rassut aina itkee kun heitä sanoo rasistiksi. miksi?
rassut
-karvapää-
5297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meinaa pimahtaa kun ei joku ole hänen kanssan samaa mieltä? Miksi kukaan ei ota häntä vakavasti?
Siksi kun hän on narsisti joka luulee olevan ainut ja etuoikeuttettu tiedon ja asenteiden oikeellisuudesta. Hän fanaattisesti puolustaa näkemystään jopa sillä seurauksella että siitä kehittyy konflikteja.
Yksikin eriävä mielipide saa hänet suunniltaan ja silloin hän alkaa raivosaan taistoon jotta voisi sanallissti edes nujertaa vastustajiaan kun muuhun ei kykene.
Kukaan ei ota vakavsti koska jokainen tietää tuon asenteensa ja vammansa olevan syntyperää tai trauman aiheuttamaa. Hieman sääliä saa koska jokainen vain hiljaa toivoo että saisi apua ongelmaansa.
Odotamme että oppisi käyttämään rasisti sanaa oikeissa asiayhteyksissä ilman että se johtaa vakavampaan rasismin kannatukseen jossa sitten nämä syyttömät ovat kärsijöitä kaltaistensa takia....
taitaa olla niin että nimenomaan rasistia ei ota kuklaan vakavasti - korkeintaa toinen rasisti ja heitä on aina vähemmistö
rasisti leiman ovat herkästi antamassa juuri nuo rasismin vatustajat.......
olekkaan niin? Onko käynyt mielessäsi, että kaikki kritiikki ei ole rasismia. Kannattaa tutustua Suomen
termistöön ennenkuin alat kategorisoimaan toisia.
niin kannattaa.