Paras dekkari

Mikä on mielestänne paras ja huonion dekkarisarja koskaan? Tässä oma mielipiteeni:
Paras - SISKA; saksalaisdekkari, jossa ei ole turhaa amerikkalaismachoilua. Hyvät juonet ja todentuntuinen.
Huonoin - C.S.I.; kaikki kolme sarjaa ovat yliampuvia ja epärealistisia.
Toki Midsomerin murhat on hyvää ajanvietettä ja Kahden keikka todella loistava sarja, mutta Matulan seikkailuista tykkään enemmänkin toiminta/jännityssarjana.
11572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minusta saksalaissarjat ovat hyviä ja tasalaatuisia, mutta itseään toistavia. Niiden rytmi ja miljööt on samankaltaisia kuin Mauri Sariolan dekkareissa. Rikokset tapahtuvat poikkeuksetta ylemmän keskiluokan ja porvariston parissa.

Poikkeus tähän oli Der Fander, jota meillä esitettiin nimellä Ajo päällä. Se on lempi saksalaisdekkarini, joka ansaitsisi uusintakierroksensa.

CSI:t ovat pikkuisen virtaviivaistettuja sarjoja, mutta tietääkseni sarjassa kuvatut rikostekniikan keinot ovat ihan tosielämästä napattuja. Mutta tuloksia niissä saadaan turhan nopeaan tahtiin ja varsinkin Miamin tekniikka tuntuu olevan monitaitoinen yksikkö, sillä rikospaikkatutkijat hoitavat kevyesti myös väkivaltarikosyksikön ja karhu-ryhmän tehtävät.

Kotimainen sarja Kylmäverisesti sinun on myös hyvä dekkarisarja. Sen aiheet olivat monet tosielämästä napattuja. Toivon, että piakkoin alkava Rikospoliisi ei laula on vähintään saman tasoinen.

Äänestä

Saksalaiset ovat hyviä, tosin samat näyttelijät (siis sivuosissa olevat) toistuvat jaksoissa.
Kettu on hyvä, samoin siska, mutta Kahden keikasta pidän eniten,vaikka jaksot ovatkin muuttuneet. Siinä kuitenkin on jotain, mikä kolahtaa.
Midsomerin murhat on toinen hyvä, vaikka siinä juoni tuntuu välillä pyörivän samoilla urilla. Hyvä kuitenkin.

C.S.I.:stä en minäkään oikein pidä. Siinä on liikaa tekniikkaa, ainakin minulle.

Äänestä

En ole nähnyt Kahden keikan alkupään jaksoja paljon (tai olen, mutta olin niin pieni, etten oikein ymmärtänytkään vielä), joten voisitko Liz kertoa millä tavoin sarja on muuttunut? Taidan kuitenkin tietää, mitä tarkoitat, mutta...?

Äänestä
  • En minäkään ole kaikkia jaksoja nähnyt, mutta silloin kun aloin sarjaa katsoa,oli jaksojen juoni mielestäni aina samanlainen. Tai ainakin useimmiten. Eli jotain syytetään murhasta tai jostain muusta rikoksesta ja Lessing puolustaa. Tämä on siis vain minun mielipiteeni. Mutta nykyään sarjassa on jotain erilaista. Joskus lessingin aisakas onkin syyllinen, joskus itse lessing joutuu pulaan, niin kuin siinä jaksossa misssä se nainen tarjoutui muuttamaan lausuntoaan rahasta. Eli mielestäni Kahden keikka on nyt paljon monipuolisempi, ja ehkä se tosiaan on enemmän jännitys/toimintasarja, kuten ekassa viestissäsi kirjoitit.
    Vastasikohan tämä kysymykseesi? Olen huono selittämään, enkä siis tiedä millaisia sarjan jaksot olivat sen alkaesssa. Mutta vertaan uusia jaksoja siis aikaisemmin näkemiini jaksoihin.

    Äänestä

  • -Liz- kirjoitti:

    En minäkään ole kaikkia jaksoja nähnyt, mutta silloin kun aloin sarjaa katsoa,oli jaksojen juoni mielestäni aina samanlainen. Tai ainakin useimmiten. Eli jotain syytetään murhasta tai jostain muusta rikoksesta ja Lessing puolustaa. Tämä on siis vain minun mielipiteeni. Mutta nykyään sarjassa on jotain erilaista. Joskus lessingin aisakas onkin syyllinen, joskus itse lessing joutuu pulaan, niin kuin siinä jaksossa misssä se nainen tarjoutui muuttamaan lausuntoaan rahasta. Eli mielestäni Kahden keikka on nyt paljon monipuolisempi, ja ehkä se tosiaan on enemmän jännitys/toimintasarja, kuten ekassa viestissäsi kirjoitit.
    Vastasikohan tämä kysymykseesi? Olen huono selittämään, enkä siis tiedä millaisia sarjan jaksot olivat sen alkaesssa. Mutta vertaan uusia jaksoja siis aikaisemmin näkemiini jaksoihin.

    Ihan hyvin selitit. Ja kiitos siitä. Olen samoilla linjoilla. Matula on kyllä dekkari isolla deellä...!

    Äänestä

  • Viktor kirjoitti:

    Ihan hyvin selitit. Ja kiitos siitä. Olen samoilla linjoilla. Matula on kyllä dekkari isolla deellä...!

    En ole katsonut Kahden keikkaa aikoihin. Vieläkö Matula saa joka jaksossa turpaansa? Muistan, että miehellä oli aina taju kankaalla ja helvetillinen sidos pään ympärillä.

    Äänestä

  • old_profile_19219 kirjoitti:

    En ole katsonut Kahden keikkaa aikoihin. Vieläkö Matula saa joka jaksossa turpaansa? Muistan, että miehellä oli aina taju kankaalla ja helvetillinen sidos pään ympärillä.

    Kyllähän Matula aika usein köniinsä vieläkin saa, tosin vähemmän kuin ennen. Uskomattomiin vaikeuksiin ja tukaliin tilanteisiin joutuu lähes aina.

    Äänestä

  • Viktor kirjoitti:

    Kyllähän Matula aika usein köniinsä vieläkin saa, tosin vähemmän kuin ennen. Uskomattomiin vaikeuksiin ja tukaliin tilanteisiin joutuu lähes aina.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Philip_Marlowe
    Philip Marlowe – Wikipedia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viktor kirjoitti:

Mikä on mielestänne paras ja huonion dekkarisarja koskaan? Tässä oma mielipiteeni:
Paras - SISKA; saksalaisdekkari, jossa ei ole turhaa amerikkalaismachoilua. Hyvät juonet ja todentuntuinen.
Huonoin - C.S.I.; kaikki kolme sarjaa ovat yliampuvia ja epärealistisia.
Toki Midsomerin murhat on hyvää ajanvietettä ja Kahden keikka todella loistava sarja, mutta Matulan seikkailuista tykkään enemmänkin toiminta/jännityssarjana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu