Voiko kaikki maailman kansat olla väärässä? Tietenkin voivat, mutta onko se todennäköistä? Ihminen joka määrittää itsensä ateistiksi, samalla rajoittaa oman järkensä ja mielikuvituksensa. Tällainen mekaaninen maailmankatsomus rappeuttaa järjenkäytön pieneen maailmaan, mikä on kysymyksiä täynnä ja vastauksista ei ole tietoakaan. Skeptismi on mielestäni oikeutettua, jos esitetään oikeat kysymykset. Yleinen virhe skeptismissä on se, että kysytään onko se mahdollista. Jos on vähänkin järkeä ja ymmärrystä niin huomaa, että maaimassa kaikki on mahdollista. Oikea kysymys onkin silloin, että onko jonkun henkilön väite tosi sillä hetkellä/tilanteessa. Sellainen henkilö, joka nojaa heikkoina hetkinään tieteeseen löytää sieltä samalla tavalla sellaisia tekijöitä, jotka vaativat uskoa. Otetaan esimerkiksi vaikka kvanttimekaniikka(voi olla että tämä kortti on pelattu aika usein). Kun tarkastellaan kvanttimekaaniikan pelisääntöja, tullaan siihen tulokseen, missä meillä on käsissämme epävarmuustekijöitä esim. kun luet kirjaa, ei voida mitenkään kertoa, mitä seuraava sivu sisältää ennen kuin se havaitaan(eli luetaan), ja koska kohteen tila riippuu havaitsian odotuksista kohteeseen(kohteella on kaikki mahdolliset tilat käytössä ennen kuin se havaitaan), niin havaitsija silloin määrää järjellään katsotun maailman tilan.
Myönnetään. Esimerkki saattoi olla hieman kuiva.
Minun käsitykseni ateismin juurista on se, että se on vastalause, sanotaan nyt vaikka kristilliselle opille. Uskon että ateismi syntyy siitä, kun tiettyä uskontokuntaa edustavat ihmiset yrittävät päästä normaalin ihmisen yläpuolelle, konstein, jotka ovat hieman epäreiluja. Hyvä esimerkki tällaisesta on juuri moraaliset ja siveelliset arvot. Monet tällaiset kiihkeät uskovaiset ovat kärkkäitä heittelemään tuomioita ja paheksuntaa ihmisten ylle, jotta he voisivat itse nousta toisten yläpuolellä ja tuntea paremmuutta toisten ihmisten silmissä. Olen itsekkin sortunut tähän, oman pääni sisällä ja sellainen kyllä hävettää.
Monella on varmasti sellainen tunne, että uskonnot hallitsevat pelolla ja uhkaamalla ikuista kadotusta. No se on totta. Kuitenkin, on kyse ihmisistä. Siinä on kyse siitä, mitä sanoin äsken, ylemmyydestä. Henkilökohtainen mielipiteeni(saatan olla tosin väärässä) on se, että monet ihmiset harjoittaessaan uskontoaan toimivat pelosta myös. He toimivat samasta pelosta, jolla pelottelevat toisia, hassua. Ei sellainen suhde Jumalaan voi toimia, mikä perustuu itsekkääseen pelkoon. Kyllä tällainen pelko varmasti itää minunkin sisälläni, ja jokaisesa meissä. Suhde pitäisi perustua vapaaseen valintaan ja Jumalan, moraalin ja ihmisten kunnioittamiseen vapaasta halusta.
Ei uskonnolla pitäisi hankkia minkäänlaista arvostusta ihmisten silmissä. Kyllä on minuakin monesti harmittanut, kun olen puhunut jonkun vakaan ateistin kanssa ja en ole uskaltanut ilmaista omaa kantaani asiasta. Monesti olen kokenut alemmuuden tunnetta ja heikkoutta juuri sen takia. Eikä minun pitäisi sitä tuntea!!
Uskonnon pitäisi olla jokaisen oma asia, ja ymmärrän, että tällainen käytös herättää vihan tunteita toisissa ihmisissä ja saa heidät kääntymään ateismiin.
Luin tuossa muutamia ateistien kirjoituksia ja siellä oli hyviä huomioita. Mutta eniten hämmästytti se kommentti, joka kehotti uskovaisia lukemaan muutakin kirjallisuutta kuin raamattua. Tässä on kyllä menty molemmilta puolilta ristiin ja pahasti. Raamatun lukemisen lisäksi tutkin raamattua ja tutustun myös muihin apokryfisiin teoksiin. En ole opetellut sitä ulkoa ja en edes muista kauheasti asioita sieltä, mutta sehän ei olekkaan se pääsasia. Henkilökohtaisesti pidän fysiikasta, tekniikasta, filosofiasta ja mysteereistä. Maailmassa on niin paljon tietoa ja salaisuuksia ja aikaa on vain hyvin vähän. Tällaisesta asettelusta on pakko lähteä keräämään tietoa ja rakentamaan omaa todellisuutta.
Myös joku mainitsi siitä että ateiteilla on paljon dynaamisempi mooraalin ymmärrys kuin jonkun uskonnon edustajilla. Se voi olla totta mutta olen eri mieltä. Tiettyjä moraalisia ohjeita tulisi noudattaa oli lopputulos mikä tahansa ja ottaa oma vastuu teioistaan. Tämä on tietysti kova ihanne ja en usko, että itsekkään sitä pystyn täyttämään.
En kirjoittanut tänne sen takia, että saisin käännytettyä mahdollisimman paljon ihmisiä. Kirjoitin lähinnä itseni takia, koska tätä kirjoittaessa joutuu pohtimaan omia arvoja ja ihanteita. Parasta tässä on kuitenkin se, että pääsee lukemaan aivan toisenlaisiakin mielipiteitä asiasta ja tutustumaan sen syihin. Tämä on mahtavaa päästä keskustelemaan asiasta molemmista näkökulmista ja se todella on järjen ja hengen rikkautta.
Paras konsti aloittaa avartamaan maailmaa, on lukea loistavan filosofin Immanuel Kantin teokset Prolegomena ja Radikaali paha. Edustat, mitä maailmankatsomusta tahansa.
Tämän kirjoituksen jälkeen tuntuu yllättävästi paljon paremmalta. Toivottavasti joku pystyy antamaan kipakoita vastalauseita ja ajatuksia, jos vastaa tähän viestiin.
Älkää vakavoituko!!!!

Vastaukset 9
Vanhimmat
"Paras konsti aloittaa avartamaan maailmaa, on lukea loistavan filosofin Immanuel Kantin teokset Prolegomena ja Radikaali paha."
Perustele vaikkapa Kantin mukaan järki.
Neuvo...avaa Hume ;)
"Uskon että ateismi syntyy siitä, kun tiettyä uskontokuntaa edustavat ihmiset yrittävät päästä normaalin ihmisen yläpuolelle, konstein, jotka ovat hieman epäreiluja."
Kun ratkaiset Humen ja Kantin näkemyseron, niin saat tuohon vastauksen.
Ps. heitä se Kantti roskiksee :) (vitsi)
annahan tulla todisteita jumalan olemassaolosta, liittäen mukaan vielä selvitys mikä tuhansista jumalista on kyseessä.
Vastaus...Over doset rationaalisuutta laittaa occaminki tylsäks. Tuo occamin tylsyttäjä on jesse, ainoa ongelma tuossa on että itse jesse ei occamia kestä, mutta jesse kyllä hoitaa teorian ku teorian yksinkertasemmin kuin mikään muu...
Eimjärkeä ja mielikuvitusta tarvitse rajata pelkästään uskonnollisiin kysymyksiin. Tule katsomaan minun kirjahyllyäni: kaikki olohuoneen seinät täynnä järjen ja mielikuvituksen aarteita - - scifiä, fantasiaa, draamaa, historiaa, luonnontieteitä - elän värikkäässä maailmassa, jota ei koskaan voi ammentaa tyhjiin. Jos tulee tylsä hetki, luen runoja.
"Mielikuvitus rulaa!"
Tuon paremmin en elämää voisi kuvailla ;)
"elän värikkäässä maailmassa"
Sattuneesta syystä uskon tuohon täysin...
"En kirjoittanut tänne sen takia, että saisin käännytettyä mahdollisimman paljon ihmisiä."
Tuosta sinun ei tarvitse huolestua. XD
"Ihminen joka määrittää itsensä ateistiksi, samalla rajoittaa oman järkensä ja mielikuvituksensa. Tällainen mekaaninen maailmankatsomus rappeuttaa järjenkäytön pieneen maailmaan"
Tästä asiasta olen täysin päinvastaista mieltä, muuten kirjoituksesi oli harvinaisen avarakatseinen uskikselta :)
"Voiko kaikki maailman kansat olla väärässä?" outo kysymys, kansat eivät sen paremmin usko kuin ole uskomatta. Jos haluat sanoa että kaikkien ihmisryhmien parissa on ollut uskoa erilaisiin outoihin- usein näkymättömiin- olentoihin, jumalista metsän peikkoihin, joita on palvottu ja lepytelty, niin olet oikeassa. Entä sitten?