Helluntalaiset pitävät itseään niin hyvinä, että heilä on vara pilkata ja arvostella muihin kirkkokuntiin kuuluvia. Ilmeisesti kunnon helluntalaisen on oltava tyhmä, tietämätön, kuulemiaan mantroja(Jesse pelastaa) ilman sen suurempaa ymmärrystä toistava ääliö. Jotta näin parin henkilön perusteella...
Kunnon helluntalainen
kyllästynyt
8305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuosta, ikävä kyllä. Helluntailaisissa on omituinen piirre pilkata muita kristittyjä ja epäillä että he eivät ole uudestisyntyneitä. Etenkin luterilaisia, mutta muitakin. Tämä ei toki päde kaikkiin, mutta valitettavasti aika moniin. Ja tuo koulutuksen halveksiminen on kanssa outoa, eihän koulutus ketään pahenna jos ei parannakaan, eikä tieto uskoa mihinkään poista. Voi joskus vähentää kaikkein mustavalkoisimpia luuloja ihmisistä ja maailmasta, ja siksi kait sitä vastustetaankin, koetaan uhkaksi. Mutta paljon on toki hyvääkin.
pelastuksesta on jo väärä, niin miten käy sitten koko rakennuksen?
-on oppi Raamatullinen helluntaisrk:ssa ja muissakin vapaissa, suunnissa, samoin oppi seurakunnasta ja sen asioista,uskovien upotuskasteesta,Pyhästä Hengestä,Ehtoollisesta jne..
-mutta kai kaikissa, vikansa on..
mm. seuraavan laista potaskaa kuten tänä aamuna Radio Deissä.
Suomessa on maailman kolmanneksi suuri luterilainen seurakunta.Siihen kuuluu yli 4 miljoonaa jäsentä!!!!!!!!!!!!!
Kysymys 1. Onko kysymyksessä Uudentestamentin mukainen srk?
Kysymys 2. Jos on- tai jos ei ole, perustele?
on näytteleminen. Lahkon ulkopuolisille pitää yrittää tehdä selväksi oma status Jumalan valittuina, joilla on oikeus Jumalan täydellä valtuutuksella esittää mielipiteitä ja tuomioita. On annettava ymmärtää Jumalan tahdon olevan, että nimen omaan helluntailaiset saavat määritellä syntikäsitteen ja synneistä langetettavat tuomiot. Tuomioista yleisin, maallisen epäonnen ja ennenaikaisen kuoleman lisäksi, on iänkaikkinen kidutustuomio Helvetissä.
Mikäli helluntailainen ei saa suggeroitua itseään tilaan, jossa nk. kielilläpuhuminen (glossolalia) syntyy "luonnostaan", täytyy sitä yrittää esittää toisille jäsenille, koska kielilläpuhuminen on yksi tärkeimmistä todisteista "uudestisyntymisestä", joka taas on edellytyksenä lahkon sisäpiiriin pääsylle. Saarnamiesten edessä kaatuilu ja "Kiitos Jeesus"-tyyppiset huudahtukset kuuluvat kokousten kulkuun ja nostattavat yhteishenkeä.
Ahneus maalliseen omaisuuteen on monille helluntailaisille ominaista. Yksi selittävä tekijä saattaa olla se, että helluntailainen kokee Jumalan haluavan siunata häntä tavallista paremmalla elintasolla. Jumalan toimintaa täytyy sitten itse yrittää edesauttaa haalimalla tarvittaessa häikäilemättömästikin rahaa ja mammonaa.
Näyttää siltä, että joko olet ollut tekemisissä vain määrätynlaisten helluntailaisten kanssa tai että olet ymmärtänyt asiat väärin. Mahdollisuus tahalliseen vääristelyynkin on, mutta tuntematta taustojasi en tahdo siihen uskoa.
Muutamiin väittämiisi "vastamyrkkyä":
Oleellisinta helluntailaisuudessa on evankeliumin saattaminen kaikkien ihmisten kuultavaksi. Evankeliumi on ilosanoma Kristuksesta ja Hänen voitostaan ja sitä kautta koituneesta pelastuksesta synnin ja perkeleen vallasta. Tämä pelastus kuuluu kaikille ihmisille.
Jumala on määritellyt syntikäsitteen itse. Se ei ole yhdenkään ihmisen, uskonnollisen yhteisön tai muun tahon määriteltävissä. Hänellä ainoalla on myös tuomiovalta. Kristuksen tuomio on vapauttava. Hän ei tullut tuomitsemaan maaailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi. Kaikki ovat valittuja. Se on jokaisen status Jumalan silmissä ja ilmenee Raamatun tekstistä:
Room.3:23-26
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen
kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen."
Kielilläpuhumista ei tietääkseni pidetä merkkinä uudestisyntymisestä eikä se suo etuoikeuksia. Luulen, että kielilläpuhuvat helluntailaiset puhuvat mieluummin yksityisissä rukoushetkissään kuin julkisesti, mikä sekään ei ole sinänsä kiellettyä. Parempi kuitenkin Raamatunkin mukaan olla vaiti (puhua sydämessään), ellei paikalla ole selittäjää, jonka kautta sanat tulevat ymmärretyiksi.
Kaatuilu ei kuulu helluntailaisuuteen. Sitä voi ilmetä joissakin tilanteissa ihmisten suggestiivisen herkkyyden vuoksi. Yksilöiden reaktiot erilaisiin ärsykkeisiin kun ovat monenkirjavat.
"Kiitos Jeesus" -tyyppiset lausahdukset eivät kuulu varsinaisesti kokousten kulkuun, mutta mikä estää sanomasta niin, jos sydämessään kokee kiitollisuutta. Hyvä on kiittää Herraa.
Monet maalliset tapahtumat sisältävät paljon enemmän ja huomattavasti kiihkoisampaa älämölöä. Olet varmaan kuullut ja nähnyt urheilukilpailujen, erilaisten musiikkitapahtumien, festareiden ym. synnyttämää huutoa, meteliä ja melskettä.
Mitä vikaa yhteishengen kohottamisessa on?
Ahneus on todella paha piirre ja sitä pitäisi pyrkiä välttämään ja pääsemään siitä eroon. Sanoisin, että se voi olla todellinen jaakobinpaini monen uskovankin kohdalla, mutta mikään erityinen helluntailainen ominaisuus sekään ei ole. Helluntailaisten joukko näyttäisi olevan melko heterogeeninen, tasainen otanta koko kansasta, vaikka Raamattu uskovista sanookin, että
"ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä." 1.Kor.26-29
Jumalan edessä olemme siis kaikki samalla viivalla. Hän ei katso henkilöön eikä tuomitse silmän näöltä eikä korvan kuulolta. Meillä ihmisillä siihen on taipumusta maailmankatsomuksestamme riippumatta.
Eihän tuossa kirjoituksessasi ollut helluntalaisuuteen mitään yhteyttä.
Onko inulla noin harhainen käsitys lukemastasi, vai onko jokin vainoharhaisuus sekoittamassa loppujakin.
Oli niin ylös-alainen kirjoitus, kun vain voi luonottomuudelta odottaa, eikä tuota kantsi oikoa, ku näkyy heittävän vielä noinkin pahasti.
Armoa tarjotaan, armon tarvitsijoille ja kaikkien tulisi tietää, että ovat armon kerjäläisiä.
Rakkaus taas vetää ihmistä Jumalan luo ja Jumala itse on rakkaus.
Yhdyn täysin kirjoitukseesi. Annoit siinä kattavan ja oikeamielisen vastauksen työmiehelle.
Kielillä puhumisesta, oma kokemukseni on kuitenkin se, että yksinäisessä rukoushetkessäni on hoitavaa puhua kielillä silloin kun ne spontaanisti tulevat. Emme me ihmiset ole pelkästää rajoittuneen älyllisiä olentoja, vaan älykkyyteen sisältyy henki, sielu ja ruumis. Tunneäly. Vaikka ei sanoja ymmärrä itsekään, henki selvästi riemuitsee, itkee, suree, jopa taistelee rukouksessa, rukousaiheesta riippuen. Yleensä toisessa järjestyksessä. Eli päällimmäiseksi jää suuri ilo Taivaan Isän huolenpidosta. Tätä on varmasti vaikea ulkopuolisen ymmärtää. En ole kuitenkaan siitä harmissani, sillä rukous on Jumalan ja yksilöihmisen välinen juttu, salattu puutarha, jonne toivon mahdollisimman monen löytävän tiensä.