Tämänkin palstan saisi lopettaa koska eihän
juupas, eipäs horinoissa ole mitään järkeä.
Toiset kahjot odottavat maailman loppua
jonka jälken vain jehovat ovat paratiisi
maailmassa, leijona syö kädestä ja lähestulkoon
mielisairaiden haaveita vuosiluvut ovat aina
pettäneet jne. Lähes sadistiseksi on jo nuoret
pakotettu/aivopesty ovelta ovelle kiertämiseen.
Juttelin kerran kahden aika nuoren tytön
kanssa ja keskustelussa tuli ilmi, että
ei edellistä yötä saa kunolla nukutuksi, kun
miettii seuraavaa päivää, mennä vaikka koulukaverin
oven taakse ja saa saman tien hatkat.
Joskus kauan sitten kansakoulussa oli luokallamme
JT tyttö jota haukuttiin välitunneilla verileluksi
itse myös syylistyin samaan, mutta mistä kolmaluokkalainen voi tietää... Näin kys. naisen
muutama vuosi sitten ja pyysin anteeksi sanojani
johon hän kertoi täysi-iän saavuttua erosi ja on nyt
todella onellinen kolmen lapsen äiti.
Itse uskon elämän realiteettehin, joten
käyttää saa myö omia aivoja, kukin kapasiteettinsä
mukakaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Se on katsos koetusta, kestääkö kantti mennä oville vai ei, kumpi merkitsee enemmän kaverien arvostus, joukkopsygoosi vai "totuus", toinen asia on sitten on, onko koko hommassa mitään todellisuuden pohjaa ja miksi vaikka olsikin pitäisi jne.
Minusta kaikki vetelykset karttavat todistajia, samoin 'ei masokistit' ja 'ei materialistit' ja ka "auktoriteetti alistuvaiset", kyllä tulevaisuudessa vaikuttaisi siltä että Todistajain uskonto häviää tai haihtuu iavan pieniksi ryhmiksi ihmisten tullessa entistä tietoisimmiksi ja itse kriittisiksi.
Kertokaa näille nuorille, että www.jttuki.info sivulta saa sellaista tietoa mitä ei seurakunnassa kerrotakaan.
Nuorethan ovat parempia netin käytössä. Sanoihan Jeesuskin, että lapsia tulee ajatella.
Tuon www.jttuki.info voisi kirjoittaa valmiiksi lapulle, jonka voi sitten antaa ohimennen välitunnilla taikka missä bussipysäkillä hänet näkeekin. "uutta valoa" otsakkeeksi
joku puhuu asiaa tai kyseinalastaa. Jahwerot
erotaako vailiitytäänkö % kiitos
*