Naisen rinnat ovat epäilemättä kautta aikojen innostaneet ihmisiä
tieteeseen, taiteeseen ja kiihotukseen. Ovathan rinnat mm. yksi länsimaisen
maalaustaiteen hellitellyimmistä objekteista. "Kulttuuriseen" mielenkiintoon
löytyy kaiken lisäksi hyvä "biologinen" perusta. Kuten eläintieteilijä
Desmond Morris huomautti mm. teoksessaan "Alaston apina" (1967),
(ihmislajin) naaraan rinnat ovat varsinaista biologista funktiota
(imettämistä) silmällä pitäen järjettömän kookkaat (ainakin keskimäärin);
katsokaa vaikka kuinka pienillä tisuilla (koira)nartut tulevat toimeen.
Rintojen kokoa Morris selittää pääasiallisen nussimisasennon muuttumisella
ns. koira-asennosta frontaalipositioon (lähetyssaarnaaja-asento). Ideana on se, että rinnat herättävät
miehissä samanlaisia tuntemuksia ja reaktioita kuin pakarat aikoinaan
(vanhan position valtakaudella). Ts. eräällä tavalla alitajuisesti me miehet
luulemme yhä rintoja pakaroiksi. Samalla tavalla Morris selittää huulten
värjäämisen. Nehän toimivat frontaaliposition maailmassa tietysti analogiana
häpyhuulille.
Näin siis meitä miehiä huijataan! Ehkä voimme tämän ohella sanoa, että
ylisuuren kokonsa ansiosta rinnat ovat kyenneet tarjoamaan myös tietyn
kulttuurisen ylijäämän, joka on manifestoitunut hedelmällisesti taiteessa
(sekä maalaustaiteessa että kirjallisuudessa & runoudessa).
Mikä degeneraatio on kuitenkin tapahtunut rintojen arvostamisessa samaan
aikaan kuin niistä jauhetaan enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Väitän, että
omaa aikaamme karakterisoi kaksi näkökulmaa, joiden avulla yritetään pohtia
rintoja esteettisinä (eli arvottaa eri kokoisten ja näköisten rintojen
kauneutta) ja kulttuurisina objekteina.
1. Pornoelokuvien suurkulutus on suuresti vulgärisoinut näkemystämme
rinnoista. Hyvät, esteettiset muodot ovat saaneet alistua megalomanian
palvontaan. Isojen Pamela Anderson -rintojen ainoa heikkous on se, että ne
ovat järkyttävän rumat. (On tosin muistettava, ettei ongelmana ole niinkään
eroottiset elokuvat, vaan paskat eroottiset elokuvat.)
2. Feministisen näkökulman puitteissa on jälleen kerran sekoitettu
täydellisesti se, miten asiat OVAT ja se, miten niiden heidän unelmissaan
PITÄISI OLLA. Kaikkihan olemme kuulleet, että RINTOJEN KOOLLA EI OLE MITÄÄN
MERKITYSTÄ!!! Utopian ja todellisuuden "isohkoa" kuilua yritetään kaventaa
väittämällä, että kaikki toisinajattelevat ovat jossain määrin
epäonnistuneita miehiä, joiden päälle sopii sylkeä.
Eikö ole muuten aika
kiero tapa yhdistää toisiinsa kaksi toisiaan hylkivää tasoa eli tosiasioiden
ja arvojen (pitäisi olla) taso? Tosiasiat (esim. koolla on väliä, näinhän on jo pelkästään sen takia, että näin ajatellaan!!!) muuttuvat NEGATIIVISIKSI ARVOIKSI,
jos niihin sattuu "uskomaan" patriarkaattia edustavat/tukevat miehet,
kulkukissat tai muut epäilyttävät henkilöt.
(Eräällä tavalla kyseessä on jälleen kerran mukaelma DDR-marxismista.
DDR:ssä uskottiin, että poliittiset toisinajattelijat eivät ole vain
väärässä, vaan lähes kaikki ovat tämän ohella rumia pervertikkoja Erich
Honeckerin ollessa puolestaan kaikkien alojen yleisnero (Tosin rumia
pervertikkoja taisivat olla myös kaikki kommunistit 1950-luvun USA:ssa).
Opetus: älä KOSKAAN hyökkää esitettyjä argumentteja vastaan, vaan kohdista
hyökkäyksesi AINA ihmiseen. Tämän opetuksen feministit ovat omaksuneet
todella kiitettävästi.)
Yllä esitetyt kaksi näkemystä siis näyttävät eräänlaiselta teesiltä ja
antiteesiltä. Molemmissa on yhtä lailla täysin hävitetty kaikki rintoihin
kohdistuva esteettinen erittely- ja arviointikyky ja huomio on kohdistettu
lähinnä kokoon. Näinhän asia muuten onkin äärimmäisen usein aatehistoriassa
(ainakin filosofian historia tarjoaa lukuisia mehukkaista esimerkkejä).
Eräällä ajalla esiintyy kaksi koulukuntaa, jotka kokevat olevansa toistensa
täydellisiä vastakohtia. Taistelun hieman menettäessä kiihkeyttään on
kuitenkin helppo nähdä, miten molemmat kumpuavat samasta "juuresta". (Itse
asiassa filosofi G. W. F. Hegel (1770-1831) yritti tämän oivalluksen varassa
selittää aatehistorian yleistä kehitystä teesi-antiteesi-synteesi
-kehityskulun avulla.)
Ajatelkaa, kuinka eritoten jälkimmäinen positio on kolonialisoinut meidän
kaikkien ajatteluamme. Kuullessamme, että "pojat puhuivat rinnoista" meille
tulee heti mieleen jossain määrin vulgääri (isojen tai pienien) pikkupoikien
rehvasteleva naisia objektivoiva keskustelu. Ainoa ihmisryhmä, jolla on lupa
ajatella, että rinnoilla on merkitystä, on lääkärit, joiden intressinä on
analysoida tautisia tissejä. (Tässä ei ole mitään uutta. Lääkärien
yhteiskunnallinen valta tulee tässä hieman samalla tavalla esiin kuin
1800-luvulla, jolloin ainoastaan lääkäreillä oli mahdollisuus puhua
perversioista, runkkauksesta, lasten seksuaalisuudesta, &c. Muille nämä
aiheet olivat tabu, ei ainoastaan teot, vaan myös aiheiden diskursiivinen
tematisointi.)
Tätä taustaa vasten on mielekästä tutkia Kiti Luostarisen taiteellista
merkitystä. Dokumentissaan Naisenkaari (1997) Luostarinen "todisti", etteivät kauniita ole suinkaan nuoret missit, vaan vanhat (mielummin yli 50 v.) naiset, joiden ruumiissa näkyy "elämän jäljet".
Mikä on Luostarisen merkitys rintojen estetiikkaa koskevalle keskustelulle? Me miehet emme saa puhua rinnoista ylipäätäänkään (ainakaan
esteettisen perspektiivin puitteissa), mutta suurin tabun loukkaus on puhua
julkisesti KAUNIISTA rinnoista. Tämä jos joku osoittaa miehisen
objektivoimishalumme ja kollektiivisen typeryytemme. Voi että me miehet
elämme alhaista elämää, HYI! Kiti Luostarinen on kuitenkin pienenä
myönnytyksenä suonut meille miehillekin oikeuden puhua ESTEETTISEN
PERSPEKTIIVIN PUITTEISSA RUMISTA VANHOJEN ÄMMIEN RINNOISTA
Jokainen arvottakoon itse Luostarisen saavutusta. Onko sitten parempi olla
puhumatta rinnoista mitään (muuta kuin hokea, ettei niillä ole mitään
merkitystä, ei todellakaan, ei ole, ei!!!), vai kokea Luostarinen suurena
"emansipaattorina", joka sallii meidän paremman puutteessa puhua edes rumien
tissien "kauneudesta". Mene ja tiedä, oma ajatteluni on ehkä vielä liian
mustavalkoista, jotta voisin kokea Luostarisen suurena vapauttajana.
tieteeseen, taiteeseen ja kiihotukseen. Ovathan rinnat mm. yksi länsimaisen
maalaustaiteen hellitellyimmistä objekteista. "Kulttuuriseen" mielenkiintoon
löytyy kaiken lisäksi hyvä "biologinen" perusta. Kuten eläintieteilijä
Desmond Morris huomautti mm. teoksessaan "Alaston apina" (1967),
(ihmislajin) naaraan rinnat ovat varsinaista biologista funktiota
(imettämistä) silmällä pitäen järjettömän kookkaat (ainakin keskimäärin);
katsokaa vaikka kuinka pienillä tisuilla (koira)nartut tulevat toimeen.
Rintojen kokoa Morris selittää pääasiallisen nussimisasennon muuttumisella
ns. koira-asennosta frontaalipositioon (lähetyssaarnaaja-asento). Ideana on se, että rinnat herättävät
miehissä samanlaisia tuntemuksia ja reaktioita kuin pakarat aikoinaan
(vanhan position valtakaudella). Ts. eräällä tavalla alitajuisesti me miehet
luulemme yhä rintoja pakaroiksi. Samalla tavalla Morris selittää huulten
värjäämisen. Nehän toimivat frontaaliposition maailmassa tietysti analogiana
häpyhuulille.
Näin siis meitä miehiä huijataan! Ehkä voimme tämän ohella sanoa, että
ylisuuren kokonsa ansiosta rinnat ovat kyenneet tarjoamaan myös tietyn
kulttuurisen ylijäämän, joka on manifestoitunut hedelmällisesti taiteessa
(sekä maalaustaiteessa että kirjallisuudessa & runoudessa).
Mikä degeneraatio on kuitenkin tapahtunut rintojen arvostamisessa samaan
aikaan kuin niistä jauhetaan enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Väitän, että
omaa aikaamme karakterisoi kaksi näkökulmaa, joiden avulla yritetään pohtia
rintoja esteettisinä (eli arvottaa eri kokoisten ja näköisten rintojen
kauneutta) ja kulttuurisina objekteina.
1. Pornoelokuvien suurkulutus on suuresti vulgärisoinut näkemystämme
rinnoista. Hyvät, esteettiset muodot ovat saaneet alistua megalomanian
palvontaan. Isojen Pamela Anderson -rintojen ainoa heikkous on se, että ne
ovat järkyttävän rumat. (On tosin muistettava, ettei ongelmana ole niinkään
eroottiset elokuvat, vaan paskat eroottiset elokuvat.)
2. Feministisen näkökulman puitteissa on jälleen kerran sekoitettu
täydellisesti se, miten asiat OVAT ja se, miten niiden heidän unelmissaan
PITÄISI OLLA. Kaikkihan olemme kuulleet, että RINTOJEN KOOLLA EI OLE MITÄÄN
MERKITYSTÄ!!! Utopian ja todellisuuden "isohkoa" kuilua yritetään kaventaa
väittämällä, että kaikki toisinajattelevat ovat jossain määrin
epäonnistuneita miehiä, joiden päälle sopii sylkeä.
Eikö ole muuten aika
kiero tapa yhdistää toisiinsa kaksi toisiaan hylkivää tasoa eli tosiasioiden
ja arvojen (pitäisi olla) taso? Tosiasiat (esim. koolla on väliä, näinhän on jo pelkästään sen takia, että näin ajatellaan!!!) muuttuvat NEGATIIVISIKSI ARVOIKSI,
jos niihin sattuu "uskomaan" patriarkaattia edustavat/tukevat miehet,
kulkukissat tai muut epäilyttävät henkilöt.
(Eräällä tavalla kyseessä on jälleen kerran mukaelma DDR-marxismista.
DDR:ssä uskottiin, että poliittiset toisinajattelijat eivät ole vain
väärässä, vaan lähes kaikki ovat tämän ohella rumia pervertikkoja Erich
Honeckerin ollessa puolestaan kaikkien alojen yleisnero (Tosin rumia
pervertikkoja taisivat olla myös kaikki kommunistit 1950-luvun USA:ssa).
Opetus: älä KOSKAAN hyökkää esitettyjä argumentteja vastaan, vaan kohdista
hyökkäyksesi AINA ihmiseen. Tämän opetuksen feministit ovat omaksuneet
todella kiitettävästi.)
Yllä esitetyt kaksi näkemystä siis näyttävät eräänlaiselta teesiltä ja
antiteesiltä. Molemmissa on yhtä lailla täysin hävitetty kaikki rintoihin
kohdistuva esteettinen erittely- ja arviointikyky ja huomio on kohdistettu
lähinnä kokoon. Näinhän asia muuten onkin äärimmäisen usein aatehistoriassa
(ainakin filosofian historia tarjoaa lukuisia mehukkaista esimerkkejä).
Eräällä ajalla esiintyy kaksi koulukuntaa, jotka kokevat olevansa toistensa
täydellisiä vastakohtia. Taistelun hieman menettäessä kiihkeyttään on
kuitenkin helppo nähdä, miten molemmat kumpuavat samasta "juuresta". (Itse
asiassa filosofi G. W. F. Hegel (1770-1831) yritti tämän oivalluksen varassa
selittää aatehistorian yleistä kehitystä teesi-antiteesi-synteesi
-kehityskulun avulla.)
Ajatelkaa, kuinka eritoten jälkimmäinen positio on kolonialisoinut meidän
kaikkien ajatteluamme. Kuullessamme, että "pojat puhuivat rinnoista" meille
tulee heti mieleen jossain määrin vulgääri (isojen tai pienien) pikkupoikien
rehvasteleva naisia objektivoiva keskustelu. Ainoa ihmisryhmä, jolla on lupa
ajatella, että rinnoilla on merkitystä, on lääkärit, joiden intressinä on
analysoida tautisia tissejä. (Tässä ei ole mitään uutta. Lääkärien
yhteiskunnallinen valta tulee tässä hieman samalla tavalla esiin kuin
1800-luvulla, jolloin ainoastaan lääkäreillä oli mahdollisuus puhua
perversioista, runkkauksesta, lasten seksuaalisuudesta, &c. Muille nämä
aiheet olivat tabu, ei ainoastaan teot, vaan myös aiheiden diskursiivinen
tematisointi.)
Tätä taustaa vasten on mielekästä tutkia Kiti Luostarisen taiteellista
merkitystä. Dokumentissaan Naisenkaari (1997) Luostarinen "todisti", etteivät kauniita ole suinkaan nuoret missit, vaan vanhat (mielummin yli 50 v.) naiset, joiden ruumiissa näkyy "elämän jäljet".
Mikä on Luostarisen merkitys rintojen estetiikkaa koskevalle keskustelulle? Me miehet emme saa puhua rinnoista ylipäätäänkään (ainakaan
esteettisen perspektiivin puitteissa), mutta suurin tabun loukkaus on puhua
julkisesti KAUNIISTA rinnoista. Tämä jos joku osoittaa miehisen
objektivoimishalumme ja kollektiivisen typeryytemme. Voi että me miehet
elämme alhaista elämää, HYI! Kiti Luostarinen on kuitenkin pienenä
myönnytyksenä suonut meille miehillekin oikeuden puhua ESTEETTISEN
PERSPEKTIIVIN PUITTEISSA RUMISTA VANHOJEN ÄMMIEN RINNOISTA
Jokainen arvottakoon itse Luostarisen saavutusta. Onko sitten parempi olla
puhumatta rinnoista mitään (muuta kuin hokea, ettei niillä ole mitään
merkitystä, ei todellakaan, ei ole, ei!!!), vai kokea Luostarinen suurena
"emansipaattorina", joka sallii meidän paremman puutteessa puhua edes rumien
tissien "kauneudesta". Mene ja tiedä, oma ajatteluni on ehkä vielä liian
mustavalkoista, jotta voisin kokea Luostarisen suurena vapauttajana.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta jos näin on niin kylläpäs te miehet olette sitten tyhmiä. Ps mitähän kuvaa luomiväri? Tai poskipuna. Pps Missähän asennossa lehmät nykyään harrastavat seksiä, kun on niin isot utareet?
Ppps Miesten mielestähän sääretkin ovat seksikkäitä, miksei käsivarret?
rauhasista.