Kavereita lappeenrannasta

Haluaisin saada lisää kavereita lappeenrannan seudulta. Minulla on muutamia kavereita mutta en aina ole heidän kanssa samaa mieltä siitä mitä voisi viikonloppuna tehdä. Haluaisin käydä enemmän elokuvissa ja viettää viikonloppua jotenkin muuten kuin baarissa. Eli en juo alkoholia ollenkaan eikä tuo baarissa käynti muutenkaan huvita kauheasti. Onhan siellä joskus kiva käydä. Toinen asia mistä tulee riitaa on se että minua ei välttämättä huvita pyöriä kaupungilla yö neljään. Voisin lähteä nukkumaan jo aikasempaakin. Viikolla kun alkaa työt jo seitsemältä niin...

Harrastan mm.taikatemppuja ja minua kiinnostaa vähän kaikki uskontoihin liittyvä.

Jos sinulla ei ole liikaa kavereita niin kirjoitteleppa: [email protected]
Ai niin olen 22 vuotias mies. En ole hyvä kirjoittamaan eli vaikka olisi kerrottavaan niin kirjoittaen on vaikea sanoa asioita. Eli en etsi mailikavereita vaan kavereita joiden kanssa viettää aikaa silloin tällöin. Sukupuolellasi ei ole väliä. Lisäksi olen vähän kiireinen töiden kanssa joten minulla ei tällä hetkellä paljoa vapaa aikaa muutakuin viikonloppuna. Tuo tilanne kyllä muuttuu tässä vuoden sisällä :) Lisäksi asun 40 kilometrin päässä lappeenrannasta mutta vietän viikonloppuni aina lappeenrannassa...
0191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eli. kirjoitti:

Haluaisin saada lisää kavereita lappeenrannan seudulta. Minulla on muutamia kavereita mutta en aina ole heidän kanssa samaa mieltä siitä mitä voisi viikonloppuna tehdä. Haluaisin käydä enemmän elokuvissa ja viettää viikonloppua jotenkin muuten kuin baarissa. Eli en juo alkoholia ollenkaan eikä tuo baarissa käynti muutenkaan huvita kauheasti. Onhan siellä joskus kiva käydä. Toinen asia mistä tulee riitaa on se että minua ei välttämättä huvita pyöriä kaupungilla yö neljään. Voisin lähteä nukkumaan jo aikasempaakin. Viikolla kun alkaa työt jo seitsemältä niin...

Harrastan mm.taikatemppuja ja minua kiinnostaa vähän kaikki uskontoihin liittyvä.

Jos sinulla ei ole liikaa kavereita niin kirjoitteleppa: [email protected]
Ai niin olen 22 vuotias mies. En ole hyvä kirjoittamaan eli vaikka olisi kerrottavaan niin kirjoittaen on vaikea sanoa asioita. Eli en etsi mailikavereita vaan kavereita joiden kanssa viettää aikaa silloin tällöin. Sukupuolellasi ei ole väliä. Lisäksi olen vähän kiireinen töiden kanssa joten minulla ei tällä hetkellä paljoa vapaa aikaa muutakuin viikonloppuna. Tuo tilanne kyllä muuttuu tässä vuoden sisällä :) Lisäksi asun 40 kilometrin päässä lappeenrannasta mutta vietän viikonloppuni aina lappeenrannassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu