Uskonnollisuus ja käsitykset jumalasta ovat aivojen kemiallisten prosessien tulosta. Tätä mieltä on yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer. Hän uskoo löytäneensä geenin, joka säätelee näitä prosesseja. Hamerin mukaan uskonnollisuutta ohjaa VMAT2-geeni. Siitä on olemassa kaksi erilaista muunnosta. Toinen muunnos on Hamerin tutkimusten mukaan huomattavasti yleisempi henkisesti suuntautuneilla ihmisillä kuin toinen.
Uskonnollisuus-geeni löytyi syöpätutkimuksen sivutuotteena. Koehenkilöt vastasivat 240 henkilökohtaiseen kysymykseen, joista osa käsitteli uskonasioita. Heitä pyydettiin muun muassa arvioimaan suhtautumistaan yliluonnollisiin tai selittämättömiin ilmiöihin ja taipumustaan vaipua omiin mietteisiinsä tai kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta ympäröivän luonnon kanssa.
Geenivertailussa ilmeni, että kysymysten perusteella henkisyyteen taipuvaisilla koehenkilöillä on perimässä eri VMAT2-geenin muunnos kuin niillä, joiden vastaukset eivät osoittaneet kiinnostusta uskonnollisiin asioihin. Hamer uskoo, että tämä geeni tavalla tai toisella ohjaa ihmisten uskonnollisuutta. Hamer ei silti usko, että hänen jumalageeniksi kutsumansa VMAT2 olisi ainoa ihmisen uskoa ohjaava perintötekijä. On hyvin harvinaista, että yksi ainoa geeni säätelee tiettyä ominaisuutta. Useimmat geenit tuottavat ominaisuuksia yhdessä muiden perintötekijöiden kanssa.
Aivosolujen välittäjäaineiden määrän on helppo kuvitella vaikuttavan hengellisiin kokemuksiin. Vaikka henkisyys tai uskonnollisuus voidaan määritellä monella tavalla, useimpien mielestä siihen liittyy tietynlainen ajatusten ja tunteiden normaalia esteettömämpi virtaaminen, jonka vuoksi ihminen ei tarkastele ja tulkitse ympäristöään pelkästään logiikan sanelemista lähtökohdista.
VMAT2-geenin säätelemiin välittäjäaineisiin kuuluvat muun muassa serotoniini ja dopamiini. Serotoniini liittyy esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja hermostuneisuuden tuntemuksiin mutta myös euforian ja onnen kokemuksiin. Dopamiini puolestaan palkitsee ihmisen onnistuneista suorituksista mielihyvällä. Sitä erittyy muun muassa silloin, kun ihminen saa kehuja tai tyydyttää elimistön tarpeita esimerkiksi syömällä. Mielihyvä voi saada hurmion mittasuhteet. Jotkut ovat tulkinneet aivotutkimuksen tuloksia niin, että kokemus jumalasta on vain kemiallisten prosessien tuottama harha.
Henkisyyden ja uskonnon geneettisen perustan puolesta puhuu monien tutkijoiden mukaan sekin, että uskonnollisuutta esiintyy kaikissa tunnetuissa ihmisyhteisöissä, olivatpa ne miten eristäytyneitä tahansa. Tämä on tulkittu viitteeksi siitä, että uskonto ei ole syntynyt ainakaan pelkästään lainaamalla kulttuurivaikutteita muilta yhteisöiltä.
Ehkä uskonnollisuusgeenit myös tasapainottavat suuren älykkyystason tuomaa taakkaa. Tietoisuus vääjäämättömästä kuolemasta on hinta ihmisaivojen kehittyneestä otsalohkosta. Uskonto on erinomainen sopeutuma. Se rauhoittaa.
Koko artikkeli:
http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=2884
Muita lähteitä:
http://rex.nci.nih.gov/RESEARCH/basic/biochem/hamer.htm
http://www.beliefnet.com/story/154/story_15451_1.html

Vastaukset 13
Vanhimmat
Osalta koehenkilöistä otettiin myös dna-näyte. Hamer luokitteli koehenkilöt sen mukaan, mitä he olivat vastanneet henkisyyttä mittaaviin kysymyksiin, ja vertaili ryhmiä dna-analyysin tuloksiin. Dna-analyysissä keskityttiin yhdeksään geeniin, joiden tiedetään säätelevän monoamiineiksi kutsuttujen välittäjäaineiden määrää aivoissa.
Koko artikkeli:
http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=2884
Muita lähteitä:
http://rex.nci.nih.gov/RESEARCH/basic/biochem/hamer.htm
http://www.beliefnet.com/story/154/story_15451_1.html
kieltämättä. :)
Miten tähän ei ole tullut vastauksia? o_O
kokemus voisi tapahtua selitetysti? Onhan Jumala tähän asti maailman luonut, että kaikille asioille löytyy selitys, esim. miten lintu lentää ja kala ui.
Miksei siis ihmisellekkin voi tapahtua selitetysti yliluonnollisia asioita? Onhan yliluonnollista, jos ihminen näkee Jumalasta unen, vaikka unet ovatkin selitettävissä. Laitatte kaikki Jumalasta lähtöisin olevat unet sattuman piikkiin. Raamatussakin mainittiin verestä, joka saa ihmisen pysymään elossa kiertämällä ruumiinosia. Jos Jumala on veren luonnut, niin miksei hän olisi luonnut myös aivosoluja ja geenejä ymm. Ilman näitä ihminen on vain kuollut olento. Ei kai nyt Jumala haluaisi tehdä osaa maailmasta selitettävissä olevaksi ja osaa yliluonnollisen voiman varaan? Näinhän maailma toimii itsestään.
Tämä tutkimus (niinkuin varmasti olet huomannut, kaikki tieteellinen tutkimus) lähtee siitä oletuksesta että jumalaa ei ole yhtälössä mukana, ilmiöitä tutkitaan vain omana itsenään.
***
Kuolemanpelko on hänen lukkiutuneen ajattelukyvyn kaiken selittävä tekijä.
Itsepuolustusmekanismi sen kauhukuvan edessä, että yksilöllinen elämä ei jatkuisikaan kuoleman prosessin jälkeen.
Darkia on syvästi hätääntynyt ja neuroottinen hihhuli häiriköimässä ateitien keskustelufoorumia.
Nytkin kun kirjoitan tämän tekstin, niin minulla lentää räkä ja kuola suusta tietokoneruutuun ja näppäimistön päälle ja olen ihan punainen ja tärisen raivosta. :D Tekstissänikin huomaavat kaikki selvää raivoa ja kiroilua ja toisten haukkumista. Kyllä minä olen sitten niin paha ihminen :) ! Olen myös aina hätääntynytkin ja koska niin päättelet, niin olet käynyt katsomassa minua kun kirjoitan ;).
Jos haluat lisää tietoa minun "kuoleman pelosta" niin suosittelen sinun lukevan tämän linkin jossa kerron siitä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000019130570
Eli tutkija uskoo ja sinä tiedät ?
Tutkija voi toki olla oikeassa. Uskonnolliset ihmiset voivat olla tässä suhteessa kehittyneenmpiä.
"Uskonnolliset ihmiset voivat olla tässä suhteessa kehittyneenmpiä."
Voi se olla näinkin. Niillä uskonnollisilla ihmisillä oli kehittynyt se korkeampi selviytymismekanismi ebstraktin ajattelukyvyn tuottamiin ongelmiin!
Itse olisin varmaan myös luokiteltu henkiseksi ihmiseksi, kumma kyllä, niitä "hurmiohetkiä" ja henkisiä kokemuksia on minullakin, minä vain tulkitsen ne eri tavalla kuin your average uskovainen. Minä tulkitsen ne aivokemian aikaansaannoksiksi, jotka tuntuvat hyvältä ja vahvistavat onnellisuuttani. Se niiden kokemusten tulkinta olkoon sitten kokemussidonnainen? (siis millaisia elämänkokemuksia menneisyydessä on ja miten on taipuvainen hurmoksiaan tulkitsemaan niiden perusteella)
***
Tarkoittaako se jotain hihhulointia vai kelpaisiko esimerkiksi puuhastelu matematiikan parissa tuossa tutkimuksessa tarkoitetuksi henkisyydeksi?
Kuuluuko älyllisyys ollenkaan oikeaan henkisyyteen?
lähestyvästä kuolemasta stressaisi ihmistä kovasti, niin luulisi evoluution hoitavan/hoitaneen ongelman tavalla tai toisella.
Uskonnothan toisaalta rauhoittavat kuolemanpelkoista, mutta toisaalta uskonnollisissa menoissa kuolemasta muistutetaan jatkuvasti ja helvetin pelko on koko ajan läsnä.
En usko, että uskonnot keskimäärin vähentävät kuolemanpelkoa, koska kuoleman jälkeinen "koti" voi olla taivas tai helvetti. Syntikäsitys, joka liittyy aina kristinuskoon, aiheuttaa epävarmuutta ja pelko.
Islamissa syntikäsitystä ei sellaisenaan ole ja paritiisipaikka käsittääkseni ansaitaan teoilla. Helvettiäkään ei ole, joten islam varmaan toimii rauhoittavana tekijänä paremmin kuin kristinusko.
Muslimeilla näyttää olevan selvästi vahvempi usko paratiisiin kuin kristityillä taivaaseen. Sen näkee mm. itsemurhapommittajien suuresta määrästä.
Palestiinalaisille kuolema on monasti suuri helpotus, koska maanpäällinen elämä tarjoaa vain nälkää, köyhyyttä ja sotaa.
Ajattelepa asiaa toisin päin. Entäpä, jos ateismi onkin geenivirhe - ja hengellisyys ihmisen normaali olotila?
että antiikin Kreikassa normaalit ihmiset uskoi Zeukseen ja kumppaneihin, ja oudot ateistit eivät uskoneet.
Tästähän me päättelemme, että Zeus tosiaan eleli Olympos-vuorella, ei kai normaaligeeniset, järkevät ja hengelliset aikuiset satuihin usko.
Tai oliskohan niin että tyhmyys ja laumassa kulkeminen on normaalia ja älykkyys harvinaista?
mielenkiintoinen artikkeli! Harmi kun minulle ei enää tule TK:ta..
Itse mietin joskus tuota samaa, että voisiko uskonnollisuuden havaita geenimuunnoksena tai geeniekspression muuttumisena (olen itse alan tyyppejä..). Toinen kysymys mikä tuli mieleeni oli, että jos voi, niin löytyykö vastaavanlaisia sekvenssejä eläimiltä, ja ovatko ne ekspressoitavissa tai jopa aktiivisia? Eläinten kokemusmaailma on niin erilainen, että myös tällaisten "jumalageenien" ilmentyminen voisi olla aivan erilaista. Kiintoisaa!