Eli, Terroristijärjestö vallassa. Sillä ei niin merkitystä vaikka vaaleilla valitukkin, koska asiansa erittän huono.
Palestiinalaiset ovat sisäisesti hajanaisia. Tämän vuoden vaalivoittaja Hamas-järjestö ja aiempi valtapuolue Fatah-liike eivät ole mahtuneet saman katon alle.
Rauhanprosessin esteisiin kuuluu, etteivät Euroopan unioni sen enempää kuin Yhdysvallat suostu neuvottelupöytään terroristijärjestöksi luokittelemansa Hamasin kanssa.
"Me emme ole muuttaneet politiikkaamme Hamasin suhteen. Hamasiin ei luoda kontaktia ennen kuin se täyttää ennakkoehdot"
EU vaatii Hamasia muun muassa tunnustamaan Israelin valtion ja luopumaan väkivallasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.