Miksi?

Jokainen aloittamani uusi keskustelu lähes
välittömästi poistetaan? Vastaus on tässä:

"Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa
vaatii oikeaa tuomiota, ja inhoatte sitä, joka kertoo totuuden."

Joka haluaa totuudesta keskustella, tehköön sen
sähköpostin kautta. Sitä ei ole vielä pois otettu.
602387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Tänne pitää kirjoittaa vain tuulta ja tyhjää.

Sanomasi on liian totta, "monet varpaat tulevat tallatuksi".

Kirjoitustesi sensurointi osoittaa, olet oikeassa.

Äänestä

Meillä on täällä yksi yli kaiken, joka on hiljaa ja luimuilee eri nimimerkkien takana, kun pitäisi seistä sanojensa takana.

Sitten kun hän ei saa riitaa aikaan tai Totuutta kumottua hän poistattaa viestiketjuja kokonaan ja laittaa tilalle omia oppejaan ja pitkiä vuodatuksiaan.

Totuus ei häntä miellytä. Se pelottaa häntä. Hän vielä vetoaa omaansa koskematomuuteensa virtuaalitodellisuudessa, vaikka asia on niin, että hän ei uskalla kohdata Totuutta silmästä silmään.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule
    valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.

    Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta
    kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

    Äänestä

Miksi sinun tarvitsisi tuoda esiin totuutta koska eihän se sinun näkemyksesi mukaan kuitenkaan mitään hyödytä? Kerroithan minullekin, ettet sinä voi vaikuttaa mitenkään minun sieluni tilaan ja Jumala kutsuu omiaan ilman ihmisten välikäsiä. Eikö siis olisi järkevämpää vain elää hiljaisuudessa antaa Jumalan kutsua omiaan (siis sinun käsityksesi mukaan)? Ristiriitaista... Toivoisin niin että löytyäisin jotain tolkkua tähän sekasotkuun...

Äänestä
  • Aloittaja

    Jokaisen Kristukselta Totuuden Hengen saaneen ihmisen
    on pakko julistaa totuutta, koska Kristus on
    heidät juuri tätä tarkoitusta varten omikseen
    kutsunut. Onko nämä Hesekielille ja minullekin
    kohti tulleet sanat sinulle täysin merkityksettömiä:

    "Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat
    kasvot ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa
    heille: 'Näin sanoo Herra Jumala.'
    Kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat
    uppiniskaista
    kansaa - he tulevat kuitenkin tietämään, että
    heidän keskellään on ollut profeetta."

    Otan täältä netistä viimeisen viikon ajalta kolme
    ihmistä: Naomin, Heikin ja Laurentiuksen. Te
    kaikki kolme olette kuulleet kaikki minun todistukseni,
    ja vain kaksi teistä on heti ne kuultuaan tajunnut,
    että tuo ihminen puhuu totta, ja jo sillä hetkellä
    Kristus otti heidät suojelukseensa, josta heidän
    todistuksensa ovat hyvänä esimerkkinä.

    Sinussa vaikuttava Saatanan valheen henki on
    estänyt sinulta totuuden tajuamisen, koska se ei
    totisesti sovi Saatanan suunnitelmiin, että
    jostakin hänen valitustaan tulisi jonakin päivänä
    totuuden julistaja.

    Äänestä

  • Vastasin Laurentius sulle vähän aika sitten siihen sähköpostiin...

    Tahdon todistaa muillekin tämän viestin lukeville sitten, että Teuvo Sunin todistus on Jumalasta.

    Tämä tuli noin viikko sitten vasten kasvojani, kun luin Raamattua... ja todella ajatuksenani oli tuolloin vielä käydä häntä vastaan taistoon... mutta ei Pyhää Henkeä vastaan voinut taistella. Dramaattisesti kaikki valkeni minulle lukiessani Raamatun paikkoja, joita Teuvo oli neuvonut lukemaan viesteissään.

    Tässä viikon aikana tutkiessani Raamatun Sanomaa, olen täysin varma, että Totuus on Teuvon todistuksessa. Minunkin silmiltäni Jumala armollisesti otti pois peitteet. Kiitos siitä Jumalalle.

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    Vastasin Laurentius sulle vähän aika sitten siihen sähköpostiin...

    Jumalalle!

    Kerronpa minäkin, millaisen vastauksen sain, kun joku aika takaperin nimenomaan Jumalalta kysyin vastausta Teuvo Sunin suhteen.

    Totuuden olen tuntenut jo kauan ennenkuin Teuvo Suni sitä edes löysi. Tai oikeammin Totuus löysi hänet.

    Kun hartaasti rukoilin Jumalalta vastausta, onko tämä mies Jumalasta, vai ei, sain tämän sanan:
    'Hän oli hyvä ja Jumalaa pelkäävä mies, neuvoston jäsen, eikä ollut suostunut heidän neuvoonsa!'

    Äänestä

  • Aloittaja

    Naomi kirjoitti:

    Sinun kauttasi Pyhä Henki näytti minulle sen ihmeen,
    jota koko uskossa oloni ajan olen peräänkuuluttanut,
    kun olen etsinyt ihmistä, joka antikristusten käsien
    alta saadun hengen jälkeen vielä joskus pääsisi
    ahtaasta portista sisälle, saisi kohdata Kristuksen,
    ja saada häneltä sydämeensä sen ainoan ja oikean
    Totuuden Hengen.

    Nyt Jumala todella näytti, että hän pystyy tuon
    peitteen poistamaan valittujensa silmiltä. Ja onhan
    sen poistamisen ehto meille näin selvästi ilmoitettu:

    "Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran
    puoleen, peite otetaan pois.
    Herra on Henki, ja missä Herran Henki on,
    siellä on vapaus.

    Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme
    Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme
    saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta
    kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

    Ja myös näin on meistä kirjoitettu:

    "Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä,
    kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.
    Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin
    tässä maailmassa.
    Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus
    karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistus;
    se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."

    Eli ei ole tullut totuuteen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Naomi kirjoitti:

    Vastasin Laurentius sulle vähän aika sitten siihen sähköpostiin...

    Tahdon todistaa muillekin tämän viestin lukeville sitten, että Teuvo Sunin todistus on Jumalasta.

    Tämä tuli noin viikko sitten vasten kasvojani, kun luin Raamattua... ja todella ajatuksenani oli tuolloin vielä käydä häntä vastaan taistoon... mutta ei Pyhää Henkeä vastaan voinut taistella. Dramaattisesti kaikki valkeni minulle lukiessani Raamatun paikkoja, joita Teuvo oli neuvonut lukemaan viesteissään.

    Tässä viikon aikana tutkiessani Raamatun Sanomaa, olen täysin varma, että Totuus on Teuvon todistuksessa. Minunkin silmiltäni Jumala armollisesti otti pois peitteet. Kiitos siitä Jumalalle.

    Niin hyvää kuin ne ihmiselle tekevätkin, on Jumala
    todella rakentanut kaikkien omiensa sydämiin sellaisen
    heijastuslaitteen, että kaikki kohti tulevat
    hänen omiensa kiitokset, kuin myös Saatanan
    raivon purkaukset eivät satuta ihmistä, vaan ne
    menevät suoraan taivaaseen. Sinne, mihin ne on
    tarkoitettukin: Kristuksen eteen tutkittavaksi.

    Jos ihminen ylpistyisi kiitoksista tai vihastuisi
    Saatanan hyökkäyksistä, olisi hän pian yksin,
    kuin nalli kalliolla: Pyhän Hengen menettäneenä
    ja paatuneessa tilassa odottamassa vain kuolemaa.

    Äänestä

  • laura.piekkari kirjoitti:

    Jumalalle!

    Kerronpa minäkin, millaisen vastauksen sain, kun joku aika takaperin nimenomaan Jumalalta kysyin vastausta Teuvo Sunin suhteen.

    Totuuden olen tuntenut jo kauan ennenkuin Teuvo Suni sitä edes löysi. Tai oikeammin Totuus löysi hänet.

    Kun hartaasti rukoilin Jumalalta vastausta, onko tämä mies Jumalasta, vai ei, sain tämän sanan:
    'Hän oli hyvä ja Jumalaa pelkäävä mies, neuvoston jäsen, eikä ollut suostunut heidän neuvoonsa!'

    Jos sinussa on ollut Totuuden Henki jo paljon ennen
    kuin Teuvo Suni sen ahtaan portin jälkeen sai,
    niin miksi sinä et tunnistanut häntä Kristuksen
    omaksi tästä, jota Teuvo on monta kertaa toistanut:

    Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee
    meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.
    Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen.

    Tuo saamasi vastaus voisi aivan hyvin olla myös
    Saatanalta: "Hän oli hyvä ja Jumalaa pelkäävä mies."

    Siis oli, mutta tuliko hänestä paha silloin, kun
    hän erosi luterilaisesta kirkosta. Muistelen sinun
    jossakin keskustelussa syyttäneen Sunia siitä,
    että hän tämän porttokirkon jätti. Tämä kirkko
    ei taida sinulle ollakaan mikään porttokirkko?

    Älä sinäkään kaikkien henkien ilmoituksia usko.

    Äänestä

  • Yksi muukalainen kirjoitti:

    Jeesus ei todellakaan sano, että kukaan ihminen olisi hyvä. Hän ei ota sitä nimeä edes itselleen.

    Luuk. 18:19
       
    Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.

    Äänestä

  • Jeesuksen sanat kirjoitti:

    hyvästä miehestä; Ja katso, oli neuvoston jäsen, nimeltä Joosef, hyvä ja hurskas mies, joka ei ollut suostunut heidän neuvoonsa ja tekoonsa.

    Näin, mutta ette te jotka pilkan hengen omia
    olette voi näitäkään sanoja ymmärtää.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

  • tuo kohta kirjoitti:

    hyvästä miehestä; Ja katso, oli neuvoston jäsen, nimeltä Joosef, hyvä ja hurskas mies, joka ei ollut suostunut heidän neuvoonsa ja tekoonsa.

    saatanasta?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    saatanasta?

    Kukaan ole väittänytkään?

    Äänestä

  • Yksi muukalainen kirjoitti:

    Jos sinussa on ollut Totuuden Henki jo paljon ennen
    kuin Teuvo Suni sen ahtaan portin jälkeen sai,
    niin miksi sinä et tunnistanut häntä Kristuksen
    omaksi tästä, jota Teuvo on monta kertaa toistanut:

    Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee
    meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.
    Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen.

    Tuo saamasi vastaus voisi aivan hyvin olla myös
    Saatanalta: "Hän oli hyvä ja Jumalaa pelkäävä mies."

    Siis oli, mutta tuliko hänestä paha silloin, kun
    hän erosi luterilaisesta kirkosta. Muistelen sinun
    jossakin keskustelussa syyttäneen Sunia siitä,
    että hän tämän porttokirkon jätti. Tämä kirkko
    ei taida sinulle ollakaan mikään porttokirkko?

    Älä sinäkään kaikkien henkien ilmoituksia usko.

    kun en ole päässyt aikaisemmin sinulle vastaamaan.
    Lue aikaisempia viestejäni, niin näet, mitä olen kirjoittanut Marian ja Elisabetin kohtaamisesta. Samanlainen oli minun ja Teuvo Sunin tapaaminen täällä netissä.
    Kysyä silti aina saa ja varmistaa asiaa!

    'Omaan sydämeensä luottava on tyhmä, mutta viisaudessa vaeltava pelastuu.'

    Hypähtikö lapsi riemusta sinunkin kohdussa, kun
    luit Teuvo Sunin kirjoituksia, vai mitä sinä tarkoitit?

    Äänestä

  • Yksi muukalainen kirjoitti:

    Hypähtikö lapsi riemusta sinunkin kohdussa, kun
    luit Teuvo Sunin kirjoituksia, vai mitä sinä tarkoitit?

    juuri sitä tarkoitin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    laura.piekkari kirjoitti:

    juuri sitä tarkoitin.

    Tuosta et ole aikaisemmin mitään kertonutkaan.

    Onko tuo lapsi jo syntynyt, ja minkä olet hänelle
    nimeksi antanut.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    se hengellinen lapsi, joka meillä tulee joka päivä olla vastasyntyneenä sisimmässämme!

    Äänestä

  • Aloittaja

    laura.piekkari kirjoitti:

    se hengellinen lapsi, joka meillä tulee joka päivä olla vastasyntyneenä sisimmässämme!

    Minä jo todella säikähdin. Kiitos kun pudotit
    raskaan taakan sydämeltäni.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Tuosta et ole aikaisemmin mitään kertonutkaan.

    Onko tuo lapsi jo syntynyt, ja minkä olet hänelle
    nimeksi antanut.

    en minä anna.
    'Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'

    Äänestä

  • Aloittaja

    Etkö todella tiedä, että Raamattu on kahden hengen
    yhteinen oppikirja?

    Ahtaan portin takana Kristus puhdistaa omiensa sydämen
    ja antaa sinne sinetiksi Totuuden Henkensä.

    Saatanan lavealla tiellä ei ahdasta porttia ole,
    ja siksi siellä on tuhansia erihenkisiä porttoseurakuntia,
    joille Saatana on antanut oman valheen henkensä.

    Ja tämän hengen vallassa oleville ihmisille Kristuksen totuus on täysin vierasta.
    Kuten varmaankin olet näistä keskusteluista huomannut.

    osoittaa selvästi, että sinä Teuvo olet joutunut muuttamaan totuudensanojasi vuoden -96 jälkeen. Se Voitto Ramu selvästi osoitti. Ensin Luther oli sinulle pyhä Jumalan mies ja sitten Luther olikin paholaisen palvelija antikristus!

    Miten ainoastaan totuutta puhuvalla Sunilla voi asia kääntyäkin aivan päinvastaiseksi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    muukalainen 12 kirjoitti:

    Mitä milloinkin olen kirjoittanut ja miksi.

    Älä usko antikristusten valheisiin.

    Äänestä

  • muukalainen 12 kirjoitti:

    muukalaisia rientänyt pilvin pimein,
    jotka tuskin tuntevat olevansa muukalaisia
    täällä maanpäällä.

    Ette voi ymmärtää tätäkään Jumalan sanaa: Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!

    Miettikää kuinka kauan esim. Suni on Jeesuksen
    seurassa kulkenut, miten Pyhä Henki on hänelle
    asioita kirkastanut.

    Miettikää kuinka kauan te olette olleet
    ns. herran seurassa mitä on valjennut?

    "Miettikää kuinka kauan esim. Suni on Jeesuksen

    asioita kirkastanut.2

    Pyhä Henki ei koskaan koroita ihmistä.
    Pyhä Henki korottaa ja kirkastaa ainoastaan ristiinnaulittua Kristusta.

    Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

    Äänestä

  • muukalainen 12 kirjoitti:

    osoittaa selvästi, että sinä Teuvo olet joutunut muuttamaan totuudensanojasi vuoden -96 jälkeen. Se Voitto Ramu selvästi osoitti. Ensin Luther oli sinulle pyhä Jumalan mies ja sitten Luther olikin paholaisen palvelija antikristus!

    Miten ainoastaan totuutta puhuvalla Sunilla voi asia kääntyäkin aivan päinvastaiseksi?

    Eli ei ole eikä tule Sunin tielle ja polulle, kiusaksi.

    Äänestä

  • muukalainen 5 kirjoitti:

    Eli ei ole eikä tule Sunin tielle ja polulle, kiusaksi.

    että turhaa on taistella totuutta vastaan.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Mitä milloinkin olen kirjoittanut ja miksi.

    Älä usko antikristusten valheisiin.

    Teuvo, perustele kirjoituksiesi poikkeavuudet. Vai onko niin että henkesi on muuttanut mieltään?
    Asia on siksi "tärkeää" kun puhut erehtymättömän suulla? Siis mitä uskoa?

    Äänestä

  • löytänyt kirjoitti:

    että turhaa on taistella totuutta vastaan.

    Juu, T Siperia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kerro! kirjoitti:

    Teuvo, perustele kirjoituksiesi poikkeavuudet. Vai onko niin että henkesi on muuttanut mieltään?
    Asia on siksi "tärkeää" kun puhut erehtymättömän suulla? Siis mitä uskoa?

    aikajärjestyksestä kaikki elämäni vaiheet.

    Sieltä löydät sellaisenkin jakson, jolloin todella
    uskoin, ettei Jumalaa ole olemassakaan.

    Ja vielä senkin, miten 40 vuotta elämästäni elin
    vain Jumalan vihan alla.

    Kyllä ahtaassa portissa jokaisen siitä läpikäyneen
    henki muuttuu täydellisesti.

    Äänestä

  • risti on voima kirjoitti:

    "Miettikää kuinka kauan esim. Suni on Jeesuksen
    seurassa kulkenut, miten Pyhä Henki on hänelle
    asioita kirkastanut.2

    Pyhä Henki ei koskaan koroita ihmistä.
    Pyhä Henki korottaa ja kirkastaa ainoastaan ristiinnaulittua Kristusta.

    Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

    kuinka kauan esim. Suni on Jeesuksen
    seurassa kulkenut, miten Pyhä Henki on hänelle
    asioita kirkastanut.

    Onko tämä ihmisen korottamista???

    Jumala on luvannut, ja hän myös sen tekee,
    että jokainen hänen omansa tulee saamaan
    Pyhän Hengen oppaaksi ja johdattajaksi
    KAIKKEEN TOTUUTEEN.

    EI SIIS NIIN ETTÄ JUMALAN HENKI JOHTAISI
    KAIKKEEN TULKKAUKSEEN, EPÄILYYN, EPÄUSKOON.

    Sillä tästähän on kyse.

    Täällä kyllä joku väittää että meidän Jumalamme
    on heikko, kun ei hän voi auttaa.

    Mutta ei hän huomaa miten Jumala, Elävä Jumala
    on kaikkivoipa, kaikkivaltias Jumala eikä Hän
    ole luvannut johdattaa sekasotkuun vaan hän on
    todella johtamassa omiaan KAIKKEEN TOTUUTEENSA.

    on pakko HUUTAA:
    KAIKKI TE HUKUTTE JOTKA TAHDOTTE VÄÄRYYDESSÄ
    PYSYÄ!!!

    Äänestä

  • kerro! kirjoitti:

    Teuvo, perustele kirjoituksiesi poikkeavuudet. Vai onko niin että henkesi on muuttanut mieltään?
    Asia on siksi "tärkeää" kun puhut erehtymättömän suulla? Siis mitä uskoa?

    tivaat ihmiseltä???

    TÄSSÄ ON VASTAUS!!!

    Kyllä ahtaassa portissa jokaisen siitä läpikäyneen
    henki muuttuu täydellisesti.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    tivaat ihmiseltä???

    TÄSSÄ ON VASTAUS!!!

    Kyllä ahtaassa portissa jokaisen siitä läpikäyneen
    henki muuttuu täydellisesti.

    kirjoitat näin
    "Kyllä ahtaassa portissa jokaisen siitä läpikäyneen
    henki muuttuu täydellisesti."

    Ihmisen henki kyllä säilyy ihmisessä. Syntiturmelus säilyy, mutta me saamme uudestisyntymisessä vedestä ja Hengestä Kristuksen Hengen, joka rukoilee yhdessä meidän henkemme kanssa.

    Room. 8:16

    Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

    Äänestä

  • vedestä ja Hengestä kirjoitti:

    voi ja voi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    vedestä ja Hengestä kirjoitti:

    kirjoitat näin
    "Kyllä ahtaassa portissa jokaisen siitä läpikäyneen
    henki muuttuu täydellisesti."

    Ihmisen henki kyllä säilyy ihmisessä. Syntiturmelus säilyy, mutta me saamme uudestisyntymisessä vedestä ja Hengestä Kristuksen Hengen, joka rukoilee yhdessä meidän henkemme kanssa.

    Room. 8:16

    Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

    Jos ihminen kasteessa saisi Pyhän Hengen, niin
    viimeistään siinä iässä, kun Jeesuskin meni
    temppeliin, jokainen kastettu ihminen huomaisi
    minkälaisessa eksytyksessä ihmiskunta lepää,
    eikä maailmassa olisi ainuttakaan porttoseurakuntaa,
    eikä ainuttakaan temppeliä, kirkkoa tai moskeijaa.

    Äänestä

Suni on itsekkyyden vakavassa kierteessä.
Hänelle ei kelpaa mikään muu, kuin meidän ehdoton uskomme häneen itseensä.
Kaikki muu on Sunille harraoppia!

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin totta kuin Kristuksen totuus on minussa, tätä ylpeilemisen
    aihetta ei minulta tässä Raamattu-keskustelussakaan riistetä!

    Voi tosin käydä niin, kunhan Juudaksen jalanjäljissä kulkeva
    aluperäinen saa taas riittävästi todistusaineistoa siihen,
    että hänen ihmisten käsien alta saatua uskoa olen taas syvästi loukannut,
    että minut lopullisesti täältä pois ajetaan.

    Äänestä

  • ja ketkä ovat kierteessä???

    Kun et näe, kun ei nähdä mistä on kysymys.

    Ihminen joka on Jeesuksen todella kohdannut,
    saanut Pyhän Hengen oppaaksi kaikkeen Jumalan
    Totuuteen, niin ei hän voi ruveta kumartelemaan
    ihmisten edessä, ei hän voi ruveta mielistelemään
    ihmisoppien edessä.

    Miksi ette siis USKO näitä Jeesuksen sanoja: Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

    Että mistään itsekkyydestä ei voida puhua.

    Ja se on totta Jumalalle ei kaksimielisyys
    kelpaa. Sinä olet joko ehdottomasti Hänen
    tai sitten et ole laisinkaan Hänessä.

    Ja harhaoppia ovat siis kaikki julistukset
    sanomat Jumalasta jotka eivät ole Jumalasta.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    ja ketkä ovat kierteessä???

    Onko mielestäsi Teuvo Sunin opetukset raamatun mukaisia vai. Oletko varauksetta samaa mieltä kaikesta mitä Suni opettaa?

    Äänestä

  • muukalainen 12 kirjoitti:

    Onko mielestäsi Teuvo Sunin opetukset raamatun mukaisia vai. Oletko varauksetta samaa mieltä kaikesta mitä Suni opettaa?

    kysellään, mutta tekee mieli vastata.

    Itse vastaisin, että varauksettomasti olen samaa mieltä vain Raamatun kanssa. Sehän on meille Elämäksi ja ohjeeksi annettu. Ihmisestä kun on kyse, niin tulee aina olla varaus.
    Ei kannata kysellä ihmisen perään, vaan uskoa Raamatun sana ja tehdä sen mukaan.

    Ihminen on vain kivi, joka huutaa.

    Kuitenkin Raamatussa kehoitetaan kuulemaan pasuunan ääntä.

    Nyt on se aika, jolloin viisaatkin neitsyet nukkuu.

    Miten sinä voi olla noin kaksijakoinen?

    Toisaalta uskot, että Sunin kirjoitukset ovat totuudesta,
    ja toisaalta sanot, että niihin on suhtauduttava varauksella.

    Jos ne on totta, niin eikö pitäisi sanoa: Kyllä.

    Jos ne ovat valhetta, niin eikö silloinkin pitäisi
    sanoa: Kyllä.

    Voiko siis kiitos ja kirous sittenkin lähteä samasta suusta?

    Äänestä

  • muukalainen 12 kirjoitti:

    Onko mielestäsi Teuvo Sunin opetukset raamatun mukaisia vai. Oletko varauksetta samaa mieltä kaikesta mitä Suni opettaa?

    mitä tulee tuohon kysymykseen, niin eipä
    se sinua kostuta jos sanon ja olen jo sanonutkin;
    että ihminen joka on Jeesuksen kohdannut, hän on
    myös Jeesuksen puhdistamaan sydämeensä saanut
    Pyhän Hengen joka johtaa kaikkeen Jumalan
    Totuuteen.

    Ja kun näin on ei Pyhä Henki puhu omiansa vaan
    sitä mikä Jumalan on.

    Siksi puhe siitä, että ihminen jota Jumalan
    Pyhä Henki ohjaa puhuisi oikeaa ja väärää
    ei ole Jumalasta.

    Miksi ette usko.

    Mikä henki onkaan se vääryyden henki joka
    johtaa kaikkeen vääryyteen.

    Miettikää ketä pilkkaatte ketä pidätte valehtelijana.

    Mutta se on toinen asia, (Suninkin) suhteen
    niinkuin raamatussa sanotaan;
    Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. 13. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, 14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. 15. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. 16. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!

    Että en voi sanoa että minulla olisi kaikki
    valjennut niinkuin Sunilla, mutta niinkuin
    edellisessä raamatunkohdassa on niin Jumala
    on asiat ilmoittava niinkuin ne on kunhan
    vaellamme samaa tietä, Elämän kaitaa Tietä.

    Ja voin sanoa että Sunin kanssa ollaan samalla
    tiellä aamen.

    Äänestä

  • Yksi muukalainen kirjoitti:

    Miten sinä voi olla noin kaksijakoinen?

    Toisaalta uskot, että Sunin kirjoitukset ovat totuudesta,
    ja toisaalta sanot, että niihin on suhtauduttava varauksella.

    Jos ne on totta, niin eikö pitäisi sanoa: Kyllä.

    Jos ne ovat valhetta, niin eikö silloinkin pitäisi
    sanoa: Kyllä.

    Voiko siis kiitos ja kirous sittenkin lähteä samasta suusta?

    mutta palaan mielessäni aina siihen Teuvo Sunin näkyyn, jossa sanottiin, että 'Raamattu on totta'.

    Tähän peilaten suhtaudun kaikkiin hänen kirjoituksiinsa.
    Alku ja lähtökohta on se, että Raamattu on kokonansa totta! Jos jokin näyttää sotivan tämän kanssa ristiin, on siinä inhimillisyyttä tai jotakin, mitä emme vielä käsitä.

    Mutta tärkeintä on se, että Raamattu on todellakin Elävän Jumalan Sanaa ja kaikki totta.

    Vielä suhtautumisessani painaa VT:n profeettojen oudot kuviot. Kuka olisi tunnistanut profeettaa Jumalan mieheksi, kun hän sai tehtäväkseen ottaa vaimokseen porton. Olisi siinäkin varmasti meidän monen epäilykset heränneet, että onkos tämä nyt varmasti Jumalasta. Ja se oli Jumalasta!

    Johdatti valitulleen vaimoksi naisen, vaikka tiesi,
    että hänestä tulee omassa kodissa vihollinen no:1?

    Kuten Jeesus sanoi: "Viholliset ovat oman talon väkeä",
    ja: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty,
    kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja
    omassa kodissaan." sekä Suomi24 Raamattu-keskustelussa.

    Ja miksi Jumala johdatti valitulleen vaimoksi naisen, vaikka tiesi, että hänestä tulee omassa kodissa vihollinen no:1?"

    Fanaattinen ja johdonmukaisen fatalistinen toimintasi on tähään johtanut, ei Jumala.
    Se rusikoiva piikki tarkottaa aivan muuta, aivan muuta, ja usko se. Tiedän siitä enemmän kuin sinä.

    Se on sisäsyntyinen lihassa oleva rankaisia tai huomauttaja, kuten Apostoli Paavali kirjaimellisesti sanoo. Lue ja tarkista. Sanoin tarkista.

    Voi sinun oman talon väkeä mitä he saavat vuoksesi kärsiä! Olet ilmeisen huono aviopuoliso ja isä?

    Äänestä

  • Tarkista!!! kirjoitti:

    Jumalan teitä. Ei Jeesuskaan antanut kotiväkensä estää milliäkään sen tetävän suorittamista, joka hänellä oli. Hekään eivät ymmärtäneet...
    Mutta ristinkuoleman jälkeen he alkoivat käsittää. Ennen helluntaita he jo olivat yksimielisinä koolla ja rukouksissa muiden Jumalan omien kanssa!
    Emme voi pelastaa omia rakkaitamme niin, että heidän tähtensä ja rauhan ylläpitämiseksi luovumme tehtävästämme, joka Jumalalta on osaksemme tullut.
    Ainoa tapa on totella yksin Herraa ja rukoilla joka päivä uskollisesti Herraa. Hän sen tekee!

    oletko sinä naimisissa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tarkista!!! kirjoitti:

    Ja miksi Jumala johdatti valitulleen vaimoksi naisen, vaikka tiesi, että hänestä tulee omassa kodissa vihollinen no:1?"

    Fanaattinen ja johdonmukaisen fatalistinen toimintasi on tähään johtanut, ei Jumala.
    Se rusikoiva piikki tarkottaa aivan muuta, aivan muuta, ja usko se. Tiedän siitä enemmän kuin sinä.

    Se on sisäsyntyinen lihassa oleva rankaisia tai huomauttaja, kuten Apostoli Paavali kirjaimellisesti sanoo. Lue ja tarkista. Sanoin tarkista.

    Voi sinun oman talon väkeä mitä he saavat vuoksesi kärsiä! Olet ilmeisen huono aviopuoliso ja isä?

    Tällaisella huitaisullako sinä teet tyhjäksi
    profeetan ja Jeesuksen ilmoitukset?

    "Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään.
    Varo puhumasta mitään vaimolle, joka lepää sylissäsi.
    Poika halveksii isäänsä, tytär nousee äitiään vastaan.
    Viholliset ovat oman talon väkeä."

    "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle
    rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan.
    Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä,
    tyttären äitiään ja miniäan anoppiaan vastaan.
    Viholliset ovat oman talon väkeä.

    Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua,
    ei kelpaa minua, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai
    tytärtänsä enemmän, kuin minua, kelpaa minulle.
    Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle."

    "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan,
    sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan."

    Kuin myös Suomi24 Raamattu-keskustelussa.

    Lihallinen ja hengellinen rakkaus painivat kahdessa
    eri sarjassa. Vaikka ei hengellistä rakkautta olekaan,
    ei se sulje pois maallista rakkautta omaan perheeseen.

    Tällaisen perheen elämä ei tietenkään voi olla
    yhtä tasapainoista ja ihanaa kuin mitä se on
    porttolasten perheissä, sillä mitä suurempi
    lähipiirin vastustus on totuutta vastaan, sen
    voimakkaammaksi Pyhä Henki ihmisessä voimistuu.

    Voimalla on oltava vastavoima, jotta voima tulisi
    näkyviin. Kun ihminen jatkuvasti runnotaan
    heikoksi ja mitättömäksi, tapahtuu juuri se,
    mistä kirjoitettu on:

    "Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista,
    vainoista ja ahdingosta, joihin joudun Kristuksen
    tähden. Juuri heikkona olen voimakas."

    Äänestä

  • muukalainen 12 kirjoitti:

    oletko sinä naimisissa?

    Kerron sinulle, että olen niin onnellisesti naimisissa, kuin se vain voi olla mahdollista Jumalan oman ja sellaisen välillä, joka ei vielä ole antanut Herralle periksi.
    Oman kutsumukseni tässä tilassa koen näin:
    'Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa'.1 Piet.3

    Lue siitä vielä eteenpäin, jos haluat tietää, millaisilla periaatteilla elän vaimona.

    Tästä kaikesta huolimatta on sotatila meidänkin kattomme alla. Ja se tulee olemaan niin kauan kuin siellä asustaa eri herraa palvelevia ihmisiä! Tämä on vain kylmä totuus - Raamatun mukaan.
    Eri asia on riidellä lihallisen, pahan luontonsa yllyttämänä. Kyllähän meistä uskovistakin kaikista se löytyy. Mutta järkkymättömiä saamme olla - ja meidän tulee olla - Herran tottelemisessa aina ennen muita!

    Kuinkahan paljon vaimosi joutuu kärsimään taholtasi loukkauksia, ahdinkoa ym uskonnollisen paatoksesi ja syyllistämisesi vuoksi? Ei mikään ihme jos vastavoimakin nousee sellaisessa elämässä. Raamattu taas kehoittaa aviomiehiä rakastamaan vaimojansa ja kohtelemaan kuin heikompaa astiaa, olemaan helläsydäminen jne

    mutta luulen, että kirjasikin perusteella Suneilla ei ole niin...

    Hyvä niin, olet oikeilla linjoilla siinä kohdassa kuin kerroit. Pelkäsin, että painostat miestäsi uskonnollisella kiihkolla, mutta onneksi niin ei tunnu olevan teillä!

    Kumman kärsimys on suurempi:

    Kirkkouskovan, joka ei tiedä, eikä välitäkään tietää totuutta.

    Vai Totuuden Hengen saaneen ihmisen, joka näkee
    minkälainen portto luterilainen kirkkokin on.

    Äänestä

  • muukalainen 12 kirjoitti:

    Hyvä niin, olet oikeilla linjoilla siinä kohdassa kuin kerroit. Pelkäsin, että painostat miestäsi uskonnollisella kiihkolla, mutta onneksi niin ei tunnu olevan teillä!

    niinkin, mutta Herra on ollut uskollinen - kasvattanut ja kouluttanut pois vääryydestä.

    Äänestä

  • muukalainen 12 kirjoitti:

    "Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista,
    vainoista ja ahdingosta, joihin joudun Kristuksen
    tähden. Juuri heikkona olen voimakas."

    Kuinkahan paljon vaimosi joutuu kärsimään taholtasi loukkauksia, ahdinkoa ym uskonnollisen paatoksesi ja syyllistämisesi vuoksi? Ei mikään ihme jos vastavoimakin nousee sellaisessa elämässä. Raamattu taas kehoittaa aviomiehiä rakastamaan vaimojansa ja kohtelemaan kuin heikompaa astiaa, olemaan helläsydäminen jne

    mutta luulen, että kirjasikin perusteella Suneilla ei ole niin...

    jossa kuitenkin ollaan voimakkaita, on Herra joka päivä viemässä Teuvo Sunia sopivaksi katsomallaan tavalla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    laura.piekkari kirjoitti:

    jossa kuitenkin ollaan voimakkaita, on Herra joka päivä viemässä Teuvo Sunia sopivaksi katsomallaan tavalla.

    Jos Jumalan valitseman sanansaattajan rinnalla olisi
    sellainen vaimo, joka kylillä kulkisi ja kertoisi:

    "Ajatelkaa, viime yönäkin se meidän Teuvo oli
    kolme tuntia Jumalan puhuttelussa sai kuulla sitä
    ja sai kuulla tätä. Ja aamulla oli niin väsynyt."

    voisi ajatella, että jos hän on samassa Jumalan Hengessä ja ohjauksessa, niin ei hän niin toimi.
    Mutta silloin varmasti Herran olisi annettava jokin muu 'pistin lihaan' pitämään armontarvitsijan paikalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tms37 kirjoitti:

Jokainen aloittamani uusi keskustelu lähes
välittömästi poistetaan? Vastaus on tässä:

"Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa
vaatii oikeaa tuomiota, ja inhoatte sitä, joka kertoo totuuden."

Joka haluaa totuudesta keskustella, tehköön sen
sähköpostin kautta. Sitä ei ole vielä pois otettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu