Tukea terroristeille

Tukholmasta. Siinä Libanonin sivussa Teksti TV ilmoittaa satojen miljoonien avusta palestiinalaisille. Toivottavasti myös pistävät ehdoksi sellaisten materiaalien käytön jotka palaessaan eivät tuota myrkyllistä savua.

Iranin terroristien tukijoista...

Iranille ei EUn mielestä tulisi vielä asettaa pakotteita. No jos aiotaan pakotteita asettaa niin mielestäni ne olisi jo aikoja sitten kannattanut asettaa. Ahmadinejad ja muut Israelin tuhoa ajavat voimat ja todennäköiset ydinase kehittelijät tuskin muuksi muuttuvat. Mahdollisesti sitten seuraavissa vaaleissa huomattaisiin että maailma tuomitsee tuollaiset ideologiat ja sen potentiaalisen ydinaseeen hankinta mahdollisuuden.... mutta eihän tietenkään EU ole Israel tai USA. Ja EUlle on tärkeämpää kaupankäynnistä saatavat voitot kuin alueen epävakautta lisäävien poliittisten tahoille sanktioiden asettaminen.

Jos Venäjä, EU ja Kiina loput maailman maat tuomitsee Ahmadinejadin politiikan Libanonissa, puheet ja myös sen että sellaisia(israelin tuhoaminen) päämääriä omaaville johtajille annetaan välineet ydinaseen kehittämiseen, miten kalliiksi tulee myös estää verinen suursota lähiidän alueella rahallisesti asettamalla tuollaiselle hallitukselle talouspakotteet. Nythän ei olla tuhoamassa Irania, kuten Iranin johto vaatii Israelin suhteen.

Aika helppoa olisi maailman painostaa ja panostaa rauhaan alueella jos se vaan haluaisi sen tehdä. Mutta on tahoja kuten Venäjä, Kiina, EU ja loppu arabimaailma joiden mielestä tälläisenkin myrkyllisen kukan tulee antaa kukkia ja saastuttaa lähi-idän ilmapiiriä. Senhän se on jo hizbollahin välityksellä tehnyt Libanonin ja Israelin välillä.

On oikeastaan Iranin johdolla vain 3 vaihtoehtoa.
1. Ydinaseisiin kelpaavaa uraania tuottavan laitoksen korvaaminen sellaisella joka ei tuota ydinase kelpoista uraania.
2. Käytetyn ydinpolttoaineen käsittely KV. valvojien toimesta joka voi olla vaikkapa siihen perustettu firma, jolle tietenkin Iran maksaa.
3. pakotteet, iskut ydinalitoksiin jossain vaiheessa.
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

IRANMIKESIN, sehän repii "pelihousunsa" sinun kirjoituksesta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


runsaasti kirjoitti:

Tukholmasta. Siinä Libanonin sivussa Teksti TV ilmoittaa satojen miljoonien avusta palestiinalaisille. Toivottavasti myös pistävät ehdoksi sellaisten materiaalien käytön jotka palaessaan eivät tuota myrkyllistä savua.

Iranin terroristien tukijoista...

Iranille ei EUn mielestä tulisi vielä asettaa pakotteita. No jos aiotaan pakotteita asettaa niin mielestäni ne olisi jo aikoja sitten kannattanut asettaa. Ahmadinejad ja muut Israelin tuhoa ajavat voimat ja todennäköiset ydinase kehittelijät tuskin muuksi muuttuvat. Mahdollisesti sitten seuraavissa vaaleissa huomattaisiin että maailma tuomitsee tuollaiset ideologiat ja sen potentiaalisen ydinaseeen hankinta mahdollisuuden.... mutta eihän tietenkään EU ole Israel tai USA. Ja EUlle on tärkeämpää kaupankäynnistä saatavat voitot kuin alueen epävakautta lisäävien poliittisten tahoille sanktioiden asettaminen.

Jos Venäjä, EU ja Kiina loput maailman maat tuomitsee Ahmadinejadin politiikan Libanonissa, puheet ja myös sen että sellaisia(israelin tuhoaminen) päämääriä omaaville johtajille annetaan välineet ydinaseen kehittämiseen, miten kalliiksi tulee myös estää verinen suursota lähiidän alueella rahallisesti asettamalla tuollaiselle hallitukselle talouspakotteet. Nythän ei olla tuhoamassa Irania, kuten Iranin johto vaatii Israelin suhteen.

Aika helppoa olisi maailman painostaa ja panostaa rauhaan alueella jos se vaan haluaisi sen tehdä. Mutta on tahoja kuten Venäjä, Kiina, EU ja loppu arabimaailma joiden mielestä tälläisenkin myrkyllisen kukan tulee antaa kukkia ja saastuttaa lähi-idän ilmapiiriä. Senhän se on jo hizbollahin välityksellä tehnyt Libanonin ja Israelin välillä.

On oikeastaan Iranin johdolla vain 3 vaihtoehtoa.
1. Ydinaseisiin kelpaavaa uraania tuottavan laitoksen korvaaminen sellaisella joka ei tuota ydinase kelpoista uraania.
2. Käytetyn ydinpolttoaineen käsittely KV. valvojien toimesta joka voi olla vaikkapa siihen perustettu firma, jolle tietenkin Iran maksaa.
3. pakotteet, iskut ydinalitoksiin jossain vaiheessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu