Unkarissa asuu ainoa suomalais-ugrilainen kansa joka on perustanut valtion (siis edes pikkasen vanhan sellaisen).
Miksi?
Miksi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
""""Unkari julistautui valtioksi vuonna 1000. Sitä pidetään edelleen Unkarin perustamisvuotena, vaikka maa ei ole ollut koko historiaansa itsenäinen. Myös vuotta 896, paimentolaiskansojen tuloa Unkariin, pidetään Unkarin alkuna. Alkuperäinen kuningaskunta oli huomattavasti nykyistä laajempi; ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä rajamuutoksista jäljelle jäi vain sisin alue. Noin 3 miljoonaa unkarilaisia asuu edelleen ympäröivissä valtioissa.
Varsovan liitossa ollut Unkari liittyi Natoon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004."""""
Ensimmäisen maailmansodan jälkirytinöissä Itä-valta-unkari hajosi ja Unkarista tuli itsenäinen kuningaskunta.
Ranska solmi ns. ententeliiton Romanian, Jugosslavian ja Tsekkosslovakkina kanssa ja hyökkäsi Unkarin kimppuun.
Tässä sodassa Unkari menetti kaksikolmasosaa alueistaan, eniten Romanialle ja Jugosslavialle, jonkin verran myös Tsekeille.
Eli Unkari menetti 66 %:tia pinta-alastaan naapureilleen ...
Kun Suomi menetti toisessa maailmansodassa alueita, niin ne oli vain noin 13 %:tia sen ajan Suomen valtion pinta-alasta.
Ranska ei pitänyt ajatuksesta että Unkari joka oli entinen osa Itävaltaaja Saksan entisiä liittolaisia olisi alueen suurimpia valtioita ...
Nykyinen Unkari joka on noin 33 %:tia Unkarin oikeasta pinta-alasta ja noin puolet väestöstä, on vain tynkä siitä mikä on Unkarilaisten asuttama alue ja alkuperäisen kuningaskunnan koko.
Pitää vielä mainita sekin, että Unkarissa käytiin samaanaikaan myös sisällissota, jossa punainen puoli taisteli entente-liiton puolella, eli on osittain kommunistien syytä ettei Unkari pystynyt pitämään alueitaan ...
Siitä varmaan myös johtuu Unkarilaisten karsastus kommunisteja kohtaan ja kansannousu Venäläisiä vastaan 1956.
Unkari liittyikin osaksi Natoa heti kun se oli mahdollista ...
että siellä eivät savolaiset valehtele, hämäläiset ole hitaita, pohjaalaaset puukota kännissä ja suomalaiset (varsinais-suomi) kumarra ja solmi liittoja länteen?
mutta minulle on tullut hyvä kuva unkarilaisista.
Kotonani on vieraillut ja asunut joskus unkarilaisia. Heistä on jäänyt tosi hyvä mieli. Reippaita, ystävällisiä ja samalla oman arvonsa tuntevia ihmisiä.
Ylpeitä omasta kulttuuristaan, mutta arvostavat myös kanssaihmisiä.
Ei ole ainoa, Venäjän historia tunetee useitakin ns. "suomalais-ugrilaista" kuningaskuntaa jotka Venäjä on vallannut ja liittänyt itseensä ...
Meillä vain ei paljonkaan puhuta noista pienistä valtioista joita oli olemassa 1000 -1500 lukujen välissä, pitkin Venäjän metsävyöhykettä jokien solmukohdissa ...
http://ra.yle.fi/ramgen/yleradio1/tiede/viikingit/viikingit_27.rm
euroopan keskuksessa ja se oli ympäristön paineessa ainoa tie.
Aika sekavaa tekstiä ...
Ei Unkari ole tie, se on valtio.