Lueskellessaan sieltä täältä näitä uskontofoorumeja (ja tietysti muitakin Suomi-keskustelun osastoja) tulee helposti siihen tulokseen että varsinkin näin jouluna kaikki mieleltään häiriintyneet pesiytyvät tänne. Varsinkin uskon-asiat näyttävät olevan, aina ja ikuisesti, semmoinen seikka millä saa päänsä helposti sekaisin.
Herääkin kysymys olisiko joidenkin yksilöiden parempi olla, jos eivät ikinä olisi kuulleetkaan mistään uskonasioista.
Siispä, jos olisi pakko valita elämä täysin ilman uskoa TAI elämä täydellisen, paatuneen ja fanaattisen uskovaisena (uskonnon nimellä ei tässä ole niin väliä), niin kumman valitsisit?
Itse taitaisin valita usko(nno)tta olemisen. On se niin hullun hommaa. Näemmä.
Herääkin kysymys olisiko joidenkin yksilöiden parempi olla, jos eivät ikinä olisi kuulleetkaan mistään uskonasioista.
Siispä, jos olisi pakko valita elämä täysin ilman uskoa TAI elämä täydellisen, paatuneen ja fanaattisen uskovaisena (uskonnon nimellä ei tässä ole niin väliä), niin kumman valitsisit?
Itse taitaisin valita usko(nno)tta olemisen. On se niin hullun hommaa. Näemmä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Elämän täysin ilman uskoa.
No varmasti kaikki häiriintyneet ovat täällä jouluna :) kaikki terveet ovat viettämässä joulua ihan muulla tavoin... heh.
Siis varmasti hullut saavat uskonnonkin näyttämään hullulta. Se ei tarkoita sitä, että kaikki uskovat ovat hulluja.
Edelleen viittaan psykologiseen tutkimukseen Th Religious Experience, jonka tulokset olivat
1. uskonnollisuus ja mielenterveys korreloivat, eli niin, että uskonnollisilla ihmisillä oli vähemmän mielisairauden oireita.
2. uskonnollisuus ja sulkeutuneisuus ja kriittisyys korreloivat. Eli uskonnolliset ihmiset ovat kriittisempiä kuin muut.
3. sairaalloisen syyllisyyden ja uskonnollisuuden välillä ei ollut mitään korrelaatiota. Eli kumpikaan ei liity toiseen millää tavalla.
Ja lisäksi tutkimus selvitti, että mielisairaat ihmiset olivat niitä fanaatikkoja enimmäkseen. Tavalliset uskovat eivät olleet yleensä fanaatikkoja.
oli laatinyt kyseisen "tutkimuksen"? Minun silmiini on osunut vuosien varrella useampiakin tutkimuksia joiden tulos on ollut, että uskovaisuus ja mielenterveysongelmat nimenomaan kumuloituvat samoihin päihin. Erään amerikkalaisen tutkimuksen (kirjoitin asiasta lähteen kera tällä palstalla) mukaan jehovissa on neljä kertaa yleisemmin skitsofreniaa kuin ihmisissä keskimäärin.
Tämänkertaisen juttuni innoituksena toimi kaikki se saasta mitä Suomi-keskustelussa olen nähnyt, joten oman näkemykseni voi tietysti olla suppea... Kuitenkin minusta joskus tuntuisi että maiden välillä voi olla eroa tässä asiassa.
Usein kuulen tai luen Britannian uskonelämästä kaikenlaista kiintoisaa ja myönteistä, ja sitten kun vertaa siihen tätä Suomen touhua... huh huh. Täällä ilmeisesti ei vieläkään osata mieltää että uskominen on vapaaehtoista touhua ja että se ei ole tarkoitettu nimenomaan päästänsä vajaille yksilöille, vaan kelle tahansa. Vai pitävätkö ne surulliset tapaukset sitten kovinta mölyä, en tiedä... (Vaan toisaalta, liekö Britanniassa naispappeja?)
Jos ajatellaan kristinuskoa, niin minun puoleltani löytyy rutosti enemmän arvostusta pappeja ja teologeja kohtaan kuin ns. riviuskovaisia. Ehkäpä se että ei ole koulutettu ajattelemiseen aiheuttaa sen, että mm. vihaa homoja, kuvittelee että naispappeus on Beelsebuubista yms. roskaa.
Ja kaikkein eniten arvostankin oppineiden parissa ekumeenikkoja... Ruotsissa oli jo vuosia sitten naispappi, joka pyrki ekumeniaan jopa muiden uskontojen ja kristinuskon välillä.
Mutta Suomi. Täällä Maa on syntinen laulu, yhä. Yäk.
saa sinut ajattelemaan, että jehovat edustavat "oikeaa" uskonnollisuutta?
Itse olen sitä mieltä, että uskon vaikutus ihmisessä on yhtä henkilökohtainen kuin hänen suhteensa Jumalaan. Jos usko on ulkoapäin ohjautuvaa, siis perinnäissääntöjen, tapojen ja uskonnollisten näköseikkojen harrastamista, usko on yhtä vankalla pohjalla kuin mikä muu maallinen tahansa ja mielen ristiriidat varmasti vaivaavat. Mutta jos uskovainen on sisältäpäin ohjautuva, kokee uskon elämänasenteena ja tuntee todellista yhteyttä Jumalaansa, tilanne on aivan toinen. Usko ja sen vaikutukset ovat yhtä vankalla pohjalla, kuin kenen tahansa toimijan, joka uskoo asiaansa ja toimii sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti toteuttaakseen periaatteitaan.
Oman näkemykseni mukaan uskovaisuus ihmisissä vaikuttaa niin, kuten n81 esitti viitatessaan tutkimukseen.
Aivan sama minkä lahkon hihhuli on. Kaikki ovat samaa paskaa eri paketissa. Sikäli kuin itse olen nähnyt, niin esimerkiksi helluntailaisissa on jopa enemmän hulluja suhteellisesti ottaen kuin jehovissa.
Jumala asu kirkoissa ja lahkotemppeleissä, vaan ihmisten sydämissä. Se on lähtökohta sille sisältäohjautuvalle uskolle, josta puhun. Kun ihmiset, jotka ovat sisäistäneet uskon ytimen, kokoontuvat yhteen, syntyy aivan jotakin muuta kuin eripuraa ja pikkusieluista jorinaa
Pari psykologia, joitten nimiä en nyt muista, mutta olen muutaman kerran heidät maininnut tällä palstalla. Haluaisin huomauttaa, että Jehovien parissa tehtyjä tutkimuksia on HIEMAN vaikea soveltaa yleensä uskonnollisuuteen.
No täällä palstalla näkemäsi jutut tuskin ovat verrattavissa tosielämään :) katsos tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Itselläni on kokemuksia todella hyvistä keskusteluista tosielämässä :)
Suomessa mennään aina vähän jälkijunassa, ja täällä ollaan ehkä vielä jossain 60-luvun huuruissa, jolloin kuviteltiin, että uskonto katoaa maailmasta, koska uskominen on hullun hommaa. Mutta on täälläkin jo alettu tiedemiespiireissäkin ymmärtää uskonnon ja sen tutkimisen arvo. Ja nimenomaan sen tiedon jakaminen kansalle, että mitä uskonto on, sehän todella tärkeää, etteivät ihmiset lankea kaikenmaailman helppoheikkien ja itsemurhalahkojen armoille.
Eikös Britanniassa nimenomaan ole naispappeja, siis anglikaanisessa kirkossa. Hieman Suomen jälkeen he hyväksyivät naispappeuden, tosin se vieläkin herättää niin siellä kuin täälläkin keskustelua. Mutta niin myös katolisessa kirkossa sitä keskustelua on. Taitaa riippua seuraavasta paavista, miten suuria muutoksia pappeuteen tulee siellä suunnalla. Kaikkihan on mahdollista, muuttuihan asiat positiivisemmiksi myös 60-luvun Vatikaanin konsiilissa.
Olen kyllä sitä mieltä, että uskonnon huono maine johtuu siitä, että viisaat ovat hiljaa ja hullut pitävät suurinta melua itsestään. Ja voihan olla, että tietynlaiset hurmahenkiset uskonnot vetävät puoleensa jonkin sortin kummajaisia (usko tuskin siis AIHEUTTAA hulluutta, tai yleensä ottaen uskominen ei korreloi mielenvikojen kanssa).
Minä taas haluaisin hävittää "sädekehän" pappeuden ympäriltä, ihmisiä hekin ovat. Mutta ehkä toisaalta, kansa tarvitsee miehiä tai naisia, joita he voivat pitää "Jeesuksen sijaisina". Jonkinlaista turvaa tai jotain. Se on hieman monisäikeinen juttu. En kuitenkaan luule, että "riviuskovaisuus" tarkoittaa sitä, että ei ajatella tai ollaan suvaitsemattomia. Suvaitsemattomuutta aiheuttaa omissa oloissaan pysytteleminen ja siitä seuraava erilaisuuden pelko. Kun ei tiedetä mitään erilaisuudesta, niin sitä pelätään, ja pelosta seuraa viha. Eivät "riviuskovaiset" ole suvaitsemattomia. Tai varmasti jotkut ovat, mutta en usko että kaikki tai edes suurin osa.
Ihmiset ehkä eivät vaan jaksa miettiä uskon asioita niin pitkälle kuin teologit ym. Ja ymmärtäähän sen, kun niitten asioitten ajattelu ei ole heille työtä. Tavalliset ihmiset uskovat niinkuin heistä tuntuu. Ja elävät.
Kyllä monet ihmiset ja papit ovat ekumeenikkoja. Ekumeniahan ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskonnot tulevat yhdeksi, vaan että kumpikin uskonto pysyy omanaan ja ne tekevät yhteistyötä yhteisymmärryksessä.
Kyllä se Suomikin vielä perässä tulee. Täällä seurataan maailmaa vaan vähän hitaasti. Se on joissakin tapauksissa ihan hyväkin asia, ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Täällä ei sentään paljoa niitä itsemurhalahkoja ja sen sellaisia ole, joten jotain hyvää :) ja aika järkevää porukkaa olen tavannut tuolla mailla ja mannuilla, turuilla ja toreilla. Milloin eivät usko telkkariin ja iltapäivälehtiin ja aikauslehtiin ja muuhun median hapatukseen :P voisin sanoa, että Suomi ei hävetä, siinä on kehittämisen varaa, mutta parempaakaan paikkaa tuskin maapallolta löytyy.
No kyllähän nämä yhteiskunnan valtavirtatyypit ovat mielestäni nimenomaan niitä mielisairaita. Se joka ajattelee hiemankin positiivisesti poikkeavasti on jo terveemmällä polulla. Tiedän kyllä mitä tarkoitat, mutta sairaita ovat ne jotka päättömästi ja ajattelematta koheltavat muiden mukana, sekä hyväksyvät kaiken tällaisenaan. Lisäksi... mikäli olet jo jonkilaiselle henkiselle polulle "herännyt", ei paluuta "massaan" ole. Mikäli koetat unohtaa henkisen kasvun asiat ja bilettää massan mukana, sairastut varmasti. Ristiriita sielusi välillä on valmis.
Rohkeasti oman sielun ääni vain kaikkien kuultavaksi!
Paluuta ei ole ollut sen koommin kun lapsena haksahdin tiettyjen kirjojen äärelle...
Joskus vain niin väsyttää kun tuntee että hukkuu sihen suunnattomaan massaan sen mökeltäessä paria kerralla päähänsä mahtuvaa iskulausettaan. Ei olisi niin väliksi ovatko kaikki ihmiset edes innostuneita itsesivistämisestä, kunhan jonkinlainen järjen ääni vaikuttaisi siellä taustalla.
Mutta mutta... Suomi-keskustelu on tietysti hieman eri asia kuin "järjen riemuvoitto".
Uskominen on henkisesti heikoille yksilöille yksi tapa paeta nykyhetkeä ja sitä mikä on.Mieleltään heikot ovat sellaisia,jotka tunnetusti sairastuvat elämän karumpien koettelemusten jälkeen henkisesti.Heikkoutta ei ole mielen herkkyys.Vahva ja tunne elämältään syvä ja herkkä kokonaisvaltainen ihminen uskaltaa olla sitä mitä on.Heikkoja ja raukkamaisia ihmisiä ovat sensijaan ne,jotka tekopyhästi ja itsekkäästi esittävät vahvaa,muka pelastuneita,muka armon saaneita,muka pyhän hengen valaisemia,muka Jumalan lapsia jne.
Uskovaisuus on väistämättä itsekkyyttä,koska uskovainen pitää itseään pelastuneena ja muita toisella tavalla uskovia ja ajattelevia kadotukseen tuomittuina.Muut voivat pelastua ainoastaan uskomalla kuten hän.Epäitsekkäämmin ja syvällisemmin ajatteleva ihminen ei voi koskaan olla uskovainen.Kulttuuri ja taide harrastajien parissa on esimerkiksi hyvin vähän varsinaisia uskovaisia.Aidosti luova ihminen on harvoin manipuloitavissa mihinkään uskoon.Luovat kyvyt osoittavat sen,että niitä omaavalla henkilöllä on ainakin jonkinasteista viisautta ja kykyä omaehtoiseen ajatteluun.Uskovaisella ei ole,eikä voi olla minkäänlaista viisautta.Uskovaisia henkilöitä onkin juuri siitä syystä erittäin runsaasti oikeistolaisissa, pinnallisissa ja pikkusievissä porvarillisissa piireissä.
Uskovaisuus on hieman kärjistetysti ilmaistuna jonkinlaista mielenlaadullista heikkoutta tai mahdollisesti jopa sairautta.Mielisairaat oireilevat hyvin eri tavoin,eivätkä kaikki saa koskaan kipeästi kaipaamaansa hoitoa.
"Uskominen on henkisesti heikoille yksilöille yksi tapa paeta nykyhetkeä ja sitä mikä on."
Varmasti on. Se ei tarkoita, että kaikki uskovat ovat henkisesti heikkoja.
"Vahva ja tunne elämältään syvä ja herkkä kokonaisvaltainen ihminen uskaltaa olla sitä mitä on."
Totta. Paitsi tunne-elämä on yhdyssana.
"Uskovaisuus on väistämättä itsekkyyttä,koska uskovainen pitää itseään pelastuneena ja muita toisella tavalla uskovia ja ajattelevia kadotukseen tuomittuina."
Ohhoh. Eipäs olekaan noin.
"Epäitsekkäämmin ja syvällisemmin ajatteleva ihminen ei voi koskaan olla uskovainen.Kulttuuri ja taide harrastajien parissa on esimerkiksi hyvin vähän varsinaisia uskovaisia."
Hehheh. Hyvä homma. Nyt alkaa tuntua, että sinä nyt tässä perustelet, että ne, jotka eivät ajattele niinkuin sinä, ovat aivokuolleita. Minusta taide ja kulttuuri päinvastoin ovat tärkeä osa uskontoa ja päinvastoin. Ja monet uskovat tekevät paljon epäitsekästä työtä.
Se kirjoitetaan muuten kulttuuri- ja taideharrastajien. Ja olisi hienoa, jos laittaisit välimerkin jälkeen välilyönnin, niin olisi helpompi lukea (kukahan täällä ei ole kulttuuria harrastanut...).
"Aidosti luova ihminen on harvoin manipuloitavissa mihinkään uskoon.Luovat kyvyt osoittavat sen,että niitä omaavalla henkilöllä on ainakin jonkinasteista viisautta ja kykyä omaehtoiseen ajatteluun.Uskovaisella ei ole,eikä voi olla minkäänlaista viisautta."
Mistäs olet saanut päähäsi, että uskovalla ei ole omaehtoista ajattelua? Eikö usko juuri perustu omaan sisäiseen kokemukseen ja sen luovaan ilmaisuun? Sekä omaan ajatteluun ja maailmankuvan rakentamiseen?
Onko sinun uskosi pelkkää oikeinkirjoitusoppia??
..kirjoituksessasi on paljon sellaista, johon
minäkin yhdyn erittäin mielelläni.
Positiivista. Kiitos!
Onko sinun näkösi jotenkin valikoiva?
mä valitsisin uskon (jos voisin).
usko on voimavara se auttaa elämään "terveempää" elämää. Laitoin ton terveen noin koska hoitajan olen miettinyt terveyden ja sairauden eroja ja yhtäläisyyksiä jonkin verran.
Sitä kuka on sairas ja kuka terve on vaike määritellä. Joku on yksinäinen ja se aiheuttaa hänelle masennusta. Hän löytää paljon helposti lähestyttäviä ystäviä uskontojen parista ja hänen olonsa paranee. Toinen ihminen pelkää kuolemaa. Uskonto tarjoaa hänelle pelastusta. Ihminen turvautuu hädän hetkellä tähän ja hänen olonsa paranee. Esimerkkien mukaan yksinäisyys ja pelko ovat sairauksia. Harva näitä mieltää sairauksiksi.
Ja onhan se toinen puoli...
Psykopaatti jolla on valtava vallan himo saa ihmisten uskosta hyvän työkalun hallita muita ihmisiä.
Jos joku pystyy määrittelemään kuka on mieleltää terve tai sairas kuulisin mielelläni vastauksen.
"Psykopaatti jolla on valtava vallan himo saa ihmisten uskosta hyvän työkalun hallita muita ihmisiä."
Tuskin kovin moni "uskovista" antautuu psykopaatin tahtoon.
Monesta psykopaatista ei päälleppäin huomaa sairautta.
Ihminen jotka pystyvät vaikuttamaan toisten ihmisten mieliin pelkillä puhelahjoilla, tämä toki ei heistä tee vielä psykopaatteja vaan se että he käyttävät toisia ihmisiä hyväkseen omien etujensa tavoittelemiseen.
Ihmismieli on yllättävän heikko.
Hyvä esimerkki eikä kovin kaukana todellisuudesta on kaksi tornia elokuvan käärmeenkieli.
..ei niin, mutta montakohan uskovaa on psyk...?
Ei kovin montaa varmaan. Miten niin olisi.
uskonnottomuuden. Se kun on minusta ainoa älyllisesti perusteltavissa oleva vaihtoehto. Todellisuudessa se ei kuitenkaan ole riittänyt, minkä vuoksi sitten häiriköin vaikkapa tällä palstalla.
Kuitenkin noilla mainitsemillasi ehdoilla (elämä täydellisen, paatuneen ja fanaattisen uskovaisena) pysyisin uskonnottomuudessa, mutta olisin huono uskonnoton.
olisi syytä muistaa.
Joillakin voi olla suurempikin osa, kun taas jotkut ovat pienempiä.
(tässä on mielestäni myöskin vapaasta tahdosta kyse.)
Jotkut "uskovat" eivät koskaan ole edes kunnolla uskoneet, vaan ovat kuin penseät.
(nämä ovat niitä jotka vaahtosuupielissä julistaa olevansa luopioita)
Jotkut kieltävät pienuutensa, ja mutta koska tiedostavat sen, tulee heistä tuollaisia ateisteja joita "jumala ei voisi vähempää kiinnostaa", siltikin on heillä hän olemassaolemattomuuden todistaminen tärkeämpää kuin joillekkin armon saaneille jatkuvat todistelu olemassaolosta.
He voivat olla muutenkin kykenemättömiä abstrakteihin ajatuksiin, luovuuteen yms.
PS.Tie kohti täydellisyyttä on kohtuudella rajattu.