Diego de Landa

1566 luvulla tutkimusmatkailija Diago de Landan kirjoittamia muistiinpanoja Amerikan mantereella olostaan. Yakatanin Maya intiaanien traditioista.

Hän kertoo mm. kasteesta= uudestisyntyminen, puhdistus, synneistä puhdistuminen, joka oli erittäin tärkeä traditio lapsille 3-12 v.

Myös 1720-1778 Mariano Veytia Espanijalainen kirjoitti muistiin Meksikolaisilta kuulemiaan tarinoita entisistä sen maan asukkaista ja heidän tavoistaan, kertomuksia, jotka olivat saman laisia. Joissakin paikoissa jopa käyttettiin upotuskastetta. Quetzalcohuatl oli sen heille opettanut.

Landan kirjassa kerrotaan saaresta Yakatanin lähellä jolla asuu villisikoja, apinoita, jäniksiä ja kauriita joita ei muuten ole Yakatanilla.

Hunajaa käytettiin moneen asiaan. Landa näki ku8inka ihmiset kirjoittivat joillakin merkeillä ja heillä oli paljon kirjoja joissa oli näitä merkkejä... he polttivat ne kaikki paholaisen kirjoituksina, sillä eiväthän Intiaanit osanneet lukea ja kirjoittaa.

Kirja käännettiin Englanniksi 1978.

http://www.jefflindsay.com/bme23.shtml
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...tuosta Landasta. Hän oli roomalaiskatollisen kirkon piispa, joka toimi piispana tuolla mayojen alueella. Koska Mayat edelleen toimittivat vanhoja seremonioitaan, vaikka Landa oli pakkokäännyttänyt heidät kristinuskoon, Landa aloitti inkvisition. Valtavat määrät mayojen taidetta, kirjallisuutta ja jumalankuvia tuhottiin ja lisäksi tuomittiin valtavasti porukkaa kuolemaan. Kuolemantuomio toteutettiin erityisen julmalla tavalla. Landa teki myös eräänlaisen kaavan siitä, miten mayojen kirjoitusmerkit voidaan kääntää espanjaksi. Myöhemmin on todettu, että tuossa kaavassa ei ollut päätä eikä häntää. Landa joutui myöhemin vastuuseen tuon julman inkvisition aloittamisesta.

...tuntuu vähän oudolta, jos Lando olisi kertonut mayojen harrastavan juutalaista / kristillistä perinnettä, jos hän kerran perusti inkvisition kitkemään heistä vanhan epäjumalan palvelemisen ja ihmisuhrien käytön. En ole silti Landan kirjaa lukenut, joten voin olla väärässäkin.

Äänestä
  • enklantia niin tuossa linkissäkin oli niistä kastejutuista. Kummalta tuntuu joo, mutta nähtävästi Mayojen prototyyppiin ei hänen mielestään kuulunut kristillisiä tapoja vaikka ne meistä siltä näyttivätkin. Eiväthän he mitenkään voineet hänen mielestään tietää mitään kristinuskosta, joten ne täytyi olla pakanallisia tapoja!

    Näin se on, ollaan sokeita kuin myyrät samankaltaisuuksien suhteen jos on päätttänyt että toiset ovat väärässä eivätkä tiedä mitään. Johan se näkyy tälläkin palstalla. Jo seuraava keskustelu on mitä parhain esimerkki siitä.

    Äänestä

Mikä on Yakatan? Tarkoittanet niemimaata, joka on suomeksi Jukatan, Englanniksi Yukatan?

Äänestä
  • tarkoitin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yakatinilla kirjoitti:

1566 luvulla tutkimusmatkailija Diago de Landan kirjoittamia muistiinpanoja Amerikan mantereella olostaan. Yakatanin Maya intiaanien traditioista.

Hän kertoo mm. kasteesta= uudestisyntyminen, puhdistus, synneistä puhdistuminen, joka oli erittäin tärkeä traditio lapsille 3-12 v.

Myös 1720-1778 Mariano Veytia Espanijalainen kirjoitti muistiin Meksikolaisilta kuulemiaan tarinoita entisistä sen maan asukkaista ja heidän tavoistaan, kertomuksia, jotka olivat saman laisia. Joissakin paikoissa jopa käyttettiin upotuskastetta. Quetzalcohuatl oli sen heille opettanut.

Landan kirjassa kerrotaan saaresta Yakatanin lähellä jolla asuu villisikoja, apinoita, jäniksiä ja kauriita joita ei muuten ole Yakatanilla.

Hunajaa käytettiin moneen asiaan. Landa näki ku8inka ihmiset kirjoittivat joillakin merkeillä ja heillä oli paljon kirjoja joissa oli näitä merkkejä... he polttivat ne kaikki paholaisen kirjoituksina, sillä eiväthän Intiaanit osanneet lukea ja kirjoittaa.

Kirja käännettiin Englanniksi 1978.

http://www.jefflindsay.com/bme23.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu