Palestiinalaisten olisi ollut syytä lopettaa jo vuosia jatkunut oman valtion haaveilu tavoittelu rikollisin keinoin jo ajat sitten.
Olisi ollut palestiinan ihmisille paljon parempi vaihtoehto olla Israelin rauhallinen naapuri ja yrittää hoitaa asiaa neuvotteluilla YK:n ja Israelin kanssa ja siinä ohessa keskittyä tappamisen/terrorin sijasta kaupankäyntiin ja oman kansan koulutuksen kehittämiseen.
Kun kansan keskimääräinen koulutus ja elintaso olisi noussut,niin vuosia kestäneeltä väkivallalta olisi vältytty jo ajat sitten.
Oletko muuten ajatellut miksi Jordaniassa on asiat aika hyvin ja kansa tyytyväistä,eikä islamisteilla ole sijaa yhteisössä?
Tietämättömän ihmisen lietsonta väkivaltaan on aina helpompaa ja siksi tietyt uskonnolliset tahot eivät ole tälle kehitystielle halunneet lähteä.
Joten kannattaako kovin kauhiasti mennä näitä fanaattisia ääriliikkeitä kannustamaan ja kertomaan kuinka paljon hyvää ne taas ovat tehneet tuomalla vettä ja ruokaa itse aiheuttamilleen uhreille?
Ääriliike hizbollahin "hyvät teot" kun johtuvat vain siitä,että se saa siten itselleen enemmän resursseja taistelussa vääräuskoisia vastaan ja se tuntuu tälläkin keskustelupalstalla ihmisiltä unohtuneen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin ensin hätäisesti:
PALESTIINALAISET SYYTÄ LOPETTAA
Onneksi ei otsikko ollutkaan niin radikaali, ja niinpä palestiinalaiset voivat edelleenkin tapella keskenään siitä, haluavatko he oman valtion vai onko kuitenkin mukavampaa kerätä lyhytnäköisten ja antisemitististen ihmisten sympatiapisteitä vakuuttelemalla maailmalle, että "tuhma Israel koko ajan kiusaa meitä ja pakottaa meidät ampumaan raketteja heidän kyliin ja kaupunkeihin".
valtiota nuo palestiinan muslimi arabit oikein tarvitsevat?
Johan niille lohkastiin suurin osa palestiinaa kun Jordania perustettiin.
Israelille jäi paljon vähemmän.
Sitäpaitsi nehän on enimmäkseen niiden naapuriähly kansojen porukkaa. Menisivät jo himaansa rähinöimästä.