tiedoksi päivämiehelle ja srk:lle

Tiedoitus päivämiehen väsääjille sekä taustayhteisölle:
Sananvapauden rajoittaminen ja tiedon saannon estäminen on vaarallisen lahkon tunnusmerkkejä.

Mutta onneksi meillä on vapaat kristilliset mediat kuten esim SANA, sekä varsinkin tämä palsta.

HYVIÄ ESIMERKKEJÄ
Mitä et koskaan tule lukemaan päivämiehestä:

-nuoret vl-teologit haastoivat srk:n anteeksipyyntöihin jo vuonna 2000 koskien julmia hoitokokousaikoja.

-SRK:n vuosikokouksessa 2006 esitettiin johtokuntaan uutta jäsentä ohi eliitin etukäteissuunnitelmien. Tästähän nousi kokouksessa äläkkä jonka hillitsimiseksi esitys jouduttiin lopulta vetämään väkisin pois.
7118658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Onko srk:n tai sen julkaiseman lehden tehtävä tukea ja yhdistää, vai lietsoa eripuraa ja hajoittaa?

Sananvapautta ei kukaan ole rajoittamassa tai tiedonsaantoa estämässä.

Äänestä
  • TOTUUDESSA!

    Sillä vain totuudessa rakkaus on kestävällä pohjalla. Nyt mennään VALHEEN VARJOSSA!

    ESIMERKKI
    SRK:n ja päivämiehen pimittelevä linja esim vuosikokousuutisoinnissa lietsoo eripuraa ja hajoittaa jumalanvaltakuntaa, koska kentällä KYLLÄ TIEDETÄÄN mitä eliitti siellä suhmuroi.

    Hymistelevä eihäntässämitään DEMOKRAATTISEN kentän tahdon pimittävä uutisointi on VALHEELLISTA eikä valhe koskaan rakenna jumalanvaltakuntaa.

    Äänestä

  • jumalanlapsia kirjoitti:

    TOTUUDESSA!

    Nähtävästi ehdokkaasi ei mennyt läpi, etkä voi sitä sulattaa.

    Äänestä

  • Pitkävihainenko? kirjoitti:

    Nähtävästi ehdokkaasi ei mennyt läpi, etkä voi sitä sulattaa.

    Päivämies uutisoisi vaikkapa muistlehdistäleikaten nuorten teologien esiinmarssin hoitokokousasiassa SANA lehdessä

    Johdon pitäisi asiain tultua siionissa oikeassa valossa laajaan tietoisuuteen mennä itseensä, varsinkin niiden naamojen, jotka hoitokokouksissa itsensä ryvettivät.

    Seuraavassa numerossa olisi johdon kommentit asiaan liittyen

    Asiasta keskusteltaisiin myös kentällä, puolin ja toisin

    Pyhä Henki antaisi siionille avoimuuden ja keskustelujen tuloksena yhteisen näkemyksen asiassa, johon johdon pitäisi sitoutua

    Nythän ei käy näin, vaan (hoitokokouksissa itse ryvettynyt) johto itse keskenään suhmuroi "oikean" suhtautumisen asiaan ja päivämies laulaa samaa virttä väärää.

    Avoimuus puuttuu. On vain johdon itsensä lanseeraama totuus jota pm toitottaa.

    Äänestä

  • "Onko srk:n tai sen julkaiseman lehden tehtävä tukea ja yhdistää, vai lietsoa eripuraa ja hajoittaa?"

    Mielestäni lehden tarkoitus on kertoa asiat niinkuin ne on eikä niin että jutuista karsitaan kaikki ne kohdat jotka vähänkin ovat sellaisia että niistä voisi saada vähänkin negatiivisen kuvan.

    "Sananvapautta ei kukaan ole rajoittamassa tai tiedonsaantoa estämässä."

    Sananvapauden rajottamistahan se ei ole jos jätetää jotain kertomatta. Tässä vain on se että kun joku muu lehti käsittelee jotain (ei nyt välttämättä tätä) asiaa niin jos juttu ei kaikilta osiltaan ole myönteinen se tulkitaan väärin kirjoitetuksi. Eli kirjoittaja ei ole ymmärtänyt asiaa oikein jos tälläinen negatiivis sävytteinen kommetti on lehteen päässy.

    Enkä näe mitään muuta syytä tähän kuin sen että tällä yritetään kaikki vähänkin negatiivinen kirjoittelu mitätöimään -> ja kun näin ei käy vapaassa lehdistössä ne kirjoittaa mitä haluavat -> yritetään kuitata vapaa lehdistö sillä että ne ei ymmärrä.

    SRK julkaisujen pitäisi pyrkiä ennakkoluulottomasti puolueettomaan uutisointiin onpa kyse mistä tahansa ja se on ainoa millä se voi saada uskottavuutta omille lehdilleen.

    Äänestä

  • samanlainen.... kirjoitti:

    Päivämies uutisoisi vaikkapa muistlehdistäleikaten nuorten teologien esiinmarssin hoitokokousasiassa SANA lehdessä

    Johdon pitäisi asiain tultua siionissa oikeassa valossa laajaan tietoisuuteen mennä itseensä, varsinkin niiden naamojen, jotka hoitokokouksissa itsensä ryvettivät.

    Seuraavassa numerossa olisi johdon kommentit asiaan liittyen

    Asiasta keskusteltaisiin myös kentällä, puolin ja toisin

    Pyhä Henki antaisi siionille avoimuuden ja keskustelujen tuloksena yhteisen näkemyksen asiassa, johon johdon pitäisi sitoutua

    Nythän ei käy näin, vaan (hoitokokouksissa itse ryvettynyt) johto itse keskenään suhmuroi "oikean" suhtautumisen asiaan ja päivämies laulaa samaa virttä väärää.

    Avoimuus puuttuu. On vain johdon itsensä lanseeraama totuus jota pm toitottaa.

    Minkä Poikamiehen numerossa oli se juttu. Tahtoo lukea.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    "Onko srk:n tai sen julkaiseman lehden tehtävä tukea ja yhdistää, vai lietsoa eripuraa ja hajoittaa?"

    Mielestäni lehden tarkoitus on kertoa asiat niinkuin ne on eikä niin että jutuista karsitaan kaikki ne kohdat jotka vähänkin ovat sellaisia että niistä voisi saada vähänkin negatiivisen kuvan.

    "Sananvapautta ei kukaan ole rajoittamassa tai tiedonsaantoa estämässä."

    Sananvapauden rajottamistahan se ei ole jos jätetää jotain kertomatta. Tässä vain on se että kun joku muu lehti käsittelee jotain (ei nyt välttämättä tätä) asiaa niin jos juttu ei kaikilta osiltaan ole myönteinen se tulkitaan väärin kirjoitetuksi. Eli kirjoittaja ei ole ymmärtänyt asiaa oikein jos tälläinen negatiivis sävytteinen kommetti on lehteen päässy.

    Enkä näe mitään muuta syytä tähän kuin sen että tällä yritetään kaikki vähänkin negatiivinen kirjoittelu mitätöimään -> ja kun näin ei käy vapaassa lehdistössä ne kirjoittaa mitä haluavat -> yritetään kuitata vapaa lehdistö sillä että ne ei ymmärrä.

    SRK julkaisujen pitäisi pyrkiä ennakkoluulottomasti puolueettomaan uutisointiin onpa kyse mistä tahansa ja se on ainoa millä se voi saada uskottavuutta omille lehdilleen.

    Lehden tehtävä on kertoa esimerkiksi kokouksen todellinen kulku, ei sitä miten se olisi käsikirjoituksen mukaan pitänyt mennä. Siis myös negatiiviseksi koettuine välikohtauksineen. Vain siten lehti voi olla todellisen tiedonvälittäjä. Mielestäni ei ole eripuran lietsomista, jos asioista annetaan totuudellinen kuva eikä mitään kiiltokuvafantasioita. Asia kääntyy ennemminkin pitemmän päälle itseään vastaan. Elämä ilman epäkohtia ei ole todellista elämää.

    Äänestä

  • Rebekka kirjoitti:

    juuri näin!

    Nykyinen kiiltokuvajournalismi palvelee vain korruptoituneen suhumroivan johdon päämääriä.

    Tuttua oksennuksen arvoista touhua suoraan neuvostoliitosta.

    Totuus vai harha, niinpä niin....harhan haistaa päivämiehestä itsestään, jos on yhtään preillä tapahtumain kulusta:

    Tämä vuosikokous"uutisointi" oli siitä erittäin hyvä ja oksettava esimerkkki. Sieltä oli saksittu pois jopa koko epsiodin olemassaolokin, mikä sentään kokouspöytäkirjoissa ihan asialliseen sävyyn todettiin (´haluttiin vuosikokokusedustajaa siltä ja tältä seudulta mukaan mutta jäätiin odottamaan tulevia vuosia...´)

    Päivämiehestä kaiken oli raksinut pois iso ruma karvainen sensuuri susi.

    Valtakunnassa kaikki hyvin!

    Äänestä

  • samanlainen.... kirjoitti:

    Päivämies uutisoisi vaikkapa muistlehdistäleikaten nuorten teologien esiinmarssin hoitokokousasiassa SANA lehdessä

    Johdon pitäisi asiain tultua siionissa oikeassa valossa laajaan tietoisuuteen mennä itseensä, varsinkin niiden naamojen, jotka hoitokokouksissa itsensä ryvettivät.

    Seuraavassa numerossa olisi johdon kommentit asiaan liittyen

    Asiasta keskusteltaisiin myös kentällä, puolin ja toisin

    Pyhä Henki antaisi siionille avoimuuden ja keskustelujen tuloksena yhteisen näkemyksen asiassa, johon johdon pitäisi sitoutua

    Nythän ei käy näin, vaan (hoitokokouksissa itse ryvettynyt) johto itse keskenään suhmuroi "oikean" suhtautumisen asiaan ja päivämies laulaa samaa virttä väärää.

    Avoimuus puuttuu. On vain johdon itsensä lanseeraama totuus jota pm toitottaa.

    Ikäänkuin hellareita pidettäisiin uskonveljinä.

    Äänestä

  • aloittaja.... kirjoitti:

    juuri näin!

    Nykyinen kiiltokuvajournalismi palvelee vain korruptoituneen suhumroivan johdon päämääriä.

    Tuttua oksennuksen arvoista touhua suoraan neuvostoliitosta.

    Totuus vai harha, niinpä niin....harhan haistaa päivämiehestä itsestään, jos on yhtään preillä tapahtumain kulusta:

    Tämä vuosikokous"uutisointi" oli siitä erittäin hyvä ja oksettava esimerkkki. Sieltä oli saksittu pois jopa koko epsiodin olemassaolokin, mikä sentään kokouspöytäkirjoissa ihan asialliseen sävyyn todettiin (´haluttiin vuosikokokusedustajaa siltä ja tältä seudulta mukaan mutta jäätiin odottamaan tulevia vuosia...´)

    Päivämiehestä kaiken oli raksinut pois iso ruma karvainen sensuuri susi.

    Valtakunnassa kaikki hyvin!

    Pitäisikö Päivämiehessä olla 1:1 ote kokouspöytäkirjasta? Eiköhän se pöytäkirjakin ole julkinen, voisin olettaa. Eli jokaisella on periaatteessa mahdollisuus tsekkaa kokouksen kulku sieltä.

    Äänestä

  • Naurumies kirjoitti:

    joo, kiiltokuvapravdan jutut lähinnä itkettävät

    jos naurun aihetta löydät, röhähdä vapaasti

    Äänestä

  • Naurumies kirjoitti:

    Pitäisikö Päivämiehessä olla 1:1 ote kokouspöytäkirjasta? Eiköhän se pöytäkirjakin ole julkinen, voisin olettaa. Eli jokaisella on periaatteessa mahdollisuus tsekkaa kokouksen kulku sieltä.

    BUAAHAHAHAA!

    Kokousjutun ei tarvitse olla kuin yksi yhteen kokouspöytäkirjasta. Pallo on sillä joka referaatin tekee, mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta. Miksi vähänkään negatiiviset tapahtumat jäävät juttuun kirjoittamatta? Sattumaako, tuskin. Harmi, sillä toisella tavalla toteututtuna juttu olisi paljon todellisempi ja realistisempi.

    Äänestä

  • kutsuttu vl.ksi tarkoitettu kertomaan sellaisia asioita joita ei oikeasti ole tapahtunut? Jos joku teistä on ollut puhujien ja srk.vanhinten kokouksessa, tarkoitus täällä omaa pesää liata valhepuheilla?

    Tuntuu että monen sydän on luopunut elävästä uskosta, ja mukana ollaan vain tavan vuoksi Tiedän tuon kokouksen kulun ja siihen ei liity mitään dramatiikkaa muualla kuin kertojan omassa päässä.

    Täällä liikkuu paljon susia lammasten vaatteissa, ja he eivät laumaa säästä.

    2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
    6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
    12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    Äänestä

  • jotka itseänne kirjoitti:

    kutsuttu vl.ksi tarkoitettu kertomaan sellaisia asioita joita ei oikeasti ole tapahtunut? Jos joku teistä on ollut puhujien ja srk.vanhinten kokouksessa, tarkoitus täällä omaa pesää liata valhepuheilla?

    Ylipäätään kysymys on siitä, että asioista annetaan liian ruusuinen kuva. Se on kaukana todellisesta elämästä ja tiedän monia, jotka eivät Päivämiestä enää tilaa koska kokevat juttujen toistavan itseään eikä niissä useinkaan ole todellista sisältöä. Et voi kiistää näiden ihmisten kokemuksia etteivät ne voi olla todellisia ja heidän aitoja kokemuksiaan.

    sorkit kuule väärää kokousta

    minä väitän että minun kirjoituksissani asuu totuus ja esim päivämiehen vuosikokousuutisoinnissa asui harha

    mitäs nyt?

    Äänestä

  • tuosta kokouksesta kirjoitti:

    ajattelevat seurapuheistakin, että ne "kokevat juttujen toistavan itseään eikä niissä useinkaan ole todellista sisältöä".

    Toisaalta, eihän Päivämiestä ole pakko tilata, jos tuntuu, ettei siitä ole mitään iloa.

    pää-äänenkannattaja? Näin olen ymmärtänyt.
    PM on ihan samassa asemessa kuin mikä tahansa puoluelehti poliittisessa elämässä ja sillä tavalla sitä pitää lukeakin. Objektiivinen kirjoittelu ei kai ole lehdellä pyrkimyksenäkään.

    Virallisen vl-kannan esilletuominen kai lienee lehden päätehtävä.

    Äänestä

  • Rebekka kirjoitti:

    Kokousjutun ei tarvitse olla kuin yksi yhteen kokouspöytäkirjasta. Pallo on sillä joka referaatin tekee, mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta. Miksi vähänkään negatiiviset tapahtumat jäävät juttuun kirjoittamatta? Sattumaako, tuskin. Harmi, sillä toisella tavalla toteututtuna juttu olisi paljon todellisempi ja realistisempi.

    Päivämiehen kohdalla se tarkoittaisi kokonaan toiselle journalistiselle linjalle lähtemistä - eli on tuskin odotetavissa :-)

    Mutta kyllähän se olisi kuin raikkaat tuulet puhaltelisivat, kun lukisi Pm:stäkin kirjoituksia, joissa olisi pyritty objetiiviseen ja selkeäsanaiseen tiedonvälitykseen sellaisissa asioissa, joissa se yleensä on tapana. Niiden tuttujen, ajattelua ohjaamaan tarkoitettujen klassisten elementtien havaitseminen kerta toisensa jälkeen tuntuu ainakin minusta niin raskassoutuiselta, että väsyneenä tai ankealla mielellä ei aina tule tarttuneeksi koko Päivämies-lehteen.

    Äänestä

  • vl-liikkeen kirjoitti:

    se on PUOLUEEN lehti
    PUOLUE on sille kaikki kaikessa
    PUOLUEella kun on hallussaan TOTUUS
    PUOLUEKONEISTO kontrolloi suvereenisti lehteä.

    SEMMONEN LEHTI SE ON, niinkuin PRAVDAN PITÄÄKIN OLLA

    OI SUURI JA MAHTAVA NEUVOSTOLIITTO !!!
    YOU ARE BACK ON YOUR FEET AGAIN!!!

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    ajattelevat seurapuheistakin, että ne "kokevat juttujen toistavan itseään eikä niissä useinkaan ole todellista sisältöä".

    Toisaalta, eihän Päivämiestä ole pakko tilata, jos tuntuu, ettei siitä ole mitään iloa.

    Mielestäni seurapuheita ja lehden sisältöä ei voi laittaa samalle viivalle. Saarnojen onkin tarkoitus tarjota tuttua ja turvallista evankeliumia, kun taas lehden pitää tänä päivänä kehittyä mikäli aikoo lukijansa säilyttää. Päivämiehen tarkoitus on perimmillään sama kuin seurapuheella, mutta se sama sanoma voi tulla esille paljon tuoreemmin ja raikkaammin kuin mitä tänä päivänä useista jutuista saa lukea. Luulen, että ongelma on myös paljolti siinä, että kirjoittajat kuvittelevat, että Päivämieheen täytyy kirjoittaa joillakin tietyillä sanoilla ja fraaseilla, niinpä ne helposti toistavat itseään. Fraasit eivät kuitenkaan ruoki ketään eivätkä anna ajattelemisen ja pohtimisen aihetta.

    Äänestä

  • !!!! kirjoitti:

    se on PUOLUEEN lehti
    PUOLUE on sille kaikki kaikessa
    PUOLUEella kun on hallussaan TOTUUS
    PUOLUEKONEISTO kontrolloi suvereenisti lehteä.

    SEMMONEN LEHTI SE ON, niinkuin PRAVDAN PITÄÄKIN OLLA

    OI SUURI JA MAHTAVA NEUVOSTOLIITTO !!!
    YOU ARE BACK ON YOUR FEET AGAIN!!!

    Verrata päivämiestä Neuvostoliitonaikaiseen Pravdaan. Samasta asiasta lienee kysymys.

    Äänestä

  • aloittaja.... kirjoitti:

    sorkit kuule väärää kokousta

    minä väitän että minun kirjoituksissani asuu totuus ja esim päivämiehen vuosikokousuutisoinnissa asui harha

    mitäs nyt?

    kirjoittaa asioista on tarkoitushakuisuutta?

    Onko sydämessäsi Jumalanhenki vaikuttamassa,kun kirjoitat näitä kommenttejasi?

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Päivämiehen kohdalla se tarkoittaisi kokonaan toiselle journalistiselle linjalle lähtemistä - eli on tuskin odotetavissa :-)

    Mutta kyllähän se olisi kuin raikkaat tuulet puhaltelisivat, kun lukisi Pm:stäkin kirjoituksia, joissa olisi pyritty objetiiviseen ja selkeäsanaiseen tiedonvälitykseen sellaisissa asioissa, joissa se yleensä on tapana. Niiden tuttujen, ajattelua ohjaamaan tarkoitettujen klassisten elementtien havaitseminen kerta toisensa jälkeen tuntuu ainakin minusta niin raskassoutuiselta, että väsyneenä tai ankealla mielellä ei aina tule tarttuneeksi koko Päivämies-lehteen.

    Minulle Päivämies on se, josta minä saan uskolleni vahvistusta, kun arjen keskellä on raskasta.

    Äänestä

  • sinun motiivisi kirjoitti:

    ja se johtaa minua etsiessäni valkeuden teitä

    totuus vai harha?

    siitä on kyse.

    Äänestä

  • sinun motiivisi kirjoitti:

    kirjoittaa asioista on tarkoitushakuisuutta?

    Onko sydämessäsi Jumalanhenki vaikuttamassa,kun kirjoitat näitä kommenttejasi?

    sydämessä pitää olla Jumalanhenki vaikuttamassa?

    Äänestä

  • että kommentoijan kirjoitti:

    sydämessä pitää olla Jumalanhenki vaikuttamassa?

    mutta tämä palsta olisi päinvastoin tylsä paikka; ei väittelyjä, ei eriäviä kommentteja, ei mitään
    =(. Tuli muuten mieleen, jotkut vl:stä ovat minun mielestä liikkeellä srk:n nimissä juuri siksi jotkut heistä valittavat tämän palstan sisällöstä, he varmaan haluaisivat tästä palsasta paikan, jossa ihmiset käyvät juttelemassa vl:sta ja saavat ehkä kipinän käydä seuroissa jos niin, olisi ehkä parasta pelat avoimin kortein hoitokokous jupakan suhteen, tuossa joku täällä palstalla sanoikin, ettei tee hyvää maineelle vähätellä tai kieltää hoitokokous aikoina tehtyjä "yksittäisiä ylilyöntejä".

    Äänestä

  • Rebekka kirjoitti:

    Kokousjutun ei tarvitse olla kuin yksi yhteen kokouspöytäkirjasta. Pallo on sillä joka referaatin tekee, mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta. Miksi vähänkään negatiiviset tapahtumat jäävät juttuun kirjoittamatta? Sattumaako, tuskin. Harmi, sillä toisella tavalla toteututtuna juttu olisi paljon todellisempi ja realistisempi.

    päivämiehessä oli kerran yksi realistinen juttu nuorista kuinka he suuntaavat autonsa seurojen jälkeen kohti markketteja(Raksila) ja polttavat siellä tupakkaa autoissa.

    Juttu oli kuulemma saanut negatiivisen paluteryöpyn PM:n tpomitukseen ja muistutettu että eihä PM:ssä voi tuollaisia kirjoituksia olla . Eli se siitä ja sen pituudesta. Arkirealismi ei mahdu Jumalan lapseuteen.

    Äänestä

  • hellareitten lehteä! kirjoitti:

    Ikäänkuin hellareita pidettäisiin uskonveljinä.

    jos aihe sitä edellyttää.

    Äänestä

  • Lukijamies kirjoitti:

    Minulle Päivämies on se, josta minä saan uskolleni vahvistusta, kun arjen keskellä on raskasta.

    eikä kristillisyyden lehden tarvitse lähteä räyhälinjalle. Sellaisia lehtiä on aivan tarpeeksi muutenkin, ehkä liikaakin.

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Päivämiehen kohdalla se tarkoittaisi kokonaan toiselle journalistiselle linjalle lähtemistä - eli on tuskin odotetavissa :-)

    Mutta kyllähän se olisi kuin raikkaat tuulet puhaltelisivat, kun lukisi Pm:stäkin kirjoituksia, joissa olisi pyritty objetiiviseen ja selkeäsanaiseen tiedonvälitykseen sellaisissa asioissa, joissa se yleensä on tapana. Niiden tuttujen, ajattelua ohjaamaan tarkoitettujen klassisten elementtien havaitseminen kerta toisensa jälkeen tuntuu ainakin minusta niin raskassoutuiselta, että väsyneenä tai ankealla mielellä ei aina tule tarttuneeksi koko Päivämies-lehteen.

    kokemus Päivämiehen lukemisesta. Silloin kun (jos) olen murheellisella mielellä ja väsynyt, niin otan Päivämiehen ja lueskelen sitä. Yleensä luen sen Keskiviikkoisin jo tarkkaan. En tajua teitä, jotka jatkuvasti arvostelette negatiivisessa mieleessä sitä lehteä??

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    eikä kristillisyyden lehden tarvitse lähteä räyhälinjalle. Sellaisia lehtiä on aivan tarpeeksi muutenkin, ehkä liikaakin.

    Yritätkö tarkoituksella vetää keskustelun sellaisille urille jolle me, siihen aiemmin kantaa ottaneet emme ole sitä vetämässä. Onko sinun mielestäsi totuudellinen, objektiivinen asioiden kerronta räyhäämistä? Meillä on tuosta sanasta ehkä erilainen käsitys, mutta aika negetiivinen tuon sanan merkitys on, pyörittelipä sitä miten tahansa. Jos muutosta toivoo, miksi se pitää heti vetää toiseen äärilaitaan? Miksi monet kavahtavat kaikkea todellisia epäkohtia, joita kristillisyydessäkin on, koostuuhan se erehtyvistä, inhimillisistä ihmisistä? Epäonnistumiset ja vastoinkäymiset ovat elämää ja tekevät elämästä sen mitä se aidosti on. Jos esimerkiksi näen jostakin henkilöstä oikean makean, siirappia tihkuvan jutun, siitä jää epätodellinen olo. Kenenkään elämä ei ole sellaista, miksi siis yritetään antaa sellainen kuva. Epäkohdilla ja vastoinkäymisillä ei tarvitse mässäillä, mutta ne ovat luonnollinen osa elämää, niinpä kerronta ilman niitä on epätodellinen.

    Miksi Pakkula nimität tarkoituksella harhaanjohtavasti normaalin asiallisen tiedonvälityksen toivomista "räyhälinjan" kaipuuksi? Eihän siinä siitä ole ollenkaan kysymys.

    Minä en ole missään asiassa räyhälinjan kannattaja. Eikä esim. Rebekkakaan sellaiselta ihmiseltä vaikuta.

    Miten nimität toisen keskustelijan sanomisten tahallista vääristelyä?

    Mielestäni olisi paikallaan, että vanhana ja arvostettuna palstalaisena nyt hiukan tarkentaisit sanomaasi, sillä ainakin minua viestisi loukkasi.

    Sen mukaanhan kaikki on aina hyvin kun vain uskoo.
    Ja jos on huonosti, se on merkki uskon puutteesta.

    Äänestä

  • köh-köh ja vielä kerran köh kirjoitti:

    päivämiehessä oli kerran yksi realistinen juttu nuorista kuinka he suuntaavat autonsa seurojen jälkeen kohti markketteja(Raksila) ja polttavat siellä tupakkaa autoissa.

    Juttu oli kuulemma saanut negatiivisen paluteryöpyn PM:n tpomitukseen ja muistutettu että eihä PM:ssä voi tuollaisia kirjoituksia olla . Eli se siitä ja sen pituudesta. Arkirealismi ei mahdu Jumalan lapseuteen.

    ylpeydenaihe, kun "uskovaiset" eli vanhoillislestadiolaiset nuoret tervaavat keuhkojaan nikotiinilla. Mitä isot "uskovaiset" edellä sitä pienet perässä.

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Miksi Pakkula nimität tarkoituksella harhaanjohtavasti normaalin asiallisen tiedonvälityksen toivomista "räyhälinjan" kaipuuksi? Eihän siinä siitä ole ollenkaan kysymys.

    Minä en ole missään asiassa räyhälinjan kannattaja. Eikä esim. Rebekkakaan sellaiselta ihmiseltä vaikuta.

    Miten nimität toisen keskustelijan sanomisten tahallista vääristelyä?

    Mielestäni olisi paikallaan, että vanhana ja arvostettuna palstalaisena nyt hiukan tarkentaisit sanomaasi, sillä ainakin minua viestisi loukkasi.

    Kiireen keskeltä vain lyhyesti. Ei ollut tarkoitus loukata sinua eikä ketään muitakaan palstalaisia, mutta kokemuksesta tiedän, että ne räyhälehdet, joihin viittasin, helposti sellaiseen ryhtyvät. Moitiskelin siis nimeltä mainitsemattomia lehtiä, en tässä palstalla tuntemattomia keskustelijoita.

    Jos vastoin tarkoitustani sattui pahasti, haluan pyytää anteeksi.

    Arvostan sovinnollista, eri mielipiteitä kunnioittavaa keskustelua. Nyt meni vastaaminen pari päivää yli, on ollut muita kiireitä, enkä ole jokaista viestiäni ehtinyt katsomaan.

    Viestisi oli minun viestini jatkeena ja liittyi siihen myös ajatuksellisesti, siksi yhdistin sen siihen. Olen toki sen huomannut, että arvostat sovinnollista ja eri mielipiteitä kunnioittavaa keskustelua ja sellaista myös itse usein ylläpidät.

    Älähdin siksi, että on hyvin tärkeä asia rakentavan keskustelun kannalta, ettei kenenkään mielipiteitä väritellä vahingoittamistarkoituksessa, ikään kuin uskottavuuden murentamiseksi. Sellaista tapahtuu täällä liiankin paljon. Enkä väitä, ettenkö itsekin voisi niin tulla toimineeksi.

    Tämä on toisaalta kelpo foorumi sikäli, että jokainen voi omin silmin lukea molemmat näkemykset ja muodostaa itse mielipiteensä keskustelun kulusta.

    Eli emme ole vain toisen osapuolen antaman tiedon tai jotain keskustelua koskevan referaatin varassa, kuten live-elämässä usein.

    Täsmennän vielä sen verran, että en siis ole räyhälinjan kannattaja missään asiassa. Rähisijä vesittää itse sanomansa. Myöskin sana "räyhälehti" synnyttää minussakin negatiivisia mielikuvia, vaikken olekaan ihan varma, ymmärsinkö, mitä tuolla tarkoitat.

    Mutta suorapuheisuuden kannattaja olen kyllä, täällä ja muuallakin.

    Ja koska meillä kaikilla on niin sanotusti eripituinen porstua ja olemme tottuneet lähestymään samoja asioita täysin eri näkökulmasta, on aina mahdollista, että toisen pelkkänä rehellisenä suorapuheisuutena pitämä ilmaisu onkin toiselle räyhäämistä. Ja taas toisen hyväätarkoittava diplomaattinen kaartelu jollekin toiselle ihmeellistä ja epäselvää vatkaamista.

    Mukavaa lauantai-iltaa sinne jonnekin!

    Äänestä

oletko tottunut lukemaan iltasanomia ja vastaavanlaisia iltapäivälehtiä joissa lähes yksinomaan juorut kiertää ihmisistä lähinnä julkkiksista, kuinka se ja se on aikomassa eroa, tai on ratkennut ryyppäämään jne.jne.

Kyllä ne nämä Hengelliset lehdet ovat aivan kaikki aivan eri maata jokaisella suuntauksella.Ja niin pitääkin olla.

Äänestä

Jumalan valtakunta ei ole mikään demokratia. :D

Äänestä
  • tai sen ainakin pitäisi olla demokraattinen

    mutta kun ei niin ei

    korruptio rehottaa

    Äänestä

  • aloittaja.... kirjoitti:

    tai sen ainakin pitäisi olla demokraattinen

    mutta kun ei niin ei

    korruptio rehottaa

    Korruptiosyyte on aika vakava. Oletko tosissasi sanojesi takana? Eli väität, että lahjonta rehottaa vuosikokouksessa?

    En ole sellaista havainnut. Ainakaan minulle ei ole kukaan tullut tekemään minkäänlaista tarjousta, ei vuosikokouksessa eikä muissakaan tilaisuuksissa.

    Äänestä

  • sano vasta sitten kirjoitti:

    Korruptiosyyte on aika vakava. Oletko tosissasi sanojesi takana? Eli väität, että lahjonta rehottaa vuosikokouksessa?

    En ole sellaista havainnut. Ainakaan minulle ei ole kukaan tullut tekemään minkäänlaista tarjousta, ei vuosikokouksessa eikä muissakaan tilaisuuksissa.

    korruptiolla tarkoitan tätä:

    demokraattiseksi tarkoitettua kokousta ei toteuteta demokraattisten periaatteiden mukaisesti, vaan siellä juntataan ennalta hyvävelikabineteissa sovittuja asioita ja vuosikokousta pidetään "yhteisen rakkauden nimissä" tällaisen demokratiateatterin kumileimasimena

    sellainen on korruptoitunutta kähmintää

    Äänestä

Tällä palstalla, ei suinkaan siellä SRKn vuosikokouksessa, jossa itsekin olin kuulolla. Ei olisi ollut mieltä jättää laajaa Lapin maata ilman edustusta. Eikä lähteä uusimaan johtokuntaa nuorimmista alkaen.

Minulla on sitäpaitsi käsitys, että etelä-Suomesta ehdotettu henkilö tulee ennen pitkää valituksi mainittuun johtokuntaan.

Äänestä
  • demokratiaa on, että vuosikokous valitsee johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle aivan vapaasti, vailla EROVUOROISTEN ITSENSÄ tai palkkajohtajien asiaan sotkeutumista.

    Äänestä

  • Päivämies ei kertonut lähellekkään sitä mitä vapaa lehditö kertoi kokouksesta. Suurimmalle osalle siihenkin kokoukseen osallistuvista homma oli "pakkopullaa" eli ihan sama kunhan nuijitaan päätökset että saadaan paperit sellaisiksi kun laki vaatii.

    Yleensä on tapana että jos jostain asiasta tulee jollakin joku eriävä mielipide asiasta kysytään kannatusta ja jos se sitä saa asia menee äänestykseen -> Ja jos joku vetää eriävän mielipiteensä pois ennen äänestystä ON TAPANA ETTÄ keskustelu käydään julkisesti ei ulkona oven takana! EI ainakaan jos puhutaan hekilövalinnoista.

    Herää kyllä kysymys että mikä on se syy ettei toista ehdolle asettamassa ollutta henkilöä ehkä haluttu edes ehdolle?

    Herää kysymys miksi asiaa ei voitu käsitellä niin kuin "ON TAPANA" eli keskustella täysin julkisesti kaikkien kuullen?

    Tasan tarkaan tämä jos mikä kylvää riidan siemeniä seurakuntaan! Jos asiassa ei ole mitään ihmeellistä sitä EI hoideta NÄIN!

    Tai sitten vl liikeessä on joku ihan oma perinne hoitaa näitäkin ajallisia asioita?

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Päivämies ei kertonut lähellekkään sitä mitä vapaa lehditö kertoi kokouksesta. Suurimmalle osalle siihenkin kokoukseen osallistuvista homma oli "pakkopullaa" eli ihan sama kunhan nuijitaan päätökset että saadaan paperit sellaisiksi kun laki vaatii.

    käytännössähän kävi niin, että ko eliitin kammoksuman esityksen tekijä vietiin ULOS ja häntä puhuteltiin SIELLÄ!! Tämän käsittelyn jälkeen kaveri veti sitten esityksensä pois.

    Sillä aikaa kun kaveri oli ulkona, myllytys oli kovaa kirkon sisällä. Siellä rikottiin mennen tullen demokraattisia periaatteita. En viitsi edes kertoa miten härskisti toimittiin.

    Hurjaa oli kuitenkin meno ja kovaa myllytys.

    Viaton demokraattisten pelisääntöjen mukaan kokoukselle tuotu esitys uudesta (ilmeisesti sitten eliitille tuntemattomasta) miehestä srk:n johtokuntaan tuomittiin "kireyden osoitukseksi" sekä "yhteisen rakkauden uhaksi" ja sitä vaadittiin kovalla äänellä vedettäväksi pois.

    Tällaista tolkutonta menoa ja junttausta ei ole ollut paikallis ry tasolla enää kymmeneen vuoteen.

    Kuulin appivanhemmiltani vähän samantapaisen kertomuksen tapahtumien kulusta. Olivat melko ihmeissään, mutta totesivat vanhempien ihmisten tapaan, että tällaista se vaan usein on.

    Appivanhemmat olisivat kannattaneet tätä ehdotettua ja sitten siis "rakkauden uhaksi" muodostunutta veljeä.

    Äänestä

  • ei voi kiistää kirjoitti:

    niinpä niin on usein ja aina!

    Kun HARHA JA VÄÄRYYS saavat vallan ja päivämieskin vaan hymistelee kaiken sonnan maton alle, niin ko tolkuton harhainen meno saa jatkua ja raadella jumalanlasten välejä.

    Sitäkö päivämies haluaa?

    harha vai totuus
    siitä on kyse

    Äänestä

  • aloittaja.... kirjoitti:

    käytännössähän kävi niin, että ko eliitin kammoksuman esityksen tekijä vietiin ULOS ja häntä puhuteltiin SIELLÄ!! Tämän käsittelyn jälkeen kaveri veti sitten esityksensä pois.

    Sillä aikaa kun kaveri oli ulkona, myllytys oli kovaa kirkon sisällä. Siellä rikottiin mennen tullen demokraattisia periaatteita. En viitsi edes kertoa miten härskisti toimittiin.

    Hurjaa oli kuitenkin meno ja kovaa myllytys.

    Viaton demokraattisten pelisääntöjen mukaan kokoukselle tuotu esitys uudesta (ilmeisesti sitten eliitille tuntemattomasta) miehestä srk:n johtokuntaan tuomittiin "kireyden osoitukseksi" sekä "yhteisen rakkauden uhaksi" ja sitä vaadittiin kovalla äänellä vedettäväksi pois.

    Tällaista tolkutonta menoa ja junttausta ei ole ollut paikallis ry tasolla enää kymmeneen vuoteen.

    kuka ja mistä päin Suomea tämä ehdotettu veli on?

    Äänestä

  • rivi_vl kirjoitti:

    ...

    katson että tämän palstan säänöt kieltävät sen. Katson että ko heknilöä aletaan sitten repostelemaan ja repimään täällä että oisko syy se tai tää. Ainakin minä kunnioitan hänen "anonyymi" suojaa tässä tilanteessa!

    Äänestä

  • sellaista on vl-demokratia. Kokouksia pidetään näytösluontoisesti ennalta kirjoitetun käsikirjoituksen mukaisesti ja jos joku poikkeaa käsiksestä, pidetään tauko jonka aikana erimieliset pakotetaan takaisin ruotuun.

    Havaitsetteko yhteyttä Neuvostoliittoon?

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Päivämies ei kertonut lähellekkään sitä mitä vapaa lehditö kertoi kokouksesta. Suurimmalle osalle siihenkin kokoukseen osallistuvista homma oli "pakkopullaa" eli ihan sama kunhan nuijitaan päätökset että saadaan paperit sellaisiksi kun laki vaatii.

    Yleensä on tapana että jos jostain asiasta tulee jollakin joku eriävä mielipide asiasta kysytään kannatusta ja jos se sitä saa asia menee äänestykseen -> Ja jos joku vetää eriävän mielipiteensä pois ennen äänestystä ON TAPANA ETTÄ keskustelu käydään julkisesti ei ulkona oven takana! EI ainakaan jos puhutaan hekilövalinnoista.

    Herää kyllä kysymys että mikä on se syy ettei toista ehdolle asettamassa ollutta henkilöä ehkä haluttu edes ehdolle?

    Herää kysymys miksi asiaa ei voitu käsitellä niin kuin "ON TAPANA" eli keskustella täysin julkisesti kaikkien kuullen?

    Tasan tarkaan tämä jos mikä kylvää riidan siemeniä seurakuntaan! Jos asiassa ei ole mitään ihmeellistä sitä EI hoideta NÄIN!

    Tai sitten vl liikeessä on joku ihan oma perinne hoitaa näitäkin ajallisia asioita?

    Olin kokouksessa ja kuulin tärkeimät puheenvuorot. Päivämies kertoi olennaisen, mitä sitten kertoi vapaa lehdistö? Tuskin paljon enempää, mutta mitä kertoi sensaatiolehdet. En lukenut niitä, mutta entisten kokemusten ja tietojen pohjalta arvaan. Sensaatiota kaivetaan sieltäkin, missä sitä ei ole.

    Vapaa armolapsi ei juokse sensaatioiden perässä, sopii jokaisen uskoa tunnustavan se muistaa. Perusteet päätöksille voi vapaasti kysyä heiltä, ketkä ovat päätöksiä tekemässä. Rehelliselle, tietoa haluavalle pyritän antamaan oikeaan tietoon pohjautuvia vastauksia, vaikka sensaatio hakuisille vaietaankin.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Päivämies ei kertonut lähellekkään sitä mitä vapaa lehditö kertoi kokouksesta. Suurimmalle osalle siihenkin kokoukseen osallistuvista homma oli "pakkopullaa" eli ihan sama kunhan nuijitaan päätökset että saadaan paperit sellaisiksi kun laki vaatii.

    Yleensä on tapana että jos jostain asiasta tulee jollakin joku eriävä mielipide asiasta kysytään kannatusta ja jos se sitä saa asia menee äänestykseen -> Ja jos joku vetää eriävän mielipiteensä pois ennen äänestystä ON TAPANA ETTÄ keskustelu käydään julkisesti ei ulkona oven takana! EI ainakaan jos puhutaan hekilövalinnoista.

    Herää kyllä kysymys että mikä on se syy ettei toista ehdolle asettamassa ollutta henkilöä ehkä haluttu edes ehdolle?

    Herää kysymys miksi asiaa ei voitu käsitellä niin kuin "ON TAPANA" eli keskustella täysin julkisesti kaikkien kuullen?

    Tasan tarkaan tämä jos mikä kylvää riidan siemeniä seurakuntaan! Jos asiassa ei ole mitään ihmeellistä sitä EI hoideta NÄIN!

    Tai sitten vl liikeessä on joku ihan oma perinne hoitaa näitäkin ajallisia asioita?

    Oven takana kävivät keskustelemassa vain Pirkanmaan seudun edustajat keskenään. Sen aikana kokous jatkoi keskustelua muilta osin. Tavittaessa voin lähemmin kysyä joltakin tuntemaltani Tampereen seudun uskovaiselta, entiseltä tamperelaiselta olen jo tietoa saanutkin.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    katson että tämän palstan säänöt kieltävät sen. Katson että ko heknilöä aletaan sitten repostelemaan ja repimään täällä että oisko syy se tai tää. Ainakin minä kunnioitan hänen "anonyymi" suojaa tässä tilanteessa!

    Mainittu veli on tunnettu etelä-Suomessa ainakin. Itse en häntä tuntenut, enkä tiennyt. Kun kerroin asiasta eräläle hänet tuntevalle, sain vastauksen, että on potentiaalinen ehdokas lähivuosina ja melkoisella varmuudella pian myös SRKn johtokunnan jäsen.

    Asioiden on tapana edetä järjestyksessä ja rauhallisesti valmistellen. Suu vaahdossa kiukutellen tehdään usein hätiköityjä päätöksiä.

    voithan nimen omalla nikilä tänne pläjäytää katsotaan sitte heiluuko moppi vai ei?

    ----> ihan sama saako tuo ihminen joskus paikan sieltä täältä vai tuolta ---> on vain tapana muualla että asia keskukstellaan avoimesti kaikkien kuullen piste!

    Olen ollut muissakin, kuin SRKn vuosikokouksissa eläessäni. Muissakin kokouksissa on alueellisia ehdotuksia käyty keskustelemassa sen alueen edustajien kesken ja sen jälkeen tuotu keskustelun tulos yhteiseen kokoukseen arvioitavaksi. Niin on menetelty joskus jopa kokouksen puheenjohtajan toivomuksesta.

    Siinä voivat alueen edustajat myös pohtia keskinäistä menettelytapaansa asian eteenpäin viemiseksi. Minun on vaikea uskoa, että Pirkanmaan edustajat päättivät siirtää ehdotuksensa toteutumista, jatkaakseen keskustelua Suomi24 lestadiolaispalstalla. Tuskin sitä on heidän toivomuksestaan tänne tuotu. Eiköhän asia ole päinvastoin. Tämän kovin rankka ruotiminen täällä vain heikentää sikäläisiä mahdollisuuksia jatkossa.

    Nimiä en aio tänne heistä kirjoittaa, miksi kirjoittaisinkaan? Minulla on tapana keskustella mieluummin kasvotuksin.

    Jos ei lopu tapahtuneen vääryyden ruotiminen täällä niin ei ole pirkanmaalaisella senkään vertaa mahkuja johtokuntaan kuin tähän asti.

    Konttori on puhunut.

    Äänestä

  • välkkylä kirjoitti:

    Konttori on välimiehen suulla puhunut. ;)

    Viimeksi olen käynyt konttorilla Muhoksen suviseurojen jälkeen, enkä ole ollut sinne sen jälkeen yhteydessä. Minulle on sieltä tullut vain tilatut lehdet, osoitteen muutoksenkin hoidin netin kautta. Mitään käskyjä kirjoittaa jonnekin en ole saanut, jos olisin saanut, ilmoittaisin sen reilusti ja kirjoittaisin konttorin nimissä, en suinkaan pakkulan nimimerkillä.

    Äänestä

  • ähkylä kirjoitti:

    Kuitenkin tämän pitäisi olla aikuisten keskustelupalsta.

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    Kuitenkin tämän pitäisi olla aikuisten keskustelupalsta.

    Mietipä omaa toimintaasi vaihteeksi! Tulet palstalle kommentoimaan moniakin asioita, joista sinulla on olevinaan omakohtaista kokemusta ja tietoa. Pyörittelet sanojasi kuin kuumaa perunaa suussasi, mutta mitään selvää ei saa. Milloin vetoat rippisalaisuuteen, milloin muuten tietämäsi asiat eivät kuulu palstalla ilmoitettaviin asioihin jne.

    Paljon sinulla tuntuu olevan sisäpiiritietoa, mutta mihinkään sisäpiireihin et tunnusta kuuluvasi, mutta viestisi kertovat ihan toista.
    Voisit olla kirjoittelematta, vihjailematta ja pistelemättä sinäkin.

    Vaikka näennäisesti keskustelet ns. sopuisasti ja rakastaen tiettyjä omiasi, niin et ole päässyt irti salailun hengestä, joka erehtymättömäksi uskomaasi seurakuntaan olennaisena osana liittyy. Tätä salailua pidät hyveenä ja yrität saada suut tukituksi väitteellä opin, uskon ja ja rakkauden yhtenäisyydestä seurakunnassasi, jota myös Jumalan valtakunnaksi erheellisesti kutsut. Oman pesäsi likaisuudesta et salli keskustelua, se on mielestäsi panettelua. Kuitenkin kurkit tänne palstalle ja vastailet nimimerkillä ja ilman. (?)

    Näyttää kohdallasi olevan niin, että parasta sinun on pysytellä siellä toisella palstalla hymistelemässä ainoasta oikeasta uskosta ainoiden oikein uskovien kanssa.

    That's all!

    Lapsellisin terveisin ähkylä

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    Viimeksi olen käynyt konttorilla Muhoksen suviseurojen jälkeen, enkä ole ollut sinne sen jälkeen yhteydessä. Minulle on sieltä tullut vain tilatut lehdet, osoitteen muutoksenkin hoidin netin kautta. Mitään käskyjä kirjoittaa jonnekin en ole saanut, jos olisin saanut, ilmoittaisin sen reilusti ja kirjoittaisin konttorin nimissä, en suinkaan pakkulan nimimerkillä.

    ja puhuu "Konttorin" sanoja.

    Äänestä

  • sisimmässä kirjoitti:

    ja puhuu "Konttorin" sanoja.

    että omaksitunnoksi kutsuttua sisäistä ääntä sanotaan konttoriksi. Ilmaisu sekin.

    Äänestä

  • ähkylä kirjoitti:

    Mietipä omaa toimintaasi vaihteeksi! Tulet palstalle kommentoimaan moniakin asioita, joista sinulla on olevinaan omakohtaista kokemusta ja tietoa. Pyörittelet sanojasi kuin kuumaa perunaa suussasi, mutta mitään selvää ei saa. Milloin vetoat rippisalaisuuteen, milloin muuten tietämäsi asiat eivät kuulu palstalla ilmoitettaviin asioihin jne.

    Paljon sinulla tuntuu olevan sisäpiiritietoa, mutta mihinkään sisäpiireihin et tunnusta kuuluvasi, mutta viestisi kertovat ihan toista.
    Voisit olla kirjoittelematta, vihjailematta ja pistelemättä sinäkin.

    Vaikka näennäisesti keskustelet ns. sopuisasti ja rakastaen tiettyjä omiasi, niin et ole päässyt irti salailun hengestä, joka erehtymättömäksi uskomaasi seurakuntaan olennaisena osana liittyy. Tätä salailua pidät hyveenä ja yrität saada suut tukituksi väitteellä opin, uskon ja ja rakkauden yhtenäisyydestä seurakunnassasi, jota myös Jumalan valtakunnaksi erheellisesti kutsut. Oman pesäsi likaisuudesta et salli keskustelua, se on mielestäsi panettelua. Kuitenkin kurkit tänne palstalle ja vastailet nimimerkillä ja ilman. (?)

    Näyttää kohdallasi olevan niin, että parasta sinun on pysytellä siellä toisella palstalla hymistelemässä ainoasta oikeasta uskosta ainoiden oikein uskovien kanssa.

    That's all!

    Lapsellisin terveisin ähkylä

    olen enimmäkseen näitä lukenut, vaikka näissä keskusteluissa monet väittävät, ettei Päivämies niistä kirjoita. Ei tiedetä kirjoittaneeksi, kun ei ole luettu. Mitä luetaan, luetaan niinkuin se kuuluisa sarvipää Raamattua, vain vikoja etsien.

    Olen tavallinen ruumiillista työtä ikäni tehnyt eläkeläinen. Mielenkiinto on pannut lukemaan asioista, jossakin vaiheissa myös huoli oman tien suunnasta. Sama huoli on vieläkin, vaikka moniin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin olenkin vastauksia löytänyt. Jumalaa haluan siitäkin johdatuksest kiittää.

    Äänestä

  • ähkylä kirjoitti:

    Mietipä omaa toimintaasi vaihteeksi! Tulet palstalle kommentoimaan moniakin asioita, joista sinulla on olevinaan omakohtaista kokemusta ja tietoa. Pyörittelet sanojasi kuin kuumaa perunaa suussasi, mutta mitään selvää ei saa. Milloin vetoat rippisalaisuuteen, milloin muuten tietämäsi asiat eivät kuulu palstalla ilmoitettaviin asioihin jne.

    Paljon sinulla tuntuu olevan sisäpiiritietoa, mutta mihinkään sisäpiireihin et tunnusta kuuluvasi, mutta viestisi kertovat ihan toista.
    Voisit olla kirjoittelematta, vihjailematta ja pistelemättä sinäkin.

    Vaikka näennäisesti keskustelet ns. sopuisasti ja rakastaen tiettyjä omiasi, niin et ole päässyt irti salailun hengestä, joka erehtymättömäksi uskomaasi seurakuntaan olennaisena osana liittyy. Tätä salailua pidät hyveenä ja yrität saada suut tukituksi väitteellä opin, uskon ja ja rakkauden yhtenäisyydestä seurakunnassasi, jota myös Jumalan valtakunnaksi erheellisesti kutsut. Oman pesäsi likaisuudesta et salli keskustelua, se on mielestäsi panettelua. Kuitenkin kurkit tänne palstalle ja vastailet nimimerkillä ja ilman. (?)

    Näyttää kohdallasi olevan niin, että parasta sinun on pysytellä siellä toisella palstalla hymistelemässä ainoasta oikeasta uskosta ainoiden oikein uskovien kanssa.

    That's all!

    Lapsellisin terveisin ähkylä

    Tai teksemistä paljon, niin en ehdi enkä jaksa jatkuvasti päivystää palstakeskusteluissa. Mieluummin vaikka ulkoilen luonnon helmassa, mutta viime aikoina en ole siihenkään paljoa ehtinyt, valitettavasti.

    Äänestä

on aina leimannut avoimuus ja rehellinen asioiden hoito. Viime vuosina myös varmistus siitä, että tupakkaa on myynnissä suviseuroissa.

Äänestä
  • milloin saadaan suviksiin kaljateltta

    Äänestä

= Suomen Pravda (suomeksi: Totuus).

Äänestä

ihmiset tiedä mistä puhuvat... Eivät todellakaan. Sama kuin joku söisi pullaa ja luettelisi väärin, mitä aineksia siihen on laitettu ja kertoisi väärin kuinka se on tehty. Vieressä oleva kokki kuuntelee suu ammollaan kuinka päin mäntyä syöjä selostaa asiaa.

Äänestä

HYVIÄ ESIMERKKEJÄ
Mitä et koskaan tule lukemaan päivämiehestä:

- lasten vajentamisella tehdään lapsieläkeläisiä
- vajennettujen lasten hyväksikäyttö on yleistä
- VL-veljiä ja -siskoja käytetään yritysvakoiluun ja viranomaistaholla jopa todisteiden ja asiakirjojen hävittämiseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ollos hyvä kirjoitti:

Tiedoitus päivämiehen väsääjille sekä taustayhteisölle:
Sananvapauden rajoittaminen ja tiedon saannon estäminen on vaarallisen lahkon tunnusmerkkejä.

Mutta onneksi meillä on vapaat kristilliset mediat kuten esim SANA, sekä varsinkin tämä palsta.

HYVIÄ ESIMERKKEJÄ
Mitä et koskaan tule lukemaan päivämiehestä:

-nuoret vl-teologit haastoivat srk:n anteeksipyyntöihin jo vuonna 2000 koskien julmia hoitokokousaikoja.

-SRK:n vuosikokouksessa 2006 esitettiin johtokuntaan uutta jäsentä ohi eliitin etukäteissuunnitelmien. Tästähän nousi kokouksessa äläkkä jonka hillitsimiseksi esitys jouduttiin lopulta vetämään väkisin pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu