Hatun nosto

Tosi Suomalainen. Aito mies.
Kaikki tietää (jopa tekopyhät) ettei huippu-urheilussa nykyään, eikä enää aikoihin ole voinut pärjätä ilman ylimääräisiä aineita. Suomalaiset vaan yrittää ja yrittää ilman, siksi ei pärjätäkkään.Mutta kun urheilu-ura alkaa jo olla ehtoopuolella, eikä suurimpia tavoituksia ole tullut, vaikka koko elämänsä uhrannut siihen, niin onhan se selväkin, että sitten kokeillaan jotain muuta.Hävittävää kun ei enää ole juurikaan.
Tosimies tunnustaa tämän viimeisen epätoivoisen yrityksen.
5170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei tämä mikään viimeinen epätoivoinen yritys ollut!! Hahah. Koko ura on luotu dopingilla. Sehän kärysi sen, oliko se Tompurin, kanssa sieltä Espanjasta tulomatkalla jo aikoja sitten, kun auto oli "pullollaan" dopingaineita.

Koko uraa ei olisi ollutkaan ilman aineita. Ei tosiaankaan kannata tällaisille miehille hattuja nostella.

Äänestä
  • Ei sentään syytellyt talkkaria :)

    Äänestä

vaikka keinot on väärät.
Lisäksi arvostan sitä että mies myönsi käyttäneensä aineita pelkän A-näytteen perusteella.
Eipä tule mieleen toista urheilijaa, aina on odotettu B-näytteen tuloksia ja silloinkin väitetään että joku oli sekoittanut aineita hammastahnaan.

Äänestä

yli 20m tai juokse satasta alle 10sek ilman dopingia. Piste.

Äänestä

Olet MIES Tiisanoja
Muut kärähtäneet ja kärähtämättömät PELLEJÄ

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiisanojalle kirjoitti:

Tosi Suomalainen. Aito mies.
Kaikki tietää (jopa tekopyhät) ettei huippu-urheilussa nykyään, eikä enää aikoihin ole voinut pärjätä ilman ylimääräisiä aineita. Suomalaiset vaan yrittää ja yrittää ilman, siksi ei pärjätäkkään.Mutta kun urheilu-ura alkaa jo olla ehtoopuolella, eikä suurimpia tavoituksia ole tullut, vaikka koko elämänsä uhrannut siihen, niin onhan se selväkin, että sitten kokeillaan jotain muuta.Hävittävää kun ei enää ole juurikaan.
Tosimies tunnustaa tämän viimeisen epätoivoisen yrityksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu