Iltasaduilla on aina jokin opettavainen tarina. Tässä sadussa sen saa jokainen löytää itse:
17-vuotiaan Raisan äiti on yhä hyvin järkyttynyt, mutta jos tyttären tarinan kertominen säästäisi edes yhden perheen samalta kohtalolta, tuska ei olisi turhaa.
Raisalla on kammottava salaisuus, joka pysyi piilossa viisi pitkää vuotta. Äiti ei tarkkaan muista, milloin hänen epäilyksensä heräsivät. Hän vain tunsi tyttären liukuvan pikkuhiljaa yhä kauemmas.
Ensimmäinen merkki saattoi olla Raisan outo pukeutumistyyli. Kaksitoistavuotiaaksi asti tyttö oli kuten muutkin nuoret, mutta sitten hänestä tuli poikkeava. Yhtäkkiä kuvaan ilmaantuneet vartalonmyötäiset asut kummastuttivat myös Raisan isää.
Raisan koulupäivät alkoivat venyä samoihin aikoihin. Kun hän iltamyöhällä palasi kotiin, posket hehkuivat oudon punaisina. Vielä selvempi merkki olivat luonnottoman kirkkaina loistavat silmät.
Huume-epäilyille ei silti ollut sijaa. Eihän tyttöparka edes tiennyt, mitä koka, viiva ja töde tarkoittivat. Mutta oliko tytär temmattu jonkin uskonlahkon piiriin. Äiti pelkäsi jo pahinta, tyttärestä oli tullut saatananpalvoja. Raisa ei tosin rengastanut nenäänsä eikä käyttänyt mustaa meikkiä. Kunhan vain kestovärjäsi kulmiaan ja ripsiään. Se oli kuulemma niin vaivatonta.
Kuinka harhaanjohdettu voi lapseensa luottava hyväuskoinen vanhempi ollakaan! Alkuaikoina äiti luuli, että Raisa hengailee steissillä ja kulkee bändärinä rocktapahtumissa. Jos tytär olisi ollut normaali koulupinnari ja mummojen muksija, äiti olisi hyvinkin kestänyt sen.
Jospa Raisa olisikin pukeutunut niittitakkiin ja osallistunut jengitappeluihin tai ollut tavallinen tinnerin nuuskija. Naapurin tyttö sentään seurusteli Helvetin enkelin kanssa. Raisan äiti olisi ollut onnellinen, jos oma tytär olisi viettänyt aikaansa rasvalettisen ja kiroilevan korston seurassa. Mutta ensimmäinenkään vee-sana ei ollut koskaan päässyt tytön huulilta.
Koulupsykologikin piti tilannetta täysin luonnottomana.
Vähitellen Raisan poissaolot venyivät entisestään. Hän saattoi olla teillä tietymättömillä viikonlopun, joskus jopa kokonaisen viikon.
Entä jos Raisa olikin ryhtynyt kettutytöksi. Jos hänestä oli kehkeytynyt radikaali eläinaktivisti, oikea minkkien muiluttaja ja kettujen luontoon laskija. Ainakin kerran Raisa oli viettänyt viikonlopun Pohjanmaalla. Äiti löysi tytön tavaroista Teuvan viirin ja oudon hopealusikan.
Äidin upotessa yhä syvemmälle epäilyjen suohon toinen toistaan villimpi pelko kävi mielessä. Kun isä joskus kovisteli tytärtään, tämä vain hymyili salaperäisesti ja meni menojaan.
Sitä suurempi oli järkytys, kun Raisan salaisuus viimein paljastui kaikessa karmeudessaan. Raisa hiihti kilpaa, oli hiihtänyt jo monta vuotta. Raisasta oli tullut vanhempiensa tietämättä maastohiihtäjä.
Hmmm....niihn....Miten on..Asiat ei aina ole niin kuin luulet....:o)

Vastaukset 58
Vanhimmat
Kaikkea se hiihtourheilu teettää;))Ettei vaan tytöstä tulisi uutta "Myllulaeta",joka ryyppää yksin kotinsa kellarissa yötäpäivää..
maalaa piruja seinille ;O)))))
opetusta.....Ah niin tuttua elävästä elämästä;o))))
miltä näyttää...juu ei oo ,ei....ja minkä takia sitä aina epäillään kaikkea pahaa...tässäkin tapauksessa tyttö oli "hyvillä teillä",mutta kaikki ikävä vaan kävi mielessä vanhemmilla...oliskohan keskustelusta ollut apua tässäkin tilanteessa :)
..ja kantapään kautta on tullut opittua..
Mutta nyt maaten,ja aamulla duuniin..lainanlyhennykset on maksettava:)Öitä!
Kaikki ole sitä miltä näyttää juuuuuu ei....
http://www.youtube.com/watch?v=yMli8wuVXH4&mode=related&search=
auttaa aina..Kunhan vain osataan kuunnella vain sitä mitä toinen sanoo...Ei tulkita väärin tai haeta jotain piilomerkityksiä.
Ihminen on niin epäileväinen eläin....:o/
näin se vaan on;o))))))))))
ne arjen pikkuapurit....Öitä;o))
Eka video tosta..
http://bonus.mtv3.fi/aanestys/aanesta.shtml?uutiset_uutiset25v
Sun kotikuntas vai....;o))))...Ei turhaan ole Laihialaisista vitsiä väännetty;o)
Se lantavarvas siellä höpöttää:)Täällä ei ole mitään muuta,kun betonia ympärillä..
on mukavaa;o)))))) Täällä on hyvä höpöttää varpaat lannassa...Tuota...siis ainakin viel kymmenen vuotta sitten oli...Nyt ei näy lehmiä kuin elokuvissa:o/
Voi miten on ankee sun asumuksesi ympäristö.....;o/
Mulla on ympärillä hähä hääää...Lehmän sonnasta saa polttoainetta tiesitkö sitä..
metsäläinen:o)
Tiesin mä sen....olen niin vihreä;o)))
Jossain maailmalla ko tuotetta käytetään myös rakennusmateriaalina;o)))
En mä missään metsässä asu häää häää...Ootko ulkoavaruudesta yksisilmäinen vihreä pieni karvainen Alf ?Lehmänpaskaa seinää mahtaa olla hyvät aromit,kun aurinko paistaa..
koneella :)) joo,mä oivalsin,on sen verran elettyä elämää takana...
sellanen just olen....Alfiina...Itseasiassa....
luulen ettei se lehmän pa..a haise kuivuessaan...Huom luulen vaan;o)
En ole kokeillut kyseistä tuotetta....NO en...hähähäää...Hups...Olenhan ja olet sinäkin...Pures porkkanaa...;o)
Nauraa...Huumorilla onneksi voi kuitata paljon;o)))
Kot kot koooooooo...
http://www.thegogglesdonothing.com/images/turkey.jpg
laittaa mun quvaani tänne....Ihmettelen vaan et miks mä noin punainen.....:o/
kunpa kaikki oppisimme sen...elämän ei tarvi olla niin vakavaa...siihen kuuluu huumorii...mun tapanani on ikävistäkin asioista hakea positiivisia puolia...kyllä niissä on kun ne oppii löytämään...ajattele positiivisesti on mun periaate;O)))
Kunnolla tai et saa lahjoja Jouluna..
http://www.b0g.org/wsnm/uploads/santa5.jpg
tai ainakin melkein kaikissa asioissa positiivinen puoli...Niitäkin asioita elämästä löytyy mitä ei millään voi hyväksyä ja positiivisyyttä edi millään löydy...ei edes haluu etsiä.
Positiivisyys on lahja, jonka soisi olevan kaikilla
ihmisillä:o)))
kun tolla tavalla uhkaillaan....:o/...Mä kerron susta oikealle pukille;o))
Pelottaa...
http://de.fishki.net/pics6/monkey_sucker.jpg
että kaikista asioista,siis todella ikävistä asioista,on turha edes hakea positiivisuutta...ei niistä löydä...ei sitä ole...mutta tarkoitinkin elämää yleensä,normaalia arkea...mitäpä minä selittelen,kyllähän sä mun ajatukset tiedät...ajattelethan itse samoin ;O)))
Miten se sanonta menikään..."Naurua läpi kyynelten..."...Se tosi osuva...Tosin en sitä nyt muistanut kai oikein:o/
muistaakseni...;O)) ainakin asia oli siinä :)
kun olet odotat lapsiasi kotiin ja odotus vain venyy...Oletko alkanut pelätä pahinta....???
Lapset on villejä..
http://www.radiocity.fi/images/kuvitus/J_lkk_ri.jpg
lukemattomia kertoja...varsinkin ennen kännyköitä...ei saanut yhteyttä lapseensa..kello käy...lasta ei näy...ikkunassa on tullut odotettua monet kerrat ja voi,sitä ihanuutta,kun tuttu nuori sieltä kurvaa kotiin...ole siinä sitten tiukka ja vihainen,että missä sitä ollaan oltu ja viivytty...pääasia on ,kun se nuori tuli ehjänä kotiin...meillä kun on aina ollut periaatteena,että kotiin sopii ja on tultava ,oli kunto mikä hyvänsä...en hyväksynyt alkoholin käyttöä nuorillani,mutta tiesin,että se kumminkin kuuluu nuorten elämään...
villejä..Toi oli kuitenkin sun oma lappus....heheeee.....
Nyt täytyy mennä kattoo tämä
4D: Nirsot naiset
29.08.2006 klo 21:55-23:00
(Picky Women, Iso-Britannia, 2004) Uudella naissukupolvella on valtaa, he ovat vaativia ja kertakaikkisen armottomia miehiä kohtaan. Taloudellisesti riippumattomat ja emotionaalisesti itsevarmat nykynaiset edellyttävät kumppaniltaan täydellistä antautumista suhteelle - ja jos tällaistamiestä ei löydy, nämä naiset pärjäävät kyllä erinomaisesti ilmankin. Tuotanto ZKK/Channel 4. Dokumentti. Kesto 47'
Mua pelotti kun tytär oli viikonlopun Turussa...Ihanaa sunnuntaina, kun hän palasi reissultaan....Kyllä mä luotan rakkaimpiini,mutkun maailassa on muitakin....kaikenlaisia koheltajia:o/
Tuttua kertomaa sun kirjoituksesi:o)
Suosittelen lämpimästi....;o))))
kunnialla ja pojista kasvoi kunnon kansalaisia :))välillä vielä mietiskelen niitä aikoja ja ajattelen,että ois se vaan ollut ihan erilaista ,kun olis ne kännykät jo silloin ollut käytössä...no,tässä alkaa nää nuoremmat olla pian siinä iässä,että niitä saa kotiin alkaan odotella...mutta on tässä ollut muutaman vuoden tauko,ettei oo tarvinnut ikkunassa päivystää;O)) ja nythän on ne kännyt jokaisella...
pärjäs ilman kännyjä????
Mun äitini soitti aisakelloa, jos me kakrut oltiin liian kauan ulkona. Arvaa hävettikö??? :o/
noo,tytöt tiesi sitten pian tulla kotiin,ettei äiteen tarvinnut kauaa soitella ;O)) joo,millain sitä ennen pärjättiinkään :O/
söpöä pelottaa...ei vähän...tosiiiii paljon;o)
Kärsää..
http://www.bigmagic.com/pages/blackj/tatu8cok.jpg
aivan pakko....:o/
Kattoo niitä kissoja..
http://personal.inet.fi/muoti/salaa/kuvia/sleepy4.gif
taideteos ;O) onko tämä nyt sitä vartalomaalausta :O)
Ihania...Tää kisu aivan mun tyttären kisun näköinen...Ja ne mun kisut on sulosia...Kävin niitä tänään katsomassa:o)
Katoin kanssa yhtä kisua tänään...
http://payalnik.com/img/050927jump3ju.gif
kisut nyt on...minkä värisiä..ne on varmaan söpöjä :)
Mä en pidä iahn tollasista kisuista;o)
musta...Pitkäkarvaisia ja puolitoista viikkoisia..Niil oli jo silmät auki...Ihania kollipoikia:o)))
meillä on kaksi tollasta tyttökissaa...toinen jumalattoman iso ja hyvin itsetietoinen ja omapäinen...sitä ei syliin saa muuta kuin väkisin...toinen tollanen pienikokoinen,mutta aikuinen silti ja niin hellyydenkipeä ja kiltti kuin olla voi :) tää pieni on löytökissa,haimme sen reilu vuosi sitten löytöeläintalosta,oli löydetty metsästä ketun raatelemana :( eläinlääkäri hoiti kuntoon ja nyt voi ihan hyvin...joskus harvoin ontuu vielä jalkaansa...
kuntoon monia löytökissoja...Siis ne kisut on löytänyt minut:o)) Mä sit löytänyt niille hyvät kodit:o)) Mä olen siis selkeesti vanhapiika ainesta...kisut viihtyy mun kanssa:o/
hyvää työtä kissojen parissa :) moni kisuli saa olla onnellinen ,kun olet ne hoidellut kuntoon ...ja äläs nyt vielä vanhaksipiiaksi ala...nainen parhaassa iässä ;O)) mutta nyt tää nainen lähtee unten maille...tuli kutsu jo ;O)) HYvää yötä sulle :)
Parasta ikää eletään....totta:o))) Hyv yötä Aliisa..qurkkimisiin:o))
Tässäpä sulle kaveri viekkuun:)) http://www.youtube.com/watch?v=-yboJvfx9CM&mode=related&search=
mitäpäs sitä nainen muuta;o)))
Nolotti niin paljon, kun kaverit pilaili...Tosin nekin ties mennä silloin kotiin...Meillä äiti laittoi iskän etsii meitä sit vähän isompana...Sekin oli noloo:o/
Ehkäpä me oltiin silloin ennen onnellisen tietämättömiä langattomista puhelimista....viattomia ja vapaita.....rakastettuja ilman kännyjä;o)
edes puhelintakaan joka kodissa...huh,huh...mitä meenkin vanhemmat on joutunut kestämään...
ja tälläsiä meistä tuli.....;o)