tuoretta

Ruotsalaissaarnaaja tunnusti osallisuutensa murhiin
31.8.2006 20:59

Ruotsalainen helluntaiseurakunnan saarnaaja Helge Fossmo on tunnustanut sekaantuneessa kohua herättäneisiin murhiin vuonna 2004, kertoi uutistoimisto TT torstai-iltana.

Fossmo esitti tunnustuksen ruotsalaisen TV4:n haastattelussa.

Aiemmin Fossmo on kiistänyt osallistuneensa millään tavoin toisen vaimonsa murhaan ja kahteen muuhun murhayritykseen. Hänet on kuitenkin tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen yllytyksestä murhaan ja yllytyksestä murhayritykseen.

- Tunnen tervehtyneeni erottuani helluntailaisista. Elin aiemmin valheessa, mutta enää en halua niin tehdä, selitti Fossmo tunnustustaan.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tietoa kirjoitti:

Ruotsalaissaarnaaja tunnusti osallisuutensa murhiin
31.8.2006 20:59

Ruotsalainen helluntaiseurakunnan saarnaaja Helge Fossmo on tunnustanut sekaantuneessa kohua herättäneisiin murhiin vuonna 2004, kertoi uutistoimisto TT torstai-iltana.

Fossmo esitti tunnustuksen ruotsalaisen TV4:n haastattelussa.

Aiemmin Fossmo on kiistänyt osallistuneensa millään tavoin toisen vaimonsa murhaan ja kahteen muuhun murhayritykseen. Hänet on kuitenkin tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen yllytyksestä murhaan ja yllytyksestä murhayritykseen.

- Tunnen tervehtyneeni erottuani helluntailaisista. Elin aiemmin valheessa, mutta enää en halua niin tehdä, selitti Fossmo tunnustustaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu