Linkolalta

Lainaus Linkolalta:
"Sitten on tämä näpertelylinja, nämä uusiopaperi-, suodatin-, katalysaattori-, kierrätys-, aurinkopaneeli- ja sähköautoihmiset, nämä joiden toimet ovat yhtä pitkiä kuin leveitä. Heidän puuhasteluaan voi kuvata tutuilla vertauksilla harakasta tervatula sillalla tai vuotavasta romuveneestä, joka repeää kahdesta saumasta kun yhtä tilkitään. Lähes idiootin asteelle he vaipuvat järjestellessään kehitysmaiden syntyvyyttä. Siellä on kohotettava naisten asemaa, niin että viiden sukupolven kuluttua - jolloin ihmiskuntaa ei aikoihin enää ole ollut olemassa - on saatu syntyvyys puoleen ja luonnon kuormitus henkeä kohti kaksikymmenkertaiseksi."

Jokainen risupartahumanisti pitäsi korvasta taluttaa takaisin koulunpenkille oppimaan perusmatematiikkaa.

Kehitysapu nollaan tai ainakin vapaaehtoiseksi korvamerkityksi veroksi.

Vaihtoehtoisesti kehitysavun voisi muuttaa osittain kondomeiksi ja osittain toimivan ja kunnolla miinoitetun muurin rakentamiseksi Euroopan ympärille.
41077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aamen, Aamen.

Äänestä

Mutta turhaa sitä on näille nyky nulikoille kertoa. Ei ne tajua koko Linkolan filosofiasta paskaakaan. Niin kuin ei mistään muustakaan. Ainoa sana, minkä ne tajuaa, on vittu.

Äänestä
  • "Ainoa sana, minkä ne tajuaa, on vittu."

    Tuo oli erittäin hienosti sanottu - ja niin totta.

    :D:D:D:D:D:D

    Äänestä

olisi tappaa meidät kaikki länsimaiset. Yhden meikäläisen kuolemalla on tuhat kertaa paremmat vaikutukset maailman tilaan kuin kylällisen nälkäkuolemalla kehitysmaissa. Mutta mielellään jokin saasteeton tappotapa, ettei ns. oikea luonto kärsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Allan Teräsvuori kirjoitti:

Lainaus Linkolalta:
"Sitten on tämä näpertelylinja, nämä uusiopaperi-, suodatin-, katalysaattori-, kierrätys-, aurinkopaneeli- ja sähköautoihmiset, nämä joiden toimet ovat yhtä pitkiä kuin leveitä. Heidän puuhasteluaan voi kuvata tutuilla vertauksilla harakasta tervatula sillalla tai vuotavasta romuveneestä, joka repeää kahdesta saumasta kun yhtä tilkitään. Lähes idiootin asteelle he vaipuvat järjestellessään kehitysmaiden syntyvyyttä. Siellä on kohotettava naisten asemaa, niin että viiden sukupolven kuluttua - jolloin ihmiskuntaa ei aikoihin enää ole ollut olemassa - on saatu syntyvyys puoleen ja luonnon kuormitus henkeä kohti kaksikymmenkertaiseksi."

Jokainen risupartahumanisti pitäsi korvasta taluttaa takaisin koulunpenkille oppimaan perusmatematiikkaa.

Kehitysapu nollaan tai ainakin vapaaehtoiseksi korvamerkityksi veroksi.

Vaihtoehtoisesti kehitysavun voisi muuttaa osittain kondomeiksi ja osittain toimivan ja kunnolla miinoitetun muurin rakentamiseksi Euroopan ympärille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu