on valtava tarve uskoa johonkin yliluonnolliseen, uskonnot on näistä hyvä esmerkki.Haluaako ihminen hakea uskontojen avulla todisteita että hän on jotain edityistä.Vaikka tosiasiallisesti ihmisen älykkyys johtuu siitä että ihminen joutui alkuvaiheessaan taistelemaan olemassaolostaan.Ihmisen erottaa eläimestä ainoastaan mielikuvitus, ihminen pystyy hahmottamaan tulevaisuutta. älykkyys taas johtuu siitä kun ihminen alkoi käyttämään lihaa ravintonaan. Voidaan sanoa että ihminen lajina on sattuman tulos. Näissä asioissa ei ole mitään yliluonnollista, ne on kaikki järjellä selitettäviä asioita..
ihmisillä
ihmetteliä
7217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
selittää kaikki asiat järjellä...
Miksi?
Ei tarvitse pollaansa kuluttaa järkeilyyn kun uskoo rohkeasti.
Jeesus todellakin oli oikeassa kun sanoi: totuus vapauttaa teidät.
tiivistit hyvin teidän uskovaisten ajatusmaailman:
"Ei tarvitse pollaansa kuluttaa järkeilyyn kun uskoo rohkeasti. "
...ihminen kerran pystyy abstraktiin ajatteluun, se luo julmetut vapaudet korvien välissä ja ihminen luonnostaan tarvitsee jonkin asteista turvallsiuutta. Henkinen turvallisuus olkoon yksi sen muoto. Kuvittele että sinulla on koko maailma tyhjä ja sallittu, saat mennä aivan minne tahansa ja tehdä aivan mitä tahansa. Todennäköisesti kuitenkin ensimmäisenä valitset itsellesi "tukikohdan" jota kutsut kodiksi, tai leiriksi, ja sieltä säkin tutkit suurta maailmaa.
Ilmeisesti rajattomat ajattelun mahdollisuudet synnyttävät tarpeen siihen henkiseen leiriin, että olisi se "vanhempi" joka kertoo ne rajat joiden sisällä voi elää ja olla pelkäämättä. Paluu lapsuuteen? Jokin tukikohta ettei tarvitse olla yksin ja vapaana. Se on joillekin liian rankkaa :D
mene ja tiedä.
on omatunto rajana kuinka elän.En tarvi siihen mitään henkimailmaa.Kun evoluutio kehitti ihmiselle kyvyn hahmottaa tulevaa(se on ainut tekiä mikä erottaa ihmisen eläimestä) .Silloin ihminen voi ennakoira miltä tuntuu toisesta kun tekee väärin häntä kohtaan. Otan esimerkin: Jos kuuluisin johonkin uskonnolliseen yhteisöön, ja menisin jonku mummun luo jolla ei ole rintaperillisiä, ja sanoisin hänelle että tie taivaaseen olisi paljon lyhempi jos testamenttaat omaisuutesi meidän uskonyhteisölle.Silloin jos näin tekisin en saisi sielunrauhaa kun tietäisin tehneeni väärin.Huomaatko pystyn evoluution antamalla kyvyllä ennakoimaan miltä minusta tuntuisi ..
On meillä empatiakyky ja abstraktin ajattelun kyky niinkuin totesin. Sen verran annoin ymmärtää että pieni ihminen, osa meistä, tarvitsee uskontonsa turvakseen kun ei pysty elämään kaiken sen vastuun kanssa jota vapaus tuo. Ei siinä mitään pahaa.
"on omatunto rajana kuinka elän.En tarvi siihen mitään henkimailmaa"
Nii-i. Arvaa kuinka monta juippia tälläkin palstalla heiluu jota julistavat päivästä toiseen ettei mitään moraalia ole ilman jumalolentoja :D Ilmeisesti he rellestäisivät aamusta iltaan hurjissa veriorgioissa jos heillä ei uskoaan olisi. On siis meidän muidenkin etu antaa heidän olla uskossaan... *virne*
***
ken haluaa ja mihin vain. niin sanotut uskovaiset tekee paljon sellaista mitä ei minun omatunto salli.Esimerkkiä olisi niin paljon että minulta ei ilta riittäisi niiden kirjoittamiseen.Mielikuvitus ja sitä kautta tulevaisuuden hahmottaminen, minkä kyvyn on evoluutio ihmiselle kehittänyt antaa minulle mahdollisuuden omaantuntoon.Ne juipit heiluu uskovat tai ei, ellevät kuuntele omantunnon ääntä..
oon tullut siihen tulokseen, että yli yheksänkymmentä yheksän prossaa ihmisistä on yhtä tyhmiä kuin pässi.
Ja tyhmyydessä ei ole mitään yliluonnollista.