Olin jo oikeastaan luopunut toivosta koskaan löytää elämänkumppania tai edes hyvää ystävää. Päätin sitten kuitenkin yrittää etsiskellä seuraa netistä, ja muutamalle kirjoitinkin, suurimmalle osalle vain pari kertaa mutta yhdelle naiselle tuntui olevan (aluksi) helppo kirjoittaa ja puoli vuotta jaksoin...
Jotain tuntui kuitenkin puuttuvan, hän reagoi herkästi kaikkeen, aivan kuin olisin esittänyt jotain kohtuuttomia vaatimuksia tai syytöksiä. Lisäksi koko ajan tuntui että jos en ollut aktiivinen niin koko homma kaatuisi siihen, enkä minä ole koskaan ollut mikään erityisen hyvä keskustelija.
Ehdotin sitten myöskin tapaamista ja vastauksena tuli epämääräinen suostumus, rivien välistä kuitenkin oli luettavissa ettei hän sitä halunnut ja se jäi, etäisyyttä on kuitenkin niin paljon että vähän etukäteissuunnittelua siihen tarvittaisiin.
Lueskelin ensimmäisiä lähettämiäni maileja ja suorastaan yllätyin kuinka hyvin ja vieläpä rehellisesti olin pystynyt ilmaisemaan itseäni, en löytänyt mitään syytä siihen miksi hän ei pitänyt minua luotettavana. Kyllähän minustakin tuntui alussa epävarmalta, mitä hän minusta ajattelee tai kuinkahan monelle hän näyttää viestejäni...
Jatkoimme kuitenkin mailailua edelleen mutta jotenkin tuntui kuin etäisyyttä tuli tuon tapaamisehdotuksen jälkeen lisää. Syy ei välttämättä ollut tuo ehdotus vaan tuohon vaikutti myös arkiset asiat, ei pystynyt tai jaksanut aina heti vastaamaan. Kysymykseen halusta jatkaa mailailua sain kyllä myöntävän vastauksen mutta en oikein vakuuttunut...
Lopulta päätin jättää mailailun toistaiseksi ja keskittyä vaihteeksi "oikeaan elämään". Vastauksesta tuohon ilmoitukseeni sain sen käsityksen että voin samantien unohtaa hänet kokonaan... Yli kuukausi tuosta jo on ja en saanut aikaiseksi edes joulutervehdystä, mietin pystynkö enää ollenkaan kirjoittamaan hänelle.
Ehkä olisi syytä haudata koko juttu... tämähän on vain elämää. Uusia tuttavuuksia tulee tilalle jos on tullakseen, hyviä ystäviä ei minulla ole koskaan ollut ja tällä tyylillähän mitään pysyvää ei koskaan tulekaan mutta miten minä itseni pystyn muuttamaan...
Jotain tuntui kuitenkin puuttuvan, hän reagoi herkästi kaikkeen, aivan kuin olisin esittänyt jotain kohtuuttomia vaatimuksia tai syytöksiä. Lisäksi koko ajan tuntui että jos en ollut aktiivinen niin koko homma kaatuisi siihen, enkä minä ole koskaan ollut mikään erityisen hyvä keskustelija.
Ehdotin sitten myöskin tapaamista ja vastauksena tuli epämääräinen suostumus, rivien välistä kuitenkin oli luettavissa ettei hän sitä halunnut ja se jäi, etäisyyttä on kuitenkin niin paljon että vähän etukäteissuunnittelua siihen tarvittaisiin.
Lueskelin ensimmäisiä lähettämiäni maileja ja suorastaan yllätyin kuinka hyvin ja vieläpä rehellisesti olin pystynyt ilmaisemaan itseäni, en löytänyt mitään syytä siihen miksi hän ei pitänyt minua luotettavana. Kyllähän minustakin tuntui alussa epävarmalta, mitä hän minusta ajattelee tai kuinkahan monelle hän näyttää viestejäni...
Jatkoimme kuitenkin mailailua edelleen mutta jotenkin tuntui kuin etäisyyttä tuli tuon tapaamisehdotuksen jälkeen lisää. Syy ei välttämättä ollut tuo ehdotus vaan tuohon vaikutti myös arkiset asiat, ei pystynyt tai jaksanut aina heti vastaamaan. Kysymykseen halusta jatkaa mailailua sain kyllä myöntävän vastauksen mutta en oikein vakuuttunut...
Lopulta päätin jättää mailailun toistaiseksi ja keskittyä vaihteeksi "oikeaan elämään". Vastauksesta tuohon ilmoitukseeni sain sen käsityksen että voin samantien unohtaa hänet kokonaan... Yli kuukausi tuosta jo on ja en saanut aikaiseksi edes joulutervehdystä, mietin pystynkö enää ollenkaan kirjoittamaan hänelle.
Ehkä olisi syytä haudata koko juttu... tämähän on vain elämää. Uusia tuttavuuksia tulee tilalle jos on tullakseen, hyviä ystäviä ei minulla ole koskaan ollut ja tällä tyylillähän mitään pysyvää ei koskaan tulekaan mutta miten minä itseni pystyn muuttamaan...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nythän on vuoden vaihduttua hyvä vähän mietiskellä menneitä, vai mitä...
Minun pitäisi olla tyytyväinen kuluneeseen vuoteen, en tarkoita että kaikki olisi mennyt aivan kuin halusin mutta selvä muutos asennoitumisessani elämään tuli viime vuoden aikana. Tarkemmin sanottuna muutos alkoi jo edellisenä vuotena kun sairastuin ja jouduin tarkastelemaan elämän perusarvoja vähän uudelta kannalta. Voisin jopa väittää pystyväni hyväksymään itseni ja se on jo paljon... Ainakaan minulla ei ole syytä väittää sairastumisen olevan pelkästään huono asia, varsinkin kun tällä kertaa paranin muutamassa kuukaudessa.
Tosiaankin pitäisi olla tyytyväinen terveydestä, elämäntapani muuttuivat hieman terveellisemmiksi, aloin liikkumaan säännöllisesti ja ruokavalioonkin tuli kiinnitettyä jotain huomiota. Tupakanpoltosta en päässyt eroon vaikka sitäkin yritin, aion kyllä yrittää heti alkuvuodesta uudelleen. Tuota voisi pitää uudenvuodenlupauksena... kunhan ajankohta on lopettamiselle sopiva niin uskon sen tällä kertaa onnistuvan - eikä tämä ole asian lykkäämistä hamaan tulevaisuuteen vaan kokemusta... edellisellä kerralla lopetin mitenkään valmistautumatta enkä pystynyt asennoitumaan asiaan oikein ja lopulta annoin periksi.
Sitten ihmissuhteet, mitenkään aktiivinen en ihmissuhteissa ole koskaan ollut mutta viime vuonna sentään jonkin verran etsin ja kuten tuossa edellä kerroin, myös löysin uusia kontakteja. Ei nyt kuitenkaan ole syytä olla erityisen tyytyväinenkään, edelleenkin minulle on vaikeaa pitää suhdetta yllä. Yritän nyt kuitenkin kykyni mukaan suhtautua positiivisesti kaikkiin yhteydenottoihin
En sitten myöskään aloittanut uutta vuotta kirjoittamalla uudelleen naiselle, jonka kanssa mailailua pisimpään jaksoin pitää yllä. Hän ei kuitenkaan ollut "se oikea" ja ilmeisesti pelkkä ystävyys ei kummallekaan riittänyt mutta tyhjän päällehän on turha yrittääkään mitään suhdetta rakentaa.