, sillä ihmisellä näyttää olevan taipumus inhimillistää kaikki (tai elävöittää).
Olivat jumalat sitten mitä hyvänsä, toivoisin että ihmiset jaksaisivat kasvaa henkisesti aikuisiksi ja pyrkisivät itse tekemään jotain konkreettista elämässään, sensijaan että aina ja kaikessa ovat huutamassa milloin mitäkin jumalaa apuun kun itse on paskottu pesään... En ole itse mikään yli-ihminen todellakaan, mutta silti minua se iänikuinen lapsellinen ruikutus jotenkin tökkii vuodesta vuoteen. Ja helpoiten juuri kai kristinuskon suhteen, kun se täällä jonkin verran vaikuttaa ja siihen kuuluu sellainen omahyväinen määkynä millä aina selitellään musta valkoiseksi.
En tiedä olisinko itse aikas piru ämmäksi jos pääsisin uskontoa muokkaamaan - päätyisimmekö taas silmä silmästä -linjalle... Mutta jonkinlaista jämerää moraalia minä peräänkuulutan. Nythän on kaikki aivan päin helvettiä, kun on "oikein" puolustaa materialistia arvoja ja parturoida viimeinenkin metsä nurin, kun taas luontoa rakastavat ovat yhteiskunnan vihollisia nro 1. En syytä tästä välttämättä kristinuskoa, mutta se voisi tehdä muutakin kuin antaa ymmärtää että "me saadaan tehdä mitä me halutaan kun me ollaan oikeauskoisia". Ei usko pyhitä yhtään mitään!
Äh, välillä alkaa tuo laitosuskontojen mainosmiesten tekopyhyys niin pänniä. Näkyy tässäkin pötkössä useampaan kertaan että käämini käryää...
Jos mennään vähän toiseen asiaan, niin minusta pitää erottaa täysin toisistaan se miten olemme fyysisesti rakentuneet ja se mikä on meidän spirituaalinen tehtävämme tai päämäärämme. Monet kun alkavat heti "uskoa" (palvoen!) esim. ufoihin, jos hieman alkaa vaikuttaa siltä että vieraan älyn edustajat ovat osallistuneet geneettiseen muokkaamiseemme. Minusta sellainen "usko" on yhtä naurettava kuin uskoa omaan äitiinsä tai isäänsä maailmankaikkeuden tärkeimpänä olentona. Jos puhunkin välillä myös siitä että oletan fyysisen ulkoasumme muokanneiden olentojen jättäneen meille perinnöksi jotakin etevämpää tietämystä, niin en sittenkään lähtisi heitä palvomaan. En minä palvo niitä opettajiakaan jotka minua koulussa opettivat...
(Selventiköhän tämä yhtään aivoituksiani...)
Miten erotamme valheen totuudesta?
Ja onko se valhetta, jota sinä kutsut valheeksi?
Ja onko se totuutta, jota sinä kutsut totuudeksi?
Onneksi me kaikki löydämme sen uskon, johon voimme itse kukin uskoa ja se on mielestäni
tässä olennaisinta.
Tämä kysymys on taas niin laaja, että menisi ihmisikä sen selvittämiseen..
..että Jumala on niinkin suuri ja mahtava, ettei
"Hän" korvaansa lotkauta, vaikka me ihmiset emme uskoisikaan Hänen olemassaoloonsa. Jospa Häntä
pikemminkin hymyilyttää se, että me ihmiset kiistelemme täällä Hänen olemassaolonsa puolesta ja vastaan.
Niin..jos Jumalaa nyt voi Hän-termillä edes kutsua..
Jäin miettimään miksi kristin-uskovaisten leveily ärsyttää minua. Vastaus on se, että jos se teidän uskonne on niin suuri suksee, niin miksi sitten maailmassa on kaikki päin helvettiä, kun meillä on ollut 2000 v kristinuskoa (kuten väitetään)?
MORAALINEN ihminen pyrkii auttamaan maailmaa täysin uskonnostaan riippumatta.
Enkä oikein ymmärrä miten ihmiskuntaa on auttanut esim. kristinuskon kielteisyys ehkäisyä kohtaan. Onko pääasia että täällä on mahdollisimman paljon nälkäänäkeviä?
Mietityttää vaan...
Uskon kaiken mikä oikeaksi todistetaan. Mitään todistamatonta en usko.
Tuli noista muistakin tähän säikeeseen kirjotetuista ufojutuista mieleen muistuttaa, että ufot ovat tämän ajan messiasuskoa.
Aivan samalla tavalla kuin juutalaiset odottivat messiaan tulevan pelastamaan heidät roomalaisten vallasta (uskomus, jonka uhriksi oletettu Jesse joko sisäisesti ympäröivän kulttuurin luomuksena tai ulkoisesti muiden pakottamana joutui), aivan samalla tavalla nyt jotkut odottavat että ufot tulevat pelastamaan vallitsevalta epätoivolta, että ne ovat tälle ajalle se Armenian Masis-vuori joka tarujen mukaan pelasti oletetun Noankin Mustan meren vedenpaisumukselta ja jonka tapahtuman traumaattiset jälkiseuraukset ja selitysyritykset näemme esimerkiksi Lähi-Idän, mutta myös monissa muissa uskonnoissa.
(sinällään itse pidän kyllä todennäköisenä, että elämäksi mieltämäämme toimintaa on muuallakin kuin tällä planeetalla.)
Jeesus sanoi: "Jokainen joka tekee minun tahtoni tulee tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko omiani"
"Mutta kun Hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa" Joh. 16:13.
että kaikki on oikein, kaikki on hyvää ja kaikessa on totuus on niin yleinen huumeidenkäyttäjille, siksi toin sen esille. Sitäpaitsi en haukkunut sinua vaan kysyin että käytätkö aineita vai onko jokin aate sekoittanut pääsi? Tämä koska minä en kertakaikkiaan voi pitää noita ajatuksiasi totuutena, eikä ne ole koko yhteiskunnallekaan terveellisiä.
Itse tiedän, että Jeesus ei ole satu ja tiedän että jokainen joutuu viimeistään kuoleman jälkeen tunnustamaan Hänen herrautensa. Mutta pelastuksen takia Hänet on otettava vastaan jo täällä ajassa. Jeesus kantaa loppuun asti ja usko on vaan vahvistunut kokoajan kun kokemuksesta tietää että eri Raamatun kohdat pitävät paikkansa. Kun rukoilee niin sairaita parantuu, saa Jumalan johdatusta jne. Profetiat Israelin valtion ym asioiden osalta toteutuvat silmiemme alla. Raamatussa ennustetut harhaopit, saastaisuus ja epäusko lisääntyvät mutta samalla lisääntyy Jeesukseen uskovien joukko. Tapahtuu niinkuin Raamatussa on sanottu saastainen saastuu yhä enemmän ja pyhä pyhittyy yhä enemmän ja näin kasvaavat rinnakkain ja lopulta Jumala eroittaa nämä toisistaan.
Siitä olen samaa mieltä että onneksi on parempiakin uskovia kuin minä.
Ja sekös minua ärsyttää, että sensijaan että itkettäisiin Jeesuksen helmoissa, vingutaankin ufoille... Ei maar!
En tiedä miksi itse lapsukaisena innostuin tavattomasti von Dänikenin jutuista, ja sittemmin olen halukkaasti lukenut häntä pätevämpien ja luotettavampien tahojen KUITENKIN samankaltaisia ajatuksia siitä että täällä on jo vierailtu muilta planeetoilta. Voihan se tietysti puoleltani olla romantismiakin, se että tämä virallinen historiankirjoitus tympii ja hämmästyttää että Homo sapiens sapiens olisi pitkän olemassaolonsa aikana vasta viime vuosituhansina alkanut saada jotakin aikaiseksikin. Jos avaruusvierailut ovat täysin poissuljettavissa, niin sitten taas olen sitä mieltä että ihmiskunta on jo aiemmin kehittänyt korkeakulttuurin johon kuului teknistä vempainta monenmoista. Ehkäpä yksinkertaisesti INHOAN uskonnollisia selitysmalleja vanhoille taruille siinä määrin, että mieluummin minä näkisin kypäräpäisten patsaiden olevan nimenomaan lentäjien patsaita, eikä joitakin rituaalipellejollotuksia...
Näistä nykyajan ufoista en sitten olekaan niin järin kiinnostunut. Mielenkiintoni kohdistuu pitkälti menneisyyden tonkimiseen... Vai lienenkö jonkin sortin rasisti, kun median tyrkyttämät "harmaat" vain ärsyttävät minua. Ne jotka olivat todellakin meidän kaltaisiamme (olivat sitten omasta kulttuuristamme X tai avaruuden planeetalta Z) minua aina mietityttävät.
Pidän todellakin hyvin epätodennäköisenä että nykyinen sivistyksemme olisi ainoa näin pitkälle edennyt koko pallukkamme historian aikana.
No, intohimonsa kullakin!
Ei se että osaa nähdä maailmassa ja peräti "jumalassa" HYVÄÄ tarkoita sitä että on pehmittänyt aivonsa joillakin aineilla. (Minusta ajatuskin on loukkaava.)
Kaikki on oikein, kaikki on hyvää ja totuus löytyy kaikesta sillä perusteella että näen meidän kaikkien tulleen fyysiselle tasolle oppimaan ja kasvamaan. Nämä oppikokemukset voivat olla hyvinkin tuskallisia, ja on tietysti vaikea nähdä niissä mitään hyvää. Mutta kun fyysinen verho eli ruumis jää taakse ns. kuoleman jälkeen, mitään kipua ei enää ole (paitsi ehkä omantunnontuska, jos on tehnyt vääryyksiä). Tietysti kaikki se energia minkä on fyysisellä tasolla lähettänyt liikkeelle palaa takaisin, kun tänne seuraavan kerran tulee. Suomeksi sanottuna siis niin korjaa kuin kylvi. Tätä karman lakia tietysti jostain syystä ihmisten on hyvin vaikea hyväksyä. Kai se on pelottavaa että onkin itse vastuussa tekosistaan, ei jokin mömmö nimeltä saatana tms. (En siis usko todellakaan saatanaan, enkä lakkaa ihmettelemästä miten kristityt voivat sellaiseen olioon uskoa. Ovatko he lasten tasolla, että tarvitsevat ajatusta jostakin möröstä???)
Koska elämiä täällä on useita ja samoin on oppejakin, näkisin että ihmiset käyvät kyllä ne kaikki läpi. Sikäli on vaikea mennä sanomaan että joku ei saa uskoa siihen tai tuohon. HÄNEN ON SAATAVA USKOA juuri siihen mihin hän sillä hetkellä kykenee uskomaan. Vaikka sitten Jeesukseen.
Minä siis olen pakotettu hyväksymään sen että kaikilla on täysin OMA USKONSA, mutta kukaan kristin-uskovainen sitä ei hyväksy, ja siksi minulle "saa" huutaa sielunvihollisesta ja näemmä huumeidenkäytöstäkin. Välillä olen tähän touhuun kauhean väsynyt, ja mietin pitäisikö minun jättää koko foorumi.
Ja kuitenkin minulle tärkeintä koko maailmassa ja elämässä on HENKI (joka joillekin on Jumala), koska mitään muutahan ei edes todella ole sen ulkopuolella.
Mummielestä ollakseen korkeakulttuuri ei tarvitse todistaa sitä teknisin vimpaimin. Henkilökohtaisesti asia on mielestäni täysin päinvastoin; mitä enemmän teknisiä vimpaimia sitä suuremmaksi erillisyyden harha kasvaa. Historiantutkimus on juuri siksi harhaista, koska se perustuu konkreettisiin todisteisiin. Todellinen korkeakulttuuri elää harmoniassa ympäröivän olevaisuuden kanssa jättämättä siihen juuri mitään jälkiä, niinkuin madot ja ötiäiset.
Omissa silmissäni esimerkiksi mänty on mitä edistyksellisin olento; se ei aiheuta väkivaltaa kenellekään, tulee silti hyvin toimeen ja elää symbioosissa muiden elämänmuotojen kanssa tyytyen osaansa olevaisuuden vuorovaikutusverkostossa.
Ihmisellä on vielä paljon tavoiteltavaa saavuttaakseen männyn eettisen tason. Lähimmäs se pääsisi tyytymällä naurettavaan kehoonsa, pieniin ja hitaisiin aivoihinsa ja vetäytymällä takaisin saaliiksi sinne missä se ilman teknisiä vimpaimiaan tulee toimeen, hedelmiä, etanoita, matoja, muurahaisia, merilevää ja mitä kaikkea sitten se onnistuukaan saamaan omalla surkealla ruumillaan, vajavaisilla aisteillaan ja vähä-älyisyydellään kiinni.
Saan näppylöitä kun ihminen nostetaan surkuhupaisten ominaisuuksiensa puolesta muuta elämää korkeampaan asemaan; aivan samalla tavalla kuin juutalaiset ovat nostaneet itsensä valituksi kansaksi, natsit juutalaisten yläpuolelle, vaaleanpunaiset muunväristen yläpuolelle, mies naisen yläpuolelle, aikuinen nuoremman yläpuolelle, ihminen yleisesti ottaen nostaa itsensä valituksi lajiksi muiden elämänmuotojen yläpuolelle. Tämä kaikki on suurta itsekeskeistä harhaa ja sokeutta minun mielestäni.
Ihmisen perimässä ei ole mitään erikoista vaikkapa laakamadon perimään verrattuna. Jos elämän kulkuun on täällä puututtu, niin silloin kaikkeen elämään on puututtu.
Sinällään elämä on tullut tänne jo tunnettujenkin seikkojen perusteella maapallon ulkopuolelta; tähtien synnyttämää pölyähän täällä kaikki on mitä on sekä komeettojen tuomaa vettä, ja mitä kaikkea muuta niihin on sitten vuosimiljardien vaelluksen aikana tarttunutkaan.. tai laitettu mukaan :)
toimeen, _syömään_ hedelmiä, etanoita..
Olen hyvin kiinnostunut shamanismista, ja katson olevani panteisti > ihminen on osa luontoa. Mutta samaan aikaan olen myös kiinnostunut korkeakulttuureista, ehkäpä sen vuoksi että koen kuitenkin evoluution jatkuvan henkisenä evoluutiona. Se ei tietenkään välttämättä jatku sillä perusteella että lennähtäisimme tähtiin, mutta jotenkin minun on pakko yhtyä jonkun tiedemiehen ajatukseen (jonka taannon luin), että olisi surullista jos linkolalaisittain Maassa olisi jäljellä vain muutama kalastaja Päijänteen rannalla kun Maa aikanaan palaa tuhkaksi Auringon alkaessa laajentua. Ehkäpä minussakin vaikuttaa ELÄMÄN halu jatkua - tällä tavalla vain että haluaisin että ihmiskunta levittäytyy avaruuteen. Pelkkä olemassaolon staattinen säilyttäminen sinällään ei minulle tunnu riittävän.
En varmaan koskaan, tässä elämässä, tule näkemään sitä päivää että avaruutta alettaisiin asuttaa (en sano valloittaa, koska sana on typerä!) Silti sekin olisi järkevämpää kuin hassata tolkuttomia summia aseteollisuuteen ja ihmetellä minne kaikki ne ihmiset pitäisi tunkea, joilla kaikilla kuitenkin on aina jonkun tahon mielestä oikeus olla olemassa.
Sisäinenkin avaruus on toki vielä kunnollisen tutkimuksen ulottumattomissa. Ei tarvitse nähdä kuin yksi tietoinen (lucid) uni, niin voi ihmetellä mihin kaikkeen ihminen pystyykään. Se ei tarkoita että ihminen olisi kaikesta muusta erillinen ja varsinkaan että hän olisi korkeampi olento. Mutta jokaisen olennon on mielestäni pyrittävä toteuttamaan itseään täydellä teholla, ja kuka tietää mitä mahdollisuuksia LUONTO voisikaan toteuttaa ihmisen kautta, kunhan tämä lapsellinen tuhoamis-vaihe joskus muuttuisi muuksi.
Uskon että on olemassa tietoisuus, joka haluaa toteutua aina vain laajemmin, syvemmin ja rikkaammin. Ihminen on yksi tämän tietoisuuden säie.
Luot tavallaan uudelleen Nooan arkkimyyttiä nyt vain laajemmassa merkityksessä. Nooan tilalla on ihmislaji, Vedenpaisumuksen tilalla on Auringonpaisumus, arkin tilalla on ihmisen tekemä avaruusalus ja Masis-vuoren tilalla on jokin elinkelpoinen planeetta (ellei sitten tuo avaruusalus kelpaa sellaiseksi).
Korostan vielä, että ne mitkä historiantutkijat mieltävät korkeakulttuureiksi, ovat vain kulttuureja jotka ovat jättäneet nykyisyyteen näkyviä konkreettisia jälkiä. Historiantutkijat eivät tiedä mitään sellaisista todellisista korkeakulttuureista, jotka ovat eläneet harmoniassa muun olevaisuuden kanssa jättämättä juuri mitään jälkiä siihen. Mielestäni on epäoikeudenmukaista kutsua vain jälkiä jättäneitä kulttuureja korkeakulttuureiksi. Ties miten täydellisesti jälkiä jättämättömät kulttuurit, esimerkiksi kulttuurittomat kulttuurit, ovat hahmottaneet todellisuuden ja siihen kuuluvien ihmisten osan siinä. Ne joita historiantutkijat nimittävät korkeakulttuureiksi, ovat tuomittuja tuhoutumaan niin että niistä jää jäljelle vain rauniokasoja ja elinkelvottomaksi kaluttu autiomaa. Tämänhän historia osoittaa sangen selkeästi.
Shamaaniudesta, siis shamaanina olemisesta ja siihen liittyvistä mielen abstraktioavaruuden tutkintamenetelmistä kannattaa olla mielestäni enemmän kiinnostunut kuin shamanismista, jos uskaltaa ottaa yhteyttä siihen minkä uskonnot ovat ihmiseltä kieltäneet: omaan itseensä (ei sovellu heikkohermoisille). Niitä menetelmiä ei turhaan kirkkoisät kieltäneet pyhiä rumpuja polttaessaan ja näkemään oppineita noitia heimojumalallisessa oikeamielisyydessään murhatessaan; he olisivat menettäneet ahnaana tavoittelemansa vallan ja omaisuuden, ja heidän pakanalliset opinkappaleensa ja valtava hierarkkinen organisaationsa olisivat romahtaneet kuin hutera korttitalo, jos eivät olisi niin tehneet. Tietoiset unet ovat samaa perhettä noiden menetelmien kanssa, kuin myös hiljentymiset, pysähtymiset ja jopa joissakin nykyisissä uskonnoissa tyypilliset rukoilemiset (tosin tämä on heikko menetelmä, koska mielen syvällistä hiljaisuutta sotketaan pakanallisin mustan magian mongerruksin).
Potkaisen tällä tuon aiemman viestini pysyvästi näkyviin, nyt se näkyy vaan satunnaisesti. Jos onnistuu..
Varo puheitasi, sillä vastoin tahtoaan palvomasi oletettu henkilö voideltiin opiaattipitoisella öljyllä myös ristillä kärsiessään. Tuomitset siis vastoin tahtoaan palvomasi henkilön kun tuomitset huumeiden käyttäjät.
Sitä paitsi kristinuskovaisuuden kirkkopohjainen suosio perustuu vieläkin paljolti papiston jakamalle jokaviikkoiselle ajattelutoiminnot lamauttavalle huumeannokselle, joka lisäksi aiheuttaa heroiinia voimakkaamman riippuvuuden (ja siten kirkon suosion jatkumisen). Lisäksi jopa tuhottujen sademetsien paikalla kasvatettuja samoin voimakasta riippuvuutta aiheuttavia stimulantteja käytetään kristinuskovaisten tilaisuuksissa runsain mitoin.
Totta kai tarinat yms. ovat yhteisiä, sillä osa on periytynyt Nooan arkissa olleiden kautta eteenpäin.
Juutalaiset saivat valittuna kansana tarkimman ilmoituksen, muutkin olivat tietoisia suuresta, tuntemattomasta Jumalasta.
Kumminkin valtaosa taisi pakanakansoista palvoa tuota käärmettä..
Noan arkki on pelkkää satua. Intiassa on ollut kukoistava kulttuuri jo tuhansia vuosia. Mikäli arkkisatu olisi totta, Intiassa kulttuuri olisi kuollut noin 4000 vuotta sitten ja jäljellä olisi nähtävissä kulttuurimuistomerkkejä vain tuota uudemmalta ajalta. Sama asia pätee muissakin paikoissa, mm. Egyptissä. Egyptissä on katkeamaton kulttuuri ja historiankirjoitus jo ajalta ennen uskomaasi vedenpaisumusta.
Jos tuo satu olisi totta, niin Australiassa ei asuisi aboriginaaleja, vaan abot olisivat kuolleet vedenpaisumuksessa. Tiede on todistanut abojen asuneen Australiassa ilman katkoksia yli 30 000 vuotta. Muuten, jos abo-pariskunta olisi ollut arkissa, niin se olisi ilmeisesti ollut eläinosastossa?
sinä kenties oletat että minä puhun nytten puoliksi kreationistina, ja puoliksi evolutionistina.
Jälkimmäisen koulukunnan aikojen mittausmenetelmät joiden mukaan maailma on mm.maakerroksien takia miljoonia vuosia vanha, on jo omassa ristiriitaisuudessaan vedenpaisumksen puolella.
(Fossiilit lävistävät ko. kerrostumia.)
Vedenpaisumus& yms. tarinat ovat tunnettuja yli 100 kulttuurissa.
Aborginaaleista aina amerikan alkuperäisväestöön on raamatusta tuttuja myytejä ja tarinoita tiedossaan.
Miten Juutalaiset olisivat kuulleet ne vasta tuhansia vuosia myöhemmin. KAtselleet satelliittikanavia? :D
Tämä paradoksihan on sinulle selvää, koska muutamat sedät ovat sitä mieltä että sattuma on jumala. Niin täytyy niiden olla oikeassa, eikä siihen omaa järkeä paljon tarvita tuomariksi.
(näiden "tiedemiesten" näkemystä sinäkin tunnut seuraavaan, odinin tippuessa siitä kelkasta?)
Ymmärrätkö sinä näyttäväsi toteen rajatonta tyhmyyttä noilla verbaalisilla sammakoillasi?
ei ollut mitään järkeä.
Muuten, kertoisit nyt, että olivatko abot siellä arkissa eläinosastossa?
Mutta, kertoisit nyt, että olivatko abot mielestäsi arkissa eläinosastossa?
yli ½ h aikaisemmin laitettu viestikin suostuu ilmestymään näkyväksi kun laittaa uuden viestin.
"Mutta, kertoisit nyt, että olivatko abot mielestäsi arkissa eläinosastossa?"
Päivän rotuhygieeninen kommentti/ vitsi?
Otsikon ollessa jälleen huvittavaa Shakespearointia.
et vastaa. No, et tietenkään osaakaan, mutta kysymys oli hyvä ja osoitti arkkisadun mielettömyyden. On fakta, että aboja on ollut jo ennen oletettua vedenpaisumusta. Kuitenkin, jos haluttaisiin uskoa vedenpaisumussatuun, meidän pitäisi uskoa että arkissa oli vähintään kaksi aboa. Koska Raamattu ei kerro aboista mitään, niin abojen oli pakko olla eläinosastossa.
että minä nimeomaan vastaan, toisin kuin sinä?
Vai haluatko että näytän miten moneen sinä olet jättänyt vastaamatta, sillä ei ole tietotaito riittänyt?
Aborginaalienkin kulttuuri muistaakseni tuki vedenpaisumusta.
Arkissa olivat ihmiskunnan juurirodut.
JOs esim. raamattu ei maininnut olleen haukia, se ei tarkoita ettäkö se kieltäisi niiden olemassaolon.
Sinä olet siis irratinaalismielinen paska?
Australiassa oli aboja 30 000 v. sitten. Niitä oli myös 10 000 v. sitten. Niitä oli 5000 v. sitten ja niitä on edelleen.
Jos olisi ollut vedenpaisumus, niin aboja ei enää olisi Australiassa. Jos taas abot olisivat kehittyneet niistä kahdeksasta ihmisestä joista Raamattu puhuu, niin aboja ei olisi ollut Australiassa yli 10 000 v. sitten.
Tyypilliseen hihhulitapaasi haukut paskaksi vaikka puhun vain ja ainoastaan tosiasiaa.
sinä paska vai etkö sinä ole paska?
Ideana on se että Aboja ei ollut, kuten ei muutakaan ennen ajanlaskun alkua.
Sinänsä turha asia kiistellä, sillä meillä on eri ajanlaskutkin.
Eikä sinun ajanlaskusi ole kiistämätöntä faktaa.
Minun puolellani taas on väkevä anti-teesi, jonka mukaan Abotkin tukevat tuota teoriaa vedenpaisumuksesta. (tai tarkemmin sanoen teesi, sillä minä uskon Jumalan luoneen kaiken, joten oppositiolla on anti-teesi.)
koeta nyt ymmärtää että maailmassa on ollut kellon mukaan elämää jo ennen ajanlaskumme alkua ja jos verrataan maapallon ikää kaksitoista tuntiseksi niin aivan viime minuuteilla ilmestyi se ensimmäinen homo sapiens, maailmaamme ja siitäkin on kulunut miljoonia vuosia sitten??
Kun kello tulee tasan 12 niin ilmeisesti ihminen on kyvytön synnyttämään uutta ihmiselämää. Syyt ovat monet, kuten ydinsodat, jääkaudet ja ym. vitsaukset kuin pelkästään heinäsirkat jotka tulevat syomään kaiken vihreän maailmasta! Meret ovat niin saastuneita, että niissäkään ei ole mitään elämää enää! Ihmiskunta hukkuu paskaansa!
koeta nyt ymmärtää että maailmassa on ollut kellon mukaan elämää jo ennen ajanlaskumme alkua ja jos verrataan maapallon ikää kaksitoista tuntiseksi niin aivan viime minuuteilla ilmestyi se ensimmäinen homo sapiens, maailmaamme ja siitäkin on kulunut miljoonia vuosia sitten??
Kun kello tulee tasan 12 niin ilmeisesti ihminen on kyvytön synnyttämään uutta ihmiselämää. Syyt ovat monet, kuten ydinsodat, jääkaudet ja ym. vitsaukset kuin pelkästään heinäsirkat jotka tulevat syomään kaiken vihreän maailmasta! Meret ovat niin saastuneita, että niissäkään ei ole mitään elämää enää! Ihmiskunta hukkuu paskaansa!
Raamattuni kanssa rakentavaan ja dynaamiseen suhteeseen.
Tuo termodynaaminen totuus mitä sanoit, on raamatunkin mukainen, maailma kilkuttaa kohti hautaansa.
Länsi sai paljon, mutta death of the west on tosiasia kun on payback time.