Frank Mangs kertoo näystään, joka kuuluu näin:
"Ollessani rukouksessa näin yhtäkkiä sisäisillä silmilläni tien. Se ei ollut ajotie, eikä polku, vaan muutaman metrin levyinen hyvä kävelytie.
Tie alkoi ahtaalla portilla, ja tiesin sen päättyvän kirkkauden maailmaan.
Määränpäästä ei kuitenkaan nähnyt mitään.
Näin vain portin ja tien alkupään.
Keskellä tietä oli valojuova. Se näytti tulevan loputtomasta valolähteestä,
jonka kaltaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Tien molemmilla puolilla oli
sysimustaa. Tien sivuilla ei ollut ojia eikä aitoja. Mutta sen rajana oli
valon ja pimeyden välinen alue, jolla ei ollut ääriviivoja. Raja oli
epäselvä.
Näin ihmisiä, jotka kulkivat tiellä: miehiä, naisia, nuoria ja vanhoja. He
eivät kulkeneet ryhmissä, vaan kukin erikseen.
Ne ihmiset olivat puetut valkoisiin vaatteisiin, häikäisevän valkoisiin
pukuihin, joiden puhtaus uudistui hetki toisensa jälkeen. Ei siksi, että he
olisivat rukoilleet tai toivoneet joka sekunti tapahtuvaa puhdistusta, vaan
siksi, että he vaelsivat keskellä tietä, suoraan yliluonnollisen valon alla.
Puhdistus Jeesuksen veressä on alati tapahtuvaa toimintaa.
Näin myös heidän kasvonsa. Niilläkin loisti valo, vaikka monet heistä olivat
iän, surun ja sairauden leimaamia. Je se valo heijasti sekä sisäistä valoa
että heidän olemuksessaan olevan valon säteilyä.
Sitten minun piti kääntää katse kohti tien alkupäätä ja ahdasta porttia.
Näin siinä suuren joukon sellaisia, jotka olivat pysähtyneet, jo ennen kuin
olivat menneet portista sisälle ja tulleet tielle. Merkillistä oli, että
monet heistä olivat iloisia siksi, että luulivat olevansa tiellä, vaikka
eivät koskaan käyneet sisälle todellisen kääntymyksen ahtaasta portista.
Heidän keskellään liikkui myös papin takissa ja pastorin puvussa olevia
olentoja. Heillä ei ollut Pyhää Henkeä, toimivaa hengellistä elämää. Vain
muodot ja ulkonaiset tavat. Oli kristityn nimi ja tunnustus, ja he luulivat
tämän olevan kylliksi.
Sitten näin ihmisiä, jotka olivat menneet sisälle portista, kokenet
uudestisyntymisen ihmeen ja päässeet tielle, mutta jotka olivat tehneet
tiestä aivan muuta kuin miksi se oli tarkoitettu. He olivat pysähtyneet ja
tehneet tiestä levähdys-paikan, sen sijaan että olisivat antaneet sen olla
kulkutie. He elivät muistoissaan ja jotkut olivat vain pysähtyneet ja
nukahtaneet.
Sitten näin ihmisiä, jotka olivat vetäytyneet pois keskellä tietä
loistavasta valosta tien molemmilla puolilla olevaan harmauteen, missä näky
synnistä tai autuudesta oli peittynyt hämäryyteen.
Kaikki oli usvaista, harmaata ja epätodellista. Siitä aiheutui, että
sellainen, mikä oli täysin mahdotonta keskellä tietä vaikutti leikkipeliltä
sekä mielelle, puheelle, että teoille.
Sitten tapahtui kauheaa. Hiljaa, kuin varjojen tavoin, he luisuivat pois
tieltä, jolla ei ole aitoja eikä ojia. Pois siltä tieltä, jolle kerran
olivat lähteneet kyynelin ja rukoillen. He joutuivat valosta pimeyteen,
elämästä kuolemaan. Menettivät elävän toion ja vajosivat toivottomuuteen,
sillä he olivat kuolleita. He olivatJeesukselle ja reagoida, menettäneet
hengellisen kriisin
kokemisen kyvyn."
Ystävät, Jeesuksen tuleminen on lähellä, valvokaamme.
Kukaan ei tiedä myöskään omien päiviensä määrää, onko
lähtö tänään, huomenna vai kauempana.
"Ollessani rukouksessa näin yhtäkkiä sisäisillä silmilläni tien. Se ei ollut ajotie, eikä polku, vaan muutaman metrin levyinen hyvä kävelytie.
Tie alkoi ahtaalla portilla, ja tiesin sen päättyvän kirkkauden maailmaan.
Määränpäästä ei kuitenkaan nähnyt mitään.
Näin vain portin ja tien alkupään.
Keskellä tietä oli valojuova. Se näytti tulevan loputtomasta valolähteestä,
jonka kaltaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Tien molemmilla puolilla oli
sysimustaa. Tien sivuilla ei ollut ojia eikä aitoja. Mutta sen rajana oli
valon ja pimeyden välinen alue, jolla ei ollut ääriviivoja. Raja oli
epäselvä.
Näin ihmisiä, jotka kulkivat tiellä: miehiä, naisia, nuoria ja vanhoja. He
eivät kulkeneet ryhmissä, vaan kukin erikseen.
Ne ihmiset olivat puetut valkoisiin vaatteisiin, häikäisevän valkoisiin
pukuihin, joiden puhtaus uudistui hetki toisensa jälkeen. Ei siksi, että he
olisivat rukoilleet tai toivoneet joka sekunti tapahtuvaa puhdistusta, vaan
siksi, että he vaelsivat keskellä tietä, suoraan yliluonnollisen valon alla.
Puhdistus Jeesuksen veressä on alati tapahtuvaa toimintaa.
Näin myös heidän kasvonsa. Niilläkin loisti valo, vaikka monet heistä olivat
iän, surun ja sairauden leimaamia. Je se valo heijasti sekä sisäistä valoa
että heidän olemuksessaan olevan valon säteilyä.
Sitten minun piti kääntää katse kohti tien alkupäätä ja ahdasta porttia.
Näin siinä suuren joukon sellaisia, jotka olivat pysähtyneet, jo ennen kuin
olivat menneet portista sisälle ja tulleet tielle. Merkillistä oli, että
monet heistä olivat iloisia siksi, että luulivat olevansa tiellä, vaikka
eivät koskaan käyneet sisälle todellisen kääntymyksen ahtaasta portista.
Heidän keskellään liikkui myös papin takissa ja pastorin puvussa olevia
olentoja. Heillä ei ollut Pyhää Henkeä, toimivaa hengellistä elämää. Vain
muodot ja ulkonaiset tavat. Oli kristityn nimi ja tunnustus, ja he luulivat
tämän olevan kylliksi.
Sitten näin ihmisiä, jotka olivat menneet sisälle portista, kokenet
uudestisyntymisen ihmeen ja päässeet tielle, mutta jotka olivat tehneet
tiestä aivan muuta kuin miksi se oli tarkoitettu. He olivat pysähtyneet ja
tehneet tiestä levähdys-paikan, sen sijaan että olisivat antaneet sen olla
kulkutie. He elivät muistoissaan ja jotkut olivat vain pysähtyneet ja
nukahtaneet.
Sitten näin ihmisiä, jotka olivat vetäytyneet pois keskellä tietä
loistavasta valosta tien molemmilla puolilla olevaan harmauteen, missä näky
synnistä tai autuudesta oli peittynyt hämäryyteen.
Kaikki oli usvaista, harmaata ja epätodellista. Siitä aiheutui, että
sellainen, mikä oli täysin mahdotonta keskellä tietä vaikutti leikkipeliltä
sekä mielelle, puheelle, että teoille.
Sitten tapahtui kauheaa. Hiljaa, kuin varjojen tavoin, he luisuivat pois
tieltä, jolla ei ole aitoja eikä ojia. Pois siltä tieltä, jolle kerran
olivat lähteneet kyynelin ja rukoillen. He joutuivat valosta pimeyteen,
elämästä kuolemaan. Menettivät elävän toion ja vajosivat toivottomuuteen,
sillä he olivat kuolleita. He olivatJeesukselle ja reagoida, menettäneet
hengellisen kriisin
kokemisen kyvyn."
Ystävät, Jeesuksen tuleminen on lähellä, valvokaamme.
Kukaan ei tiedä myöskään omien päiviensä määrää, onko
lähtö tänään, huomenna vai kauempana.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.