Usko Idästä

Suomi kristillistyi idästä jo ennen 1000-1100 lukua jolloin tanskalaista uuskääntynyttä viikinkivaikutusta sekä englantilaista pappia alkoi virrata tänne.

Myös saksalaisen-balttian vaikutus ulottui tänne ennen länttä.
9488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Suomi kristillistyi idästä jo ennen 1000-1100 lukua jolloin tanskalaista ..."

Voi pyhä isä noita juttuja. Jos jossakin Karjalassa joidenkin heimojen tai kylien luona on joskus käynyt jotakin saarnasmiehiä, niin ei kai se nyt tarkoita mitään kokonaisuutta ajatellen.

Äänestä

karjalahan oli ja on osa itää niin uskonnon kuin kansan puolesta.

Rannikot ovat monin paikoin ruotsalaista, saksalaista ja tanskalaista aluetta.

Länsi, eurooppa ja itä kohtaavat Suomessa.

Äänestä

Sastamalan historia kertoo kristillisyydestä jo noin 700- 800-luvuilta alkaen. Sastamalahan oli nykyisen Satakunnan alueella sijainut suurpitäjä.

Eli kristittyjä oli Suomessa ennen Angskarin lähestyötä Sveassa.

Turussa oli voimakas slaavilaisvaikutus ja kirkollinen sanasto on slaavilainen.

Äänestä

  • P. Teikka kirjoitti:

    Satakunta oli lännen sillanpää Suomessa. Lännen ja idän kirkkojen sekä yleisten valta- ja kulttuuripiirien raja oli vakiintunut (nykyisille sijoilleen) eteläisessä ja keskisessä Euroopassa 1000-luvulla. Samalla vuosisadalla oli Suomestakin läntisin ja itäisin osa liittynyt taholleen. Novgorodin Vatjan viidenneskin eli pjatnitsa alkoi rakentaa seurakuntaverkostoa Itä-Kannakselle ja Laatokan Karjalaan. Nämäkin seurakunnat (pogostat) olivat kyllä Novgorodin kautta yhteyksissä pohjoismaisittain painottuneeseen ortodoksitraditioon. Mainitulla sataluvulla oli Novgorodissa Sofian katedraalin rinnalla ja selvästi rauhanomaisessa rinnakkainolossa Olavin kirkko. Mutta sillanpääasemien väliin jäi laaja ei-kenenkään-maa. Kun Skotlanti-Englantikin oli 1000-luvulla ottanut vastaan roomalaisen uskontulkinnan ja kirkkojärjestyksen, pohjoismaiset (ja satakuntalaiset) seurakunnat jäivät vaille yhä tarpeellisemmaksi osoittautuvaa kirkollista katto-organisaatiota. Rooma otti huomioon tämän, samalla kun se suuntasi katseensa Suomen maakuntaan ja maan idempiin osiin.

    Äänestä

Joo, mutta pitää aina muistaa, että kirkot jakautuivat kahtia vasta 1050, jolloin niistä tuli myös toistensa kilpailjoita.

Sitä ennen oli kyse samasta kirkosta ja uskonnosta, tuli se sitten idästä tai lännestä ...

Äänestä
  • Virallinen jako tuli 1054, mutta käytännössä ero oli selvä jo aikaisemmin.

    Äänestä

Kirkkokeltissä (gaelissa) "cil" eli "kil" merkitsi kirkkoa. Ja on muistettava, että isolta osin väestöltäänkin kelttiläisen frankkilaisvaltakunnan vanha kirkkokieli oli keltti. Kil-sanasta tulee myös varhaiseen suomeen sana "killa", kirkko, seutukirkko. Sana on meillä ollut nimenomaan muodossa "killa", niin kuin paikkakuntaimme edempänä eriteltävä sanankäyttö osoittaa (ei "kilta", joka on eri asia, mutta joka sekin kuuluu näihin yhteyksiin).

Killa-alkuisia paikannimiä ja nimenomaan killa-kirkkoja on seuduilla, missä on perimätiedon muitakin mainintoja muinaiskirkoista. Tätä kirjoitettaessa näyttäisi siltä, että Satakunnassa on noin 20 tällaista esiintymää eli killa-kirkon (tai - joskus - muun killa-alkuisen paikannimen) kytkeytymistä perimätiedon mainintaan muinaiskirkosta. Voi panna merkille, että killa-nimistö yhdistyneenä seutukirkkotraditioon esiintyy kaikkien alisen Satakunnan neljän muinaispitäjän alueella eli Eurassa, Köyliö-Säkylässä, Kokemäellä ja Huittisissa. Satakunnan (Suomen) ensimmäinen kosketus kristillisyyteen toteutui frankkilais-mannermaista tietä.

Äänestä
  • On aihetta ajatella, että Satakunnan varhainen kristillisyys oli alkuperältään ja ilmenemismuodoiltaan kelttiläis-brittiläistä. Britteinsaarilla kansainvaelluksen aikana säilynyt ja ominaispiirteiltään rikastunut, alkukristilliseen aikaan palautuva kelttiläinen kirkko oli 500-700-luvuilla kristinyt eli kastanut ja opettanut manner-Euroopan maita Italian rajoille asti. Tästä jo näkyy, että tämä kirkko oli hyvin missionäärinen ja elävä. Mutta sen "organisaatioaste" oli alhainen. Siitäkin johtui, että Rooman kirkko sulautti itseensä kelttikirkon; näin tapahtui Euroopan mantereella 800-luvulla ja Britteinsaarilla 1000-luvulla. Viimeisenä antoi mantereella periksi 800-luvun lopulla kaukana Bretagnessa oleva Landevennecin luostari -sanon tämän sen tähden, että luostariin sen parikymmentä vuotta sitten tapahtuneen uudelleenperustamisen jälkeen tulleista nuorista munkeista kaksi kolmatta osaa puhuu yhä äidinkielenään bretonia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaka vanha kirjoitti:

Suomi kristillistyi idästä jo ennen 1000-1100 lukua jolloin tanskalaista uuskääntynyttä viikinkivaikutusta sekä englantilaista pappia alkoi virrata tänne.

Myös saksalaisen-balttian vaikutus ulottui tänne ennen länttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu