Raha-asiat yhteen nippuun

Olen tässä jonkinmoisessa taloudellisessa suossa ja nyt vihdoin päätin alkaa rämpiä ylös. Yö tässä on valvottu, mutta nyt on mun koko talous yhdessä kansiossa eli niputin kaikki maksamattomat laskut, kulutusluottosopimukset, palkkakuitit, veropaperit ym. talouteeni liittyvät asiat. Nyt kun tiedän että kaikki paperit ovat siististi omilla paikoillaan ja selkeästi tiedän missä mennään, tuli heti jotenkin rauhallisempi olo. Ehkäpä saan nukuttua rauhaisan yön pitkästä aikaa.
Aiemmin mun taloudenpito oli sitä, että laskut vaan avaamattomina lehtikoriin ja palkkapäivänä epätoivossa miettii mitä laskuja taas täytyisi maksaa ja lopulta huomata, ettei rahat riitä edes laskujen maksuun.
Lottotietoni olen säilyttänyt koska aina jotenkin olen laskuistani selvinnyt. Joskus ehtii tulla muistutuslasku, mutta onneksi ei lian usein.
Nyt kun mulla on kaikki paperit kasassa, meinaan kävellä kansioni kanssa pankkeihin ja kysellä olisiko mitään mahdollisuutta saada pankkilaina ns. pkkuvelkojen maksuun. En tiedä onnistuuko koska olen aika pienituloinen, mutta ei kai ne siellä pankissa kehtaa suoraan päin naamaa nauraa jos pyydän mahdotona. Tässä vaiheessa sitä on jo valmis kokemaan pientä nöyryytystä kunhan vaan saisin kalliit pikkuluotot maksettua pois.
Ihanaa kun välillä on rauhallinen olo ja fiilis että kyllä mä saan asiat hoidettua. Pankkilainalla nopeammin, ilman lainaa hitaammin mutta kuitenkin.
Tarvitsisin 8500 e jotta saisin kaiken maksettua pois. Kuukausituloni vaihtelee mutta vuosituloni ovat hieman yli 17000e. Asun vuokra-asunnossa miesystäväni kanssa, joka myöskin on töissä mutta omien nuoruusvuosien virheiden takia joutuu kituuttamaan ilman luottotietoja muutaman vuoden joten emme voi yhdessä ottaa lainaa. En tosiaan haluaisi maksaa yhtä isoja oppirahoja rahankäytöstä kuin poikaystäväni. Onneksi hän on elämässään kunnostautunut ja puoliksi maksetaan vuokra ja muut asumiskustannukset.
Ylpeys ei anna myöden pyytää vanhempia lainan takaajiksi. Kun tulee perheestä, jossa on aina toitotettu sitä, miten raha-asiat tulee hoitaa, ei vaan kehtaa mennä sanomaan, että olen ottanut hetken huumassa niin paljon ylihintaisia kulutusluottoja etten pysty niitä maksamaan.
toivottavasti tällä kertaa ahneella ei ole paskainen loppu
72215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se on hyvä että toivoo vain LOTTO-tietojen säilyvän. Tuurilla voi käydä flaksi. Ja vähemmillä promilleilla.

Äänestä
  • Teehän se....minä tein samalla tavalla ja "selviydyin"

    Äänestä

Hienoa, olet ottanut ensimmäisen ja ehkä vaikeimman askeleen selviytyäksesi maksuista.

Vaikka et saisi pankista rahaa kaikien luottojen hoitamiseksi, niin älä masennu. Yritä sopia suurimpien velkojien kanssa erilliset maksusopimukset. Ole vain tarkkana, ettet lupaa enempää kuin pystyt maksamaan. Velkojalle on tärkeämpää tasainen tulovirta kuin suuret lupaukset.

Jos meinaa mennä oikein solmuun, niin ole yhteydesä kuntasi velkaneuvontaan.

Tsemppiä!

Äänestä

Lainantarpeesi on pieni, eiköhän homma selviä aika kivuttomasti. Maksat velat pois ja alat säästämään vaikka eri tilille puskurivarantoa josta voit jatkossa rahoittaa yllättävämpiä isoja menoeriä.

Pienet tulot ei haittaa jos on muuten homma hallussa. Ja kun homma on hallussa niin helpottaa kummasti kun ei tarvitse enää tuskailla velkojien kanssa.

Äänestä
  • Pienet tulot --> pienet menot.
    Suuret tulot --> suuret menot.
    Ruhtinaalliset tulot --> suurruhtinaalliset menot.

    Äänestä

"herännyt" ajoissa hoitamaan asiasi kuntoon, ennen kuin menetät luottotiedot. Sen jälkeen on paljon vaikeampaa.
Olen varma, että saisit pankista könttälainan jos sinulla on takaaja(t). Muuten ei.

Tavan pankin korko on toista luokkaa kuin ilman takaajia markkinoitavat kulutusluotot.
Tuolla vuositulolla et todennäköisesti saa kalliskorkoista kulutusluottoakaan - et ainakaan suurta summaa, joten ne voit unohtaa. Samaa suossa rämpimistä riittää jos sorrut.
Onnea ja tsemppiä ja käänny vain vanhempiesi puoleen takausasiassa, ole rehellinen niin uskon, että ymmärtävät!

Äänestä
  • Henkilötakaajan löytyminen voi olla hankalaa, jollei suvusta tai tuttavapiiristä löydy. Yksi keino takaajaksi on tietenkin takuusäätiö. En tosin tiedä miten tukossa on tällä hetkellä...

    Takuusäätiön laina on muuten normaali pankkilaina, jonka itse kysyy ja kilpailuttaa. Valtion takuu-säätiö vain tulee takaajaksi. Omia tuloja pitää olla ja lainanmaksukyky & halu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahaton nuori kirjoitti:

Olen tässä jonkinmoisessa taloudellisessa suossa ja nyt vihdoin päätin alkaa rämpiä ylös. Yö tässä on valvottu, mutta nyt on mun koko talous yhdessä kansiossa eli niputin kaikki maksamattomat laskut, kulutusluottosopimukset, palkkakuitit, veropaperit ym. talouteeni liittyvät asiat. Nyt kun tiedän että kaikki paperit ovat siististi omilla paikoillaan ja selkeästi tiedän missä mennään, tuli heti jotenkin rauhallisempi olo. Ehkäpä saan nukuttua rauhaisan yön pitkästä aikaa.
Aiemmin mun taloudenpito oli sitä, että laskut vaan avaamattomina lehtikoriin ja palkkapäivänä epätoivossa miettii mitä laskuja taas täytyisi maksaa ja lopulta huomata, ettei rahat riitä edes laskujen maksuun.
Lottotietoni olen säilyttänyt koska aina jotenkin olen laskuistani selvinnyt. Joskus ehtii tulla muistutuslasku, mutta onneksi ei lian usein.
Nyt kun mulla on kaikki paperit kasassa, meinaan kävellä kansioni kanssa pankkeihin ja kysellä olisiko mitään mahdollisuutta saada pankkilaina ns. pkkuvelkojen maksuun. En tiedä onnistuuko koska olen aika pienituloinen, mutta ei kai ne siellä pankissa kehtaa suoraan päin naamaa nauraa jos pyydän mahdotona. Tässä vaiheessa sitä on jo valmis kokemaan pientä nöyryytystä kunhan vaan saisin kalliit pikkuluotot maksettua pois.
Ihanaa kun välillä on rauhallinen olo ja fiilis että kyllä mä saan asiat hoidettua. Pankkilainalla nopeammin, ilman lainaa hitaammin mutta kuitenkin.
Tarvitsisin 8500 e jotta saisin kaiken maksettua pois. Kuukausituloni vaihtelee mutta vuosituloni ovat hieman yli 17000e. Asun vuokra-asunnossa miesystäväni kanssa, joka myöskin on töissä mutta omien nuoruusvuosien virheiden takia joutuu kituuttamaan ilman luottotietoja muutaman vuoden joten emme voi yhdessä ottaa lainaa. En tosiaan haluaisi maksaa yhtä isoja oppirahoja rahankäytöstä kuin poikaystäväni. Onneksi hän on elämässään kunnostautunut ja puoliksi maksetaan vuokra ja muut asumiskustannukset.
Ylpeys ei anna myöden pyytää vanhempia lainan takaajiksi. Kun tulee perheestä, jossa on aina toitotettu sitä, miten raha-asiat tulee hoitaa, ei vaan kehtaa mennä sanomaan, että olen ottanut hetken huumassa niin paljon ylihintaisia kulutusluottoja etten pysty niitä maksamaan.
toivottavasti tällä kertaa ahneella ei ole paskainen loppu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu