Huomio!

Tietääkö täällä kukaan mitään niin sanotuista välimuotofossiileista olisi hauska saada linkkejä tai tietoa aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta.
Itse ole harrastanut kasveja koko pienen ikäni eikä tietoa välimuotofossiileista tunnu löytyvän samoin elämän syntyminen itsestään ei oikein vakuuta koska, tiedemiehet eivät ole onnistuneet toistamaan niitä tapahtumia. Pelkästään valkuiaisaineen aikaan saamiseksi tarvittaisiin tätä niin kutsuttua alkulietä (jossa jotkut olettavat elämän syntyneen). Koko näkyvän mailmankaikkeuden verran!
Lajien sisäinen kehittyminen sensiaan on mahdollista. Me ihmiset olemme tästä hyvä esimerkki. Verrataampa vaikka Etiooppiaa ja Suomea Etioppia on ollut aina itsenäinen Suomi oli puolestaan satoja vuosia siirtomaavallan alla. Suomi on karu pohjoinen maa. Etiooppikaan ei ole mikään vilja-aitta mutta luonnon olot ovat kuitenkin paljon laukeammat. Silti suomalaiset pesevät etiooppialaiset kirkkaasti niin älykkyystesteissä, elistasossa kuin myös turvallisuudessa. Kasvikunnasta sekä muista eläinlajeista ja varsinkin mikrobeista vastaavia esimerkkejä lyötyy yllin kyllin.
1171575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 117

Vanhimmat
  • Ei kai vaan taiteilija Pälikkö?

    Äänestä

  • Miten te viitsitte jatkuvasti tyrkyttää tuota sivustoa ja te ette vieläkään ymmärrä sitä, että evoluutio on teoria ja kreationismi on satu joka on kirjoitettu niin sanotun "pyhän hengen" innoittamana...
    Onko tässä jokin niin vaikeaa?
    teoria on siis todennäköisempää kuin satu ja vaikka teoriassa olisi aukkoja ne yleensä paikaataan ajan mittaan...
    Kuitenkin on evoluution kannalta todisteita joita pysty kumoamaan kuten radiohiiliajoitus...(kyllähän tämänkin pystyy teoriassa kumoamaan, mutta osoita teoriasi todeksi)

    "Jumala on kuollut"

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Miten te viitsitte jatkuvasti tyrkyttää tuota sivustoa ja te ette vieläkään ymmärrä sitä, että evoluutio on teoria ja kreationismi on satu joka on kirjoitettu niin sanotun "pyhän hengen" innoittamana...
    Onko tässä jokin niin vaikeaa?
    teoria on siis todennäköisempää kuin satu ja vaikka teoriassa olisi aukkoja ne yleensä paikaataan ajan mittaan...
    Kuitenkin on evoluution kannalta todisteita joita pysty kumoamaan kuten radiohiiliajoitus...(kyllähän tämänkin pystyy teoriassa kumoamaan, mutta osoita teoriasi todeksi)

    "Jumala on kuollut"

    Miksi luottaisin teoriaan mieluimmin kuin satuun? Molemmat ovat sepiteltyjä tarinoita.
    Teoria loi apinan... voi jumalauta!!!
    No ei se minua paljon häiritse, sillä olen tietoinen. Evoluutio ja kreationismi ovat molemmat totta. Evoluutio on Luojan luomistyön toteutumistapa. Henki luo.
    (älä väitä vastaan... myönsit "pyhän hengen" jo edellisessä tekstissäsi).
    Luomistyössä ei ole myöskään mitään aukkoja, joita tarvitsisi jälkeenpäin paikkailla!
    Eiks ole ihanaa keskustelua.
    Jumala elää ja sinä olet osa Jumalaa!

    Äänestä

  • Taiteilija kirjoitti:

    Ei kai vaan taiteilija Pälikkö?

    juuri hän

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Miksi luottaisin teoriaan mieluimmin kuin satuun? Molemmat ovat sepiteltyjä tarinoita.
    Teoria loi apinan... voi jumalauta!!!
    No ei se minua paljon häiritse, sillä olen tietoinen. Evoluutio ja kreationismi ovat molemmat totta. Evoluutio on Luojan luomistyön toteutumistapa. Henki luo.
    (älä väitä vastaan... myönsit "pyhän hengen" jo edellisessä tekstissäsi).
    Luomistyössä ei ole myöskään mitään aukkoja, joita tarvitsisi jälkeenpäin paikkailla!
    Eiks ole ihanaa keskustelua.
    Jumala elää ja sinä olet osa Jumalaa!

    Tuo elämänsynnyn alku on kyllä jo pystytty toistamaan. Ja samoin maailmankaikkeuden alku. Ja oletteko ajatelleet että: Syntyi maa, kehittyi apina, apina keksi Jumalan!

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Elämän synnyn alku? Kyllähän ihminen joskus vielä apinan pystyy väsäämään mutta ei se minnekään kulje, koska siitä puuttuu Henki.

    Elämänsynty ei ala ihmisestä tai apinasta. Elämä alkoi merissä. Ensimmäiset eliöt olivat yksisoluisia. On pystytty luomaan samankaltaisia tiloja ja niissä on syntynyt tarvittavia aineita ja yhdisteitä joista rakentuu "elämä".

    Äänestä

  • immanuel kirjoitti:

    juuri hän

    sama mikä tyyppi tuo Pälikkö on, lukaisin vain joku aika takaperin tuon kirjan, mikä Taustaa linkissä on ja se oli näin maallikon mielestä aika asiallinen väittämineen, tai ainakin hemmetin hyvin kirjoitettu. Vuosi sitten en tiennyt koko evoluutio/kreationismi kiistasta mitään, ja siksipä toivoisin asiallisia kommentteja aiheesta aivan kuten tuolla aiemmin, "Miten olisi asialliset kommentit" otsikon alla kirjoittelit, jos kapasiteettia vain riittää, niin väitteiden kumoamisia olisi ihan mielenkiintoista lukea. Vaikka vain yksi kerrallaan;-)

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Elämänsynty ei ala ihmisestä tai apinasta. Elämä alkoi merissä. Ensimmäiset eliöt olivat yksisoluisia. On pystytty luomaan samankaltaisia tiloja ja niissä on syntynyt tarvittavia aineita ja yhdisteitä joista rakentuu "elämä".

    Et kai sinä luule, että minä luulen että apina ...!!!
    Nyt mennään melko kaukana toisistamme. Siis... ihminen ei ole luonut, eikä tule luomaan koskaan mitään elävää. Ei edes yhtä solua. Kloonaus ja kopiointi ei ole elämän luomista.
    Elämä ei rakennu mistään fyysisen maailman osasesta.

    kunhan asiassa vielä hiukan pitemmälle päästään.

    Äänestä

  • näkee kirjoitti:

    kunhan asiassa vielä hiukan pitemmälle päästään.

    En ole sanonut että elävää on luotu, mutta tieteessä on se hauska juttu, että asioita voidaan todeta ilman että pitäisi odotella miljoonia vuosia sen toteenpanoa. Kaikki mitä tarvitaan siihen reaktioon on pystytty saamaan syntymään kokeissa. Elämä rakentuu fyysisen maailman tuotteista. Kaikki elämä on vain sivutuote joka on syntynyt kemiallisissa reaktioissa. Alunperin tarvittavat aineet ovat syntyneet taas tähtien reaktioissa.

    Vai on se hauska juttu, kun tiedemies väittää, että miljoonan vuoden kuluttua minä kyllä pystyn luomaan elämää koeputkessa!!! Tätäkö pitäisi nyt siis pitää totena tosta vaan!!!
    Ja että elämä on vain "sivutuote". Kun äitisi kuolee, toteatko että: "ei se mitään... hänen sivutuotteensa vain poistui"?
    Mikään fyysinen yhdiste ei "ala elämään" ennenkuin mukaan tulee Henki. Ei minkäänlaisissa olosuhteissa. Ei nyt eikä miljoonan tiedemiesiän kuluttua.

    Ei elämää tarvitse luoda koska sitä jo nyt pystyy muokkaamaan ja tulevaisuudessa vielä paljon enemmän, koska geeni karttaa tutkitaan vielä enemmän. Semmoista kuin henki/sielu ei olekkaan. Mikään sivutuote ei poistu. Kaikki vain koostuu reaktioiden sivutuotteista ja niiden yhdisteistä. Kaikki orgaaninen on epäorgaanisten yhdisteiden alunperin muodostamia yhdisteitä. Siihen että veri kiertää ja aivot toimivat ei tarvita henkeä. Sinun persoonasi ja kaikki muistosi ovat aivoissasi. Kun kuolee niin ne lopulta tuhoutuvat. Totta kai se suruttaa jos joku kuolee. En sanonut etteikö elämä olisi meille eläville tärkeää vaikka se onkin vain sivutuote maailmankaikkeudessa. Olemmehan me tuntevia ja ajattelevia olentoja.

    on valmistettu laboratooriossa. Se on lisääntymiskykyinen ja siis elävä, joten se tuosta väitteestäsi ja sen pitöävyydestä.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Miksi luottaisin teoriaan mieluimmin kuin satuun? Molemmat ovat sepiteltyjä tarinoita.
    Teoria loi apinan... voi jumalauta!!!
    No ei se minua paljon häiritse, sillä olen tietoinen. Evoluutio ja kreationismi ovat molemmat totta. Evoluutio on Luojan luomistyön toteutumistapa. Henki luo.
    (älä väitä vastaan... myönsit "pyhän hengen" jo edellisessä tekstissäsi).
    Luomistyössä ei ole myöskään mitään aukkoja, joita tarvitsisi jälkeenpäin paikkailla!
    Eiks ole ihanaa keskustelua.
    Jumala elää ja sinä olet osa Jumalaa!

    satu on ihmisen sepittämä asia ja näin ollen huomattavasti epäluotettavampi ja todellista todistusaineistoa ei siis sadulle ole.
    Teorialla taas on todellista todistus aineistoa.
    Ja jos vetoat raamattuun niin lueppa se aikasi kuluksi vaikka uudelleen aloittamalla se sanoilla ja ihminen loi jumalan.
    En myöntänyt pyhää henkeä osoitin vain yleisen väittämän pyhästä hengestä raamatun kirjoittajana.
    (Oletko tosiaan niin tyhmä, että kuvittelet minun myöntäväni jumalan olemassa olon myöntämällä olevan pyhän hengen olemassa olon???)
    Ei ole paikkoja koska satuihin ei tarvitse paikkoilla paitsi mitä nyt vähän väliä tälläistä pientä, että maa kiertää aurinkoa eikä päin vastoin ja maa ei ole litteä...
    On tämä on loistavaa keskustella ihmismielten kanssa jotka ovat niin sulkeituneita...
    Sinähän vielä myönnät lopussa jumalan olevan vain ihmisen keksintöä, jos oikein kunnolla pohdit...

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Tuo elämänsynnyn alku on kyllä jo pystytty toistamaan. Ja samoin maailmankaikkeuden alku. Ja oletteko ajatelleet että: Syntyi maa, kehittyi apina, apina keksi Jumalan!

    suustani...
    Eli Ihminen loi jumalan eikä päinvastoin ja todellisuudessa en sodi jumalaa vastaan vaan kristinuskon pahaa moraalia...

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Elämän synnyn alku? Kyllähän ihminen joskus vielä apinan pystyy väsäämään mutta ei se minnekään kulje, koska siitä puuttuu Henki.

    mikä olet...
    Henki?
    ihan tosi ihminen väsäsi jo lampaan ja uusien tietojen mukaan ihmisen myös ja hyvin kaiketi tuntuvat toimivan...
    Vai puhalsiko jumala niihin hengen?
    Perustele tämä henkesi niin voin sitten vielä kumota sen, jos haluat?
    Tietenkin voit suosiolla luovuttaa *g*

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Et kai sinä luule, että minä luulen että apina ...!!!
    Nyt mennään melko kaukana toisistamme. Siis... ihminen ei ole luonut, eikä tule luomaan koskaan mitään elävää. Ei edes yhtä solua. Kloonaus ja kopiointi ei ole elämän luomista.
    Elämä ei rakennu mistään fyysisen maailman osasesta.

    Todista minulle, että ihminen ei ole tehnyt solua?
    sekun on aivan tarpeeksi yksinkertainen rakennettavaksi...Itse en ole kuullut kenenkään väittäneen, että ihminen nyt ei olisi alkeellista solua tehnyt...

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    on valmistettu laboratooriossa. Se on lisääntymiskykyinen ja siis elävä, joten se tuosta väitteestäsi ja sen pitöävyydestä.

    Viirukset eivät ole eläviä saati elottomia vaan välimuoto, mutta ihmiset silti osaavat kopioda eläväiä soluja ja sekin on myös luomista joten väitteessi ei ole perää, että olisi henki...
    Perusteleppa jumalan olemassa olo?
    Pystytkö osoittamaan, että jumalan on todellakin olemassa ilman sanallista kiertelyä?
    Kuten iankaikkinen jolloin sinun täytyy hyväksyä teoriat kuten alkuräjähdys jolloin luominen katoaa. Tämä johtuu siittä, että iankaikkeseen vaaditaan luupitus tai oletus, että aika ei ole pysyvää vaan vapaasti muunneltavissa...
    Luupilla tarkoitan sitä, että kaikki mahdollisuudet ovat olemassa yhtäaikaa ja tällöin voitaisiin osoittaa jumalallinen olento, mutta sillä olennolla ei ole mitään merkitystä, koska kaikki tapahtuu silti...
    Jos pienet mielenne ymmärtävät näin isoja asioita(toki voi olla, että tämä edyllyttää asian pohdinta ennalta)

    Niin siis tuon edellisen perusteella voidaan osoittaa jumala yhdentekeväksi ja enemminkin suunnata energiansa kristinuskon pahan moraalin kitkemiseen josta myös johtuu siis tämä luomis teoria...

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    satu on ihmisen sepittämä asia ja näin ollen huomattavasti epäluotettavampi ja todellista todistusaineistoa ei siis sadulle ole.
    Teorialla taas on todellista todistus aineistoa.
    Ja jos vetoat raamattuun niin lueppa se aikasi kuluksi vaikka uudelleen aloittamalla se sanoilla ja ihminen loi jumalan.
    En myöntänyt pyhää henkeä osoitin vain yleisen väittämän pyhästä hengestä raamatun kirjoittajana.
    (Oletko tosiaan niin tyhmä, että kuvittelet minun myöntäväni jumalan olemassa olon myöntämällä olevan pyhän hengen olemassa olon???)
    Ei ole paikkoja koska satuihin ei tarvitse paikkoilla paitsi mitä nyt vähän väliä tälläistä pientä, että maa kiertää aurinkoa eikä päin vastoin ja maa ei ole litteä...
    On tämä on loistavaa keskustella ihmismielten kanssa jotka ovat niin sulkeituneita...
    Sinähän vielä myönnät lopussa jumalan olevan vain ihmisen keksintöä, jos oikein kunnolla pohdit...

    kuka sitä muka pyöreäksi on mennyt sanomaan, huuhaata;
    http://www.talkorigins.org/faqs/flatearth.html
    :-)

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Niin siis tuon edellisen perusteella voidaan osoittaa jumala yhdentekeväksi ja enemminkin suunnata energiansa kristinuskon pahan moraalin kitkemiseen josta myös johtuu siis tämä luomis teoria...

    Niin olet oikeassa tavallaan, mutta emme puhuneet moraalista vaan itse jonkin Jumalallisen olemassa olosta. Pitäisi ymmärtää, että kaikkeen ihmeelliseen ei tarvita älyä tai ajattelevaa olentoa. Esim. vesi jäätyy itsestään eikä siihin tarvita mitään tietoisesti ohjailevaa voimaa. Miksi siis elämän syntyminen niissä olosuhteissa missä kaikki on juuri sopivasti sitä varten, tarvittaisiin jokin ohjaava voima. Eikä meillä täällä ole mitään suurta tehtävää niin kuin monet uskovat sanovat. Emmehän me pysty vaikuttamaan mihinkään muuhun kun oman maailmaamme. Mikään elollinen ei pysty muuttamaan kaikkeutta. Ihmiset kuten kaikki muutkin täällä ovat vain merkityksettömiä. Se ei silti tarkoita ettei meidän pitäisi olla ylpeitä siitä mitä olemme tehneet, tai elää niin kuin millään ei olisi väliä. Pitäisi olla vain realisti ja käsittää, että elämme kerran eikä tuhlata lyhyttä elinaikaansa uskoen tai puolustan jotain ikivanhaa uskontoa. Uskonto on tosin ollut suuri vaikuttaja monessa asiassa mutta aina vain ihmisen kautta! Nyt kun asiat ohjaantuvat muutenkin omalla ymmärryksellä ja järjellä niin pitäisi hylätä vanhat uskomukset.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    on valmistettu laboratooriossa. Se on lisääntymiskykyinen ja siis elävä, joten se tuosta väitteestäsi ja sen pitöävyydestä.

    Eiköhän tuo polioviruksen syntetisointi ole enemmän luomista kuin spontaania syntyä?
    Vaikka on ehkä hieman vaikea täsmällisesti sitä kuvata, näkisin, että polioviruksen syntetisointiin tarvitaan sitä samaa informaatiota, mikä on tavallisestikin polioviruksen kopioitumisen takana, eli "elämän informaatiota" tai DNA-informaatiota. Tämä vastaa jotenkin myös tuota Marcelin kaipaamaan "henkistä" prinsiippiä, sillä informaatiohan on jotenkin henkistä.
    Eli se polioviruksen informaatio voi olla välillä muullakin tallennusalustalla kuin DNA, esim. tietokoneen kovalevyllä tai (bio)kemistin aivoissa.
    Vaikka virus ei olekaan elävä yksinään, ei mikään muukaan tunnettu elämänmuoto ole yksinään elävä, vaan tarvitsee muidenkin eliöiden muodostamaa biosfääriä.

    Minähän toisaalta tuhlaan täällä aikaani, mutta tästäkin toisaalta voi olla omalla tavallan hyötyä tulevaisuudessa...
    Uskonnot tekevät asiansa eli rappeuttavat heidät he eivät uskalla lähteä pois uskonnosta, koska pelkäävät sen seurauksia...
    Yksinkertaista, mutta tehokasta...
    Jumalaa vastaan on hyödytöntä sotia koska ei tyhjään kannata huitoa. Tosin kristinusko ei ole enään tyhjää...

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    on valmistettu laboratooriossa. Se on lisääntymiskykyinen ja siis elävä, joten se tuosta väitteestäsi ja sen pitöävyydestä.

    "Valmistettu"... mistä?!!! Ei ainakaan elottomasta materiaalista.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Ei elämää tarvitse luoda koska sitä jo nyt pystyy muokkaamaan ja tulevaisuudessa vielä paljon enemmän, koska geeni karttaa tutkitaan vielä enemmän. Semmoista kuin henki/sielu ei olekkaan. Mikään sivutuote ei poistu. Kaikki vain koostuu reaktioiden sivutuotteista ja niiden yhdisteistä. Kaikki orgaaninen on epäorgaanisten yhdisteiden alunperin muodostamia yhdisteitä. Siihen että veri kiertää ja aivot toimivat ei tarvita henkeä. Sinun persoonasi ja kaikki muistosi ovat aivoissasi. Kun kuolee niin ne lopulta tuhoutuvat. Totta kai se suruttaa jos joku kuolee. En sanonut etteikö elämä olisi meille eläville tärkeää vaikka se onkin vain sivutuote maailmankaikkeudessa. Olemmehan me tuntevia ja ajattelevia olentoja.

    Kyllähän me elämää muokkaamaan pystymme, mutta emme saa kuollutta materiaa eläväksi. Aivoissa ei ole "mitään" tietoisuutta. Ne ovat vain pieni taskulaskin jota sielu käyttää.

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Viirukset eivät ole eläviä saati elottomia vaan välimuoto, mutta ihmiset silti osaavat kopioda eläväiä soluja ja sekin on myös luomista joten väitteessi ei ole perää, että olisi henki...
    Perusteleppa jumalan olemassa olo?
    Pystytkö osoittamaan, että jumalan on todellakin olemassa ilman sanallista kiertelyä?
    Kuten iankaikkinen jolloin sinun täytyy hyväksyä teoriat kuten alkuräjähdys jolloin luominen katoaa. Tämä johtuu siittä, että iankaikkeseen vaaditaan luupitus tai oletus, että aika ei ole pysyvää vaan vapaasti muunneltavissa...
    Luupilla tarkoitan sitä, että kaikki mahdollisuudet ovat olemassa yhtäaikaa ja tällöin voitaisiin osoittaa jumalallinen olento, mutta sillä olennolla ei ole mitään merkitystä, koska kaikki tapahtuu silti...
    Jos pienet mielenne ymmärtävät näin isoja asioita(toki voi olla, että tämä edyllyttää asian pohdinta ennalta)

    En tiedä mitä virukset ovat, mutta ainakaan niitä ei ole elottomasta materiasta elollisiksi ihminen tehnyt. "Kopioiminen on luomista"! Huhhuh... mistä ensimmäinen olio kopioitiin?
    Ei luominen alkuräjähdykseen kumoudu. Luominen tapahtui juuri sillä tavalla, nimittäin esim. tämän universumin luominen.
    Tiedän mikä on luuppi! Olet lähellä oivallusta juuri siinä. Maailmankaikkeus ei ole pysyvässä muodossa, vaan jatkuvasti muuttuvassa tilassa. Aikaa ei ole, eli kaikki tapahtuu tässä hetkessä. Eli siis kaikki on jo tapahtunut. Sielu on tullut fyysiseen maailmaan kokeakseen elämän täällä, mutta jotta se onnistuisi, täytyy ottaa mukaan aikakäsitys. Kuvittele alkuräjähdys, joka tapahtuu sekunnin murto-osassa ja joka sitten näytetään hidastettuna filminä. Olemme siis hidastetun alkuräjähdyksen sisällä. Kuitenkin räjähdys on jo tapahtunut ja loppunutkin. Kaikki maailmankaikkeuden tapahtumat ovat jo tapahtuneet. Tällä hetkellä käyt tätä elämääsi hidastettuna lävitse. Sinunkin elämäsi on jo eletty. Siksi esim. ennustaja voi sen nähdä. Hän vain ottaa yhteyden kaikkeuteen, joka on myös se jota kutsumme Jumalaksi. Niin... me kaikki olemme yhteensä Jumala.
    Tässä on lisäksi vielä se pikku juttu että Jumalan olemisen tila on: ON ja EI OLE. Hän siis on ja ei ole olemassa. Siksi ihmisillä on erilaiset käsitykset Jumalan olemassaolosta.
    Mutta... elämää ei luo ihminen (vaikka onkin luojan osa) vaan kokonaisuus, joka on Jumala eli Luoja. Raamattua en tähän vedä... on se sen verran sekavasti kirjoitettu opus.
    Tämä tuli sieltä pienestä mielestä.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Niin olet oikeassa tavallaan, mutta emme puhuneet moraalista vaan itse jonkin Jumalallisen olemassa olosta. Pitäisi ymmärtää, että kaikkeen ihmeelliseen ei tarvita älyä tai ajattelevaa olentoa. Esim. vesi jäätyy itsestään eikä siihin tarvita mitään tietoisesti ohjailevaa voimaa. Miksi siis elämän syntyminen niissä olosuhteissa missä kaikki on juuri sopivasti sitä varten, tarvittaisiin jokin ohjaava voima. Eikä meillä täällä ole mitään suurta tehtävää niin kuin monet uskovat sanovat. Emmehän me pysty vaikuttamaan mihinkään muuhun kun oman maailmaamme. Mikään elollinen ei pysty muuttamaan kaikkeutta. Ihmiset kuten kaikki muutkin täällä ovat vain merkityksettömiä. Se ei silti tarkoita ettei meidän pitäisi olla ylpeitä siitä mitä olemme tehneet, tai elää niin kuin millään ei olisi väliä. Pitäisi olla vain realisti ja käsittää, että elämme kerran eikä tuhlata lyhyttä elinaikaansa uskoen tai puolustan jotain ikivanhaa uskontoa. Uskonto on tosin ollut suuri vaikuttaja monessa asiassa mutta aina vain ihmisen kautta! Nyt kun asiat ohjaantuvat muutenkin omalla ymmärryksellä ja järjellä niin pitäisi hylätä vanhat uskomukset.

    Vesi ei jäädy "itsekseen". Oletko nähnyt veden jäätyvän kuumana kesäpäivänä "itsekseen"? Jäätymistä ohjaa "luonnonhenki" josta monet alkuperäiskansatkin kertovat. Nuo jutut eivät todellakaan ole perättömiä. Tämä nyt oli vain tiedoksi.
    No älä nyt minua parin lauseen perusteella tuomitse minkäänlaiseksi uskovaiseksi.

    Äänestä

  • tuttu mies kirjoitti:

    Eiköhän tuo polioviruksen syntetisointi ole enemmän luomista kuin spontaania syntyä?
    Vaikka on ehkä hieman vaikea täsmällisesti sitä kuvata, näkisin, että polioviruksen syntetisointiin tarvitaan sitä samaa informaatiota, mikä on tavallisestikin polioviruksen kopioitumisen takana, eli "elämän informaatiota" tai DNA-informaatiota. Tämä vastaa jotenkin myös tuota Marcelin kaipaamaan "henkistä" prinsiippiä, sillä informaatiohan on jotenkin henkistä.
    Eli se polioviruksen informaatio voi olla välillä muullakin tallennusalustalla kuin DNA, esim. tietokoneen kovalevyllä tai (bio)kemistin aivoissa.
    Vaikka virus ei olekaan elävä yksinään, ei mikään muukaan tunnettu elämänmuoto ole yksinään elävä, vaan tarvitsee muidenkin eliöiden muodostamaa biosfääriä.

    Luoja voi muuttaa esim. DNA -systeemiä ja muuttamisen informaatio välittyy meihin Luojasta lähtevän energian avulla. Jokainen solumme on kytköksissä Luojaan. Jokainen ihminen elävä olio on "verkkoyhteydessä" Luojaan. Olemme Luojan osia. Siten olemme yhteydessä myös toisiimme. Minä olen sinä. Ohjelmointi tulee sieltä ja siten myös evoluutioteoria toimii, mutta Luojan ohjaamana.
    En siis todellakaan puhu mistään vanhasta valkopartaisesta miehestä Jumalana ja Luojana.

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Todista minulle, että ihminen ei ole tehnyt solua?
    sekun on aivan tarpeeksi yksinkertainen rakennettavaksi...Itse en ole kuullut kenenkään väittäneen, että ihminen nyt ei olisi alkeellista solua tehnyt...

    Mistä se sen teki? Jostakin elävästä organismista? Ei ainakaan kuolleesta materiasta ja eläväksi!
    Ja mikäs siitä sitten tuli ja minne se solu juoksi?

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    mikä olet...
    Henki?
    ihan tosi ihminen väsäsi jo lampaan ja uusien tietojen mukaan ihmisen myös ja hyvin kaiketi tuntuvat toimivan...
    Vai puhalsiko jumala niihin hengen?
    Perustele tämä henkesi niin voin sitten vielä kumota sen, jos haluat?
    Tietenkin voit suosiolla luovuttaa *g*

    Kyllä kuule lampaaseen tarvittava elämä oli lainattua ja kaikki pelkkää kopiointia.
    Helppo on lampaan henkensäkin heittää.
    Mistäkö henki yleisesti ottaen löytyy! Kuvittele aineen (energian) eri olomuodot kivestä kaasumaiseen ja kaikki siltä väliltä. Luuletko että se siihen loppuu? Kaasusta mennään yhä hienojakoisemman energian suuntaan ja siellä aivan lopussa on sitten se Luoja. Tässä vaiheessa ollaan jo pirun kaukana. Sitä ketjua siirtyy luomisen informaatio vaikkapa kallioon saakka, saati sitten DNA:han.
    Tämä on logiikkaa jos mikä.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Vesi ei jäädy "itsekseen". Oletko nähnyt veden jäätyvän kuumana kesäpäivänä "itsekseen"? Jäätymistä ohjaa "luonnonhenki" josta monet alkuperäiskansatkin kertovat. Nuo jutut eivät todellakaan ole perättömiä. Tämä nyt oli vain tiedoksi.
    No älä nyt minua parin lauseen perusteella tuomitse minkäänlaiseksi uskovaiseksi.

    Pari asiaa jota suosittelen sinulle luettavaksi.
    Nietzschen antikristus ja fysiikaa...Ehkä sinunkin silmät avautuvat...
    Niin juuri oletko nähnyt tosiaankin kuumana kesäpäivänä veden jäätyvän itsekseen?
    Eikö tämä olekkin osoitus siittä, että luonnonhenki ei tätä ohjaa vaan yksinkertaiset fysikaaliset ilmiöt...
    Oletko nähnyt 30 asteisen veden kiehuvan? minä olen...(yksinkertaisesti liittyy paineen pienentämiseen ei mitään yliluonnollista)

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    satu on ihmisen sepittämä asia ja näin ollen huomattavasti epäluotettavampi ja todellista todistusaineistoa ei siis sadulle ole.
    Teorialla taas on todellista todistus aineistoa.
    Ja jos vetoat raamattuun niin lueppa se aikasi kuluksi vaikka uudelleen aloittamalla se sanoilla ja ihminen loi jumalan.
    En myöntänyt pyhää henkeä osoitin vain yleisen väittämän pyhästä hengestä raamatun kirjoittajana.
    (Oletko tosiaan niin tyhmä, että kuvittelet minun myöntäväni jumalan olemassa olon myöntämällä olevan pyhän hengen olemassa olon???)
    Ei ole paikkoja koska satuihin ei tarvitse paikkoilla paitsi mitä nyt vähän väliä tälläistä pientä, että maa kiertää aurinkoa eikä päin vastoin ja maa ei ole litteä...
    On tämä on loistavaa keskustella ihmismielten kanssa jotka ovat niin sulkeituneita...
    Sinähän vielä myönnät lopussa jumalan olevan vain ihmisen keksintöä, jos oikein kunnolla pohdit...

    Se, että tiedemiekkosella ei ole vielä mittalaitetta Hengen rekisteröintiin on hänen ongelmansa. Älä lue Raamattua. Siitä ei ole sinulle mitään hyötyä, sillä se on vielä vaikeatajuisempaa tekstiä kuin minun kertomukseni.
    Sinusta en kuvittele mitään, mutta toivoisin kyllä sinulta avarakatseisuutta ymmärtämään sen, että aineen/energian olomuodot eivät rajoitu vain fyysiseen maailmaan, eivätkä vain silmällä havaittavaan maailmaan.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    En tiedä mitä virukset ovat, mutta ainakaan niitä ei ole elottomasta materiasta elollisiksi ihminen tehnyt. "Kopioiminen on luomista"! Huhhuh... mistä ensimmäinen olio kopioitiin?
    Ei luominen alkuräjähdykseen kumoudu. Luominen tapahtui juuri sillä tavalla, nimittäin esim. tämän universumin luominen.
    Tiedän mikä on luuppi! Olet lähellä oivallusta juuri siinä. Maailmankaikkeus ei ole pysyvässä muodossa, vaan jatkuvasti muuttuvassa tilassa. Aikaa ei ole, eli kaikki tapahtuu tässä hetkessä. Eli siis kaikki on jo tapahtunut. Sielu on tullut fyysiseen maailmaan kokeakseen elämän täällä, mutta jotta se onnistuisi, täytyy ottaa mukaan aikakäsitys. Kuvittele alkuräjähdys, joka tapahtuu sekunnin murto-osassa ja joka sitten näytetään hidastettuna filminä. Olemme siis hidastetun alkuräjähdyksen sisällä. Kuitenkin räjähdys on jo tapahtunut ja loppunutkin. Kaikki maailmankaikkeuden tapahtumat ovat jo tapahtuneet. Tällä hetkellä käyt tätä elämääsi hidastettuna lävitse. Sinunkin elämäsi on jo eletty. Siksi esim. ennustaja voi sen nähdä. Hän vain ottaa yhteyden kaikkeuteen, joka on myös se jota kutsumme Jumalaksi. Niin... me kaikki olemme yhteensä Jumala.
    Tässä on lisäksi vielä se pikku juttu että Jumalan olemisen tila on: ON ja EI OLE. Hän siis on ja ei ole olemassa. Siksi ihmisillä on erilaiset käsitykset Jumalan olemassaolosta.
    Mutta... elämää ei luo ihminen (vaikka onkin luojan osa) vaan kokonaisuus, joka on Jumala eli Luoja. Raamattua en tähän vedä... on se sen verran sekavasti kirjoitettu opus.
    Tämä tuli sieltä pienestä mielestä.

    todennäköisesti kuolen naurusta...
    Saanen kysyä mihkä perustat nämä väittämät?
    Kaikki tämä tulee sieltä mielesi perukoilta asioita joihin haluat uskoa, mutta sinulla ei ole vieläkään mitään esittää miksi olisi näin.
    Sinähän puhut ihan sekavia ja pariin kertaan itsesi umpikujaan...nyt puhut, että sielu on tullut tähän maailmaan aivan kuten krishnaan uskovat sanovat, mutta tämähän on vastoin kristinuskon moraaleja?
    Kuitenkin eikö ole aika hyödytöntä pohtia tuollaisia ratkaisuja ellei sinulla ole osoittaa mitään vakuudeksi?
    Voisin ihan hvyin väitää, että minä olen ainoa kaikkivoipa jumala ja kiusaan teitä pieniä olentoja...yhtä totta mitä sinun soopasi...

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Pari asiaa jota suosittelen sinulle luettavaksi.
    Nietzschen antikristus ja fysiikaa...Ehkä sinunkin silmät avautuvat...
    Niin juuri oletko nähnyt tosiaankin kuumana kesäpäivänä veden jäätyvän itsekseen?
    Eikö tämä olekkin osoitus siittä, että luonnonhenki ei tätä ohjaa vaan yksinkertaiset fysikaaliset ilmiöt...
    Oletko nähnyt 30 asteisen veden kiehuvan? minä olen...(yksinkertaisesti liittyy paineen pienentämiseen ei mitään yliluonnollista)

    Heitä kirjat nurkkaan. Tieto tulee sisältäsi. Ota yhteys Henkeen. Tietopankkiin jossa on maailmankaikkeuden kaikki tieto.
    Tiesitkö, että vesi on elävä olento. Se puolustautuu heti mikäli ulkoiset olosuhteet muuttuvat, esim. paine laskee tai lämpötila muuttuu. Vedellä on myös muisti. Tämäkään ei ole mitään yliluonnollista.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Se, että tiedemiekkosella ei ole vielä mittalaitetta Hengen rekisteröintiin on hänen ongelmansa. Älä lue Raamattua. Siitä ei ole sinulle mitään hyötyä, sillä se on vielä vaikeatajuisempaa tekstiä kuin minun kertomukseni.
    Sinusta en kuvittele mitään, mutta toivoisin kyllä sinulta avarakatseisuutta ymmärtämään sen, että aineen/energian olomuodot eivät rajoitu vain fyysiseen maailmaan, eivätkä vain silmällä havaittavaan maailmaan.

    Lue itse Nietzschen tekstiä ja kuolekauhusta...
    Siinnä on sinulle vaikeata tekstiä ne jotka ovat yrittäneet tietävät ja raamattu on todella helppo lukea ja siinnä, kun on sivuvivahteita vaikka kuinka ja paljon niin sitä voi tulkita miten lystää uskohuviksesi olen yrittänyt ja sain tietenkin uskonvastaisia tulkintoja siittä ja tulkintoja jotka todistavat vain jeesuksen pitävän teitä pilkanaan, kun menette uskomaan hänen puheitaan...
    Aineen ja energian olomuodet eivät tosiaankaan rajoitu silmillä nähtävään maailmaan, mutta sinä voisit sulkea silmäsi hetkeksi jolloin voisit palata takaisin tänne maanpinnalle...Katsoa saa, mutta ei tuijottaa alat näkemään jo omiasi.
    Siis myönnän energian olemassa olon ja sen monimuotoiosuuden, mutta en tosiaankaan usko, että osa sitä olisi jotain henkimaailmaa korkeintaa kehityneempi olento joka pelaa omaa peliään meidän kustannuksellaan...aivan yhtä todennäköistä kuin jumalan olemassa olo ellei todennäköisempääkin...

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Heitä kirjat nurkkaan. Tieto tulee sisältäsi. Ota yhteys Henkeen. Tietopankkiin jossa on maailmankaikkeuden kaikki tieto.
    Tiesitkö, että vesi on elävä olento. Se puolustautuu heti mikäli ulkoiset olosuhteet muuttuvat, esim. paine laskee tai lämpötila muuttuu. Vedellä on myös muisti. Tämäkään ei ole mitään yliluonnollista.

    puhuit itsesi pussiin...
    Mistä kirjat sitten ovat saaneet tietonsa ellei ihmisten sisältä?
    En enään ihmettele yhtään...joko suljit silmäsi? helpotaako?
    Haista nyt puolustautumisesi on varsin selvästi selitetty miten molekyylit ja atomit käytäytyvät kun ne varaa tai luovuttaa energiaa, jos haluat niin voin selittää helpomalla tosin pääsen jos luet itsekirjasta...
    Henki ei muuten sanonut mitään *g*

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    todennäköisesti kuolen naurusta...
    Saanen kysyä mihkä perustat nämä väittämät?
    Kaikki tämä tulee sieltä mielesi perukoilta asioita joihin haluat uskoa, mutta sinulla ei ole vieläkään mitään esittää miksi olisi näin.
    Sinähän puhut ihan sekavia ja pariin kertaan itsesi umpikujaan...nyt puhut, että sielu on tullut tähän maailmaan aivan kuten krishnaan uskovat sanovat, mutta tämähän on vastoin kristinuskon moraaleja?
    Kuitenkin eikö ole aika hyödytöntä pohtia tuollaisia ratkaisuja ellei sinulla ole osoittaa mitään vakuudeksi?
    Voisin ihan hvyin väitää, että minä olen ainoa kaikkivoipa jumala ja kiusaan teitä pieniä olentoja...yhtä totta mitä sinun soopasi...

    Malta mielesi. Älä vielä repsahda tässä vaiheessa ja ala kutsua asioita, joista puhun, naurettaviksi. Se olisi liian helppo tie sinunlaiselle älykkäälle ihmiselle. Koeta kestää vielä hieman pidemmälle. Asiat, joista kerron, ovat todella vaikeita selittää. Oletan, että sinä pystyt päättelemään kyllä mitä tarkoitan, vaikkei konkreettisia todisteita ole suoranaisesti esittää. Niinkuin ei monella muullakaan näillä palstoilla.
    En puhu sekavia vaan nuo asiat OVAT sen kuuloisia. Koeta nyt selittää esim. sitä että maailmankaikkeus laajenee pienestä suurempaan päin ja se suurempi sitten kuitenkin kääntyy sen pienemmän sisälle.
    Sinä voisit väittää olevasi Jumala, mutta pointti onkin siinä, että minä en VÄITÄ mitään. Minä vain kerron tietoni. Mikäli en tiedä vastausta johonkin asiaan, en siitä siis puhukaan mitään. Minulla ei ole mitään motiivia keksiskellä näitä juttuja.
    Okei... ovathan nämä hieman vaikeita asioita tekstimuodossa selvitellä.

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Pari asiaa jota suosittelen sinulle luettavaksi.
    Nietzschen antikristus ja fysiikaa...Ehkä sinunkin silmät avautuvat...
    Niin juuri oletko nähnyt tosiaankin kuumana kesäpäivänä veden jäätyvän itsekseen?
    Eikö tämä olekkin osoitus siittä, että luonnonhenki ei tätä ohjaa vaan yksinkertaiset fysikaaliset ilmiöt...
    Oletko nähnyt 30 asteisen veden kiehuvan? minä olen...(yksinkertaisesti liittyy paineen pienentämiseen ei mitään yliluonnollista)

    Juu... kyllä kai ne kirjatkin päästä ovat tulleet, mutta kun kirjoittaja ei päässyt aivan tarpeeksi syvälle.
    Mieti nyt vielä syvemmälle... miksi ne veden molekyylit käyttäytyvät niin! Ei mikään itsestään vain "käyttäydy".
    Oletko muuten ajatellut sitä asiaa, että puolustelemasi ns. luonnonlaki olisikin tapa jolla Luoja toimii?

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Lue itse Nietzschen tekstiä ja kuolekauhusta...
    Siinnä on sinulle vaikeata tekstiä ne jotka ovat yrittäneet tietävät ja raamattu on todella helppo lukea ja siinnä, kun on sivuvivahteita vaikka kuinka ja paljon niin sitä voi tulkita miten lystää uskohuviksesi olen yrittänyt ja sain tietenkin uskonvastaisia tulkintoja siittä ja tulkintoja jotka todistavat vain jeesuksen pitävän teitä pilkanaan, kun menette uskomaan hänen puheitaan...
    Aineen ja energian olomuodet eivät tosiaankaan rajoitu silmillä nähtävään maailmaan, mutta sinä voisit sulkea silmäsi hetkeksi jolloin voisit palata takaisin tänne maanpinnalle...Katsoa saa, mutta ei tuijottaa alat näkemään jo omiasi.
    Siis myönnän energian olemassa olon ja sen monimuotoiosuuden, mutta en tosiaankaan usko, että osa sitä olisi jotain henkimaailmaa korkeintaa kehityneempi olento joka pelaa omaa peliään meidän kustannuksellaan...aivan yhtä todennäköistä kuin jumalan olemassa olo ellei todennäköisempääkin...

    Kehittyneempi olio? Siinäpä pointti. Kysymyshän on vain nimityseroista. Joku kutsuu sitä Jumalaksi, joku Luojaksi... eihän sillä ole merkitystä. Sitten kun ajatellaan kehittyneempien olioiden jälkeen yhä kehittyneemmät, tullaan lopussa juuri tuohon Luojaan (tai miksi sitä haluat kutsua). Minä en ole koskaan puhunut mistään erityisestä Raamatun Jumalasta, koska tuo kirja on niin moniselitteinen.
    Loppujen lopuksi olemme sielujemme kautta yhtä. Sinä ja minä. Verkossa.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    "Valmistettu"... mistä?!!! Ei ainakaan elottomasta materiaalista.

    Siis rakennettu elottomasta materiaalista. Joten se siitä teorisoinnstasi.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Kyllä kuule lampaaseen tarvittava elämä oli lainattua ja kaikki pelkkää kopiointia.
    Helppo on lampaan henkensäkin heittää.
    Mistäkö henki yleisesti ottaen löytyy! Kuvittele aineen (energian) eri olomuodot kivestä kaasumaiseen ja kaikki siltä väliltä. Luuletko että se siihen loppuu? Kaasusta mennään yhä hienojakoisemman energian suuntaan ja siellä aivan lopussa on sitten se Luoja. Tässä vaiheessa ollaan jo pirun kaukana. Sitä ketjua siirtyy luomisen informaatio vaikkapa kallioon saakka, saati sitten DNA:han.
    Tämä on logiikkaa jos mikä.

    Tuossa ei ole logiikan häivääkään. Perkele että suututtaa tuollainen lapsellinen typeryys. Herää jo. Ei joka hiton asiaan tarvita mitään luojaa. Yritä vihdoin ymmärtää ettei tuolla ole ketään suurempaa viisasta energian muotoa. Ei mihinkään tarvitse luomista. Kaikki tapahtuu itsestään, koska jos joku aine esim. muuttaa olomuotoaan niin silloin se reagoin toisten aineiden kanssa ja syntyy jotakin uutta. Olet vain tuollainen ihminen kuka haluaa esiintyä viisaampana tai muka että sinulla olisi joku "korkeampi" henkinentaso ja muka ymmärtäisit jotakin maailmankaikkeudesta.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Juu... kyllä kai ne kirjatkin päästä ovat tulleet, mutta kun kirjoittaja ei päässyt aivan tarpeeksi syvälle.
    Mieti nyt vielä syvemmälle... miksi ne veden molekyylit käyttäytyvät niin! Ei mikään itsestään vain "käyttäydy".
    Oletko muuten ajatellut sitä asiaa, että puolustelemasi ns. luonnonlaki olisikin tapa jolla Luoja toimii?

    Veden molekyylit käyttäytyvät siksi että niiden elektroni tasoilla tapahtuu muutoksia. Ne reagoivat itsekseen. Vai onko joku käynyt vaikka muilla planeetoilla tai jäädyttämässä vettä jääksi? Marcel varmaan käy aina itsekseen siellä jäädyttelemässä vettä kun se ei varmaan itsekseen jäädy.
    En ymmärrä mistä koulutuslaitoksesta olet tullut kun et ymmärrä mitään fysiikasta tai luonnosta.

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    sama mikä tyyppi tuo Pälikkö on, lukaisin vain joku aika takaperin tuon kirjan, mikä Taustaa linkissä on ja se oli näin maallikon mielestä aika asiallinen väittämineen, tai ainakin hemmetin hyvin kirjoitettu. Vuosi sitten en tiennyt koko evoluutio/kreationismi kiistasta mitään, ja siksipä toivoisin asiallisia kommentteja aiheesta aivan kuten tuolla aiemmin, "Miten olisi asialliset kommentit" otsikon alla kirjoittelit, jos kapasiteettia vain riittää, niin väitteiden kumoamisia olisi ihan mielenkiintoista lukea. Vaikka vain yksi kerrallaan;-)

    Pälikön kirja on vanhentunutta kamaa jo varmasti useiden kreationistienkin mielestä. Se sisältää legendaarisimmat kreationistiargumentit, jotka on kumottu jo satoja kertoja. Huvittavaa on, että ne pulpahtavat tiettyjen tahojen toimesta esiin tasaisin väliajoin.
    Koska kreationistien oman näkemyksen tukeminen(Pälikön kirja edustaa tätä koulukuntaa) on osoittautunut mahdottomaksi ovat he tällä hetkellä suuntautuneet vastustajan teorian kumoamiseen. Tällä on jo tietenkin periaatteellisetkin ongelmat. Vaikka evoluutioteoria onnistuttaisiinkin kumoamaan, se ei millään muotoa tarkoita, että kreationismi on totta.

    Pieni näyte kreationistien metodeista.
    http://members.aol.com/dwise1/cre_ev/moondust.html

    Mulla oli parempikin juttu, mutta olen hävittänyt sen. Siinä Duane Gishiä löylytettiin oikein isän kädestä. Henry Morris ja Duane Gish ovat muuten hakusanoja, joita voit käyttää tutkiessasi aihetta. He ovat kreationistien pälikköjä... siis päällikköjä, eikä argumenttia tule kreationistien arsenaaliin ilman heidän siunaustaan.

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    satu on ihmisen sepittämä asia ja näin ollen huomattavasti epäluotettavampi ja todellista todistusaineistoa ei siis sadulle ole.
    Teorialla taas on todellista todistus aineistoa.
    Ja jos vetoat raamattuun niin lueppa se aikasi kuluksi vaikka uudelleen aloittamalla se sanoilla ja ihminen loi jumalan.
    En myöntänyt pyhää henkeä osoitin vain yleisen väittämän pyhästä hengestä raamatun kirjoittajana.
    (Oletko tosiaan niin tyhmä, että kuvittelet minun myöntäväni jumalan olemassa olon myöntämällä olevan pyhän hengen olemassa olon???)
    Ei ole paikkoja koska satuihin ei tarvitse paikkoilla paitsi mitä nyt vähän väliä tälläistä pientä, että maa kiertää aurinkoa eikä päin vastoin ja maa ei ole litteä...
    On tämä on loistavaa keskustella ihmismielten kanssa jotka ovat niin sulkeituneita...
    Sinähän vielä myönnät lopussa jumalan olevan vain ihmisen keksintöä, jos oikein kunnolla pohdit...

    Lueppa tämä ja ajattele:

    Kehityksen ansassa

    Kehitysoppiin uskominen on johtanut ihmiskunnan itsetuhon tielle.

    Tieten he eivät ole tietävinään,
    että Jumala loi maailman.
    He eivät tahdo todisteita Jumalasta,
    koska he haluavat kehittää oman maailmansa.
    Ihminen haluaa jumalaksi Jumalan paikalle.
    Hän on pannut kehityksen luomisen sijaan -
    unohtaakseen alkuperänsä.

    Tule ja näe pyhä tiede automaation tiellä!
    Itsestään kehittyvä maailma,
    sattuman satumainen viisaus,
    miljoonien vuosien veistämä jumalainen luomus.
    Sattumako kehitti ihmisen, ja ihminen robotin?
    Onko materialla viisautta itsessään,
    tai syntyykö robotin ohjelma sattuman satona?
    Onko miljoonien vuosien viisaus ihmisen viisautta suurempi?
    Missä on kehityksen huippu?
    Kone on nyt ihmisen orja,
    mutta millaiseksi tulee ihminen koneidensa keskellä?

    Jumalan tekoja katselemalla tulee viisaaksi.
    Hänen hoidossaan ihmisen mieli kasvaa kauniisti.
    Ihmisten tekoja kumartamalla tulee järjettömäksi.
    Tietoniekkojen hoidossa mieli kehittyy kieroksi.
    Kun kehityksen herkut on syöty, niin ansa laukeaa ja
    sitten on vain rappiota, saastumista ja kaaosta.

    Tieten he eivät ole tietävinään,
    että Jumala tulee tuomitsemaan heidän tekonsa.
    He eivät tahdo kuulla Jumalan rakkaudesta,
    koska he pitävät itseään Jumalaa armollisempina.
    He ovat kovettaneet sydämensä ylpeydellään,
    ja tehneet otsansa koviksi tieteellään,
    ettei Jumalan sana koskettaisi heitä,
    eikä heidän sisintään luotaisi uudelleen.

    He kumartavat kehitystä ja halveksivat luomista.
    Pelastaako heidän jumalansa heidät,
    kun luova Sana ilmestyy taivaasta?
    Jos he järkeviä olisivat,
    he hylkäisivät kehityksen sanan ja
    ottaisivat vastaan Jumalan luovan Sanan,
    Jeesuksen Kristuksen.

    Löytyy os: http://www.icon.fi/~erkkik/index.htm
    Kohta: Kehityksen ansassa

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    Siis rakennettu elottomasta materiaalista. Joten se siitä teorisoinnstasi.

    Eloton aine ei "noin vain" ryhdy elämään. Mieti mikä saa sen eläväksi... ei ainakaan tiedemiekkonen.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Tuossa ei ole logiikan häivääkään. Perkele että suututtaa tuollainen lapsellinen typeryys. Herää jo. Ei joka hiton asiaan tarvita mitään luojaa. Yritä vihdoin ymmärtää ettei tuolla ole ketään suurempaa viisasta energian muotoa. Ei mihinkään tarvitse luomista. Kaikki tapahtuu itsestään, koska jos joku aine esim. muuttaa olomuotoaan niin silloin se reagoin toisten aineiden kanssa ja syntyy jotakin uutta. Olet vain tuollainen ihminen kuka haluaa esiintyä viisaampana tai muka että sinulla olisi joku "korkeampi" henkinentaso ja muka ymmärtäisit jotakin maailmankaikkeudesta.

    Eihän sitä nyt suuttua tarvitse. Suuttumisessa vain kemikaalit reagoivat sisälläsi... niinkö? Kyllä se on sinun henkinen osasi joka suuttuu. Eivät solut suutu.
    Kaikenkaikkiaan... haluan tuoda teille nähtäväksi sen puolen, jota tiede kieltäytyy hyväksymästä, koska se ei ymmärrä vielä asioiden toimintaperiaatetta tarpeeksi pitkälle. Ymmärrän kyllä että maailmankuva järkkyy.
    (ei tästäkään kannata suuttua... tämähän on vain tekstiä).

    Tiedän että tämä on vain tekstiä mutta edustat juuri tiettyä ihmislaatua. Vastustan esim. luonnosuojelijoita, kirkonmiehiä, hippejä...
    ja monia muita.
    Ja jos puhutaan henkisyydestä niin kun suutun niin se aiheutuu juuri nimenomaan kemiallisista reaktioista. Aivoihin vapautuu tiettyjä aineita jotka saavat aikaan koko tapahtuman. Lueppas Marcel vähän ihmisbiologiaa ennen kuin tulet sanomaan minulle että kun suutun niin "sieluni"/"henkeni" suuttuu eikä soluni.

    -Marcel "Kaikenkaikkiaan... haluan tuoda teille nähtäväksi sen puolen, jota tiede kieltäytyy hyväksymästä, koska se ei ymmärrä vielä asioiden toimintaperiaatetta tarpeeksi pitkälle. Ymmärrän kyllä että maailmankuva järkkyy."

    Tämä oli sinulta todella perseestä revitty kommentti. Suurin osa kasvatetaan pienestä pitäen Jeesus- ja muiden oppien mukaan. Kun ihmisestä tuleee vaikka ateisti niin silloin on maailmankuva järkkynyt. Ja jos puhutaan uskomisesta niin kirkkohan on aina se osapuoli joka kieltäytyy uskomasta. Maapallohan on sen mukaan litteä. Aurinko kiertää maata jne. Sinun juttusi perustavat pelkästään viimeisen 50-vuoden aikana syntyneiden lahkojen, kulttien ja uususkontojen sepittämiin tarinoihin ja selityksiin.

    Ps. Eihän sinun sukunimesi Marcel ole Lahti?

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Mistä se sen teki? Jostakin elävästä organismista? Ei ainakaan kuolleesta materiasta ja eläväksi!
    Ja mikäs siitä sitten tuli ja minne se solu juoksi?

    Solut rakentuvat elottomasta materiaalista. Kaikki orgaaninen on alunperin epäorgaanisten aineiden yhdisteitä. Se ei ole uskomus vaan sitä käytetään hyväksi päivittän. Solut ovat yksinkertaisia. Eivätkä ne mihkään juokse. Sinussa on miljoonia soluja. Nykyajan tekniikalla pystytään ja sikiönkudoksesta otetuilla näytteillä kasvattamaan vaikka uusikäsi. Ihmisillä ei ole vielä käytetty sitä mutta esim. hiirelle on kasvatettu ihmisen korva, uusi osa selkärankaan yms.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Eloton aine ei "noin vain" ryhdy elämään. Mieti mikä saa sen eläväksi... ei ainakaan tiedemiekkonen.

    et usko itsekkään.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Tiedän että tämä on vain tekstiä mutta edustat juuri tiettyä ihmislaatua. Vastustan esim. luonnosuojelijoita, kirkonmiehiä, hippejä...
    ja monia muita.
    Ja jos puhutaan henkisyydestä niin kun suutun niin se aiheutuu juuri nimenomaan kemiallisista reaktioista. Aivoihin vapautuu tiettyjä aineita jotka saavat aikaan koko tapahtuman. Lueppas Marcel vähän ihmisbiologiaa ennen kuin tulet sanomaan minulle että kun suutun niin "sieluni"/"henkeni" suuttuu eikä soluni.

    -Marcel "Kaikenkaikkiaan... haluan tuoda teille nähtäväksi sen puolen, jota tiede kieltäytyy hyväksymästä, koska se ei ymmärrä vielä asioiden toimintaperiaatetta tarpeeksi pitkälle. Ymmärrän kyllä että maailmankuva järkkyy."

    Tämä oli sinulta todella perseestä revitty kommentti. Suurin osa kasvatetaan pienestä pitäen Jeesus- ja muiden oppien mukaan. Kun ihmisestä tuleee vaikka ateisti niin silloin on maailmankuva järkkynyt. Ja jos puhutaan uskomisesta niin kirkkohan on aina se osapuoli joka kieltäytyy uskomasta. Maapallohan on sen mukaan litteä. Aurinko kiertää maata jne. Sinun juttusi perustavat pelkästään viimeisen 50-vuoden aikana syntyneiden lahkojen, kulttien ja uususkontojen sepittämiin tarinoihin ja selityksiin.

    Ps. Eihän sinun sukunimesi Marcel ole Lahti?

    Sukunimeni ei ole Lahti eikä etunimeni Marcel.
    En ole kirkonmies, uskonlahkon edustaja, hippi, saarnaaja tai muu vastaava.
    Suuttumisesi tapahtuu näin: henkinen osasi kertoo aivoille ja rauhasillesi, että ryhdyppäs nyt erittämään tiettyjä kemikaaleja elimistöösi. Kaikki siis kyllä toimii, kuten biologia kertoo, että aivoissa esiintyy sähkötoimintaa ja kemiat lähtevät liikkeelle. Mutta... tiede ei vielä ymmärrä, että mistä ne aivot saavat käskynsä. Niin juuri hengestä tai sielustasi... miten sen haluat käsittää. Henki taas saa suuttumiseen tarvittavan ärsykkeensä erilaisten näkymättömien energioiden välityksellä, joita vastaanotamme energiakeskuksillamme, joita kehossamme sijaitsee monia. Keskukset ovat yhteydessä rauhasiin, joita meillä on useita. Ne muuntavat näkymättömän energian kemialliseksi reaktioksi. Lopun tiedätkin.
    Tässä ei ole mitään mystiikkaa, eikä uskontoa pelissä. Tulee vain tutkia asioita hieman pidemmälle. Tiede on päässyt vasta aivoihin saakka.

    "Suuttumisesi tapahtuu näin: henkinen osasi kertoo aivoille ja rauhasillesi, että ryhdyppäs nyt erittämään tiettyjä kemikaaleja elimistöösi."

    Tähän asti puhuit ihan melkein asiaa mutta loput oli taas vain pelkkää paskaa. Kertoisitko mistä nuo loput väitteet ovat peräisin. Tai tuo energia käsite. Päästäsikö?

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Vai on se hauska juttu, kun tiedemies väittää, että miljoonan vuoden kuluttua minä kyllä pystyn luomaan elämää koeputkessa!!! Tätäkö pitäisi nyt siis pitää totena tosta vaan!!!
    Ja että elämä on vain "sivutuote". Kun äitisi kuolee, toteatko että: "ei se mitään... hänen sivutuotteensa vain poistui"?
    Mikään fyysinen yhdiste ei "ala elämään" ennenkuin mukaan tulee Henki. Ei minkäänlaisissa olosuhteissa. Ei nyt eikä miljoonan tiedemiesiän kuluttua.

    Koko keskustelu on äärimmäisen typerä alun alkajaankin. Elämänsynnystä, maailmankaikkeuden synnystä yleensä kaikista elämän suuriin kysymyksiin liittyvistä asioista on saatu tieteellisesti vastaukset. Voit mennä tiedemiesten luokse, pyytää heiltä tarvittavien kokeiden mittaustulosten sun muiden laskelmat ja todisteet jotka konkreettisesti todistavat että elämä on alkanut näin ja näin, maailmankaikkeus on alkanut näin ja näin.
    Mutta mitä teillä uskovaisilla on tarjota Jumalastanne tai "Hengestänne". Vain yksi kirja. Kerrotaanko raamatussa miten Jumalan olemassaolo todistetaan tieteellisesti? Ei varmasti. En kiellä Jumalan olemassaoloa, mutta en todellakaan varauksetta usko häneen.
    Jos teet tieteellistä tutkimusta ja joku päivä tuot tieteelliset todisteet tämän sinun "henkesi" olemassaolosta silloin voin siihen uskoa.
    Uskonnon väittämät eivät tule koskaan olemaan vertailukelpoisi tieteeseen nähden sillä ne ovat loppujen lopuksi vain ihmisen mielikuvituksen tuotetta ilman todisteita että ne ovat olemassa oman pollan ulkopuolella. Toisaalta tiedettäkään ei voi tehdä ilman mielikuvitusta ja erilaisten vaihtoehtojen varauksetonta kokeilua.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Solut rakentuvat elottomasta materiaalista. Kaikki orgaaninen on alunperin epäorgaanisten aineiden yhdisteitä. Se ei ole uskomus vaan sitä käytetään hyväksi päivittän. Solut ovat yksinkertaisia. Eivätkä ne mihkään juokse. Sinussa on miljoonia soluja. Nykyajan tekniikalla pystytään ja sikiönkudoksesta otetuilla näytteillä kasvattamaan vaikka uusikäsi. Ihmisillä ei ole vielä käytetty sitä mutta esim. hiirelle on kasvatettu ihmisen korva, uusi osa selkärankaan yms.

    Niinpä niin. "Sikiön kudoksesta otetuilla"!!!
    Eipäs mennä ottelemaan kudoksia vaan yritetään nyt kasvattaa sitä kättä elottomasta aineesta.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Niinpä niin. "Sikiön kudoksesta otetuilla"!!!
    Eipäs mennä ottelemaan kudoksia vaan yritetään nyt kasvattaa sitä kättä elottomasta aineesta.

    Minkä takia pitäisi ottaa elotonta ainetta kun valmiina löytyy jo sopivaakudosta millä homma pelaa. Ja nyt perkele ei kannata väittää vastaan koska tämä on jo tehty juttu.

    Ps. Opettele biologiaa

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    et usko itsekkään.

    ...eivät ole uskon asioita.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    "Suuttumisesi tapahtuu näin: henkinen osasi kertoo aivoille ja rauhasillesi, että ryhdyppäs nyt erittämään tiettyjä kemikaaleja elimistöösi."

    Tähän asti puhuit ihan melkein asiaa mutta loput oli taas vain pelkkää paskaa. Kertoisitko mistä nuo loput väitteet ovat peräisin. Tai tuo energia käsite. Päästäsikö?

    Kuvittele kehosi kohta, jossa on tiheintä ainetta. Olisiko se esimerkiksi luu. Kuvittele sitten sitä pehmeämmät osat, sitten nesteet ja kaasumainen osa. Kehosi aine/energia ei lopu tähän vaan sitä on yhä hienoaineisemmassa muodossa kehosi sisällä. Hienoin osa on henki tai tietoisuus. ("hienoneminen" jatkuu kyllä vielä siitäkin). Henkinen kehosi on aivan samanlainen kuin fyysinen kehosi, mutta se on vain niin hienoaineisessa muodossa.

    Kysyn vielä kerran: Mistä sinä olet saanut tai keksinyt nämä tietosi kun ne eivät kerran mukaasi oli uskonasioita. Mistä saat tälläista tietoa.

    ne on nimenomaan ja ainoastaan uskomatonta hölynpölyä ja puhtaasti uskonasiaa jopa siinämäärin, ettei niitä voi mitenkään edes uskoa, koska mikään ei tue noita hörinöitä vaan ne ovat irrallaan kaikista realiteeteista.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Kysyn vielä kerran: Mistä sinä olet saanut tai keksinyt nämä tietosi kun ne eivät kerran mukaasi oli uskonasioita. Mistä saat tälläista tietoa.

    Tämä nyt taitaa mennä melko pitkälle, mutta menköön.
    Kuten olen kertonut kehossamme on henki, eikä ketju siihen lopu, vaan tuo henkemme on yhteydessä vielä suurempaan henkeen. Henkemme kautta meillä jokaisella on mahdollisuus päästä käsiksi maailmankaikkeuden suurimpaan tietopankkiin, jossa on tieto kaikesta (joku uskovainen sanoisi sitä ehkä Jumalaksi). Siellä on tiedot menneestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Me olemme ikään kuin henkisessä internetissä. Olemme siis hengen kautta yhteydessä myös toisiimme, eli olemme samaa henkeä. Minä olen sinä, jne. Niinkuin vesipisara valtameressä. Erillisiä pisaroita, mutta kuitenkin samaa merta.
    Jollakin tuo tietopankkiyhteys avautuu erilailla kuin toisella, mutta kaikilla jotenkin.
    Tottakai vertaan kaikkea tietoa myös omakohtaisiin kokemuksiini.

    tästähän se sitten lähteekin sujumaan eteenpäin. 8O

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    ne on nimenomaan ja ainoastaan uskomatonta hölynpölyä ja puhtaasti uskonasiaa jopa siinämäärin, ettei niitä voi mitenkään edes uskoa, koska mikään ei tue noita hörinöitä vaan ne ovat irrallaan kaikista realiteeteista.

    Kolumbus löysi Ameriikan. Vaikkei kukaan siihen uskonutkaan, siitä huolimatta se Ameriikka oli siellä.
    (Ei olisi ehkä kyllä tarvinnut löytääkään.)
    Mikäli pidät realiteetteina vain kaikkea mikä silmälle näkyy, saat maailmasta ainoastaan pikku siivun. Kaikki ei suinkaan ole tässä.
    Kyllä näille asioille tukea löytyy, kunhan osaa tarkkailla elämää ja sen toimintaa oikein.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    tästähän se sitten lähteekin sujumaan eteenpäin. 8O

    Kerrohan... ymmärsitkö (tai halusitko ymmärtää) tuosta edellisestä viestistäni mitään. Haluatko selvennöstä. En usko, sillä heittelet vain kommentteja etkä itse kuitenkaan kerro omaa maailmankatsomustasi tai näkemyksiäsi ylipäätään.
    Mutta tätä vartenhan täällä ollaan.

    tarvitse selvennöstä. Kaikki kyllä selvää ihan riittävästi ja minulla taas on jalat ihan tukevasti maanpinnalla sekä realiteetit paikallaan. Valitettavasti sama ei päde ihan kaikkiin taatelintallaajiin. Mutta ei siinä mitään kuten sanotaan " Meit on monex" ja niinpä jokainen taablaa tyylilään ja tulee uskollaan autuaaksi. Joten lykkyä tyköön ja piriä kehiin, vai kuinka?

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    tästähän se sitten lähteekin sujumaan eteenpäin. 8O

    Niin... oletko jo eläkeiässä? Kommenttisi viittaavat kalkkeutuneisiin käsityksiin ja kaiken uuden ajattelun tyrmäämiseen. Harmillista! Onneksi ennakkoluulottomiakin löytyy yhä enenevässä määrin. Nyt puhaltavat uudet tuulet. Koetahan pysyä mukana uudessa ajassa. Emme saa jäädä polkemaan paikallemme.

    Äänestä

  • Joonaz kirjoitti:

    Koko keskustelu on äärimmäisen typerä alun alkajaankin. Elämänsynnystä, maailmankaikkeuden synnystä yleensä kaikista elämän suuriin kysymyksiin liittyvistä asioista on saatu tieteellisesti vastaukset. Voit mennä tiedemiesten luokse, pyytää heiltä tarvittavien kokeiden mittaustulosten sun muiden laskelmat ja todisteet jotka konkreettisesti todistavat että elämä on alkanut näin ja näin, maailmankaikkeus on alkanut näin ja näin.
    Mutta mitä teillä uskovaisilla on tarjota Jumalastanne tai "Hengestänne". Vain yksi kirja. Kerrotaanko raamatussa miten Jumalan olemassaolo todistetaan tieteellisesti? Ei varmasti. En kiellä Jumalan olemassaoloa, mutta en todellakaan varauksetta usko häneen.
    Jos teet tieteellistä tutkimusta ja joku päivä tuot tieteelliset todisteet tämän sinun "henkesi" olemassaolosta silloin voin siihen uskoa.
    Uskonnon väittämät eivät tule koskaan olemaan vertailukelpoisi tieteeseen nähden sillä ne ovat loppujen lopuksi vain ihmisen mielikuvituksen tuotetta ilman todisteita että ne ovat olemassa oman pollan ulkopuolella. Toisaalta tiedettäkään ei voi tehdä ilman mielikuvitusta ja erilaisten vaihtoehtojen varauksetonta kokeilua.

    Et ilmeisesti tiedä, että en ole mikään erityinen "uskovainen". Muuten... mistä tiedät, ettei Raamattu ole tiedemiesten kirjoittama? Toisaalta... useat tieteen "todisteet" on jälkeenpäin kumottu. Mistä tiedät, ettei tämän hetken "totuutta" kumota huomenna? Eihän se silloin ollutkaan koskaan mikään totuus!
    Elämän synnystä ei ole minkäänlaisia todisteita. Toisaalta taas... mikäli minä huomenna tuon todisteet Hengen olemassaolosta, niin onhan se silloin ollut totta jo tänäkin päivänä. Sinä olet vain ollut niin rajoittunut näkemyksessäsi. Ole ennakkoluuloton. Mutta... onhan tämä luonnollista. Ethän sinä voi tietää, mutta luulisi sinua kiinnostavan uudet vaihtoehdot. Miksi muuten olet tällä foorumilla!!!?

    Äänestä

  • J kirjoitti:

    Lueppa tämä ja ajattele:

    Kehityksen ansassa

    Kehitysoppiin uskominen on johtanut ihmiskunnan itsetuhon tielle.

    Tieten he eivät ole tietävinään,
    että Jumala loi maailman.
    He eivät tahdo todisteita Jumalasta,
    koska he haluavat kehittää oman maailmansa.
    Ihminen haluaa jumalaksi Jumalan paikalle.
    Hän on pannut kehityksen luomisen sijaan -
    unohtaakseen alkuperänsä.

    Tule ja näe pyhä tiede automaation tiellä!
    Itsestään kehittyvä maailma,
    sattuman satumainen viisaus,
    miljoonien vuosien veistämä jumalainen luomus.
    Sattumako kehitti ihmisen, ja ihminen robotin?
    Onko materialla viisautta itsessään,
    tai syntyykö robotin ohjelma sattuman satona?
    Onko miljoonien vuosien viisaus ihmisen viisautta suurempi?
    Missä on kehityksen huippu?
    Kone on nyt ihmisen orja,
    mutta millaiseksi tulee ihminen koneidensa keskellä?

    Jumalan tekoja katselemalla tulee viisaaksi.
    Hänen hoidossaan ihmisen mieli kasvaa kauniisti.
    Ihmisten tekoja kumartamalla tulee järjettömäksi.
    Tietoniekkojen hoidossa mieli kehittyy kieroksi.
    Kun kehityksen herkut on syöty, niin ansa laukeaa ja
    sitten on vain rappiota, saastumista ja kaaosta.

    Tieten he eivät ole tietävinään,
    että Jumala tulee tuomitsemaan heidän tekonsa.
    He eivät tahdo kuulla Jumalan rakkaudesta,
    koska he pitävät itseään Jumalaa armollisempina.
    He ovat kovettaneet sydämensä ylpeydellään,
    ja tehneet otsansa koviksi tieteellään,
    ettei Jumalan sana koskettaisi heitä,
    eikä heidän sisintään luotaisi uudelleen.

    He kumartavat kehitystä ja halveksivat luomista.
    Pelastaako heidän jumalansa heidät,
    kun luova Sana ilmestyy taivaasta?
    Jos he järkeviä olisivat,
    he hylkäisivät kehityksen sanan ja
    ottaisivat vastaan Jumalan luovan Sanan,
    Jeesuksen Kristuksen.

    Löytyy os: http://www.icon.fi/~erkkik/index.htm
    Kohta: Kehityksen ansassa

    Meinasin jo lopettaa kirjoittelemisen,kun ette tajua vieläkään, mutta tämä pisti naurattaan niin paljon...

    "Tieten he eivät ole tietävinään,
    että Jumala loi maailman.
    He eivät tahdo todisteita Jumalasta,
    koska he haluavat kehittää oman maailmansa.
    Ihminen haluaa jumalaksi Jumalan paikalle.
    Hän on pannut kehityksen luomisen sijaan -
    unohtaakseen alkuperänsä."

    Ihminen loi jumalan se menee näin päin...Missä kuvittelet meidän luovan kaikki mielikuvamme?
    Pitäisikö meidän todellakin elää kristinopin rappaeuttavassa vaikutuksessa?
    Jos et tiedä mistä puhun niin kerron lyhyesti...
    Kristinuskon onglemana on vapaantahdon poistaminen. Vaikka toisin väitetään tämä on totuus. Perustelen tätä sillä, että väittämälle, että on jumala saadaan ihmiset seuraamaan moraali sääntöjä mitä kirkko on antanut ja näin ollen saadaan ihmiset rappeutettua huonolla moraalilla (toivottavasti tajuat itse kristinuskon huonon moraalin vaikka uskotkin siihen)
    Uskossa pysymiseen käytetään siis jumalaa peloteena, että ei pääse taivaaseen jos ei tee niin ja niin...Ymmärrätkö?

    "Tule ja näe pyhä tiede automaation tiellä!
    Itsestään kehittyvä maailma,
    sattuman satumainen viisaus,
    miljoonien vuosien veistämä jumalainen luomus.
    Sattumako kehitti ihmisen, ja ihminen robotin?
    Onko materialla viisautta itsessään,
    tai syntyykö robotin ohjelma sattuman satona?
    Onko miljoonien vuosien viisaus ihmisen viisautta suurempi?
    Missä on kehityksen huippu?
    Kone on nyt ihmisen orja,
    mutta millaiseksi tulee ihminen koneidensa keskellä?"

    Sattumaa tämä ei välttämättä ole vaan ennemminkin todennäköinen tapahtuma siis elämän synty jossain maailmankaikkeuden kolkossa(on epätodennäköistä, että on tietylllä alueella, mutta on äärimmäisen todennäköistä, että on isolla alueella mahdolisuudet elämään maailmankaikkeudessa)
    Robottien ohjelma sattuman satona...Kyllä...
    Laitetaan koe ja tehdään sattumanvarasia koodin pätkiä jotka parhaiten selviytyy jatkaa elämistään ja niihin tulee lisää ja niistä parhaat jatkavat jne...varmasti saadaan jossain vaiheessa toimiva ohjelma...
    Kenen miljoonien vuosien viisaus? Jumalan?
    Eikös jumala ole vasta 2000 vuotta vanha?

    "Jumalan tekoja katselemalla tulee viisaaksi.
    Hänen hoidossaan ihmisen mieli kasvaa kauniisti.
    Ihmisten tekoja kumartamalla tulee järjettömäksi.
    Tietoniekkojen hoidossa mieli kehittyy kieroksi.
    Kun kehityksen herkut on syöty, niin ansa laukeaa ja
    sitten on vain rappiota, saastumista ja kaaosta."

    Nyt naurattaa todella paljon...Kuten puhuin aikaisemmin rappeutumisesta voiko rappeuttava uskonto tehdä kauniin mielen? Itse olen törmännyt liian moneen rappeutuneeseen mieleen joita olen säälistäni koittanu pelastaa, mutta turhaan se on liian vahva rappeuttaja, jos siihen todella uskoo.(kuten varmasti sinullekin on käynyt)
    Yksilöt aiheuttavat kaikki nämä muutokset näin teki myös jeesus en tiedä tekikö hän hyvyytään sen vai kieroutuneisuutaan...
    Vain yksilöt voivat muuttaa tämän harmaan massan joka on jäänet tämän pahuuden vangiksi. (jotka eivät siis tajua itse totuutta)
    Kun kehityksen herkut on syöty? eli olet sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt jäädä keskiajalle ja uskoa, että maa on litteä ja kaikki kiertää meitä?
    Lopullinen kehitys sitä paitsi ei tule todennäköisesti koskaan vastaan ellei nyt sitä lasketa(jos nyt ylipäätänsä mahdollista), että ihmiset saavat hallintaan niin suunnatomasti energiaa, että pystyvät tekemään mitä lystää...(tässä vaiheessa siis ihmiset hallitsevat kaikkea ei olisi siis sotia jotka johtuvat ihmisen luonteesta)
    Vielä lisään tähän, että tuon mukaan meidän siis pitää olla tyhmiä ja uskoa sokeasti mitä meille sanotaan(kuten kristinusko on tehnyt jo pari tuhatta vuotta) kohta oli siis tämä "Tietoniekkojen hoidossa mieli kehittyy kieroksi."

    "Tieten he eivät ole tietävinään,
    että Jumala tulee tuomitsemaan heidän tekonsa.
    He eivät tahdo kuulla Jumalan rakkaudesta,
    koska he pitävät itseään Jumalaa armollisempina.
    He ovat kovettaneet sydämensä ylpeydellään,
    ja tehneet otsansa koviksi tieteellään,
    ettei Jumalan sana koskettaisi heitä,
    eikä heidän sisintään luotaisi uudelleen."

    No tämä on taas juuri kuvausta siittä uskonnollisesta propagandasta millä saadaan ihmisiä koukuun...(kiitoksia avustuksesta sain hyvän esimerkin)

    "He kumartavat kehitystä ja halveksivat luomista.
    Pelastaako heidän jumalansa heidät,
    kun luova Sana ilmestyy taivaasta?
    Jos he järkeviä olisivat,
    he hylkäisivät kehityksen sanan ja
    ottaisivat vastaan Jumalan luovan Sanan,
    Jeesuksen Kristuksen."

    Halveksivat luomista?
    eikö tässä ole juuri kyse luomisesta. Ihminen ottamassa jumalan paikaa?(taisi mennä vähän ristiin ajatukset tuon kirjoittajalla...noh)
    No oletko seurannut tätä runoa?
    Hylkää kehitys luovu internetistä luvu puhelimesta palaa takaisin luontoon ja elä siellä? no oletko? et koska olet laittanut tämän tänne...

    Noin se on nyt analysoitu...Kysymyksiä?

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Malta mielesi. Älä vielä repsahda tässä vaiheessa ja ala kutsua asioita, joista puhun, naurettaviksi. Se olisi liian helppo tie sinunlaiselle älykkäälle ihmiselle. Koeta kestää vielä hieman pidemmälle. Asiat, joista kerron, ovat todella vaikeita selittää. Oletan, että sinä pystyt päättelemään kyllä mitä tarkoitan, vaikkei konkreettisia todisteita ole suoranaisesti esittää. Niinkuin ei monella muullakaan näillä palstoilla.
    En puhu sekavia vaan nuo asiat OVAT sen kuuloisia. Koeta nyt selittää esim. sitä että maailmankaikkeus laajenee pienestä suurempaan päin ja se suurempi sitten kuitenkin kääntyy sen pienemmän sisälle.
    Sinä voisit väittää olevasi Jumala, mutta pointti onkin siinä, että minä en VÄITÄ mitään. Minä vain kerron tietoni. Mikäli en tiedä vastausta johonkin asiaan, en siitä siis puhukaan mitään. Minulla ei ole mitään motiivia keksiskellä näitä juttuja.
    Okei... ovathan nämä hieman vaikeita asioita tekstimuodossa selvitellä.

    voisin vaikka vastata vaikka kyllästyinkin jo vastailemaan...
    Siis jos sinä sanot jotain ja olen erimieltä silloin sinä väität näin varsinkin jos vastaat minun näkemykseeni...eikö? (mutta siittä ei ole kysymys)
    mutta minun täytyy myöntää, että olet jo asteen paremassa suunnassa kuin nuo muut (olettaen, että olen ymmärtänyt, että et usko uskontoihin jotka ohjaileee ihmisiä moraalilla)
    No voin selittää tuon big bang-big crash teorian ei se ole niin vaikeaa...
    Aluksi oli äärimmäisen tiheä kappale joka jostain syystä rähäjähti ja tästä lähti maailmankaikkeus laajenemaan valon nopeudella(tämän teorian tukena on punasiirtymästä johtuva mikroaaltokohina avaruudessa, joka on tasasena joka puolella)
    Big crash tapahtuu siinnä vaiheessa, kun vetovoima kasvaa tarpeeksi suureksi vetämään maailmankaikkeuden takaisin kasaan(vielä ollaan menossa laajenemis vaiheessa ja ei ole siis tietoa tuleeko laajentuminen jatkumaan ikuisesti vai päätyykö se joskus)
    Itse en usko sitä, että kaikella olisi joskus ollut alku, jota monet ihmiset eivät voi millään käsittää...(todennäköisesti luomiteorian synty johtuu siittä, että ihmisen mieli tarvii kaikella alun)

    Mutta muista se, että minun mielipidettä et pysty muutamaan kuten itsesanoit olen älykäs ja olen tehnyt päätökseni ja sitä on todella vaikea horjuttaa tyhjällä joka sinulla on...

    ps. vielä lisäsiin erääsään asiaan mistä mainitsit jossain viestissä luonnon hengestä veteen liityen puolustuksena kiehumista...miltä se siis puolustautuu? kun tähän on olemassa täysin järkeenkäypä tieteellinen selitys joka on kokeilla todistettu oikeaksi...

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Meinasin jo lopettaa kirjoittelemisen,kun ette tajua vieläkään, mutta tämä pisti naurattaan niin paljon...

    "Tieten he eivät ole tietävinään,
    että Jumala loi maailman.
    He eivät tahdo todisteita Jumalasta,
    koska he haluavat kehittää oman maailmansa.
    Ihminen haluaa jumalaksi Jumalan paikalle.
    Hän on pannut kehityksen luomisen sijaan -
    unohtaakseen alkuperänsä."

    Ihminen loi jumalan se menee näin päin...Missä kuvittelet meidän luovan kaikki mielikuvamme?
    Pitäisikö meidän todellakin elää kristinopin rappaeuttavassa vaikutuksessa?
    Jos et tiedä mistä puhun niin kerron lyhyesti...
    Kristinuskon onglemana on vapaantahdon poistaminen. Vaikka toisin väitetään tämä on totuus. Perustelen tätä sillä, että väittämälle, että on jumala saadaan ihmiset seuraamaan moraali sääntöjä mitä kirkko on antanut ja näin ollen saadaan ihmiset rappeutettua huonolla moraalilla (toivottavasti tajuat itse kristinuskon huonon moraalin vaikka uskotkin siihen)
    Uskossa pysymiseen käytetään siis jumalaa peloteena, että ei pääse taivaaseen jos ei tee niin ja niin...Ymmärrätkö?

    "Tule ja näe pyhä tiede automaation tiellä!
    Itsestään kehittyvä maailma,
    sattuman satumainen viisaus,
    miljoonien vuosien veistämä jumalainen luomus.
    Sattumako kehitti ihmisen, ja ihminen robotin?
    Onko materialla viisautta itsessään,
    tai syntyykö robotin ohjelma sattuman satona?
    Onko miljoonien vuosien viisaus ihmisen viisautta suurempi?
    Missä on kehityksen huippu?
    Kone on nyt ihmisen orja,
    mutta millaiseksi tulee ihminen koneidensa keskellä?"

    Sattumaa tämä ei välttämättä ole vaan ennemminkin todennäköinen tapahtuma siis elämän synty jossain maailmankaikkeuden kolkossa(on epätodennäköistä, että on tietylllä alueella, mutta on äärimmäisen todennäköistä, että on isolla alueella mahdolisuudet elämään maailmankaikkeudessa)
    Robottien ohjelma sattuman satona...Kyllä...
    Laitetaan koe ja tehdään sattumanvarasia koodin pätkiä jotka parhaiten selviytyy jatkaa elämistään ja niihin tulee lisää ja niistä parhaat jatkavat jne...varmasti saadaan jossain vaiheessa toimiva ohjelma...
    Kenen miljoonien vuosien viisaus? Jumalan?
    Eikös jumala ole vasta 2000 vuotta vanha?

    "Jumalan tekoja katselemalla tulee viisaaksi.
    Hänen hoidossaan ihmisen mieli kasvaa kauniisti.
    Ihmisten tekoja kumartamalla tulee järjettömäksi.
    Tietoniekkojen hoidossa mieli kehittyy kieroksi.
    Kun kehityksen herkut on syöty, niin ansa laukeaa ja
    sitten on vain rappiota, saastumista ja kaaosta."

    Nyt naurattaa todella paljon...Kuten puhuin aikaisemmin rappeutumisesta voiko rappeuttava uskonto tehdä kauniin mielen? Itse olen törmännyt liian moneen rappeutuneeseen mieleen joita olen säälistäni koittanu pelastaa, mutta turhaan se on liian vahva rappeuttaja, jos siihen todella uskoo.(kuten varmasti sinullekin on käynyt)
    Yksilöt aiheuttavat kaikki nämä muutokset näin teki myös jeesus en tiedä tekikö hän hyvyytään sen vai kieroutuneisuutaan...
    Vain yksilöt voivat muuttaa tämän harmaan massan joka on jäänet tämän pahuuden vangiksi. (jotka eivät siis tajua itse totuutta)
    Kun kehityksen herkut on syöty? eli olet sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt jäädä keskiajalle ja uskoa, että maa on litteä ja kaikki kiertää meitä?
    Lopullinen kehitys sitä paitsi ei tule todennäköisesti koskaan vastaan ellei nyt sitä lasketa(jos nyt ylipäätänsä mahdollista), että ihmiset saavat hallintaan niin suunnatomasti energiaa, että pystyvät tekemään mitä lystää...(tässä vaiheessa siis ihmiset hallitsevat kaikkea ei olisi siis sotia jotka johtuvat ihmisen luonteesta)
    Vielä lisään tähän, että tuon mukaan meidän siis pitää olla tyhmiä ja uskoa sokeasti mitä meille sanotaan(kuten kristinusko on tehnyt jo pari tuhatta vuotta) kohta oli siis tämä "Tietoniekkojen hoidossa mieli kehittyy kieroksi."

    "Tieten he eivät ole tietävinään,
    että Jumala tulee tuomitsemaan heidän tekonsa.
    He eivät tahdo kuulla Jumalan rakkaudesta,
    koska he pitävät itseään Jumalaa armollisempina.
    He ovat kovettaneet sydämensä ylpeydellään,
    ja tehneet otsansa koviksi tieteellään,
    ettei Jumalan sana koskettaisi heitä,
    eikä heidän sisintään luotaisi uudelleen."

    No tämä on taas juuri kuvausta siittä uskonnollisesta propagandasta millä saadaan ihmisiä koukuun...(kiitoksia avustuksesta sain hyvän esimerkin)

    "He kumartavat kehitystä ja halveksivat luomista.
    Pelastaako heidän jumalansa heidät,
    kun luova Sana ilmestyy taivaasta?
    Jos he järkeviä olisivat,
    he hylkäisivät kehityksen sanan ja
    ottaisivat vastaan Jumalan luovan Sanan,
    Jeesuksen Kristuksen."

    Halveksivat luomista?
    eikö tässä ole juuri kyse luomisesta. Ihminen ottamassa jumalan paikaa?(taisi mennä vähän ristiin ajatukset tuon kirjoittajalla...noh)
    No oletko seurannut tätä runoa?
    Hylkää kehitys luovu internetistä luvu puhelimesta palaa takaisin luontoon ja elä siellä? no oletko? et koska olet laittanut tämän tänne...

    Noin se on nyt analysoitu...Kysymyksiä?

    Tuo oli hyvin sanottu! Mutta en kyllä usko valoisampaan tulevaisuuteen. Sellainen voi tulla mutta kuten tiedämme hyvä ja paras sortuu hyvin nopeasti. Silti on parempi elää ja sortua jonkin todellisen puolesta kuin minkään olemattoman.

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    voisin vaikka vastata vaikka kyllästyinkin jo vastailemaan...
    Siis jos sinä sanot jotain ja olen erimieltä silloin sinä väität näin varsinkin jos vastaat minun näkemykseeni...eikö? (mutta siittä ei ole kysymys)
    mutta minun täytyy myöntää, että olet jo asteen paremassa suunnassa kuin nuo muut (olettaen, että olen ymmärtänyt, että et usko uskontoihin jotka ohjaileee ihmisiä moraalilla)
    No voin selittää tuon big bang-big crash teorian ei se ole niin vaikeaa...
    Aluksi oli äärimmäisen tiheä kappale joka jostain syystä rähäjähti ja tästä lähti maailmankaikkeus laajenemaan valon nopeudella(tämän teorian tukena on punasiirtymästä johtuva mikroaaltokohina avaruudessa, joka on tasasena joka puolella)
    Big crash tapahtuu siinnä vaiheessa, kun vetovoima kasvaa tarpeeksi suureksi vetämään maailmankaikkeuden takaisin kasaan(vielä ollaan menossa laajenemis vaiheessa ja ei ole siis tietoa tuleeko laajentuminen jatkumaan ikuisesti vai päätyykö se joskus)
    Itse en usko sitä, että kaikella olisi joskus ollut alku, jota monet ihmiset eivät voi millään käsittää...(todennäköisesti luomiteorian synty johtuu siittä, että ihmisen mieli tarvii kaikella alun)

    Mutta muista se, että minun mielipidettä et pysty muutamaan kuten itsesanoit olen älykäs ja olen tehnyt päätökseni ja sitä on todella vaikea horjuttaa tyhjällä joka sinulla on...

    ps. vielä lisäsiin erääsään asiaan mistä mainitsit jossain viestissä luonnon hengestä veteen liityen puolustuksena kiehumista...miltä se siis puolustautuu? kun tähän on olemassa täysin järkeenkäypä tieteellinen selitys joka on kokeilla todistettu oikeaksi...

    "Väittelyllä" tarkoitin sitä, että en ole kiinnostunut tyylistä, jolla väkisin puolustetaan jotakin näkökantaa. Oletan, että joka täällä tosissaan keskustelee tietääkin ns. "virallisen tieteen" käsityksen esim. big bang -teoriasta. Mutta... minä koetankin tuoda siihen lisäselvitystä mahdollisimman kansanomaisin sanakääntein, jotta kokonaisuus olisi helpompi ymmärtää. Esimerkkinä juuri kyseiseen teoriaan minun tuomani tieto on se, että vaikka lähes kaikki toimiikin näennäisesti kuten tiede on sen ilmaissut, niin kuitenkaan se ei toimi "itsestään". Kaikkea ohjaa erittäin korkea "äly".
    Ei tuo pieni piste itsestään räjähtänyt. Mikään ei toimi itsestään. Tässä ei sitten ole yhtään mitään mystistä, eikä uskontoa. Ymmärrän että tämä kuullostaa naivilta ja yksinkertaiselta, mutta "totuus" on yksinkertainen ja monimutkainen yhtä aikaa. Maailmankaikkeus laajenee... kyllä... mutta se ei luhistu kasaan vaan se ikään kuin kiertyy takaisin lähtöpisteeseensä. Samalla se muuttuu fyysisestä takaisin näkymättömäksi "henkiseksi" energiaksi. Siis kaikkein suurin onkin kaikkein pienimmän sisällä. Vrt. magneetin voimaviivat... toisesta "päästä" ulos ja toisesta sisään. Sen jälkeen "piste" laajenee jälleen, eli on jatkumo tilassa. Luulen että vetoat luonnonlakeihin, jotka pyörittävät systeemiä. Niin onkin... "äly" tai "tietoisuus" pyörittää maailmankaikkeutta "voimilla", joita tiede kutsuu luonnonlaeiksi. Siksi kaikki, mitä nyt tiede ymmärtää, näyttää toimivan todistettujen lakien mukaisesti, mutta kuten sanoin, on tiede vielä lapsen kengissään.
    Vedestä... vesi puolustautuu liikaa lämpöä vastaan kiehumalla. No tämä nyt on turhaa, mutta katso ylempänä oleva selvitys luonnonlakien toiminnasta.

    Muuten... Einsteinkin uskoi jonkun korkeamman älyn olemassaoloon.
    Olen täysin tietoinen uskontojen hallintajärjestelmistä, eivätkä ne minua rajoita.

    varmaan tuon kaiken keksinyt ihan itse. Jos sinulla olisi edes jotain tuollaisen hypoteesin tueksi olisi se jo jotakin, mutta kun ei, niin se on pelkkää ilmalentoa.
    "Vedestä... vesi puolustautuu liikaa lämpöä vastaan kiehumalla."
    Lähes kaikki muutki aineet käytäytyvät samoin, riippuen lämpötilasta.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Niin... oletko jo eläkeiässä? Kommenttisi viittaavat kalkkeutuneisiin käsityksiin ja kaiken uuden ajattelun tyrmäämiseen. Harmillista! Onneksi ennakkoluulottomiakin löytyy yhä enenevässä määrin. Nyt puhaltavat uudet tuulet. Koetahan pysyä mukana uudessa ajassa. Emme saa jäädä polkemaan paikallemme.

    ole eläkeläinen enkä myöskään kansallispukuinen hevosurheilun harrastaja. En myöskään harrasta mystisiä ja jalat maastairti olevia höpötarinoita jotka ovat pelkän mielikuvituksen varassa olevaa huuhaata.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    ne on nimenomaan ja ainoastaan uskomatonta hölynpölyä ja puhtaasti uskonasiaa jopa siinämäärin, ettei niitä voi mitenkään edes uskoa, koska mikään ei tue noita hörinöitä vaan ne ovat irrallaan kaikista realiteeteista.

    Olet nimitellyt minua jo vaikka miksi, mutta mikä sinä olet? Oletko perinteinen Big Bang -lahkoon kuuluva tiedemiehen palvoja?
    Einsteinin mielestä on olemassa jokin korkeampi äly. Jos ei hänkään sitä konkreettisesti sinulle pystynyt osoittamaan, miksi vaadit minulta sitä? Ohjaan sinua itse päättelemään tuon asian ilman fyysisiä todisteita. Henkisestä ei voi olla fyysisiä todisteita. Onko tämä sinulle liian vaikea asia laajentaa käsitystäsi? Sehän on helppoa... senkun laajentaa vain!
    Voisit siis vaihteeksi kertoa oman maailmankuvasi, mikäli se sinulle on selvinnyt.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Tuo oli hyvin sanottu! Mutta en kyllä usko valoisampaan tulevaisuuteen. Sellainen voi tulla mutta kuten tiedämme hyvä ja paras sortuu hyvin nopeasti. Silti on parempi elää ja sortua jonkin todellisen puolesta kuin minkään olemattoman.

    No tuossa ei ole nyt mitään vaikeaa, kun tuokin on helppoa niin voit varmaan ymmärtää miten vaikeaa olisi minut käännyttää kristinuskoon (eli lähes mahdotonta; ainakin paha aivovaurio vaaditaisiin)
    Sanotaan, että evoluutio pyörii väkisinkin vaikka emme sitä huomaa...(maailma muuttuu koko ajan huomaamattamme yhtenäisemmäksi kuten huomataan EU:sta ja jenkkien puhdistuksista diktatuureja vastan...Joten kaikki sortuu tai kaikki paranee loppu tulos on silti ilmeinen parmepi maailma oli se sitten millä tavalla tahansa, mutta kehitystä tapahtuu.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    "Väittelyllä" tarkoitin sitä, että en ole kiinnostunut tyylistä, jolla väkisin puolustetaan jotakin näkökantaa. Oletan, että joka täällä tosissaan keskustelee tietääkin ns. "virallisen tieteen" käsityksen esim. big bang -teoriasta. Mutta... minä koetankin tuoda siihen lisäselvitystä mahdollisimman kansanomaisin sanakääntein, jotta kokonaisuus olisi helpompi ymmärtää. Esimerkkinä juuri kyseiseen teoriaan minun tuomani tieto on se, että vaikka lähes kaikki toimiikin näennäisesti kuten tiede on sen ilmaissut, niin kuitenkaan se ei toimi "itsestään". Kaikkea ohjaa erittäin korkea "äly".
    Ei tuo pieni piste itsestään räjähtänyt. Mikään ei toimi itsestään. Tässä ei sitten ole yhtään mitään mystistä, eikä uskontoa. Ymmärrän että tämä kuullostaa naivilta ja yksinkertaiselta, mutta "totuus" on yksinkertainen ja monimutkainen yhtä aikaa. Maailmankaikkeus laajenee... kyllä... mutta se ei luhistu kasaan vaan se ikään kuin kiertyy takaisin lähtöpisteeseensä. Samalla se muuttuu fyysisestä takaisin näkymättömäksi "henkiseksi" energiaksi. Siis kaikkein suurin onkin kaikkein pienimmän sisällä. Vrt. magneetin voimaviivat... toisesta "päästä" ulos ja toisesta sisään. Sen jälkeen "piste" laajenee jälleen, eli on jatkumo tilassa. Luulen että vetoat luonnonlakeihin, jotka pyörittävät systeemiä. Niin onkin... "äly" tai "tietoisuus" pyörittää maailmankaikkeutta "voimilla", joita tiede kutsuu luonnonlaeiksi. Siksi kaikki, mitä nyt tiede ymmärtää, näyttää toimivan todistettujen lakien mukaisesti, mutta kuten sanoin, on tiede vielä lapsen kengissään.
    Vedestä... vesi puolustautuu liikaa lämpöä vastaan kiehumalla. No tämä nyt on turhaa, mutta katso ylempänä oleva selvitys luonnonlakien toiminnasta.

    Muuten... Einsteinkin uskoi jonkun korkeamman älyn olemassaoloon.
    Olen täysin tietoinen uskontojen hallintajärjestelmistä, eivätkä ne minua rajoita.

    Mutta eräs ongelma tässä sinulla on mielestäni, jos osoitetaan että ei ole mitään alkuräjähdystä tapahtunutkaan kuten itse uskon niin uskomukseltasi katoisi pohja niinkuin melkein kaikista uskonnoista (siksi tätä näkemystä ei varmaan pahemmin julkisuuteen tuoda).
    Mutta minun mielestäni on naurettavaa, että mekaanisesti tapahtuvia tapahtuvia tapahtumia ohjaisi "äly" mihkä ne älyä tarvitsevat? Nehän kerta nuodattavat jo tiettyjä sääntöjä.

    Ehdotankin sinulle vetoa, että jos pystytään seuraavan 15 vuoden aikana kumoamaan alkuräjähdys teoria tai muuten tulee vaikuttamaan toinen todennäköinen teoria. Vedon summasta voidaan sopia erikseen laitan tähän postiin mailini niin voit vastata siihen jos kiinostaa...

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    voisin vaikka vastata vaikka kyllästyinkin jo vastailemaan...
    Siis jos sinä sanot jotain ja olen erimieltä silloin sinä väität näin varsinkin jos vastaat minun näkemykseeni...eikö? (mutta siittä ei ole kysymys)
    mutta minun täytyy myöntää, että olet jo asteen paremassa suunnassa kuin nuo muut (olettaen, että olen ymmärtänyt, että et usko uskontoihin jotka ohjaileee ihmisiä moraalilla)
    No voin selittää tuon big bang-big crash teorian ei se ole niin vaikeaa...
    Aluksi oli äärimmäisen tiheä kappale joka jostain syystä rähäjähti ja tästä lähti maailmankaikkeus laajenemaan valon nopeudella(tämän teorian tukena on punasiirtymästä johtuva mikroaaltokohina avaruudessa, joka on tasasena joka puolella)
    Big crash tapahtuu siinnä vaiheessa, kun vetovoima kasvaa tarpeeksi suureksi vetämään maailmankaikkeuden takaisin kasaan(vielä ollaan menossa laajenemis vaiheessa ja ei ole siis tietoa tuleeko laajentuminen jatkumaan ikuisesti vai päätyykö se joskus)
    Itse en usko sitä, että kaikella olisi joskus ollut alku, jota monet ihmiset eivät voi millään käsittää...(todennäköisesti luomiteorian synty johtuu siittä, että ihmisen mieli tarvii kaikella alun)

    Mutta muista se, että minun mielipidettä et pysty muutamaan kuten itsesanoit olen älykäs ja olen tehnyt päätökseni ja sitä on todella vaikea horjuttaa tyhjällä joka sinulla on...

    ps. vielä lisäsiin erääsään asiaan mistä mainitsit jossain viestissä luonnon hengestä veteen liityen puolustuksena kiehumista...miltä se siis puolustautuu? kun tähän on olemassa täysin järkeenkäypä tieteellinen selitys joka on kokeilla todistettu oikeaksi...

    Aika hurja veto, jota ehdotat. Saas nähdä muuttuvatko käsitykset niin lyhyellä aikajänteellä.
    Mikäs sulla siinä alkuräjähdyksessä tökkii? Itse en pidä nimityksestä "räjähdys". Pikemminkin laajeneminen, mikäli sekään oikein kuvaa asiaa. Enkä tiedä onko se nyt ristiriidassa selityksieni kanssa. Käsitykseni mukaan kaikkeus lähtee "Hengestä", (sorry) joka siis meistä näyttää tyhjyydeltä ja sisältää jo kaiken mitä on, tiivistymään niin että siitä lopulta syntyy fyysinen maailmankaikkeus. Energia siis tiivistyy. Sitten se alkaa jälleen laajentumaan, kunnes häipyy jälleen näkymättömäksi energiaksi, josta se jälleen tiivistyy fyysiseksi. Alkua ja loppua ei ole. Maailmankaikkeuden rinnalla on siis myös maailmankaikkeus "henkisessä" muodossa, samoin kuin ihmisessä (olemmehan "Jumalan" kuvia). Olisiko tämä nyt sitä näkymätöntä, puuttuvaa ainetta, mitä tiedekin etsii? Onko musta aukko se missä yksi (tai useampi) universumi tiivistyy ja sen jälkeen taas "räjähtää"? Tuolla näkymättömällä puolella ei aika vaikuta. Siellä vaikuttaa ikuisuus.

    Luonnonlaeista sen verran, että mikäli niitä ei olisi olemassa niin rakennelma ei pysyisi koossa. Juuri niillä "äly" ohjaa tapahtumia ja nehän toimivat matemaattisella tarkkuudella. Muuten kaikki olisi sattumaa. Muuten kaikki lumihiutaleet olisivat saman näköisiä. Tuo "äly" täytyy kuvitella vain riittävän suureksi, joka tietää muurahaisten määrän kappaleen tarkkuudella ja sinun vuoden päästä toteutuvan kirjoituksesi tälle palstalle. Älyllä on tieto kaikesta maailmankaikkeudessa. Äly ohjaa DNA:n muutoksien kautta evoluutiota. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Todistaminen voi olla hankalampaa.

    onko tässä siis niinkutsuttu älynmöläys käytössä.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    ne on nimenomaan ja ainoastaan uskomatonta hölynpölyä ja puhtaasti uskonasiaa jopa siinämäärin, ettei niitä voi mitenkään edes uskoa, koska mikään ei tue noita hörinöitä vaan ne ovat irrallaan kaikista realiteeteista.

    tähän kohtaan kun tuo taas herjaa hierargia ketjun pituudesta. Sinua en ole missään kohtaa nimitellyt miksikää, sen sijaan olen kyllä arvostellut ajatusiasi ja täysin aiheellisesti koska ne ovat huuhaata seikka josta ei päästä mihinkään, ei sitten yli eikä ympäri. Sanot ettei henkisestä voi olla fyyssisiä todisteita. Etkö koskaan ole kuullut matematiikasta, etkä ole pelannut shakkia. Siinä sinulle esimerkkejä jotka tyrmäävät tuon väittämäsi kerta laakilla ja näyttävät minkälaisella pohjalla nuo yleensäkin lepäävät, (rauha heidän muistolleen).
    Vaadit kertomaan maailmankuvaani, se on ainoastaan selkeä noin sanalla sanottuna, ei siitä muuta.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    ne on nimenomaan ja ainoastaan uskomatonta hölynpölyä ja puhtaasti uskonasiaa jopa siinämäärin, ettei niitä voi mitenkään edes uskoa, koska mikään ei tue noita hörinöitä vaan ne ovat irrallaan kaikista realiteeteista.

    Pakko vastailla täällä päin.
    Kun oiken ryhdyt tutkimaan (etkä vain tyrmäilemään) ajatuksiani, joita täällä olen kertonut, huomaat että matematiikka ei ole niiden ulkopuolella. Päin vastoin. Kun esimerkiksi materiaa ryhdytään puolittamaan aina kahteen osaan, näyttävät kappaleet yhä pienemmiltä, mutta eivät ne mihinkään häviä. Niistä tulee vain ihmissilmälle, tai parhaimmalle mittalaitteelle näkymätöntä ainetta. Silti näkymätön maailma on olemassa.

    Toivoisin että esimerkiksi sinä miettisit kuinka minun ja tieteen näkemykset yhdistyvät selkeämmäksi kokonaisuudeksi.
    Et sitten kertonut omaa maailmankuvaasi!???

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Aika hurja veto, jota ehdotat. Saas nähdä muuttuvatko käsitykset niin lyhyellä aikajänteellä.
    Mikäs sulla siinä alkuräjähdyksessä tökkii? Itse en pidä nimityksestä "räjähdys". Pikemminkin laajeneminen, mikäli sekään oikein kuvaa asiaa. Enkä tiedä onko se nyt ristiriidassa selityksieni kanssa. Käsitykseni mukaan kaikkeus lähtee "Hengestä", (sorry) joka siis meistä näyttää tyhjyydeltä ja sisältää jo kaiken mitä on, tiivistymään niin että siitä lopulta syntyy fyysinen maailmankaikkeus. Energia siis tiivistyy. Sitten se alkaa jälleen laajentumaan, kunnes häipyy jälleen näkymättömäksi energiaksi, josta se jälleen tiivistyy fyysiseksi. Alkua ja loppua ei ole. Maailmankaikkeuden rinnalla on siis myös maailmankaikkeus "henkisessä" muodossa, samoin kuin ihmisessä (olemmehan "Jumalan" kuvia). Olisiko tämä nyt sitä näkymätöntä, puuttuvaa ainetta, mitä tiedekin etsii? Onko musta aukko se missä yksi (tai useampi) universumi tiivistyy ja sen jälkeen taas "räjähtää"? Tuolla näkymättömällä puolella ei aika vaikuta. Siellä vaikuttaa ikuisuus.

    Luonnonlaeista sen verran, että mikäli niitä ei olisi olemassa niin rakennelma ei pysyisi koossa. Juuri niillä "äly" ohjaa tapahtumia ja nehän toimivat matemaattisella tarkkuudella. Muuten kaikki olisi sattumaa. Muuten kaikki lumihiutaleet olisivat saman näköisiä. Tuo "äly" täytyy kuvitella vain riittävän suureksi, joka tietää muurahaisten määrän kappaleen tarkkuudella ja sinun vuoden päästä toteutuvan kirjoituksesi tälle palstalle. Älyllä on tieto kaikesta maailmankaikkeudessa. Äly ohjaa DNA:n muutoksien kautta evoluutiota. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Todistaminen voi olla hankalampaa.

    Niin suostutko vai et?
    en ala sen enempää omia motiivejani kertoilemaan miksi epäilen näin.
    Mutta kyllä se kumoaisi sinun näkemyksesi myös muiden uskontojen mukana ensinnäkin, jos luomista ei ole tapahtunut ei tarvita enään jumalaa.
    Jolloin voidaan osoittaa myös, että tätä sinun älyäsi ei olisi ikinä voinut syntyä eikä se ole voinut olla myöskään iän kaikkisesti olla olemassa, koska ei alkua eikä loppua eikä myöskin kaikki muut yliolento teoriat saisivat kyytiä...
    En ala tätä sen paremmin perustelemaan on jokaisen oma asia jaksavatko he tätä ymmärtää, koska jos selitän he kuitenkin torjuvat sen vääränä ellei heillä ole jo valmiuksia tälläiseen ajatteluun ja ne joilla on tajuavat kyllä sen itsekkin...
    Voin luvata että minua ei ainakaan tässä olotilassa tulla näkemään täällä, jos ollenkaan joten, jos haluat vastata vastaa mailiini.
    KIITOKSIA marcel ja tämä loppu tähän PISTE.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Aika hurja veto, jota ehdotat. Saas nähdä muuttuvatko käsitykset niin lyhyellä aikajänteellä.
    Mikäs sulla siinä alkuräjähdyksessä tökkii? Itse en pidä nimityksestä "räjähdys". Pikemminkin laajeneminen, mikäli sekään oikein kuvaa asiaa. Enkä tiedä onko se nyt ristiriidassa selityksieni kanssa. Käsitykseni mukaan kaikkeus lähtee "Hengestä", (sorry) joka siis meistä näyttää tyhjyydeltä ja sisältää jo kaiken mitä on, tiivistymään niin että siitä lopulta syntyy fyysinen maailmankaikkeus. Energia siis tiivistyy. Sitten se alkaa jälleen laajentumaan, kunnes häipyy jälleen näkymättömäksi energiaksi, josta se jälleen tiivistyy fyysiseksi. Alkua ja loppua ei ole. Maailmankaikkeuden rinnalla on siis myös maailmankaikkeus "henkisessä" muodossa, samoin kuin ihmisessä (olemmehan "Jumalan" kuvia). Olisiko tämä nyt sitä näkymätöntä, puuttuvaa ainetta, mitä tiedekin etsii? Onko musta aukko se missä yksi (tai useampi) universumi tiivistyy ja sen jälkeen taas "räjähtää"? Tuolla näkymättömällä puolella ei aika vaikuta. Siellä vaikuttaa ikuisuus.

    Luonnonlaeista sen verran, että mikäli niitä ei olisi olemassa niin rakennelma ei pysyisi koossa. Juuri niillä "äly" ohjaa tapahtumia ja nehän toimivat matemaattisella tarkkuudella. Muuten kaikki olisi sattumaa. Muuten kaikki lumihiutaleet olisivat saman näköisiä. Tuo "äly" täytyy kuvitella vain riittävän suureksi, joka tietää muurahaisten määrän kappaleen tarkkuudella ja sinun vuoden päästä toteutuvan kirjoituksesi tälle palstalle. Älyllä on tieto kaikesta maailmankaikkeudessa. Äly ohjaa DNA:n muutoksien kautta evoluutiota. Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Todistaminen voi olla hankalampaa.

    Eipä tässä nyt jaksa vetoja lyödä. Kiitos tarjouksesta vaan.
    Eihän Big Bangin kumoaminen luomista mitenkään kumoa. Toivonkin, että tiede tunnustaa virallisesti "jonkin korkeamman älyn" olemassaolon, viidentoista vuoden sisällä.
    Kiitos sinulle aktiivisesta keskustelusta.

    Äänestä

Olen tullut tähän tulokseen, että Marcelin kanssa on turha puhua. Hän on pahinta laatua sulkeutuneita ihmisiä. Hän uskoo heti ensimmäiseen vähänkin eksoottiseen tai muuten jännittävään asiaan jos se vain esitetään hänelle oikealla tavalla. Tätä väittelyä on turha jatkaa koska hän saa vaikutteita kirjallisuudesta, elokuvista yms. Tuollaiset ihmiset pilaavat kaiken mitä oikeasti voidaan saavuttaa. Jos kaikki olisivat tuommoisia asuisimme toden-näköisesti luolassa hippikuteet yllä, Matrix elokuva videoissa. Ei tämmöistä väittelyä kukaan jaksa jos Marcel vetää jotain lahko paskaa välittömästi kun joku sanoo jotakin järkevää!

Äänestä
  • No niin Karppa... rauhoitutaan. Minkä vuoksi keskustelu päättyy heti kun mainitaan sanat "henki" tai "luoja"? Jos käytän noita sanoja kuvaamaan jotakin näkymätöntä tekijää, luulet että puhun uskon asioista!!! Yhtä hyvin niiden sijasta voisi käyttää sanaa "energia". Tiedät varmasti, että energia ei häviä ja että se on olemassa vaikka sitä ei näkyisikään. En ole mikään erityinen uskovainen. En vedä lahkopaskaa. En ole hippi. Jos kerron jotakin mitä et halua ymmärtää, niin kysele lisäselvitystä. Selvitän niin kauan että ymmärrät. Tosin se on hieman vaikeaa pelkillä sanoilla. Sulkeutuneisuudesta sen verran, että odottaisin sinulta avarakatseisuutta uusien asioiden edessä. Ei tyrmäämistä suoralta kädeltä. Koetan kertoa "kansankielellä" asioista, jotka ovat kyllä esim. monien alkuperäiskansojen esiintuomia, mutta joita on vaikea ymmärtää käytännössä. Miksi luulet "kun joku sanoo jotakin järkevää", että hän on oikeassa? Kun tiedemies sanoo jotakin, uskot välittömästi. Kun mennään tarpeeksi pitkälle ei pelkkä "ihmisjärki" riitä.
    Tiedätkö että ajatus on energiaa! Elämäsi aikana päässäsi on syntynyt lukematon määrä ajatuksia. Missä on tuo energia nyt? Miksi pääsi ei ole haljennut?
    No niin... aina kannattaa keskustella.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    No niin Karppa... rauhoitutaan. Minkä vuoksi keskustelu päättyy heti kun mainitaan sanat "henki" tai "luoja"? Jos käytän noita sanoja kuvaamaan jotakin näkymätöntä tekijää, luulet että puhun uskon asioista!!! Yhtä hyvin niiden sijasta voisi käyttää sanaa "energia". Tiedät varmasti, että energia ei häviä ja että se on olemassa vaikka sitä ei näkyisikään. En ole mikään erityinen uskovainen. En vedä lahkopaskaa. En ole hippi. Jos kerron jotakin mitä et halua ymmärtää, niin kysele lisäselvitystä. Selvitän niin kauan että ymmärrät. Tosin se on hieman vaikeaa pelkillä sanoilla. Sulkeutuneisuudesta sen verran, että odottaisin sinulta avarakatseisuutta uusien asioiden edessä. Ei tyrmäämistä suoralta kädeltä. Koetan kertoa "kansankielellä" asioista, jotka ovat kyllä esim. monien alkuperäiskansojen esiintuomia, mutta joita on vaikea ymmärtää käytännössä. Miksi luulet "kun joku sanoo jotakin järkevää", että hän on oikeassa? Kun tiedemies sanoo jotakin, uskot välittömästi. Kun mennään tarpeeksi pitkälle ei pelkkä "ihmisjärki" riitä.

    Älä käsitä minua väärin. Mutta jos sanot henki tai luoja niin silloin se tekee sinusta jonkin sortin uskovaisen. Puheesi osat ovat lahkopaskaa koska melkein kaikissa lahkoissa ja kulteissa on samoja ajatuksia kuin puheissasi. En usko siihen mitä tiedemies sanoo ennen kuin se todistetaan. En ole sanonut palstalla mitään mitä ei olisi todistettu. Kun joku puhuu jo todistetuista asioista niin sinä väität toista vaikka toisen asia on ihan aito ja oikeassa (TODISTETUSTI!!!). Ajatus ei ole sellaista energiaa kuin sinä luulet. Ihmisissä tai elävissä olennoissa ei ole mitään puhdasta energiaa millä katsoisi vaikka telkkaria. Et tiedä itse mitään mistä puhut vaan jonkin mietteitä jotka on keksitty jossain baarissa kaljatuoppi kädessä. Sinun on turha sanoa minulle tietämisestä mitään koska itse yrität vain selittää asiat jollain mysteerikulteilla.

    näin puhuu mies tuolla syvällä vakaamuksen rintaäänellä jonka vain täydellinen tietämättömyys asioista voi antaa. Samainen mies joka tuossa muutamia viestejä alempana mainosti matkustelleensa eripuolilla tätä galaksia olevilla aurinkokuntien planetoilla. Tälläisenkö henkilön juttuja voidaan pitää uskottavina yleensäkään?

    Minäkö? Eri planeetoilla?

    En voi mitään sille, että joku lahko puhuu saman suuntaisesti kuin minä. Olen lahkoton!
    Todistetut tutkimukset antavat maailmankaikkeudesta sellaisen kuvan minkä valtaapitävät haluavat, jottei maailmankuva järkkyisi.
    Telkkaria katsoo sinun henkesi, silmiesi ja aivojesi kautta. Kun katsot miellyttävää ohjelmaa tulet hyvälle mielelle. Eivät aivosi tule, vaan henkesi. Energiasi lisääntyy. Jos elämässäsi vastaavasti on vain negatiivisia elämyksiä, niin energiasi vähenee. Saatat esim. kuolla suruun. Se vie kaiken elämänenergiasi. Hyvän elokuvan tai konsertin jälkeen energiasi on noussut huimaavasti ja tunnet sen pitkään.
    Tässä vain yksi pieni esimerkki.

    Ei vaan kun katson miellyttävää ohjelmaa niin aivoissani vapautuu ainetta mikä saa minulle hyvänmielen tunteen. Henkeä/sielua ei ole. Elävää olentoa ei voi mitata energiassa. Elämänenergiaa ei ole. Jos esim. vuodat paljon verta niin jotkut elimet voivat tuohoutua eivätkä pysty enää pitämään kehoa elossa. Persoona on lihassa ja sen nesteissä ei missään hengessä.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    näin puhuu mies tuolla syvällä vakaamuksen rintaäänellä jonka vain täydellinen tietämättömyys asioista voi antaa. Samainen mies joka tuossa muutamia viestejä alempana mainosti matkustelleensa eripuolilla tätä galaksia olevilla aurinkokuntien planetoilla. Tälläisenkö henkilön juttuja voidaan pitää uskottavina yleensäkään?

    Nimenomaan. Kokemusta löytyy. Minä en ole matkustanut ko. matkoja vaan henkinen kehoni, jonka liikkumista ohjaa ajatukseni. Enkä pysty tekemään sitä milloin vain... toistaiseksi. Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta kuinka keho ja henki ovat asia erikseen ja henki siis liittyy kaikkeen elävään olioon. Juuri tällaiselta henkilöltä kannattaa kysellä. Keltäs muulta!!!

    Tietämättömältä ihmiseltä? Jo on aikoihin eletty kun yleissivistymättömät taikauskoiset hihhulit pilkkaavat juttujani. Saatana, ennen kuin minua niin haukutte niin sanokaa jotakin järkevää. Mitään en ole täällä nähnyt teidän kirjoittavan kun oman päänne tuotantoa!!!

    No nythän tämä menee aivan mahdottomaksi. Sinä hieman nimittelit minua, mutta eihän se pidä paikkaansa lainkaan. Minusta sinä olet mukava juttukumpani, koska sait minutkin kirjoittelemaan näin monta viestiä. Tämä keskustelu ei ole ollenkaan turhaa.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Ei vaan kun katson miellyttävää ohjelmaa niin aivoissani vapautuu ainetta mikä saa minulle hyvänmielen tunteen. Henkeä/sielua ei ole. Elävää olentoa ei voi mitata energiassa. Elämänenergiaa ei ole. Jos esim. vuodat paljon verta niin jotkut elimet voivat tuohoutua eivätkä pysty enää pitämään kehoa elossa. Persoona on lihassa ja sen nesteissä ei missään hengessä.

    Miellyttävä kokemus toteutuu niin, että kokemus välittyy ensin henkeesi, joka kertoo aivoille, että vapautappas mielihyvää tuottavaa ainetta kehoon.
    Jos vuodat kuiviin kaikesta verestä, tai kehosi vaurioituu muuten riittävästi, niin henki poistuu kehosta, koska se ei ole enää sille soveltuva "asuinpaikka". Henki ei myöskään voi toimia täysimääräisesti kehossa, mikäli aivoissa sijaitsevat yhteydet tai hermoradat ovat vaurioituneet. Vertaus auto: vaikka kuski on kunnossa, ei ajamisesta tule mitään, jos ratti puuttuu. Henki on kehon kuski.

    Jos lopetetaan tähän tämä keskustelu. Tämä aiheuttaa vain päänsärkyä. Olen edelleen täysin erimieltä enkä taivu näkökantaasi. Lopetetaan tähän kun emme pääse puusta pitemmälle.

    Olen pahoillani jos aiheutin päänsärkyä. Se ei ollut tarkoitus. Mutta... se oli kyllä osoitus siitä, että negatiiviset asiat kuluttavat henkistä energiaa, mikäli antaa niiden viedä sitä.
    Ajattele mukavampia asioita niin saat energiasi kuntoon.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Minäkö? Eri planeetoilla?

    sinä, vaan tämä Marcel on kuulemma matkustellut pitkin ja poikin lunnunrataa.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    No niin Karppa... rauhoitutaan. Minkä vuoksi keskustelu päättyy heti kun mainitaan sanat "henki" tai "luoja"? Jos käytän noita sanoja kuvaamaan jotakin näkymätöntä tekijää, luulet että puhun uskon asioista!!! Yhtä hyvin niiden sijasta voisi käyttää sanaa "energia". Tiedät varmasti, että energia ei häviä ja että se on olemassa vaikka sitä ei näkyisikään. En ole mikään erityinen uskovainen. En vedä lahkopaskaa. En ole hippi. Jos kerron jotakin mitä et halua ymmärtää, niin kysele lisäselvitystä. Selvitän niin kauan että ymmärrät. Tosin se on hieman vaikeaa pelkillä sanoilla. Sulkeutuneisuudesta sen verran, että odottaisin sinulta avarakatseisuutta uusien asioiden edessä. Ei tyrmäämistä suoralta kädeltä. Koetan kertoa "kansankielellä" asioista, jotka ovat kyllä esim. monien alkuperäiskansojen esiintuomia, mutta joita on vaikea ymmärtää käytännössä. Miksi luulet "kun joku sanoo jotakin järkevää", että hän on oikeassa? Kun tiedemies sanoo jotakin, uskot välittömästi. Kun mennään tarpeeksi pitkälle ei pelkkä "ihmisjärki" riitä.
    Tiedätkö että ajatus on energiaa! Elämäsi aikana päässäsi on syntynyt lukematon määrä ajatuksia. Missä on tuo energia nyt? Miksi pääsi ei ole haljennut?
    No niin... aina kannattaa keskustella.

    Sano puutarhuri vaimolleen.

    Sinun suhteesi ainakin hieman...vähintäänkin aliarvioin sinut...
    Eli katosot maailmaan melkein samoin silmin kuin minä sinä et vain ymmärrä energiaa kauhean hyvin...Tiedätkö kvantit? niillä pystyy tieteellisesti selitämään useita asioita energiasta ja ylipäätänsäkkin maailmankaikkeuden rakenteesta...
    Näin ollen näkisin, että olet muodostanut tämän tiedon täysin itse ottamalla mahdollisiman vähän vaikutteita ympäristöstä, mutta sinulla taitaa silti olla uskonnollisesta ympäristöstä enemmän vaikuteita...
    minä tein ainakin näin ja olen sen jälkeen lukenut kirjoja ja olen huomannut, että niissä ollaa paljon samoilla linjoilla kuin minä paitsi eräissä asioissa eli minä sain tieteellisestä enemmän vaikuteita kuin uskonnollisesta jonka hylkäsin noin 13 vuotiaana...

    Ansaitset ainakin hieman kunnioitusta minulta vaikka harva sitä ansaitsekaan puheiden perusteelaan...

    Tässä keskustelu foorumissa ei ole tullut minulle mitään mitä en olisi jo aiemmin tietänyt tai kuullut tai vielä saatika pohtinut. Totta kai on energian erimuotoja mutta niissä ei ole fyysisten olentojen persoonia tai minkään olennon ylipäätänsä.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Olen pahoillani jos aiheutin päänsärkyä. Se ei ollut tarkoitus. Mutta... se oli kyllä osoitus siitä, että negatiiviset asiat kuluttavat henkistä energiaa, mikäli antaa niiden viedä sitä.
    Ajattele mukavampia asioita niin saat energiasi kuntoon.

    MINUSSA EI OLE ENERGIAA!!!
    EIKÄ SINUSSAKAAN!!!
    AJATTELE JOS KÄYTÄT HUUMEITA NIIN VOIT SAADA HYVÄN OLON TUNTEEN. SE JOHTUU JUURI AINEISTA JOITA ERITTYY AIVOIHISI!!!

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    MINUSSA EI OLE ENERGIAA!!!
    EIKÄ SINUSSAKAAN!!!
    AJATTELE JOS KÄYTÄT HUUMEITA NIIN VOIT SAADA HYVÄN OLON TUNTEEN. SE JOHTUU JUURI AINEISTA JOITA ERITTYY AIVOIHISI!!!

    Aivosi eivät ole SINÄ. Aivosi ovat vain pieni tietokone, joka on annettu käyttöösi ja jolla voit ohjata kehoasi. Sinä olet henkiolento joka käyttää aivoja. Huume vaikuttaa tuohon henkeen. Henki taas ei voi siinä tilassa normaalisti käyttää aivoja. Oletko huomannut kuinka huumaavat aineet ovat olomuodoltaankin jo ikäänkuin "henkeen meneviä". Alkoholi tuoksuu jo kauas ja on hyvin eteerisessä olomuodossa, haihtuessaan nesteestä ilmaan. Sen on helppo vaikuttaa henkeen, kun se jo on lähes henkisessä muodossa. Kivellä on vaikeampi työ saada kosketusta henkeen. Aivokuollut henkilö ei tule humalaan vaikka kuinka kaadat viinaa kurkusta alas.
    Nämä ovat hyvin yksinkertaisia asioita.

    Aivoni ovat minä! Kun juon itseni humalaan niin silloin se nimen omaan vaikuttaa aivoihini. JOs juotat koomapotilaalle viinaa niin silloin hän on kännissä, mutta jos ei ole hereillä sitä on vähän paha tanssahdella ja iloita känniään. Kerro nyt viimein mistä olet saanut nämä tietosi. Kuka tuollaista on muka tutkinut. Vai oletko jotenkin valaistunut henkilö ja saanut tietosi joltain "Ihmeveikolta"?(Ihmeveikko=Jumala). Tiesitkö että aivoleikkauksilla voi tehdä kaikkea jännää. Jos jokin henki olisi olemassa niin se ei onnistuisi.

    Kyllähän kännin pitäisi näkyä nimenomaan käyttäytymisessä.
    Mikäli aivoihin tehdään jokin leikkaus, ei Henki tietenkään voi aivoja käyttää samalla tavoin kuin aikaisemmin.
    Kerrohan, miksi et voi keskittyneesti esimerkiksi muistella menneitä asioita ja samalla hypätä yhdeksäkymmenen metrin mäestä menestysekkäästi. (vaikka siis olisit maailman paras mäkihyppääjä). No siksi, että tietoisuutesi (henkesi) etsii aivojesi muistista kuvia, eikä prosessointikapasiteettia löydy hyppäämisen käsittelyyn. Eivät pelkät aivot, jotka ovat siis fyysinen kone (=tietokone tai taskulaskin) rupea yhtä äkkiä muistelemaan itsekseen menneitä. Mitä varten? Aivoja käyttää sinun tietoisuutesi, siis Henki.
    Toinen kiva juttu on se, kun tulet syystä tai toisesta "hyvälle tuulelle". Ei taskulaskin voi tulla hyvälle tuulelle. Vai väitätkö niin? Sinun Henkesi kertoo aivoille tuosta ilosta ja aivosi välittävät tiedon keholle.
    Kyllä nämä asiat selkiävät kun hieman tutkiskelee omaa käyttäytymistään.

    Äänestä

  • Nietzsche kirjoitti:

    Sinun suhteesi ainakin hieman...vähintäänkin aliarvioin sinut...
    Eli katosot maailmaan melkein samoin silmin kuin minä sinä et vain ymmärrä energiaa kauhean hyvin...Tiedätkö kvantit? niillä pystyy tieteellisesti selitämään useita asioita energiasta ja ylipäätänsäkkin maailmankaikkeuden rakenteesta...
    Näin ollen näkisin, että olet muodostanut tämän tiedon täysin itse ottamalla mahdollisiman vähän vaikutteita ympäristöstä, mutta sinulla taitaa silti olla uskonnollisesta ympäristöstä enemmän vaikuteita...
    minä tein ainakin näin ja olen sen jälkeen lukenut kirjoja ja olen huomannut, että niissä ollaa paljon samoilla linjoilla kuin minä paitsi eräissä asioissa eli minä sain tieteellisestä enemmän vaikuteita kuin uskonnollisesta jonka hylkäsin noin 13 vuotiaana...

    Ansaitset ainakin hieman kunnioitusta minulta vaikka harva sitä ansaitsekaan puheiden perusteelaan...

    Ollaanhan tuota tiedettäkin omiksi tarpeiksi lueskeltu aina silloin tällöin. Minusta ei asioita joista kerron, kannata kvanttitasoille mennä selvittelemään. Nämä jutut toimivat pääosin samalla periaatteella, mitä tiedekin on havainnut, mutta koetankin kertoa että Henki, eli korkeampi äly, ohjaa kaikkea nimenomaan luonnonlakien periaatteella. Luonnonlait eivät toimi itsestään. Huomaatko eron ja kuitenkin yhtäläisyyden?
    Miksi luulet että olen jotenkin uskonnollinen? Vaikkei mitään uskontoa olisi maailmassa, voisin silti käyttää sanaa Henki kuvaamaan korkeampaa älyä.
    Ymmärrän kuitenkin kantasi ja toivottavasti saat näkemyksemme yhdistetyksi. Ymmärrät varmasti kuinka vaikeaa minunkin on näitä asioita selitellä, eikä minulla ole mitään motiivia olla "väkisin oikeassa". Kiitos hyvistä kysymyksistäsi.

    Tästä päätelen tiedät kvanteista vain pinnallisesti ja niiden avulla pystyy selvittämään nämä asiat mitkä sinä korvaat hengellä...
    Yrität siis selvittää, että vahva vuorovaikutus, heikko vuorovaikutus, sähkömangneettinen voima ja gravatiaatio voima olisivat henkiä eli neljä älyä, mutta näistä kolme on jo onnistuttu soivatamaan yhteen ja olettevasti on mahdollista sovitaa kaikki yhteen joten olisi vain yksi henki joka olisi mahdollista todistaa vain aurinkokuntamme kokoisella hiukkaskiihdyttimellä.
    Jos nyt ymmärsin oikein haluat pitää ne henkenä, koska et voi hyväksyä sitä, että ne voisivat toimia ilman mitään älyä. On hieman koomista siis olettaa, että yksi äly ohjailee kaikkea materiaa ympäri maailmankaikkeutta...(ohjaileeko myös energiaa?) Eikö saman asian voisi hyväksyä sellaisenaan miksi se nyt selitetään liittämättä siihen mitään yliluonnollista tosin silloin se ei olisi yliluonnollista...joku rakentava kommentti minulla oli vielä asiasta, mutta en muista sitä enään...liian monta paukua tullu otettua...

    Uskonnollisuus tulee vain yleensä, kun puhutaan jumalasta tiedän toki tapauksia joissa uskotaan "jumalaan", mutta ei kuuluta kirkoon...

    Me ohjailemme kehomme energiota hengellämme (tietoisuudellamme), joka ei ole aivot. Joku isokokoinen kirja väittää, että "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen". Tämänkin perusteella kaikkeuden (joka on käsitettävissä mainituksi Jumalaksi) tulee toimia samalla tavoin. Ei se todista sitä, mutta on hyvinkin helppoa päätellä niin.
    On siis loppujen lopuksi vain YKSI, jolla on henkinen ja fyysinen puoli ja joka sisältää kaiken mitä on olemassa. Tuon YHDEN tietoisuus ohjaa kaiken sisältämänsä toimintaa.

    Tietääkseni gravitaation toimintaperiaatetta ei ole saatu selville... vai kuinka? Minusta on edelleen hauska juttu myös se, että magneetti vetää rautaa puoleensa, mutta mitään välittäjää voimalle ei näytä olevan. Suurin osa ihmisistä uskoo tuohon näkymättömään. No tämä nyt on vain pieni yksityiskohta.

    En siis itsestäni puhuessakaan kerro, että kvanttini ovat asiasta sitä tai tätä mieltä, vaan että "minä" (tietoisuuteni) olen jotakin mieltä. Mutta... minun tietoisuuteni on myös osa maailmankaikkeuden tietoisuutta. Samoin sinun... olemme yhtä.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Kyllähän kännin pitäisi näkyä nimenomaan käyttäytymisessä.
    Mikäli aivoihin tehdään jokin leikkaus, ei Henki tietenkään voi aivoja käyttää samalla tavoin kuin aikaisemmin.
    Kerrohan, miksi et voi keskittyneesti esimerkiksi muistella menneitä asioita ja samalla hypätä yhdeksäkymmenen metrin mäestä menestysekkäästi. (vaikka siis olisit maailman paras mäkihyppääjä). No siksi, että tietoisuutesi (henkesi) etsii aivojesi muistista kuvia, eikä prosessointikapasiteettia löydy hyppäämisen käsittelyyn. Eivät pelkät aivot, jotka ovat siis fyysinen kone (=tietokone tai taskulaskin) rupea yhtä äkkiä muistelemaan itsekseen menneitä. Mitä varten? Aivoja käyttää sinun tietoisuutesi, siis Henki.
    Toinen kiva juttu on se, kun tulet syystä tai toisesta "hyvälle tuulelle". Ei taskulaskin voi tulla hyvälle tuulelle. Vai väitätkö niin? Sinun Henkesi kertoo aivoille tuosta ilosta ja aivosi välittävät tiedon keholle.
    Kyllä nämä asiat selkiävät kun hieman tutkiskelee omaa käyttäytymistään.

    Sen takia aivoni miettivät asioita koska ne ovat kehittyneet. Monen elinvuoteni aikana olen kerännyt tietoa paljon ja siten pystyn soveltamaan sitä. Aivot ovat niin kehittyneet että voi vaikka syödä purukumia ja ajaa pyörällä samaan aikaan ilman että mitään höpönlöpön henkiä olisi olemassa.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Me ohjailemme kehomme energiota hengellämme (tietoisuudellamme), joka ei ole aivot. Joku isokokoinen kirja väittää, että "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen". Tämänkin perusteella kaikkeuden (joka on käsitettävissä mainituksi Jumalaksi) tulee toimia samalla tavoin. Ei se todista sitä, mutta on hyvinkin helppoa päätellä niin.
    On siis loppujen lopuksi vain YKSI, jolla on henkinen ja fyysinen puoli ja joka sisältää kaiken mitä on olemassa. Tuon YHDEN tietoisuus ohjaa kaiken sisältämänsä toimintaa.

    Tietääkseni gravitaation toimintaperiaatetta ei ole saatu selville... vai kuinka? Minusta on edelleen hauska juttu myös se, että magneetti vetää rautaa puoleensa, mutta mitään välittäjää voimalle ei näytä olevan. Suurin osa ihmisistä uskoo tuohon näkymättömään. No tämä nyt on vain pieni yksityiskohta.

    En siis itsestäni puhuessakaan kerro, että kvanttini ovat asiasta sitä tai tätä mieltä, vaan että "minä" (tietoisuuteni) olen jotakin mieltä. Mutta... minun tietoisuuteni on myös osa maailmankaikkeuden tietoisuutta. Samoin sinun... olemme yhtä.

    Nuo kaikki mitä puhut gravitaatiosta ja mangnetismista on jo selvitetty tai todistettu. Jos olet sattunut huomaamaan että moni arkipäiväinen laite käyttää noita periaatteita.

    Kysyit miksi kutsun sinua uskovaiseksi. Se johtuu siitä että uskot vahvasti johonkin sellaiseen mikä on oman pääsi tai muiden mielikuvituksen tuotetta ja sitä ei voi todistaa tai käyttää hyväksi missään asiassa muuta kuin selittämään asioita joita et ymmärrä.

    Puhut tieteestä kuin se olisi uskonto. Se ei ole uskonto. Tiede on itseään korjaavaa. Jos jokin on väärin niin sitä ei kielletä vaan tutkitaan ja käytetään hyväksi uutta tietoa.

    Näkymätön voima vetää rautaa magneettia kohti. Ihminen siis uskoo että näkymätön voi esim liikuttaa materiaa. Luuletko että näkymättömät voimat siihen loppuvat? Nyt menee keskustelu liian pieneksi... ei tästä kannata enempää höpöttää.
    Jos maan vetovoima tunnetaan, miksi sitä ei voida kumota? (nyt ei vedota sitten lentokoneeseen).
    Itseään korjaavalla tieteellä ei ole mitään todistusarvoa. Ehkäpä se kumoaa oppinsa magnetismistakin jo huomenna. Eihän se silloin mikään totuus ollutkaan.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    Sen takia aivoni miettivät asioita koska ne ovat kehittyneet. Monen elinvuoteni aikana olen kerännyt tietoa paljon ja siten pystyn soveltamaan sitä. Aivot ovat niin kehittyneet että voi vaikka syödä purukumia ja ajaa pyörällä samaan aikaan ilman että mitään höpönlöpön henkiä olisi olemassa.

    Aja varovasti sillä pyörälläsi, sillä kun kaadut voit menettää muistisi. Huomaatko, että vaikka menetät muistisi, et menetä purkansyöntikykyäsi, sillä Henkesi ohjaa sitä. Mutta jos menetät henkesi, ei onnistu purkansyönti eivätkä muistelmat.
    Varo... pyörän sisäkumin sisällä on henki.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    Näkymätön voima vetää rautaa magneettia kohti. Ihminen siis uskoo että näkymätön voi esim liikuttaa materiaa. Luuletko että näkymättömät voimat siihen loppuvat? Nyt menee keskustelu liian pieneksi... ei tästä kannata enempää höpöttää.
    Jos maan vetovoima tunnetaan, miksi sitä ei voida kumota? (nyt ei vedota sitten lentokoneeseen).
    Itseään korjaavalla tieteellä ei ole mitään todistusarvoa. Ehkäpä se kumoaa oppinsa magnetismistakin jo huomenna. Eihän se silloin mikään totuus ollutkaan.

    liikuttava uskossasi. Ja edelleen molemmat jalat tukevasti ilmassa.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    liikuttava uskossasi. Ja edelleen molemmat jalat tukevasti ilmassa.

    Kommenttisi ei antanut mitään. Koeta parantaa vastauksiasi, sillä tästähän sen keskustelun vasta pitäisi alkaa.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    liikuttava uskossasi. Ja edelleen molemmat jalat tukevasti ilmassa.

    Eihän teistä ole minkäänlaista vastusta. Kommenttisi ei sanonut yhtään mitään. Parempia kysymyksiä kehiin. Nythän se vasta keskustelu alkaa.

    Äänestä

Olen väitellyt nyt kanssanne liian kauan.
Sanon nyt lopullisen kantani:
Olen ateisti, kommunisti.

En usko Jumlaan tai yliluonnolliseen.
En kaikkivoipaan tieteeseen (Siis, että tieteen avulla kaikki on oikein ja järjestyyy.)
En usko toisten ihmisten yliluonnollisiin kokemuksiin, tai kunnioita heidän mielipiteitään uskota.
En usko mihinkään ufo/avaruusjuttuihin.
En pidä kiihkoilijoista.
En pidä tuollaisesta asenteesta elämään esim. Marcel.
En kunnioita hänen asennettaan elämään.
Uskon todistettuun asiaan.
Suhtaudun kriittisesti kaikkeen uuteen ja mietin asiaa ennen kuin päätän mieleni siitä.

Äänestä

tarkoituksesi oli väittää, että välimuotofossiileita ei olisi, niin olet väärässä. Kiinassa ensi kerran löydettiin dinosaurusten ja lintujen välimuotofossiili vuonna -95. Sen jälkeen useita lisää. Kädellisistä on löytynyt useita välimuotofossiileja. Itse asiassa, jokainen fossiili on oma välimuotofossiilinsa, jos kyse on lajista joka edustaa jonkin nykyisen lajin esi-isää.

Fossiilien syntymistä edistävät suuret luonnonkatastrofit ovat edesauttaneet lajien muuttumista. Suuren katastrofin tappaessa joukoittain lajeja on usein elinolosuhteet muuttuneet radikaalisti. Tuona suhteellisesti lyhyenä aikana jolloin lajien muuttuminen on ollut nopeinta, ei ole useinkaan tapahtunut sellaisia luonnonmullistuksia jotka olisivat edesauttaneet fossiilien säilymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olli P. kirjoitti:

Tietääkö täällä kukaan mitään niin sanotuista välimuotofossiileista olisi hauska saada linkkejä tai tietoa aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta.
Itse ole harrastanut kasveja koko pienen ikäni eikä tietoa välimuotofossiileista tunnu löytyvän samoin elämän syntyminen itsestään ei oikein vakuuta koska, tiedemiehet eivät ole onnistuneet toistamaan niitä tapahtumia. Pelkästään valkuiaisaineen aikaan saamiseksi tarvittaisiin tätä niin kutsuttua alkulietä (jossa jotkut olettavat elämän syntyneen). Koko näkyvän mailmankaikkeuden verran!
Lajien sisäinen kehittyminen sensiaan on mahdollista. Me ihmiset olemme tästä hyvä esimerkki. Verrataampa vaikka Etiooppiaa ja Suomea Etioppia on ollut aina itsenäinen Suomi oli puolestaan satoja vuosia siirtomaavallan alla. Suomi on karu pohjoinen maa. Etiooppikaan ei ole mikään vilja-aitta mutta luonnon olot ovat kuitenkin paljon laukeammat. Silti suomalaiset pesevät etiooppialaiset kirkkaasti niin älykkyystesteissä, elistasossa kuin myös turvallisuudessa. Kasvikunnasta sekä muista eläinlajeista ja varsinkin mikrobeista vastaavia esimerkkejä lyötyy yllin kyllin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu