En kuulu mihinkään tunnettuun uskontoon, enkä ole ateisti, en agnostikko. Minulla on oma uskontoni. Sillä ei edes ole nimeä. Uskonnossani on ydin ja kuori. Ydin kuuluu vain minulle enkä siitä paljasta mitään. Sen sisältö ei kuulu sinulle. Takaan, että et edes haluaisi siitä mitään tietääkään. Uskontoni kuori on se, mikä näkyy muille ja suojelee uskontoni ytimen pyhää salaista kokemista. Seuraava on uskontoni kuoren ainoa pyhimmistä pyhin laki:
"Uskoni ja vakaumukseni sanelevat, että jokaisen muun uskonnon tai muun ryhmän edustajan toiminta, mikä kohdistuu minuun tilassa, joka voidaan tulkita julkiseksi, on kohdattava diametrisesti vastakkaisella tavalla suhteessa tuon toiminnan havaittuun tarkoitukseen, mikäli se loukkaa uskontoni ydintä."
Esimerkki: "Shivalle kiitos!" Jos henkilö sanoo tällaista julkisella paikalla mutta kyseinen henkilö ainoastaan nauttii omasta uskonnostaan, joko yksin tai ystäviensä seurassa, kohtaaminen on turhaa. Myös jos voidaan havaita, että kyseessä ei ole aito uskonnollinen viesti, ei kohtaamista tapahdu.
Esimerkki 2: "Luoja on todella vahva, eikö vain?" Jos henkilö sanoo tällaista julkisella paikalla ja on selkeästi havaittavissa, että kyseinen toiminta kohdistuu suoraan minuun tai joukkoon, jossa olen osana, uskossani ja vakaumuksessani minun on kohdattava hänet sanomalla: "Ei ole." Kyseessä ei ole minkäänsortin kannanotto vaan täysin automaattinen vastaus, jonka tarkoituksen on vain neutraloida aikaan saatu vaikutus ja jonka muodon määrää uskontoni kuoreen kuuluva ainoa laki.
Uskonnonvapauden myötä minulla on oikeus uskontooni eikä kukaan voi sitä minulta riistää.
Jokainen voikin jättää minut sitten rauhaan ja ymmärtäköön, että jos uskontoni sitä edellyttää, kohdataan!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vai kuuluuko siihen yksi tai useampia jumalia?
Uskosi ei ole täysin järkkymättömällä pohjalla, jos pelästyt heti jokun sanoessa omasta uskonnostaan jotain. Tunnet tarpeen mennä heti sanomaan jotain, että saisit rauhoitettua mielesi, joka tulee sinun pelosta olla väärässä.
Ei väliä, mitä maaimankatsomusta edustat. Todellisen uskon ei tarvitse puolustaustua. Uskot ateismiin tai sitten johonkin muuhun.
Niin se vaan on.
Uskoni on nyt pahasti järkkynyt. Liekö enää pystyssä lainkaan. Pelkään olevani väärässä. Voi mikä kauhea tunne. Pakko yrittää rauhoittaa mieltä vastaamalla taas jonkun hölmön viestiin.