Miksi USA haluaa kuuhun vuonna 2020? Miksi vasta sitten? Ja miksi ylipäätänsä? Kuussahan on muka jo käyty ja kuuhuijauksen puolustajat ovat todenneet että USA ei mene enään kuuhun, koska se on jo tutkittu.
Kuuhun 2020
uskonko
351763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Samaa asiaa käsiteltiin New Scientist lehden toukokuun numerossa ja siinä NASA:n edustajat kiemurtelivat ruuvipenkissä. Nyt kuulemma on uutta tarvetta kuun tutkimiselle uuden avaruusaseman takia. Eivät antaneet suoraa vastausta, miksi on niin vaikeaa ja aikaa vievää tuo kuuhun laskeutuminen. Toimittaja ehdotti, että ottaisivat vanhan teknologian käyttöön, mutta kiemurtelu jatkui.
...ole mikään proffa, surkimus!
Varmaan siellä kuussa käytäisiin aikaisemminkin, jos Bush ja kongressi antaisivat enemmän rahaa eivätkä tuhoaisi sitä Irakissa ja Afganistanissa. Amerikassahan ei voi mielin määrin ryöstää veronmaksajilta kuten Suomessa.
Koska kuusta on löytynyt kulta kerrostuma ja nyt halutaankin ottaa selvää kuinka ison alueen se peittää ja että onko mahdollista alottaa laaja mittainen kaivos operaatio, olisihan tuosta se hyöty että se toimis rahoittavana tekijänä tuleville operaatioille.
"jos Bush ja kongressi antaisivat enemmän rahaa eivätkä tuhoaisi sitä Irakissa ja Afganistaniss"
Mistas luulet noiden rahojen tulevan jos ei veronmaksajilta?
Näin ne muistaakseni ovat suunnitelleet.
mielestäni marssiin mennään jo paljon tuota ennen. olisikohan 2010 viimeistään, venäjän toimesta.
matkailla jotain Tsetseniaa pidemmälle:)
aika hassu :D
Enkä ota mitään vakavasti:)/Terveisiä muuten Pasilan tänään avatulta kirjastolta.
Nyt ne ovat jo siirtäneet kuuhunmenoa, sinnehän aiottiin mennä ensikerran vuonna 2018.Nyt alkaa jo aikataulu pettää.Tuskimpa sinne loppujenlopuksi mennään ollenkaan, temppu on mahdoton kuun vetovoiman takia. Luotaimella tehtäviä reissuja varmaan tehdään ko. ajankohtana.
"temppu on mahdoton kuun vetovoiman takia." Jopas oli päätelmä :D
Sitten vasta kuuhun meneminen vaikeaa olisi, jos kuulla ei olisi vetovoimaa. Silloin pitäisi ympyrärataa ajaessa pitää jatkuvasti suihkumoottoreita päällä, jotta alus ei sinkoutuisi avaruuteen.
Kuun vetovoima on jokatapauksessa se ongelma numero 1.
Se kun on liian suuri ongelma ratkaistavaksi.
Koettakaapa ratkaista sinne laskeutuminen ja nousu,kaikki muu onkin selvää pässinlihaa.
on paljon pienempi kuin maan, ja onhan tästä maasta
noustu ja laskeuduttu onnistuneesti jo kymmeniä vuosia.
Niin ja sähkö tulee töpselistä ja vesi tulee hanasta ja ruoka tulee kaupasta ja raha seinästä.
Ne on tulleet sieltä jo kymmeniä vuosia...
Mutta yksikään miehitetty avaruusalus ei ole laskeutunut maahan ja noussut maasta edes koemielessä.
Miten luulisit sen onnistuvan autiomaassa ilman kiitoratoja tai kunnollista laskeutumis- tai nousupaikkaa esim. saharassa?
Toivottavasti olen vielä hengissä vuonna 2020. Hauska nähdä kuinka homma hoidetaan tuolloin. Nyt kuuhun meno tuntuu vielä mahdottomalta. Vuonna 2020, voidaankin sitten kertoa, että 60-70 luvun kuussakäynnit olivat pelkkää kylmän sodan teatteria.
Mutta kuussa ei ole ilma/kaasu kehää, joten laskuvarjot on pois suljettuja.
Samaan teatteriin kuuluu myös ne muita maita pelottavat UFO teknologiat mitkä olivat usan hallussa :P
sukkulatkin laskeutuvat?
15-vuoden päästä saattaa oikeasti olla pienen pienet mahdollisuudet yrittää laskeutua kuuhun ja nousta sieltä pois. Kuitenkin se tehtäneen silloin miehittämättömällä aluksella.
No onhan se jo tehty miehittamattomillakin aluksilla monta kertaa
neukut tekivät sen jo kuulentojen aikoihin.
http://nssdc.gsfc.nasa.gov/database/MasterCatalog?sc=1970-072A
Todennäköisesti ihminen ei tule koskaan astumaan kuun kamaralle. The Observer lehden viime numerossa NASA:n johtavat tutkijat pitivät sitä resurssien tuhlauksena. Toki myönsivät, että tekniikka, etenkin avaruuspukujen kehitys tulevaisuudessa, sen mahdollistaisi. Hassua, että vielä löytyy ihnisiä, jotka uskovat, että ihminen olisi pystynyt jo käymään kuussa.
Vielä hassumpaa, että kaikki uskovat avaruussukkulalentoihin, vaikka ne vaativat kehittyneempää tekniikkaa kuin kuulennot. Miksi uskoa avaruussukkulalentoihin, muttei kuulentoihin???
Sukkulalennoissahan on aina ollut vaikeuksia, niinkuin asiaa seuraavat ovat nähneet. On lähdön viivästymisiä, teknisiä murheita, inhimillisiä erehdyksiä, lähdön epäonnistumisia ja laskeutumisen epäonnistumisia karmivalla tavalla.
Maan kiertoradalle päästyään sukkulalla tai millä tahansa toimivalla laitteellahan ei ole enää mitään hätää.
Katastrofaalinen ongelmahan onkin nousu ja laskeutumunen ja sen onnistuminen.
Tällä foorumilla kirjoittavilla vain harvalla näyttäisi olevan realistista tietoa ja arveluja avaruuslennoista ja tekniikasta.
Se on ihan eri asia mitä oikeasti tapahtuu ja mitä televisiosta kansalle näytetään.
Kuussakäyminen miehitetyllä aluksella on täysin mahdotonta nykyisellä tietämyksellä.
Pitäisi keksiä täysin uusi polttoaine ja kokonaan uusi rakettimoottori ennenkuin sellainen kuuvierailu olisi mahdollista.Pitäisi sitä ennen löytää muutama alkuainekkin viela ennen koko lentoihin ryhtymistä.
Toivottavasti en ampunut alas teidän tietämättömien possunpunaisia kuvitelmia kuulennoista.
Onhan siihen vielä 15 vuotta aikaa.
Ehkä olen lukenut liikaa Aku Ankkaa!
Ihanko tosissasi et usko 1969-1973 kuulentoihin?
(tirskuntaa)
En usko kuulentoihin 69-73.Sinäkö uskot?(vielä enemmän tirskuntaa kuin sinulta)
Kannattaisi sinunkin miettiä, mikä voi olla totta ja mikä feikkiä!
"Hassua, että vielä löytyy ihnisiä, jotka uskovat, että ihminen olisi pystynyt jo käymään kuussa."
Ei tarvitse uskoa, kun sen tietää ja itse seurasi, kun siellä käytiin.
Teillä pennuilla vaan ei ole siihen mahdollisuus ja lapsellisuuttanne kuvittelette, että se olisi ollut mahdotonta.
Tälläkin palstalla on lukemattomia kertoja kerrottu, miksi sellainen huijaus, jonka te väitätte tehdyn, ei olisi mitenkään voinut onnistua. Maailmaa ja varsinkin 60- ja 70-lukujen poliittista tilannetta tuntemattomina typeryksinä te ette edes sitä ymmärrä. Olette säälittäviä nykynuoria, jollaisista Jorma Ollilakin oli muutama päivä sitten huolestunut!
Ja sinä et muuten ole mikään tutkija - tuskin olet kilometriä lähempänä mitään tutkimuslaitosta käynyt.
Tekstistäsi ei saa asiaasi oikein selville, mitä ajat takaa? Kertoisitko aamulla,mitä oli mielessä vai oliko mitään.
Itse olet vanha pieru, jota oli helppo kusettaa 60-luvulla. Olit silloin ja olet edelleen hieman tyhmä ja sinisilmäinen. Kuussa käynti on uskon asia, oikeastaan oma uskonto pölvästeille.
ja äo 85 pistettä.
Ne jotka kieltävät kuussakäynnin, niin mikä on sellainen todiste jolla uskotte että siellä on käyty?! Jos teidät vietäisiin kuuhun ja näytettäisiin se kuuluisa jalanjälki, niin sanoisitte että joku robotti teki sen, jos näkisitte kaiken sen kaluston siellä ja lipun ja muut niin sanoisitte vaan että robotti vei ne sinne.
Eli tässä keskustelussa ei ole paskan järkeä koska MIKÄÄN todiste ei teille kelpaa.
Koko kuukeskustelu on tyhjänjauhamista, sillä jokainen asioita tunteva tietää, että koko kuu on harhaa. Tuollaista taivaankappaletta ei ole koskaan ollut eikä tule maaplaneetan ympäristössä koskaan olemaan.
Siksi en ymmärrä tätä jauhamista, sillä kukaan ei koskaan pysty todistamaan minulle kuun olemassaoloa.
Eurooppalainen ionimoottorilla vasrustettu tutkimusalus ohjattiin kuuhun eilen. Ehti ennen tuhoutumistaan kerätä uutta arvokasta tietoa kuusta.
Olisi vaan laskeutunut hiljalleen kuunpinnalle ionimoottorillaan. Sieltä olisi sitten paikaltaan lähettänyt livekuvaa maahan. Olisi meillä kuuwebbikamera!
Miksihän se kuuhun laskeutuminen on mahdotonta.
...pitää törmätä 7500 km/h nopeudella.